Siltä se välillä kyl tuntuu, siksipä haeskellaan kolmatta ratasta eteen tai huomattavasti pienempää ratasta nykyisen 36n tilalle.
Polari väittää noususummaksi 90m ja bikeroutetoaster luppailee 98m.
Printable View
Siltä se välillä kyl tuntuu, siksipä haeskellaan kolmatta ratasta eteen tai huomattavasti pienempää ratasta nykyisen 36n tilalle.
Polari väittää noususummaksi 90m ja bikeroutetoaster luppailee 98m.
Moro,
Tässä tulee normaalit sunnuntailenkkihöpinät päivän myöhässä. Fillarifoorumi näyttää taas pelittävän ainakin muutaman tunnin ajan. Jos tämä fillarifoorumi alkaa jatkossakin olla suurimman osan aikaa poissa pelistä, kannattaa nämä lenkkijutut siirtää jonnekin toimivammalle foorumille.
08-lenkillä ajeltiin eilen pohjoiseen Iihin kahville. Shellin pihalle kokoontui 9 pyöräilijää. Aamun ajokeli oli räntämyräkän jälkeen talvisen sohjoinen. Onneksi auramiehet olivat liikkeellä. Kevät tuntuu olevan tänä vuonna tosi tiukassa. Vappuun on kaksi viikkoa aikaa ja maisema on vielä ihan talvinen.
Lämpömittari näytti sentään juuri ja juuri yhtä lämpöastetta, joten liukasta ei ollut. Puolet porukasta oli liikkeellä kesänappulakumeilla. Puolet luotti vielä nastakumeihin.
Alkumatkalla ajeltiin sohjoista Raitotietä pitkin Patelaan, josta jatkettiin vanhaa ja kuraista nelostietä pohjoiseen. Kahvit juotiin Iissä Kärkkäisellä. Kahvilan ovesta asteli niin kuranaamaisia miehiä, että kassaneidit irvistelivät kauhusta. Koko porukka pääsi naaman pesulla ennen kuin suuntasi munkkitiskille. Nyt oli sellainen lenkki, jossa peesarin tunnisti heti naamasta. Päivänsankari Hebe tarjosi munkkikahvit koko porukalle.
Tauon jälkeen palailtiin takaisin Martinniemen kohdalle, josta käännyttiin vasemmalle Kiiminkijokivarteen. Lopuksi tultiin Alakylän kautta loppuparlamenttiin Kuivasjärven ympyrään. Jalat olivat ihan märkänä, mutta mukavaa oli taas ajaa maantieletkassa.Kotona matkamittari näytti 89 km ajassa 3,36 tuntia. Hieno lenkki, kiitoksia pojille!
08-lenkit jatkuvat taas ensi pyhänä kello 08.00 Haapalehdon Shelliltä. Toivottavasti silloin ajellaan jo kesäisemmässä kelissä.
En aikaisemmin huomannut, mutta SportTracker näyttää nyt 507m nousua ja 505m laskua ilmeisesti pelkän GPS-datan perusteella. GPS-laitteena on siis ollut N8 selkätaskussa eikä sen pitäisi siellä pahemmin hyppiä ja pomppia.
Kyseisen 08-lenkin GPX-tiedosto Stravan tulkitsemana: http://www.strava.com/runs/6866312
Strava support väittää seuraavaa:
Strava detects devices with barometric altimeters and recognizes the data from that source. Since elevation data derived from a GPS signal is fairly inaccurate, Strava automatically corrects elevation derived from a GPS source by consulting elevation databases to determine the elevation at each point in the activity.
Testasin myös tätä palvelua http://ridewithgps.com/trips/597489 (733m)
Piirsin sitten saman reitin Ride with GPS:llä (piti valita kävely, kun pyöräily ei kuulemma onnistu USA:n ulkopuolella, ja silti se laittoi kävelemään autoteitä pitkin, vaikka vieressä olisi ollut täysin hyväkuntoinen kevyen liikenteen väylä). Tulokseksi tuli +308/-314.
Pistin edelleen saman reittitiedoston bikeroutetoasteriin, ja se puolestaan väittää korkeuseroiksi +285m/-284m.
Menee näköjään silti päin honkia ja reilusti, eli ainakaan GPS:n korkeusarvojen ja nettipalvelujen karttadatan yhdistelmällä ei saa lähellekään luotettavia tuloksia nousumetreistä.
Edit: Eri palveluissa voi olla eri termit, joten se selittäisi suurimmat erot. Esim. elevation=ascent+|descent|? Pitää tutkia joskus asiaa tarkemmin jollakin standardireitillä barometrin kanssa.
Kuusamossakin saa jo hakea tuon mittaista reittiä jossa olisi 700m nousua..
Tuommoista Pirkka-kotitalous-GPS:ää ei vaan ole tarkoitettu korkeuden mittaamiseen. Työkalut on sitten erikseen,mutta niin on hintalaputkin...
Syötteellä ei..... :)
Ohessa Nokian XM5800 gpsin ja SportsTrackerin korkeuseron yhteistulos kun polokasee kevein jaloin vihellellen serpenttiiniä ylös ja alas. Piti lähtä hiihtään 100 kilsaan niin en ennää viittiny nousta seittemättä kertaa... he he ....
http://www.sports-tracker.com/#/work...etpbuc9vq8jun9
Njoo :) Löytyy täältäkin mäkeä, ei se siitä ole kiinni ja saadaan nousuja pienemmällä alueella hinkattuna ihan riittävästi. Mutta vaikka nämä meidän kulmat aika mäkisiä ovatkin, niin saa sitä 700m-1km noususummaa jo tovin rakentaa.
Reilun kuukauden päästä tarjolla olis sitä ihteään, täältä lisätiedot! :)
Eikä tarvitse vaipua synkkyyteen, jos vieläkään ei ole sitä tempopyörää tullut hankituksi. Vaikka prologi ajetaankin henkilökohtaisena aika-ajona, pisarakypärästä ja levykiekoista ei hirveästi ole hyötyä ko. reitillä. Vaikka kuinka kyyristelisi aputankojen päällä, tuulenhalkoja tulee osoittamaan ylämäkeen. Korttelia kahistellaan sitten Rukan koulun ympäristössä ja maantietä ajellaan viimevuoden Kuusamoajon hyväksi todetulla reitillä.
Lämpimästi tervetuloa!
Moro,
Huomenna olis kasilenkin aika. Lupailee aamuksi paria lämpöastetta ja etelän puoleista tuulta. Otetaan suunta ensin vastaiseen, eli kohti Liminkaa kahvit voidaan juoda vaikka Liminganportissa tai Alatemmeksellä.
Mulla kehrää vielä Rossanon cyclosrossi alla ja siina on paikallaan 32 milliset kumitassut. Vauhti sovitetaan vielä paksuratas-tasolle, eli noin 23-25 km/h tíenoille. Viikon päästä päästetään sitten maantiepyörät ulos talvipilttuusta.
Lähtö aamukasilta Haapalehdon Shelliltä, tervetuloa!
Hai
Kävin eilen polkasemassa Brevet 200km. Perille pääsin. Tosimiehet sen sijaan ajoi tänään tihkusateessa saman lenkin.
Tässä minun jälki kahdessa osassa. Varavirtalähde ei ollutkaan matkan aikana ladannu kännykkää ja se kerkes sammua parikilsaa ennen Juustolaa.
Osa 1. http://www.sports-tracker.com/#/work...096pe4herq3voo
Osa 2. http://www.sports-tracker.com/#/work...5ahcbp018o89mk
Huomenna aamulla mukana jos jalat suo, HaMu
Jep, tihkusadetta riitti kaikissa veden muodoissa; oli vettä, räntää, rakeita ja sitä ihteään. Pidemmin kirjoittelin Brevetti-ketjuun.
Huomenna en aio olla letkan ankkurina, vaikka vauhti olisi sopiva. Oma gps-jälki antoi keskivauhdiksi 23kmh. No parempi olla vannomatta, on sitä jo niin ehdollistunut sunnutai-aamun herätyksiin.
28.4. klo 11 starttaa Special Biken kevätlenkki Saaristonkadulta
- noin 70km, keskari noin 27km/h
- järjestejä tarjoaa munkkikaffet
Linkki mainokseen:
https://fbcdn-sphotos-a.akamaihd.net...87066248_n.jpg
Hei
Täsä tämän aamuinen 08-lenkki ihmeteltäväksi. http://www.sports-tracker.com/#/work...v0kmtsg96pd7ld
tv HaMu
08-lenkki lintuja bongaamassa,
Tänään ajeltiin etelän kierros 6 miehen porukalla. Aamukasilta lämpömittari näytti ruhtinaallista yhtä lämpöastetta, kun kokoonnuttiin Haapalehdon Shellille. Tiet olivat märkiä mutta eivät sentään liukkaita. Puolet oli liikkeellä nakkikumeilla ja toinen puolisko luotti vielä paksunpiin kumeihin.
Alkumatkalla puskettiin vastatuuleen kohti etelää. Kahvipaussille pysähdyttiin Liminganporttiin, kun Alatemmeksen aseman aukioloajat eivät olleet oikein hyvin muistissa. Kahvit ja tyttömunkit tekivät taas kauppansa. Pihalla ahkeroi hiekoituskivien harjauspartio.
On muuten Oulussa tänäkin vuonna käynnistynyt hitaasti tuo pyöräteiden harjaus. Mulla meni kuluneella viikolla kaksi kertaa kumi puhki, kun tyhmyyttäni ajelin pyöräteillä. Osaa se Schwalbe Marathonkin puhjeta, kun pääsee kosketuksiin oululaisen tappajasepelin kanssa.
Kahvipaussin jälkeen matka jatkui Lännen tietä pitkin Alatemmekselle, jossa käytiin tarkistamassa baarin aukioloajat. Avaamisaika on viikonloppuisin kello 10.00.
Tyrnävällä oli tänään liikkeellä enemmän lintuja kuin ihmisiä. Muhokselle menevän tien varressa oli noin 50 kurjen parvi ruokailemassa pellolla ihan tien vieressä. Joutsenia näkyi myös paljon.
Tyrnävän ja Muhoksen välissä olevalla levähdyspaikalla kevennettiin pilssivettä. Samalla paikalla oli kevennetty myös peräkärrylastia aikaisemmin. Hankeen oli heitetty vanha sänky, patjat ja hyvät tanssikengät. Lieko ollut sama kaveri, joka oli viihdyttänyt itseään ampumalla lakeuden kuntien opastauluun haulikolla. Tähtäyspisteenä taulussa oli ollut Kestilä, joka oli saanut eniten osumia.
Korivaaran päältä käännyttiin vasemmalle kohti Laukan siltaa, josta mentiin joen pohjoispuolelle. Joki on yläjuoksulla aivan sula, vaikka Oulussa on vielä jäät paikallaan. Pohjoispuolen tiellä oli talven jäljiltä aika paljon routavaurioita, joten kuoppien näyttämistä saatiin harjoitella oikein urakalla.
Kiekon majan lähistöllä saatiin kokea kusipääautoilijan tapa ohittaa letka. Ensin kaveri ohittaa letkan ihan hipomalla, lähes sivupeili kyynärpäätä hipaisten. Letkan ohi päästyään kaveri näyttää älykkyytensä rippeet nostamalla keskisormen ylös. Tuollaisia kusipäitä on liikkeellä jonkin verran. Viimeksi eilen oli Haukiputaalla liikkeellä samanlainen kaveri. Tuollainen hipomalla ohittaminen ja kiilaaminen on oikeasti vaarallista ja saattaa johtaa pyöräilijän vakavaan loukkaantumiseen aivan turhan takia. Olisi mukava päästä haastattelemaan ko. autoilijaa, että miksi hän vaarantaa pyöräilijöiden turvallisuuden. Kaverit vain kaasuttavat pakoon autolla keskisormi ylhäällä, joten rakentava keskustelu jää väliin.
Loppuparlamentti poristiin tänään Haapalehdon Lidlin pihalla. Oli oikein mukava lenkki ja ilmakin oli ihan hyvä. Kotona matkamittari näytti matkaksi 103 km. Aikaa kului 4,01 tuntia.
Ensi pyhänä ajetaan maantiepyörillä normaali kesälenkki. Lähtö Shelliltä kello 08.00.
OTC&08-lenkin 2012 ajopaitojen ensivisiitti Mallorcalla https://picasaweb.google.com/Ristopr...JHjycrO9sCHcg# .
Hienoja kuvia olette Ritva ja Risto ottaneet mm. Formentorilta. Täytyy kaivaa "ohut kuminen" esille.:)
Saari maineensa veroinen kuten te siellä pyörineet tiedätte. Pyöräilijöitä kuin Vätternissä. Ja autoilijat tosiaan huomioivat pyöräilijät hyvin.
Syksyllä pyöräiltiin jokunen "torstain hitaat"-lenkki. Talvikaudella osallistujia ei ole tainnut olla. En ainakaan itse ole ollut eikä täälläkään raportteja ole näkynyt. Nyt kelit ovat parantumaan päin ja voisi olla hyvä aika elvyttää tätäkin touhua eli itse ainakin olen lähdössä aiemmalla "Linnanmaan Prisman pohjoispäädystä to-iltana klo 18 pari tuntia n. 23-26 km/h rauhallista ajelua"-speksillä liikkeelle ensi torstaina 26.4. Toivottavasti muitakin liittyy joukkoon.
Muuten voisin torstaina osallistua, mutta kun joudun olemaan syrjäseudulla niin ei pääse pariin seuraavaan viikkoon.
Pitäisköhän sitä vihdoin lähteä porukkaan mukaan nyt kun kelit lämpenee. Tuollaisena sunnuntaiaamun harrastuksena tuo kuulostaisi aivan mahtavalta, mutta kokemusta 1½ tuntia pitemmistä matkoista ei ole vielä ja tuon torstain lenkin ajankohta ei sovi tuollaisen vähän pitemmän matkan kokeiluun. Uskaltaako tulla sunnuntaina 08-lenkille ihan nöösinä? Syksyllä hommattu CC alla ja pyöräilyharrastus ottanu tuulta alle ihan että ihan hirvittää :)
-Timo
Sitä ei tiedä ennenkuin kokeilee. CC:ssä olisi vaan hyvä olla maantiekumekset alla (23-25mm levyiset ja riittävät paineet, tosin tosi-kuskit ajaa lenkin maasturillakin/hybridillä, nähty on). Ja muistaa 1. kerralla kysellä ja katella miten letkassa ajetaan.
Nyt on sitten torstai-illan lenkitkin saatu käyntiin tälle vuodelle. Linnanmaan Prismalle löysi tiensä neljä pyöräilijää klo 18.
Reitiksi valikoitui ajaa Alakylään, sieltä Haukiväylälle ja Ukonkaivoksen tien kautta Haukiputaan keskustaan. Haukiputaalta matkaa jatkettiin Virpiniemeen ja Virpiniemestä ajeltiin Kelloon ja Haukiputaantietä takaisin Prismalle.
Vielä iltapäivällä Ilmatieteen laitos ennusti saderintaman ylittävän Oulun seudun klo 18-21 välisenä aikana. Haukiputaalla ripsi muutaman pisaran, mutta se sade jäi yritykseksi. Lähes kuivassa kelissä saimme siis ajella. Kannattaa siis välillä lähteä huonollakin sääennusteella liikkeelle - kenties ennuste ei toteudukaan.
Pyöräteiden puhdistus hiekasta näyttäisi olevan pohjoisessa Suur-Oulussakin aloitettu, mutta kovin alussa se touhu näytti vielä olevan. Suurin osa näkemistämme pyöräteistä oli enemmän tai vähemmän hiekan peitossa.
Prismalta Prismalle kertyi kilometrejä vähän reilu 56 ja aikaa kului 2h 15min.
Tänään avattiin kausi Special Biken järjestämällä yhteislenkillä. Mukana hienossa kevätsäässä peräti 34 ajajaa.
Matkaan lähdettiin Saaristonkadulta, ajettiin Alakyläntietä ja Kiiminkijoen yli Takalontien kautta Kiimingin ABC:lle
missä nautittiin Special Biken tarjoamat munkkikahvit. Matka jatkuin Haukiputtaalle Ukonkaivoksen tien kautta.
Haukiputaalta Ouluun saatiin sitten nauttia autoilijoiden pölypilvistä. Kellon kohdalla keula jarrutti jostain syystä
nopeasti vauhtia ja takana kolisi. Kaksi kaveria nurin, onneksi selvittiin rikkoutuneille varusteilla. Toisesta pyörästä
takakiekko vääntyi niin pahasti että matkanteko loppui siihen. Mahtavaa oli avata kapeakumisten kausi näin isolla
porukalla, toivottavasti huomenna saadaan 08:n kesäkauden avaukseen yhtä iso porukka. Matkaa kertyi 75 km,
siirtymien kanssa 93 km. Sopivan pituinen ja nopeuksinen (keskinop. 28 km/h) lenkki näin kauden avaukseen.
Huominen 08-lenkki
Moro,
Onpa ollu mahtavan paljon porukkaa Special Biken lenkillä tänään! 34 pyöräilijää on tosi iso letka.
Huomenna olis tarkoitus ajaa myös 08-lenkillä ihan normaali kesälenkki maantiekalustolla. Suuntana on ensin pohjoispuiolen tietä Laukan sillalle, josta sitten Ylikiiminkiin kahville. Takaisin sitten Puron tien kautta Alakylään ja lopuksi Kuivasjärven ympyrään.
Tavoitteena on ajaa rauhallisesti (noin 27-28 km/h keskarilla). Samalla on taas hyvä harjoitella maantieletkassa ajamista.
Hepon sivulla on tosi hyvät porukkalenkin säännöt, jotka sopivat sellaisenaan myös tänne Ouluun ja 08-lenkille.
Lukekaanpa säännöt Hepon sivulta:
https://www.hepo.fi/index.php?sivu=yhteislenkit
Lähtö aamulla kello 08.00 Haapalehdon Shelliltä, tervetuloa!
08-lenkki Ylikiimingissä
Tänään ajeltiin 08-lenkki komeassa auringonpaisteessa. Aamukasilta lämpömittari näytti +3 C lukemia, kun 33 pyöräilijää kokoontui Shellin pihalle. Maantiepyöräilyn suosio tuntuu olevan nousussa, sillä myös eilisellä Special Biken lenkillä oli mukana saman verran ajajia.
Menomatkalla ajeltiin Oulujoen pohjoispuolen tietä Laukan sillalle. Yhdellä pyöräilijällä räjähti Päivärinteen suoralla takakumi niin pahasti että myös päälykumiin tuli iso repeämä. Onneksi kännykällä soittamalla järjestyi autokyyti kotiin. Tauon aikana soitin Ylikiiminkiin Seolle ja tein 33 pöytävarausta aamun kahvikattaukselle. Tuonne asemalle kannattaa soittaa etukäteen, jos haluaa syötävää ja juotavaa isolle porukalle.
Laukan sillan kulmilta käännyttiin vasemmalle kohti Ylikiiminkiä. Muutaman kilometrin jälkeen alkoi minulla takakumi tyhjentyä. Pienellä joukolla jäätiin vaihtamaan sisäkumia, kun pääjoukko ajeli rauhassa kahville. Muutaman kilometrin jälkeen oli sama renkaanvaihto-operaatio jälleen edessä. Nyt takakumi tyhjeni sekunnissa, kun ajoin terävään kuoppaan. Ehdittiin kuitenkin kahvijonoon ihan ajoissa.
Kahvittelun jälkeen matka jatkui Vesalan kylään, josta käännyttiin oikealle Huttukylän tielle. Kiiminkijoen yli menevältä sillalta näki melkoisen tulvan, sillä jäät olivat juuri lähteneet liikkeelle. Hetken päästä vaihdettiin taas meikäläisen takakumia. Nyt piti turvautua jo kaverin sisäkumiin.
Puron tien kautta ajeltiin Takalon tielle, jossa vaihdettiin taas vaihteeksi sisäkumia. Arvaatte varmaan kenen pyörään. Kiitoksia Ericille ja Eerolle kumeista, tuon seuraavalle lenkille uudet kumit molemmille. Pysähdyksen jälkeen letka lähti liikkeelle aika rivakasti, jolloin häntäpää jäi jälkeen. Porukka saatiin taas kasaan Alakylän sillalla, jossa jäätiin ihastelemaan jääpatoa, joka nojasi siltaa vasten.
Pysähdyksen jälkeen pitää muistaa ajaa ensimmäinen kilometri rauhallisesti kiihdyttäen samalla varmistaen, että viimeinenkin ajaja on mukana letkassa. Ajaminen sujui tänään aika hyvin parijonossa. Tässä kuitenkin pari huomiota: Vetovuoron jälkeen pitäisi vetäjän muistaa tulla samantien ihan hännille. Letkan viereen ei kannata jäädä ajamaan kolmanneksi pyöräksi, jotta autot pääsevät helpommin ohi. Käsimerkit toimivat ihan hyvin tänään. Pysähdykset ja kuopat näytettiin aika hyvin. Tiet ovat kyllä aika huonossa kunnossa talven jäljiltä. Näkee, että routa on rikkonut tien pintaa varsin Oulujoen pohjoispuolen tiellä.
Loppumatka ajeltiin Alakyläntietä pitkin Kuivasjärvelle, jossa poristiin ympyrässä loppuparlamentti. Tästä porukka sitten hajaantui oman lounaskattauksen suuntaan. Pienempi porukka jatkoi ajamista vielä Madekosken kierrokselle. Kiitoksia kaikille oikein mukavasta lenkistä! Uusiakin ajajia oli ilahduttavasti mukana useita. Kotona matkamittari näytti 112 km ajassa 4,02 tuntia. Keskari pysyi aika tarkasti siinä 27-28 km/h haarukassa.
"Les Voyages de l'Âme" eli vapaasti suomennettuna 08-lenkki kartalla:
http://www.sports-tracker.com/#/workout/Matteus/dosbd920n28uc2qp
Löytyy sieltä muutama kuvakin.
Huomenna olisi torstai ja sitä myöten torstain hitaat 3.5 klo 18 Linnanmaan Prismalta jälleen ohjelmassa. Valitettavasti oma mukaanehtimiseni on vähän tipalla, mutta kuvittelen ehtiväni pelipaikalle klo 18. Tiukalle aikataululleni on onneksi pätevä syy, koska töiden jälkeen pitäisi noutaa perheen kauniimmalle osapuolelle tilattu fillari kaupasta.:) Minua ei kuitenkaan kannata jäädä odottelemaan. Jos en ole ajoissa paikalla, niin ajelkaa hyvä lenkki ja minä ajelen itsekseni.
Torstain hitaille starttasi tänä iltana 5 pyöräiljää. Viime torstaihin verrattuna osanottajamäärä kasvoi siis peräti 25%:lla ja samalla myös yhdellä yhteislenkkien ensikertalaisella. Mainiota, että uudet ihmiset löytävät tiensä yhteislenkeille - ja toivottavasti löytävät myös uudelleen. Omalla kohdallani olen havainnut, että porukassa kilometrit kertyvät lähes huomaamatta, kun taas yksin ajaessa niiden eteen joutuu hiki päässä ponnistelemaan.:)
Vähän ennen iltakuutta taivaalta ripsautteli muutaman pisaran, mutta oikeaa sadetta siitä ei koskaan tullut. Sen sijaan saimme nauttia aurinkoisesta -joskin melko tuulisesta- kelistä koko lenkin ajan. Suunnaksi otettiin ensin Kello, jonne ajettiin Kuivasrannan, Raitotien ja Haukiputaantien kautta. Kellosta jatkoimme kohti Virpiniemeä, mistä käännyimme kohti Haukipudasta. Haukiputaalta pienen miettimisen jälkeen jatkoimme Ukonkaivoksen suuntaan. Junaradan kohdalla pidimme pienen nesteenpoistotauon ja sitten jatkettiin kohti Alakylää ja sieltä Alakyläntietä Oulun suuntaan. Raitotielle tultaessa kukin hajaantui omaan suuntaansa - kolme vasemmalle, yksi suoraan ja yksi oikealle.
Lähes sama lenkki ajettiin siis kuin viime torstaina, mutta toiseen kiertosuuntaan. Näin kärsimme vastatuulen pois alta heti alkumatkasta ja loppumatkan saimme polkea myötätuulisektorissa. Pyöräteiden siivous on viikossa edistynyt, vaikka joitain pätkiä vielä hiekalla olikin. Jotain asialle siis tapahtuu, vaikka odottavan aika pitkä onkin.
Minulla mittari näytti Raitotielle tultaessa vähän yli 53 kilometrin lenkkimatkaa ja aikaa siihen kului 2h 13min. Valitettavasti gps-jälkeä tallentaneesta puhelimestani oli virta loppunut matkan varrella, joten noissa lukemissa voi olla pientä heittoa - jos jollain on tarkempaa tietoa, niin laittakoon tänne.
Kiitos kaikille mukanaolleille lenkkiseurasta! Ensi torstaina mennään taas!
Olihan tuota torstailenkillä säätä laidasta laitaan; keväistä aurinkoa ja lapasen kokoista räntähiutaletta.... Raitotiellä oli lajitovereita kippurasarvisilla liikkeellä suuntaan jos toiseenkin.
Talvella taidettiin useammassakin säikeessä kaivata vaihtelua yhteislenkkeihin. Nyt sitä sitten olisi yhdessä muodossa tarjolla joustavan nopeuden lenkeillä; ts. ajetaan kelin ja menohalujen mukaan.
Aika ja paikka on siis toistaiseksi Alakylä-Raitotien ympyrä torstaisin klo.18:00. Teretulemast.
Millaisilla vauhdeilla ja kalustolla olette, Petteri, ajelleet noilla torstailenkeillä? Mietin, että kun lähtöpäivä ja lähtöaika ovat samat kuin torstain hitailla ja lähtöpaikallakaan ei ole kummoista eroa, niin turha on jakautua kahteen letkaan, jos vain ajovauhti pysyy aloittelijaystävällisenä ja maantiekalustolla mennään.
Yhtenä vaihtoehtona voisi olla hitaan lenkin ajaminen esim. tiistaisin, jolloin yhteislenkkejä olisi ainakin 08-lenkki sunnuntain aamuvirkuille ja saman päivän myöhäisheränneille Lekatien lenkki, torstaisin joustavan nopeuden lenkki ja tiistaisin hitaat? Olisiko foorumilaisilla mielipiteitä?