Hetki sitten aika tarkkaan tunti, hallissa toki.
Printable View
Hetki sitten aika tarkkaan tunti, hallissa toki.
Äsken vaimon kanssa 13 kilsa Viialan ympäri ... ;)
Aamupäivällä tunnin verran Pirkkahallissa Kanuunapyöräilyn jälkeen
Äsken kävin lamppu päässä liukastelemassa metsäpolkuja kolme varttia.
Perjantaina bussipysäkille, pakkasta karkuun.
Aamupäiväsellä parikymppiä metsäpolkuja.
Eilen rauhallinen tunteroinen juoksumatolla. Taisinpa siinä myös parit 3200m cooperit vedoiksi juosta. Juoksumatto onkin siitä hyvä, että siinä ei ite tartte tehä paljon mitään kovia aikoja juostessa ;) Melko tylsää kumminkin jos ei oo vaikka telkkaria tai musiikkia.
Eilen tuli juoksenneltua puoli tuntia triathlonharkoissa.
Aamulla varovaisesti 7,5 kilsaa, edellisestä kerrasta monta viikkoa, kun vakio lenkkikaveri on ollut kohta kuukauden jossain Etelä-Amerikassa. No, eikähän kohta palaa ja juoksut jatkuu..
Tänään. Nahkakuulan perässä.
Marraskuussa viimeks käyny juoksulenkillä. Tarttis varmaan tehdä jotain?
Tiistaina 13.5km työreissulla Euran ympäri
Tänään tuli käytyä vuoden ensimmäisellä juoksulenkillä. Kyllähän se oli ihan mukavaa vaihtelua ainaiseen hiihtelyyn.
Eilen kilometrin verran hiihtoladuille. Vastasi rasittavuudessaan tunnin hiihtoa, vähintäänkin.
Syyskuussa 1999
Eilen systerin kanssa sellainen yhdeksän kilsan kipaisu:)
Eilen lastenvaunujen kanssa reilut 15 km.
Iltasella vähän yli tunti rauhallista juoksentelua ennen saunaa.
Sarvan Xero rulettaa, on jäisiä paikkoja.
Aamupäivällä 1h15 ja nafti 15km pääosin rentoa pk-rapsuttelua. Lopussa viimeinen kolmonen vauhtia nostaen. Sarvat rulettaa tällä hetkellä, joo.
Eilen spinningtunnin päätteeksi 10km matolla.
eilen päivällä ja tänään aamulla kumpainenkin kolme varttia.
Äsken kuntosalilta kotiin noin 15min ja sitä ennen salille toinen mokoma. Kevyttä hölkkää.
Tänään tuli juostua töihin reilut kahdeksan kilometriä. Katsotaan jaksaisko vielä juosta takaisinkin.
Äsken kävin vähän luikastelemassa Virkkalan suunnalla.
Iltasella tuli kympin verran polkuja kierreltyä, pari kertaa viitsi könytä Malminkartanon mäen. Sohjoista alkaa olla. Huamenna näköjään lumitöitä.
Äsken kevyesti 14.6km 1:30 olipas helppoa, alla viikon juoksutauko
Jari
Äsken cyclolenkin päälle 39min transition run. Jotain on tapahtunut talven mittaan, kun mun 45min vakiojuoksulenkki alkaa järjestäen olemaan alle 40min...
Eilen iltapäivällä ysi kilsaa. Oli jotenkin niin vaikeeta hengitellä :( Alkoi ahistamaan, aina ei juoksu kulje.