-
Äsken 12 km (58 min).
OT. Suosikkikenkinä Saucony Kinvara ja Saucony Fastwitch. Jälkimmäisillä tänään. Aikanaan juoksin lähes yksinomaan kiertojäykillä ja korkeadroppisilla kengillä, kunnes toistuvien jalkavaivojen (lähinnä lonkassa) vuoksi tein radikaalin ratkaisun ja siirryin kiertolöysiin ja mataladroppisiin kenkiin. Juoksin paljon myös varvaskengillä ja jonkin verran myös avojaloin. Ja talvella usein villasukilla. Kenkämuutoksen yhteydessä myös vaihdoin askellusta päkiävoittoiseksi. Lonkkavaivat hävisi ja lähes kokonaan muutkin.
Jossain vaiheessa jalkavaivojen vuoksi kävin askelklinikalla ja minulle tehtiin pohjalliset. Ei ollut noista apua. Olen oman kokemukseni perusteella sitä mieltä, että kengän tulee olla kiertolöysä ja mataladroppinen ja askellus pois vanhasta opista, jossa kantapää osuu ensin maahan.
-
Tänään 15km ja 1h 13min peekoota pääosin asfaltilla. ^Lonkkaongelmia ei ole ollut, mutta polviin auttoi kun otti mukaan paksupohjaisia ohuiden lisäksi. Paljasjalkakengät sitten lähes aina kävelylenkillä eli päivittäin, paitsi talvi.
-
12,2 km tänään sisältäen vetoja 4x1 km + 1x2 km. Jotenkin jäykkää aamullisen lakkareissun jälkeen.
-
Tänään 14 km hölkäten vesisateessa. Kaivoin esiin Merrelin paljasjalkakengät, joissa tosin ylimääräiset pohjalliset. Kaiken kaikkiaan vähän tuli juoksua heinäkuussa, ainoastaan 122 km. Tosin suokävelyä lakkoja kerätessä ehkä n. 25-30h. Niin ja pieni flunssakin haittasi. Pyöräilyä vai kaksi lenkkiä.
-
14km ulkoilureittiä ja asfalttia peekoota taas.
-
Eilen 18 km, josta 14,1 km kovempaa (4.30/km). Reitillä korkeusero hieman alle 50 m. Näin heinäkuussa juoksua 140 km.
-
-
Tänään ehti vain tunteroisen ja 12,7 km tenavan perässä hölkätä.
-
Tänään n. 23 km, josta 1/2 -M n. 4.38 min/km. Vastatuuli ja kovia nousuja.
-
Tänään tunti ja 12.2km peekoota Keski-Suomen maaseudulla.
-
Äsken helteessä 12,9 km. Ei ole minun keli tämmöinen 25 astetta. + 10 °C ihanne. Pyöräillessä helle ihan menettelee.
-
-
Kymppi tänään samoissa lämpötiloissa. Mulle optimi olis pilvipouta +15C, pystyy juoksemaan lyhyissä / ohuissa vaatteissa eikä ole vaara että tulee kylmä.
Lähetetty minun XQ-BC52 laitteesta Tapatalkilla
-
Tänään 16 km rauhallista tahtia. Kuuma oli. Pitäisi kai lähteä aamuviideltä, niin olisi viileämpää.
-
Eilen Himoksella 26 km, mukavan lämmintä oli.
-
Normilenkki tänään eli tunteroisen ipanan (pyörällä) kanssa.
-
Rauhallista hölkkää tunti (11 km) osittain poluilla.
-
Muistaakseni se oli keväällä 1998. Niin kuin aina se oli tylsää joten ajattelin että miksi sitä sitten pitäisi sitä tehdä kun ei kerta maistu.
-
Juoksu kulkee, pyöräily ei.
Venetsilaissunnuntaina 2022 ensi kerta Tampere Maratonissa, matkana M/2.
Harmi, kun 7 Kirkon Pyörälenkki on samana päivänä, joten täytyi valita jalkaani juoksukengät pyöräilykenkien sijaan.
Maksoin samalla itseni Tampere Juokseehen (M/2) ja Pirkan Hölkään (2/3M), molemmat samalla lokakuun ensimmäisellä viikolla. Lähes €150 kustannuserä.
Ideajyväsenä oli jopa Tallinnan Maraton (M/2); sepä on sitten samana syyskuun 2022 toisena viikonloppuna kuin Automessut Tartossa. Menen messuille (Galleriakuvia: https://motoshow.ee/mess/galerii/).
-
Tunti sitten Kuopiossa 12 km. Ylös Puijolle ja latu-uria stadionille. Lopussa 4x350 m vetoja. Hieman pitempi lämmittely olisi ollut tarpeen ennen Puijolle nousua.
-
Tänään taas tunnin pikainen hölkkä ennen uimahallia. Vauhti 4.45 ja yläpeekoo. Ja olihan mukavaa kun lämpötila asettui alle kahdenkympin. Vielä kun muutama aste tippuu niin optimaalinen shortsikeli. Voisi alkaa juosta enempi syksyllä kuin kerta viikkoon niin jotain edistystäkin tapahtuisi.
-
Tänään 14 km, josta lopussa 8,2 km kovempaa (4.20 min/km).
-
Reilu tunti ja vajaa 13km ennen uimahallille menoa tänään.
-
Eilen 15km ipana pyörällä seurana.
-
Juoksut jatkuvat kuitenkin lyhyissä vaatteissa ja tänään 1h 12min ja reilu 15km.
-
Eilen maastossa juoksua illasta.
-
Tänään 15km lähes pelkästään asfalttia. Ja kyllä shortsiteepaitakelit jatkuvat vielä :)
-
6 kilometrin lyllerrys tuli suoritettua. Ei oo helppoa.
-
Ulkoilureittejä tänään 14km uusia talvijuoksukenkiä sisäänajaen.
-
Tänään polkujuoksua puolimaratonin verran.