Ostin lutkun. Eipä ole vähään aikaan ollutkaan. Ajattelin tehdä isänmaallisen teon ja opettaa kohta kymmenvuotiaan esikoiseni ampumaan.
Printable View
Ostin lutkun. Eipä ole vähään aikaan ollutkaan. Ajattelin tehdä isänmaallisen teon ja opettaa kohta kymmenvuotiaan esikoiseni ampumaan.
Lupasin lähteä teatteriin Vaimon kanssa.
Minäkin ostin "lutkun" tossa keväämmällä....
Toihan on hieno :)
Heiluin pihalla moottorisahan kanssa ja tein selvää jälkeä parista puupinosta.
Rikoin lakia
Hieno on! Huomasin, että oli tosiaan kehitystä tapahtunut sitten Suhlini 70 luvulla. Nyt voitti vielä järki ja ostin ihan perus Gamon "junnumallin" eli ihan oikeesti perustelujen mukaiseen tarkoitukseen, eikä isille. Olen sen verran "old school", että mielestäni avotähtäimillä pitää aloitella. (ja tähtäimet on sentään nykyään jo säädettävät!) Katsotaan sitten seuraava.. :rolleyes:
Jätin auton tankkauksen väliin perhematkalla. Tuhannen kilometrin tankkausvälistä puuttuu vielä 30 km. Otetaan menovettä sitten seuraavalta asemalta. Sinne mennään höyryillä...
En imoroinut vaan lähden lenkille, nih.
Ei oo ollu 7 vuoteen mitään muuta omakohtaista vakuutusta kuin matkavakuutus.
Aamulla jätin duunimatkalla kaikki muut haistelemaan pakokaasuja liikennevalolähdössä. :cool:
Tuossa joku päivä sitten sateella tosin meinas käydä ohrasesti kun tie lillui vettä ja vierellä oli 3 litranen 4 veto-diisseliaudi. Selvästi Audi hyökkäs ja meikä kun yrittää sitkutella vieressä niin renkaat sutii vaikka miten yritti hipaista kaasusta vaan. Audi luuli varmaan että vedän täpöillä siinä vaikka tuntuma oli ittellä kuin jäällä ajas. No, voitin sen silti, mutta turhan lähellä tuli se vierellä jotta olis voinut oikeaan voitontunteeseen turruttautua. :mad:
Edit: Ja aamulla olin kyllä kade, duunipaikan pihalla vierasparkissa seisoi aivan uudenkiiltävä C63AMG Mercedes. Viddu ku oli hieno, pieni kyttyrä tietysti, mutta HIENO!! Teki mieli käydä antamassa hali ja pusu sille mutta en ilennyt.
Ajoin isolla eturattaalla 118 km, paitsi yhden n. 150m matkan kun ei vaan jaksanu vääntää 10% nousua :eek: Reitillä oli yhteensä nousumetrejä reilu 600m.
Kävin huomista enskareittiä nuuhkimassa ja olin olevinani joku salaharjoittelia.
Kävin katsomassa triathlonia
Grillasin hiiligrillillä parvekkeella.
Perustin nurmikon.
Vaihoin krossipyörästä piikkikumin pois shortseissa, t-paidassa ja sandaaleissa.
Vaihdoin autoon jouset ja iskarit aamulla, nyt nautin asennuskaljaa sekä taputan itseäni olalle hyvin tehdystä työstä.... kun ei kukaan muukaan sitä tee:o
Menin eilen perheen kanssa kolmeksi tunniksi uimaan ja jätin pyöräilyn väliin. Hieno keli!
Katselin eilisen illan selvinpäin ( osin tätä aamua ) , kun vaimo kaljotteli kaverinsa kanssa . Määää ooleeen äääiiiiijäääääää :eek:
Yritin illalla kaljotella, mutta ei siitä mitään tullu, kun loppuivat kesken. Tosin ykkösoluella on melko huono hyötysuhde noin muutenkin.;)