Untuvaisen puisto. Paikalliset sanoo Kolmiopuisto
Printable View
Untuvaisen puisto. Paikalliset sanoo Kolmiopuisto
Puisto ei ole kaupungin: "Kolmion muotoinen puisto on seitsemän ympäröivän taloyhtiön yhteisessä omistuksessa. Näiden vaakuna on taulussa puiston yläosassa. Muutama vanha omenapuu on vielä jäljellä Strömsin kartanon hedelmätarhasta. Puiston yläosassa on seitsemän uutta makeakirsikkapuuta, jotka Roihuvuori-seura on lahjoittanut. Tontti ulottuu pieneltä osalta venesataman vierestä rantaan saakka."
"Strömsin kolmion talot ovat vuosilta 1964–66, suunnittelija Olavi W. Hakala. Ne rakensi Haka – Roihuvuoren ainoille omistustonteille. Kaupunkikuvallisesti komeaan sommitelmaan kuuluu viiden valkoisen tornitalon ryhmä sekä kahdeksan pitkää taloa tiiliseinineen. Näiden välistä avautuu näkymä merelle saakka. Väljyyttä korostamaan on rakennusten puiston puoleiset päät nostettu pilareille, jolloin näihin muodostuu klassinen stoa, avoin pylväshalli. Koko julkisivun mittaisissa parvekelinjoissa näkyy muuta Roihuvuorta modernimpi tyyli." https://www.roihuvuori.fi/kotikaupunkipolut/
Täytyy myöntää etten ikimaailmassa olisi tuntenut paikkaa, vaikka olen siellä käynytkin; en vain osaa nähdä puistoa ilman sitä reunustavia taloja!
Vaikka olenkin tällainen pilkunviilaaja ja virallisiin karttoihin tukeutuva nipottaja, kelpuutan niin Kolmiopuiston kuin Untuvaisenpuistonkin paikan nimeksi. Kummatkin ovat ehdottomasti kuvaavampia kuin huoltorakennusten korttelialue. :D
PS. Uutta ei kannata etsiä Pukinmäestä, vaikka suosimani määritelmän mukaan kaikki Vantaanjoen itäpuoliset kaupunginosat ovatkin Itä-Helsinkiä.
Graffititagien idea ymmärtääkseni on nimenomaan että niitä viedään noisten hoodseille, laajennetaan omaa reviiriä ja boastataan oman crew'n tai asuinalueen mahtavuutta, joten en olisi Pukinmäestä ensiksi lähtenyt hakemaankaan.
Toisin nyt kun kerrot ettei kannata etsiä sieltä, tulee mieleen Leo Rostenin "The Joys Of Yiddish" lukemani juttu:
The two traveling salesmen, competitors in selling notions, spied each other on the platform. "Hello, Liebowitz." "Hello, Posner."
Silence.
"So--where are you going?" asked LIebowitz. "To Minsk," said Posner.
Silence.
"Listen, Posner," sighed Liebowitz, who was a very bright shaygets (rascal, mischievous devil), "When you say you're going to Minsk, you want me to think you're going to Pinsk. But I happen to know that you are going to Minsk--so why are you lying?!!"
PS Rastikuvan rajaus on jälleen tuttua casanovaa:cool:
No annetaan sitten toisenlainen kuvakulma. Pientä ahtautta tuossa oli havaittavissa.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...0a5e73a7a9.jpg
EDIT: Oletin, että tämä haetaan heti. Eipä mennytkään niin. Ehti itänaapurikin pudota kisoista.
Vanha oli Kontulan ostarin tuntumassa, hiukan Mellunmäen suuntaan. Olisiko tuo Kontulan skeittiluolan hätäpoistumistie tms. Jäi mietityttämään, nyt kun ottamaani kuvaa katson, että mitä mahtoikaan lukea tuossa vasemmalla ("...tai linnassa!")
https://www.google.com/maps/@60.2372.../data=!3m1!1e3
https://pic.useful.fi/SJEjnt1Xm.jpg
Tästä uusi rasti arvon herras- ja rouvasväelle.
https://pic.useful.fi/SJgR3YJXX.jpg
Rastilla 1355 Herttoniemen Asentajanpuistossa oli ruuhkaa. Ehdin ensin. ;)
Mielikuvitukseni saati tietoni eivät riitä kertomaan, mikä tuo vanha betonirakenne on tai mihin sitä on joskus käytetty. Vieressä mäen päällä on joku tolppa jotakin varten.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...e9c992590d.jpg
Uudessakin on taka-alalla nähtävissä jotakin teknistä käyttötarkoitusta palveleva tolppa. Tässä karttatäpän merkitseminen oikealle kohdalle on ainakin helppoa. :D
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...cdca81dcad.jpg
Edellinen rasti oli Kontulan väestösuojan sisäänkäynti. Skeittihalliin mennään toisesta, hissillisestä sisäänkäynnistä. Taustalla näkyville kalliolle rakennetaan Kostinkallion puistoa. Myöhemmin viereisen metrokuilun päälle rakennetaan asuintaloja.
Vasemmalla lukee muistaakseni "Smugut siviilis tai linnassa!"
PS Rasti kuului niihin joissa katson itselläni olevan niin suuri kotikenttäetu että annan kernaasti muiden käydä hakemassa ne. Mutta siltä varalta että rasti syystä tai toisesta ei olisi vaihtunut kiersin varmemmaksi vakuudeksi aamulla sen kautta:
https://pic.useful.fi/HJz__TJQX.jpg
Taisin olla kolmas Hertsikan rastille saapunut ja melkein yhtä aikaa eli ruuhkaa oli joo, jatkoin sitten matkaa. Siinä kallion sisässä on jokin vanha armeijan varasto mikä sittemmin sotien aikaan oli muutettu valtavaksi "perunakellariksi", paikan lastauslaituri on rastin vieressä. Rastin kohdalla on ollut ennen junarata :eek:
Löysin jotain vepistä:
"Varustautuakseen paremmin tulevia talvikulutuskausia varten kaupunki rakennutti kesällä 1942 Herttoniemeen suuren keskusperunavaraston, johon mahtuu tavaraa n. 3.6milj.kg, ja jätettiin sen hallinta elintarvikekeskukselle."
Kuvarasti kehä IIIn päässä. Rasti 1356
https://lauttis.kuvat.fi/kuvat/Kuvar...4.jpg?img=full
Uusi
https://lauttis.kuvat.fi/kuvat/Kuvar...i.jpg?img=full
Itäväylällähän tuossa ollaan, jos tarkkoja ollaan - ja kyllähän me tyhjäntärkeät jaksamme tarkkoja olla (silloin kun muista on kysymys - ja huomattavan suuripiirteisiä sillon kun itsestämme).
Mutta täytyy todeta että Lauttis ratkaisi Vantaa-Helsinki-tuplansa mukanan tuoman uusien rastien ongelma itselleen helpolla, mutta toisaalta näppärällä ja hauskallakin tavalla:D
Helsingin puolella Keravanjokea ihmettelemässä näkymää Vantaalle (ja Vantaan rastille). Rasti 1357. Tulipahan haettua molemmat rastit. Espoon rasti vaikutti olevan turhan kaukana iltamyöhäistä triplaa ajatellen.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...bb626464d1.jpg
Uudeksi rastiksi oli oikeastaan tarkoitus valita tuo vasemmalla taka-alalla näkyvä risteävä katu. Se kun on mukavan jyrkkä, mikä ei havaitakseni ilmennyt kuvista lainkaan. Tämän kuvan oikean laidan komea talo jäi sekin turhan paljon puiden taakse muista kuvakulmista. Päädyin tällaiseen kuvakulmaan.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...3c7b15ebaf.jpg
...kuin Helsinginkin puolelta - ja ainahan se on mukava muistuttaa että maantiepyörällä ja 23-millisillä renkailla voi ajaa muuallakin kuin asfaltilla:
https://pic.useful.fi/rkE4OSZmX.jpg
Kun tässä vielä keikkuu ylhäällä, voi ja on ehkä syytäkin myöntää että tällä kertaa en hävinnyt ainoastaan nopeammalle vaan myös paremmalleni: casanovan ratkaisu omaan tuplarastikuvaongelmaansa on niin näppärä, hauska ja ovelakin eikä sen toteuttaminen ole onnistunut ihan ilman ajokilometrejä että pelkkä hatunnosto ei riitä vaan pitää lisäksi kopauttaa kantapäät yhteen ja kumartaa:D
Koska paras palkinto rastikuvan laittajalle on että porukka innostuu hakemaan rastia, voin iloisena ilmoittaa että aion heti aamusta suunnata fillarin aluksi länteen. Mutta muistutan samalla että sehän ei ratkaise kuka käy rastilla ensimmäisenä vaan se kuka postaa kuvan tai kuvat ensimmäisenä:rolleyes:
Rasti 1358 sijaitsee Solakalliontiellä. Rastiaiheena liene talo jota voi hyvällä tahdolla sanoa kuvaukselliseksi.
https://pic.useful.fi/ryuXzNGQ7.jpg
Casanovan oivallus ei valitettavasti toimi kuin suomeksi, sillä ruotsiksi kadunnimipari kuuluu Bergpassvägen - Svalustenvägen. Jälkimmäisen suomenkielisen nimen alkuosa on äänteellinen mukaelma vanhemmasta ruotsinkielisen nimen alkuosasta. Svalusten tarkoittaa pääskynkiveä ja "Kulturhistoriskt lexikon för nordisk medeltid" tietää kertoa: "Högt skattade (i medeltida läkekonst) voro de mångfärgade s. k. svalstenarna .. som sades finnas i svalors el. tornsvalors ännu ej flygfärdiga ungars huvuden el. magar." Paikannimenä se tosin liittynee kalliotörmään.
Uudessa rastikuvassa saattaa erottua lintuja jotka voisivat olla pääskyjä.
https://pic.useful.fi/B15NMEzmQ.jpg
Juu, paikka on tiedossa, mutta ahventen narraaminen on toistaiseksi pitänyt minut kaukana pyörästä ja vielä kauempana rastista.
Kuvarastiharrastuksen antoisuuteen kuuluu se että siihen voi liittyä monia erilaisia asioita ja että se voi koostua monesta eri jutusta.
- tunnistaa rastin jo kuvasta,
- joutuu hakemaan ilman fillariakin ja sitten onnistuu sen löytämään
- pääsee ajamaan ja hakee rastin sen kummemmin kiertelemättä tai löytää sen vasta paikan päällä haeskelemalla
- yrittää ottaa rastista jollain lailla kelvoillisen ja katsottavan kuvan
- keksii uuden, sopivan vaikean ja mahdollisesti jopa jollain tavalla oivalluksen sisältävän ja kenties hauskankin rasti-idean
- pääsee taas ajamaan
- onnistuu jotenkin tekemään uudesta rastikuvasta riittävän mielenkiintoisen muttei kohtuuttoman hankalan
Siinä vain muutamia mainitakseni. Enkä edes nostanut esiin kilpailun tuomaa jännitystä ja kiihkoa, voittamisen riemua ja tappion tuottamisen makeutta!
PS Eikä kaikkien rastien tarvitse olla vaikeita! Joskus voi rastin valinnan ainoa syy olla että on sitä mieltä että muidenkin kannattaisi ajaa ja käydä katsomassa eli nähdä jotain pientä tai suurta oikeasti ja livenä ihan vain siksi että se on jollain lailla paikalla käymisen ja näkemisen arvoinen tai muuten mielenkiintoinen juttu.
PPS Ei ole ollut tarkoituskaan antaa lisävihjettä tähän rastiin.:cool:
Vanha:
Alakiventie 3 Myllypurossa. Kun taloyhtiö valmisteli julkisivu- putki- ja kattoremonttia (sekä varautui kaupungilta vuokratun tontin hintakorotukseen), päätettin taloon rakentaan kaksi lisäkerrosta. Rasti 1359.
https://pic.useful.fi/ByKuFn8mm.jpg
Uusi:
Olin liikkeellä about vuorokauden pimeinpään aikaan, kuvasta tuli huono. Lisäkuvaa/vihjettä sitten tietysti tulee tarvittaessa aikanaan.
Jos tuosta jotain sanoisi niin taustalla siis on vihreää valomainosta punaisine kellonaika-/lämpötilanayttöineen, sekä sellaista (mikä ei ollenkaan näy kuvassa) loivaa kumpumaastoa..
https://pic.useful.fi/Bye1chLmm.jpg
Alakiventie 3 on betonielementtirakenteinen vuonna 1965 valmistunut kerrostalo, johon peruskorjauksen yhteydessä on rakennettu kaksi lisäkerrosta. Hanke on sellaisena ollut täydennysrakentamisen pioneeriprojekti. Prosessi on ollut huomattavan pitkä ja hankalakin, mutta lopputulosta voi varmasti pitää ainakin rakennuksen yleisilmeen ja kaupunkikuvan kannalta erittäin onnistuneena.
https://www.hel.fi/kanslia/taydennys...en/alakiventie
Uudesta rastista osaan sanoa vain sen että kuvassa oikealla on lehvästön peittämä valo tai valomainos ja sen että huippuluokan kuvarastiharrastaja osaisi ehkä suunnistaa oikealle seudulle jo puistopenkin mallinkin perusteella:rolleyes:
Laitetaan vielä esille toinenkin otettu kuvakulma:
https://pic.useful.fi/H1BbOOwmX.jpg
Lisäksi mainitsen rastinhakureissulla sattuneesta yöllisestä luontokohtaamisesta Myllypurossa: kettu ylitti kevyenliikenteenväylän kantaen suussaan saalikseen saamaansa rusakonpoikasta.
Rasti jonka olisi voinut kuvitella olevan pikemmin helppo kuin vaikea eikä se mitenkään juonikkaaltakaan vaikuttanut. Paikkakin näyttää sellaiselta jossa olisi hauska ajaa tai jota olisi mukava haeskella myös helteisenä viikonloppuna.
Minä olisin nyt illalla voinut lähteä hakemaan tai ainakin yrittämään, mutta minäkin olen jollain konstilla onnistunut tekemään rastista itselleni liian hankalan. Valomainoksiin en kiinnitä huomiota, kello- ja lämpötilanäyttöjäkään en oikein tahdo muistaa kuin muutaman eivätkä ne tähän mitenkään sovi, puistonpenkin mallin tunnistan ja vaikka tiedän ettei tuollaisia teräsprofiilipenkkejä ole kovin monessa paikassa, en millään osaa lähteä hakemaan niitäkään.
Helsingin rantaviivaa kiertämällä osuisi ehkä lopulta oikeaan paikkaan, mutta mitä enemmän kuvarastia pohtii, sitä enemmän alkaa epäilemään onko tuossa merenlahti vai sittenkin jokin muu vesiläntti.
Olisikin suotavaa että casanova saisi pyöränsä sieltä huollosta ensi tilassa, muutenhan tämä rasti ei ikinä liiku - tai ei ainakaan ennen kesälomien loppumista!
Tämä penkki se ei ole - ja juuri siksi sen valitsinkin:cool:
https://pic.useful.fi/rJT0eDjmm.jpg
Paluu rikospaikalle. Tällä kertaa paremmissa valaistusolosuhteissa. Tältä sen rastikuvan olisi pitänyt näyttää alunperin.
(penkki oli käytössä, siksi hieman poikkeava rajaus ja erikoinen pyörän asettelu)
https://pic.useful.fi/SyLlZCj7Q.jpg
Olisihan se nolo temppu olla kiskomatta kumiapinaa kuiville Siltamäen lammesta. Rasti 1360:
https://pic.useful.fi/BJOEUhn7X.jpg
Lampi on pieni ja matala, alle metrin syvyinen lammikko, mutta ruutanoita siellä pitäisi havaintojen mukaan olla - ja tietysti frisbeegolfin harrastajien kiekkoja jotka ovat kadonneet levien vihreäksi värjäämään veteen. Mikään luonnonlampi se ei ole, vaikka saakin vetensä paikalla olevasta lähteestä, sillä se on syntynyt ja muotoiltu kun puistoa 1970-luvun alkupuolella ruvettiin rakentamaan.
(Rasti olisi mielestäni ollut löydettävissä jo ensimmäisen kuvan avulla. Voi olla että kuvaa selventäväksi tarkoitettu sanallinen kuvaus - vaikkei se mikään suora ajo-ohje ollutkaan - kertoi enemmän kuin oli tarpeen ja teki rastista hakijoille vähemmän mielenkiintoisen. Mutta voi myös olla että hakijat luulivat että rasti on turhan hankala löydettäväksi muulloin kuin neonvalojen näkyessä.)
Uudesta rastikuvasta ei löydy minkäänlaista vesiaihetta eikä paikalla kasva järviruokoa eikä leveäosmankäämiä:
https://pic.useful.fi/B1qPInh7Q.jpg
Olin siellä minäkin, mutta uudelle en valitettavasti nyt ehdi.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...af5f0ec911.jpg
Pieni koukkaus kotimatkalla. Tämähän oli miltei pakko hakea, kun viimein palattuani kotikaupunkiin meni edellinen rasti nenän alta.
Viikintien vanhaa tiepohjaa. Rasti 1361. En saanut vanhoja ilmakuvia selaamalla muistikuvaani tarkentumaan. Muutos nykyiseen on tapahtunut joskus vuosien 2001 ja 2005 välillä.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...e61861be9a.jpg
Uuden rastin kuvasin jo päivällä. En yleensä käytä lainkaan vanhoja kuvia, mutta tässä nimenomaisessa tapauksessa kävi niin, että jäin toiseksi edellisellä rastilla siksi, että kyttäsin tovin ohi kiitäviä pyöräilijöitä ja yritin saada mahdollisimman monta samaan kuvaan (siinä onnistumatta).
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...3d093c97a4.jpg
Käväsimpä minäkin, olis vaan pitänyt postata heti kännykästä kuva. En ajatellut että se enää kahdentoista jälkeen menisi nenän edestä:p
https://farm1.staticflickr.com/836/4...aabca923_z.jpg
https://finna.fi/Cover/Show?id=hkm.H...lres=1&index=0
Helsingin kaupunginmuseon kuvakokoelmista löytyi tämä Simo Ristan vuonna 1970 lentokoneesta ottama kuva. Tuollaisena muistan Viikintien paljon myöhemmältäkin ajalta, muttei minullakaan ole minkäänlaista muistikuvaa milloin tiet vedettiin kokonaan uusiksi. No, se tapahtui viimeistään silloin kun Prismaa ruvettiin rakentamaan...
PS casanovan vanhaa rastikuvaa pidän oikein onnistuneena: kuvaan osuneen - vai tarkoituksella siihen vangitun? - koiranulkoiluttajan asu ja puistonpenkin selkänoja muodostavat hauskan kontrastiparin. Uudessa rastikuvassa lienee käytetty kikkaa jolla on saatu eri aikaan ajaneet pyöräilijät samaan kuvaan?
Vanha, rasti 1362, oli kävely-/pyörätie Lahden moottoritien ja Koskelantien risteämäkohdan ja Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitoksen lähettyvillä.
https://pic.useful.fi/rylPJcuAQQ.jpg
Uudessa jatketaan edellisen vehreää teemaa.
https://pic.useful.fi/ryDJ9d0Qm.jpg
Joudun myöntämään, että en tunnistanut paikkaa kuvasta, vaikka tuosta on jokunen kerta tullut ajettua ohi. Helsingin karttapalvelusta ortokuva + kantakartta valkoisena + ulkokuntoiluvälineet näkyviin ja ratkaisu löytyi muutamassa minuutissa. Mukava rasti siinä mielessä, että paikan voi etsiä, vaikka kuvasta ei tunnistaisikaan. Ainoa kaivelemaan jäänyt asia oli se, että edellisenä iltana tyhjentyneeksi todetun renkaan vaihto ym. vei lopulta niin kauan, että en ehtinyt aamupäivän sateeseen rastia hakemaan. Olisihan se ollut vaihtelua kastua välillä sateestakin!
Ulkokuntoiluvälineet ja lintulaudan tapainen Kumpulantaipaleen varrella Kumpulanlaaksossa. Rasti 1363.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...6f6cde9c15.jpg
Näin kesällä putki jää helposti päälle, joten jatketaan vehreää teemaa. Kuvassa ei ole yritetty peitellä lisätietoja paljastavia yksityiskohtia vaan pikemminkin päin vastoin.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...33f087746a.jpg
Tämäniltaisen kuvarastilenkin lopputuloksen olisi saattanut jo lähtiessään sanoa olevan ennalta erinomaisen hyvin tiedossa: ajajalle hyvä fiilis ja virkistynyt mieli, kilpa-ajosta käteen jäänyt hopea joka tunnetusti ei kuitenkaan ole häpeä:
https://pic.useful.fi/SJqgdpy4X.jpg
Kumpulantaival on samaan tapaan kuin edellisen rastin Jokiniementie parhaat, nopeimmat, sujuvimmat ja mukavimmat työmatka- tai siirtymäreitit oppineiden aktiivipyöräilijöiden suosiossa, mutta muuten varsin vähän tunnettu "baana". Erona niillä on muuten se että Jokiniementie oli joskus koko matkaltaan tavallinen "autotie", jollainen Kumpulantaival on vain siinä kontrafaktuaalisessa historiassa, jossa Eliel Saarisen asemakaavaa olisi ruvettu toteuttamaan.
Betoniporsaaseen pystytetyn kirjelaatikon tms tarkoitusta ei kuvauspuuhiani seuraamaan pysähtynyt paikallinen asukaskaan tiennyt. Arveli tosin että alueella asuu paljon erilaisia taiteilijoita ja että kaikkea erikoista voi sen vuoksi olla.
Näin jälkikäteen tätä lankaa lukiessa ymmärrykseni loppuu. Epäilitkö alkuun Siltamäen lammikon rastia turhan vaikeaksi ja myöhemmin turhan helpoksi vai miten tuo pitäisi tulkita? :D
Entä olenko minä se joka löytää vaikeat rastit vai se, joka hakee ne, joita muut eivät jaksa? ;)
Minä en paikkaa yökuvasta heti tunnistanut, mutta tarkempi pohtiminen jäi siiheksi, että palasin reissusta kotiin, jolloin uusi kuva helpotti kovasti. Lopulta kun paikalle ehdin, kävikin perinteiset.
Kas kun ei osuttu samaan aikaan. Minullakin taisi mennä valokuvan otosta toista tuntia ennen kuin lisäsin kuvan tänne, koska yöllisellä kotimatkalla ei huvittanut jäädä pitkäksi aikaa seisoskelemaan. Sama ajatus minullakin oli, että tuskin kukaan muu ennen seuraavaa päivää rastia hakee. :D
Muutama juoksuaskel piti ottaa, että ehdin saada koiran ja ulkoiluttajan sopivalla tavalla kuvaan. En kuitenkaan väitä asettelun olevan erityisen huolellisen harkinnan tulosta.
Pyöriä vilisi Jokiniementien jatkeella ohi tämän tästä, ja yritin saada samaan kuvaan vähintään kaksi polkijaa. Koska kännykällä kuvaaminen on mitä on, yhtään onnistuneeksi laskettavaa otosta ei syntynyt. Lopputulos on yhdistelmä kahdesta ruudusta. Kääntyvä pyöräilijä näyttää muuten aivan yhtä päälle liimatulta myös alkuperäisessä kuvassa. Sen verran kauan siinä räpeltäessä meni, että Tapatalk ilmoitti kesken leikin päivityksestä Helsingin kuvarastien ketjuun. :p
Täytyy nostaa hattua hyvälle häviäjälle. Hämmästelen, että vieläkään ei olla osuttu samaan aikaan rastille.
Se hyvä puoli näiden mobiilihärpäkkeiden käyttämisestä on, että hävityn rastin voi kompensoida hakemalla samalla lenkillä heti seuraavan. Pysy kuitenkin valitsemallasi linjalla, sillä jos päivittäisit kuvasi jo lenkin aikana, olisit vienyt jälleen kuvan nenäni edestä. :D
Tästä saanee paremmin kiinni yksityiskohdista.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...9f619abd24.jpg
Siltamäen rastiin heittämäni välihuudot oli tarkoitettu innostamaan muita hakijoita ja johdattamaan hakijoita oikean oivalluksen suuntaan kuitenkaan antamatta suoraa vihjettä. Eli tarkkaan lukien olisit huomannut että en missään vaiheessa sanonut että rasti oli minulle vaikea tai etten olisi tiennyt mistä se löytyy. Kuvasin sitä "hankalaksi", mitä se olikin siitä syystä että se oli minulle liian tuttu(*) enkä sen vuoksi "oikein osannut lähteä hakemaan" vaan olisin mielelläni nähnyt että joku muu olisi tehnyt sen koettuaan tarvittavan ahaa! -elämyksen.
(*) Jo maratonharrastuksen aikoina juoksin peruskuntokauden pitkällä lenkillä lammen vierestä miltei joka hiivatin lauantai ja lenkkareiden vaihduttua klossikenkiin tuttuus on säilynyt syksyn ja alkutalven ulkoilutiecyclolenkeillä. Kun lisäksi ajan useimmiten Kirkkotien kautta silloin kun maantielenkki suuntautuu länteen tai pohjoiseen, Pelican Self Storagen vihreä brändiväri ja sen kello/lämpötilanäyttö helpottivat tehtävää "liiaksikin".
Varmasti enemmän ensiksi mainittua. Melko harva rasti jää minulta hakematta sen takia etten jaksaisi. Joskus kieltämättä saatan ajatella että rastin ei tarvitsisi olla niin mitäänsanomattomassa paikassa ettei sinne oikeastaan vitsisi ajaa, mutta sehän on vain syy pistää itse paremmaksi ja tehdä uudesta rastista vähemmän tylsä:cool: (Eri asia miten hyvin siinä pyrkimyksessä sitten kulloinkin onnistuu...)Lainaus:
Entä olenko minä se joka löytää vaikeat rastit vai se, joka hakee ne, joita muut eivät jaksa? ;)
Siinä on käynyt päinvastoin eli todellisuudessa ainoa syy siihen miksi postaan rastikuvat vasta kotona läppärin ääressä on se että mobiilihärpäkkeet ovat pysyneet minulle jokseenkin vastenmielisinä. Sitten olen vain niin sanoakseni tehnyt välttämättömyydestä hyveen - eli revin itselleni ihan hauskaa lisäjännitystä siitä onko joku ehtinyt viedä rastin sillä välin kun olen jatkanut lenkkiä. Ja joskus koen myönteisen yllätyksen kun niin ei ole käynytkään vaikka olen ollut siitä etukäteen täysin varma;)Lainaus:
Se hyvä puoli näiden mobiilihärpäkkeiden käyttämisestä on, että hävityn rastin voi kompensoida hakemalla samalla lenkillä heti seuraavan. Pysy kuitenkin valitsemallasi linjalla, sillä jos päivittäisit kuvasi jo lenkin aikana, olisit vienyt jälleen kuvan nenäni edestä. :D
Tällä kertaa pidän turpani kiinni enkä kommentoi sen enempää kuvaa kuin rastiakaan ennen kuiin se on haettu! Pari seuraavaa lenkkiä vie fillarin maanteille - mutta eihän sitä koskaan tiedä vaikka kuskia huvittaisi tehdä lopuksi pieni sakkokierros:rolleyes:Lainaus:
Kuvassa ei ole yritetty peitellä lisätietoja paljastavia yksityiskohtia vaan pikemminkin päin vastoin.
Kuvasta pitäisi olla nähtävissä ainakin:
- Äärivasemmalta natriuminkeltaisten (?) valojen kajo.
- Vasemmalta vihreyden seasta harmaata aitaa.
- Oikealta iso puu ja sen ääreltä vaalea kyltti.
- Pyöräilevät leidit, jotka ovat reitillään kääntyneet kuva-alan kahdesta vaihtoehdosta toiseen.
Suojeltu Mantsurianjalopähkinäpuu Rasti 1364
http://lh3.googleusercontent.com/02J...gTHnh3cW=w2400
Uusi väritys
http://lh3.googleusercontent.com/4u8...2gEWS-Gb=w2400
Rasti 1365 oli yksi Helene Schjerfbeckin puiston kolmesta sillasta. (Punainen ja keltainen silta ovatkin jo näkyneet rastikuvissa, minun marraskuisessa päivänvalossa ja casanovan illan jo pimettyä ottamassa kuvassa.) Uusi Kuninkaantammen asuinalue on hulevesien hallinnan pilottialue
https://pic.useful.fi/SJ6MBzLEm.jpg
Uusi Kuninkaantammen asuinalue on hulevesistrategian pilottikohde.
Minun on ehkä syytä tunnustaa että se mikä varsinaisesti motivoi minua hakemaan tämän rastin oli uusi rastikuva, joka minulla oli valmiina ja jota voisin arvella monen pitävän melko ikävänä:
https://pic.useful.fi/S104Sf8V7.jpg
Yhteistä edellisen rastin kanssa on sekin että siltoja on alueella useampia...
Josko tällä kertaa onnistaisi. Vanha rasti 1366 näytti kovasti Viikinojan sillalta leikkipuisto Viikkarin vieressä.
https://farm1.staticflickr.com/922/4...d28a0ba5_z.jpg
Nyt on ollut pari ainakin mulle haastavaa rastia ja liike vähän hidasta, niin laitetaas vähän helpompaa.
https://farm1.staticflickr.com/859/4...3fdc4f7d_z.jpg
Edellisen vanhan rastin silta oli aivan oikein valittu; noita ensikatsomalla ehkä täysin samanlaisilta näyttäviä taitaa olla kolme, mutta kyllä ne selvästi keskenään erilaisia ovat.
Vanha rasti eli rasti 1367 löytyy aivan Kivikon ja Kontulan rajalta. "Rauhanpaasi" on ollut Patteripuistossa - sillä nimellä paikka ainakin jossain vaiheessa tunnettiin vaikkei taida kaupungin verkkosivuilta tai kartoista löytyäkään - vuodesta 2001 eli siitä lähtien kun se siirrettiin VR:n makasiinien edustalta. Japanilainen taiteilija Kenichi Hiratsuka kaiversi viisitoista painavan graniittilohkareen täyteen "katkeamatonta rauhanviivaa" vuonna 1990 Vanhan Ylioppilastalon edustalla osana END- (eli European Nuclear Disarmament) liikkeen kampanjaa.
https://pic.useful.fi/SkpKHnDEQ.jpg
(Rauhanpaasi sijaitsee kieltämättä aivan mun kotinurkilla, mutta en malttanut jättää sitä muiden haettavaksi päivää pitemmäksi aikaa - ja sitä paitsi olihan se rastikarttaankin jo valmiiksi merkitty:rolleyes:)
Uudessa rastissa pyörä näyttäisi köllöttelevän ilta-auringon lämmössä:
https://pic.useful.fi/S1oJNaO47.jpg