Ajokelit on kohdallaan, joten annetaan haasteen vielä hautua...
Perjantaina voisi vaikka vinkata, että saadaan rasti viikonlopuksi liikkeelle
Printable View
Ajokelit on kohdallaan, joten annetaan haasteen vielä hautua...
Perjantaina voisi vaikka vinkata, että saadaan rasti viikonlopuksi liikkeelle
Ei ole maalikauppa ei ja on vain sen verran lapsellinen riemulakaan,
että paikan voi juuri ja juuri löyhästi liittää konsolipeleihin
Sent from my waterproof Tapatalk
Maalikaupaksi epäily oli tarkoitettu hädin tuskin peitellyksi kiukutteluksi, mutta jotain lasten vanhempien kukkarolle pyrkivää seikkailu/liikunta/leikkikeskusta pidin mahdollisena. Mutta niistäkään en tunne kuin Hoplopin eikä sen seinissä taida olla kuin sen oma logo jossa väritkin ovat toisessa järjestyksessä.
Uusi sanallinen vihje ei sekään anna minulle lisävinkkiä, sen verran kryptiseksi se jää eikä yhtään auta että se on vihjeenantajan vedenkestävän Tapatalkin jäljiltä lauseenrakenteeltaankin vaikeasti avautuva. :seko:
Pelikenttä on vapaa!
Konsolipelaaminen on kovin tuttua 8-bittisen Nintendon ajoilta, mutta en usko siitä olevan juuri apua. Ehkä jollekulle muulle vihjeestä on iloa.
Sent using Tapatalk
Olisi muuten hauska tietää, kuinka moni tätä kuvarastiketjua ylipäätään seuraa (vaikka ei kommentoisi tai hakisi rasteja). Vähän epäilen, että mahdollisten hakijoiden joukko on sekä niukka että totaalisen ymmällään.
Ehkä kyseessä on putkiliike Super Mario Brothersin mukaan?
Sent using Tapatalk
Eipä taida montaa olla - kumpiakaan
Ehkä on
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/a...8&d=1515940446
Melkoista arvuuttelua. ;)
Sent using Tapatalk
Mun laskujen mukaan on mennyt muutamaa minuuttia vaille viikko ilman että kukaan on päässyt ajamaan metriäkään kuvarasti mielessään ja ilman että kenelläkään on lisävihjeidenkään jälkeen ollut pienintäkään ideaa siitä mistä tai millä konstilla rastia voisi ryhtyä jäljittämään.
Jos katsotaan että kuvarastien perimmäinen tarkoitus on että kiinnostuneet, innostuneet tai muuten vain mukaan lähtevät harrastajat saavat sekä hieroa aivonystyröitään, testata omaa paikallistuntemustaan että ennen kaikkea ajaa fillarillaan, niin on todettava että rastin vaikeusaste on tällä kertaa asettunut turhan korkeaksi ja etteivät vihjeet ole olleet kaikkein onnistuneimpia.
"Suhteellisen helposti tunnistettava" on tietenkin vaikeasti määriteltävä asia ja omastakin kokemuksesta tiedän että rasti josta itse ajattelee ettei se voi olla kenellekään vaikea voi todellisuudessa olla juuri niin vaikea kaikille. Ja hyvästä rastistakin saa huonon liian vaikeilla vihjeillä.
PS Se oliko tämä rasti hyvä vai huono selviää tietenkin vasta kun se on haettu:cool:
PPS Mulle ainoa tapa löytää tämä rasti olisi rekonstruoida (jollain ihmeen konstilla) PPP:n työmatka (ja toivoa että hän ei rastia varten poikennut siltä), mutta en ole täysin varma etten silloinkin voisi ajaa tuommoisen ohi sitä noteeraamatta...
Saa antaa vihjeen
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/a...2&d=1516035332
No niin, uusi kuva auttoi kummasti. Eihän tuota pelkästään parin värikkään valon ja peltiseinänpätkän perusteella saanut millään paikallistettua. Onninen Express Kuortaneenkadulla Vallilassa. Rasti 1247.
Sääolosuhteet rastinhakureissulla olivat vähintään mielenkiintoiset. Välillä tuuli ja tuiversi mahdottomasti, eikä edes kahtakymppiä meinannut päästä eteenpäin. Hetkittäin ei juuri puhaltanut, joten suht teräviä kuviakin sai otettua. Puuska näet heilutti jokaista mahdollista tukea ja tolppaa. Kylmäkin oli. Jos en olisi ajanut eilen partaani, olisi se varmaan ollut kotimatkalla komeassa jäässä. Mainittakoon vielä, että muitakin fillaristeja näin varmasti tusinan, tosin aikamoisia ninjoja oli liikkeellä, sillä minkäälaisia valoja taisi olla vain kahdella. Vaikea ymmärtää.
Sattui muuten sikäli hauskasti, että tässä viikon aikana keksin sopivalta etäisyydeltä neljä eri paikkaa, joissa tiesin tuollaista valkoista profiilipeltiseinää olevan. Tämän viereisessä talossa sitä on, minkä muistin siitä, että kävin pari vuotta sitten siellä työnantajan maksamassa kalliissa ja hyödyttömässä koulutuksessa. Olin vielä harkinnut, että jos joku ilta on ylimääräistä aikaa, pyöräilen kuvaamaan kaikki tietämäni väärät vaihtoehdot. Olisi samalla löytynyt vahingossa tämäkin. Mainitsemani pari muuta valkoista peltiseinää jätän käytettäväksi myöhempinä rasteina, jos vaikka satun oikein v-mäiselle päälle. [emoji14]
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...fd9e765864.jpg
Teema ei nyt jatku. Pääsy haluamani peltiseinän luo estettiin työmaa-aidalla. Piti keksiä jotain muuta. Eikös portaat ole aina kivoja?
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...72a72d1f8e.jpg
Sent using Tapatalk
I beg to differ: 25.09.2014 laitettiin Yksivaihde-foorumin kuvarastiketjussa "Itäisen kantakaupungin katurastit (HKI)" uudeksi rastiksi
https://farm3.staticflickr.com/2944/...d06508f6_c.jpg
ja jo 6.10. se oli haettu. Mutta joskus hipstereinäkin tunnetut itäisen kantakaupungin yksivaihdekuskit toki tuntevat hoodinsa hyvinkin tarkkaan, vaikka kertoman mukaan ovatkin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta pääkaupunkiin vain muutama kuukausi tai vuosi sitten muuttaneita. But I digress...
Joo, vähän vakavammin: liian tiukasti tai liian konstailevasti rajattu kuva voi tehdä rastin tarpeettoman vaikeaksi tai jotenkin turhauttavaksi. Tosin jos sattuu tunnistamaan paikan tai onnistuu nyhtämään kuvasta riittävästi informaatiota, niin eihän minkäänlainen rajaus silloin turhauta:cool:
PS PPP:n rasti oli hauska sikäli että StreetView näyttää edellisen rastin paikalla olleen varastorakennuksen ja tämän nyt vihdoin löydetyn kohdalla parkkipaikan.
PPS Uuden rastin kohdalla "lyö tyhjää". Rajaus tekee tehtävänsä ja hämää hahmotuskykyä ja muistiakin...
Toteamus peltiseinän tunnistamattomuudesta edusti toki vain omaa näkemystäni. Laajemmalla hakijajoukolla se olisi varmasti aikanaan löytynyt ilman vinkkiäkin. Hauska rasti, vaikka vaikea olikin. Hitusen nöyryyttävä allekirjoittaneelle, koska huomasin, että olen hakenut kolme lähintä rastia ja polkaissut monesti näköetäisyydeltä, mutta en koskaan tuota katua pitkin.
Kärsimättömänä odotan, että joku hakee tuon uuden. Käsi on jo liipasimella vinkin suhteen.
Sent using Tapatalk
Tarkoitus ei ollut piikitellä sen enempää rastin hakijaa kuin sen laittajaakaan vaan lähinnä kertoa että helsinkiläistä kuvarastitoimintaa harrastetaan muuallakin - ja samalla ovelasti esittää oma arvaus siitä mistä uutta rastia ehkä kannattaisi etsiä.
Kuvassa suojatien vasemmalla puolella näkyy katukiveystä eikä sellaista juurikaan löytyne kantakaupungin ulkopuolelta. Muuta varmaa en osaa sanoakaan kuin että ei tuo ainakaan Valtioneuvoston linnan pääsisäänkäynti ole!
Jokin penteleen muistikuva on että olisin alle kouluikäisenä pentuna kulkenut tuosta useinkin (matkalla päivähoitotädin luo vai jonnekin muualle?) ja tykännyt juosta portaikon läpi. Hemmettiin koko uusklassisismi(?)!
Lunta alkaa olla mukavasti. Ehkä pienet vihjeet innostavat rastin hakuun ja talvesta nauttimaan.
Hitusen laajempi kuva kertoo hitusen enemmän. Ehkä enemmänkin kuin hitusen enemmän.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...9dd8ab19f0.jpg
Edit: luin tietoja väärin. Maailmassa ei olekaan virhettä.
Sent using Tapatalk
Tunnistin paikan, mutta en ehdi käydä hakemassa.
Löytyy, löytyy...
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...4e55d869db.jpg
Sent using Tapatalk
Kuva on nyt kivempi - esteettisestikin, mutta ennen kaikkea sen takia että katsojalle ei tule ikävää fiilistä että tässä häntä vain halutaan kiusata ahtaalla rajauksella:rolleyes: Mitään lisäarvoa se ei tosin ainakaan minulle anna eli kaiken on voinut joko nähdä tai päätellä ja kuvitella jo ensimmäisestä kuvasta:cool:
Mun täytyy myöntää että omat aivot ovat menneet sellaiseen umpisolmuun ettei se aukea kuin vasta sen jälkeen kun joku on rastin käynyt hakemassa - ja ne jotka siihen kykenevät ovat ilmeisesti joko olleet Lauttiksen lailla kiireisiä tai heitä ei vain hotsittanut lähteä fillarin kanssa siihen ajokeliin joka tuolla on (oletettavasti) viime päivinä vallinnut.
^
Tulihan tuossa uudessa huomattavasti lisää katuinformaatiota karttojen selailijoille. Eilen pähkäilin tota kun vaikutti niin tutulta ja pyörän kanssa keskustassa ympäriinsä muutenkin pörräsin mutta ei auenut/ehtinyt aivoja saada lämpiämiämään tarpeeksi.
Joko nyt?
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...41681f4e25.jpg
Sent using Tapatalk
No jep - ja tähän sellainen hymiö joka kuvaa tunnetta joka vallitsee kun lyö itseään kämmenellä otsaan! Mutta jäähän tuo rakennus pahasti naapureidensa varjoon.
Ja voihan valokuva hävittää melko tehokkaasti sen syvyyden jonka paikalla ollen havaitsee. (Tämä oli pelkkä selittelymielessa esitetty toteamus, ei moite eikä kiitos.)
Lupaan että rasti vaihtuu vielä tänään!
Rastin aihe on tuo portaikko, ei rakennus. Myönnän toki, että ilman rakennusta nuo portaat on vaikea löytää niin omasta muistista kuin karttapalveluistakin.
Sent using Tapatalk
Sen monumentaaliportaikon (joka siis on peräisin 1990-luvulta) luonnetta tai oikeastaan koko olemassaoloa vain oli ainakin minun hemmetin vaikea ellei täysin mahdoton kuvasta hahmottaa.
Mutta eihän tämä selittelyllä parane - kledjut päälle ja pyörän satulaan!
Rasti 1248 ei sijainnutkaan Kalliossa kuten ensin arvelin (ja taisin tulla johtaneeksi Smo:n hakoteille), ei myöskään Kruununhaan eikä Etu-Töölön kallioilla. Jostain julkisesta laitoksesta oli kuitenkin kyse, mutta vasta naapuritalon valkoinen päätyseinä sytytti lampun. Vanha rasti sijaitsi Katajanokalla osoitteessa Rahapajanranta 3:
https://hkm.finna.fi/Cover/Show?id=h...x=0&size=large
Korjaan: vanha rasti oli vanhan rahapajan (joka jäi tyhjäksi kun rahapaja muutti jonnekin skutsiin ja siirtyi ulkoministeriön käyttöön) komea portaikko, joka rakennettiin samalla kun sen entinen lisärakennus purettiin ja tilalle nousi toinen valkoinen modernin arkkitehtuurin luomus, Meripaja (joka on ulkoministeriön käytössä sekin). Osoite on nykyään Kanavakatu 4 - Katajanokan laituri 3:
https://pic.useful.fi/r1GkqmMrG.jpg
(Jos talot tai arkkitehtuuri kiinnostaa enemmänkin, tässä on "Suppea rakennushistoriaselvitys".)
Rastiksi sopivia portaikkoja on varmasti vielä käyttämättä, mutta ei jatketa niillä, sillä onhan meillä monumentaalisia kattojakin:
https://pic.useful.fi/SkKWc7zBM.jpg
Muutaman yllättävän vaikean - tai yllättäen vaikeaksi osoittautuneen - rastin jälkeen ASK:n (Arcada studerandekår) komea katto löytyi helposti. Rasti 1249.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...e5a91aa48a.jpg
Koska edellisessä katon alla lymyili tumma laatikko, ajattelin etsiä uuteen jotain vastaavaa. Tässä kattoratkaisu on kaikkea muuta kuin monumentaalinen, mutta tummia laatikoita on vastavuoroisesti kaksi.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...618f1aa85a.jpg
Sent using Tapatalk
Vanhasta rastista vielä sen verran että rakennus (joka siis on Arabianrannan ruotsinkielisen ammattikorkeakoulun oppilaskunta- tai kerhotalo) tunnetaan nimellä Cor-huset. Jos sen puuarkkitehtuuri kiinnostaa, täällä on kuvia ja juttuakin.
PS Jos Napoleonin mukaan jokaisella sotilaalla on marsalkan sauva kantamuksessaan, niin voisi kai huulena heittää että jokaisella arkkitehtiopiskelijalla on Le Corbusierin tussi taskussaan - tai ainakin Cor-husetin suunnittelukilpailun voittajalla taisi olla.
PPS En tällä kertaa esitä minkäänlaisia arveluja uudesta rastista. Voi olla parempi niin.
Meinasin Arabianrannan taloa kuvailla aivan opiskelijan harjoitustyön näköiseksi, mutta turhaan arastelin.
Sent using Tapatalk
Kukaan ei varmaan pahastu pienestä vihjeestä.
Arabianranta (ks. edellinen rasti) on siitä kummallinen paikka, että se on rannassa, mutta uintimahdollisuuksia ei kovin lähellä ole tarjolla. Olen monesti rantareittiä alueen ohi pyöräillessäni miettinyt, että jos asuisin Arabianrannassa, rakentaisin oitis luvattoman laiturin uimapaikaksi. Mikä anarkistinen ajatusrikos.
Aiheesta päädyttiin taas sivuteille. Tästä voi kumminkin johtaa vihjeen: Uuden rastin sijainti on edellistä kauempana rannasta, mutta välimatka lähimpään (viralliseen) uimapaikkaan on mainittavasti pienempi. Talvella ero tasoittuu.
Sent using Tapatalk
Vihjeestä on varmasti apua jollekin. Minulle tosin rasti avautui vasta kun tai heti kun hiffasin minkälaisesta aidatusta ja hyvinvalaistusta paikasta on kyse. Ensimmäinen puolittainen muistikuva tai puolittainen arvaus osoittautui tänään vääräksi - mutta h̶u̶o̶m̶e̶n̶n̶a̶ seuraavalla lenkillä onnistuu takuuvarmasti paremmin!
Rastin 1250 oudot kuutiot pitävät sisällään Pukinmäen vuonna 2009 valmistuneen sähköaseman, jonka julkisivulevyjen pintaan on muodostunut Corten-teräkselle ominainen ruosteenvärinen säältä suojaava oksidikerros. Niiden takana näkyy Pukinmäen urheilupuisto pallokenttineen ja tekojääkaukaloineen.
https://pic.useful.fi/rJYRtoDHG.jpg
Vaikeutta rastiin toi minulle se että muisti jostain syystä sijoitti sen Oulunkylän urheilupuiston tuntumaan, mistä aiheutui hukkareissu. Hieman odotin että rasti olisi käyty jo hakemassa, mutta ilmeisesti ajokelit eilen ja tänään eivät oikein napanneet. No, talvet ovat mitä ovat. Pitemmittä puheitta seuraava rasti:
https://pic.useful.fi/SJy2tiPrM.jpg
Maalattua betonielementtiseinää Kivijatatien päässä Kivikossa. Rasti 1251. Kuovi kertonee rastikohteen syvällisemmän sisällön, jos tässä on taustalla jotain sellaista, mitä en huomannut.
Sen opin Wikipediasta, että kivijata tarkoittaa pitkänomaista kivikasaa, kivikasautumaa tai kiviriviä. Aina oppii uutta.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...0c395e81f5.jpg
Uudessakin on betonia. Tällä kertaa ei kuitenkaan elostella väreillä.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...ccafaa208e.jpg
Sent using Tapatalk
Ei rastissa ollut muuta ideaa kuin väriltään vähän erikoisempi ja ympäristöstään selvästi erottuva julkisivu. Kuvaan yritin laittaa vähän viitettä siitä että ollaan rinteessä tai oikeammin mäen päällä ja että hiekkatietä pääsee ihan nurkalle.
Casanova ei sitten ole kalamiehiä, muutenhan sana jata olisi tuttu verkkojatasta eli useamman verkon ketjusta tai rivistä (josta on kyse kun ollaan Jatasalmentiellä).
Uudessa rastissa taidetaan olla jonkun laitoksen takapihalla. Tai rakennettiinhan pieniä lämpökeskuksia melko yleisesti vielä 70-luvulla eli ennen kaukolämpöverkon ulottumista kaikkialle Helsinkiin.
Mä en epäröi tunnustaa neuvottomuuttani eli en osaa lukea kuvaa läheskään tarpeeksi hyvin ja noita tuonkorkuisia savupiippujakin tiedän löytyvän liian monesta paikkaa jotta lähtisin niitä kaikkia tarkistamaan. (Kiersin kyllä katsomassa kaksi ja kolmannen totesin vääräksi satellittikuvan perusteella.)
Jouluvalojen koristeleman pensaan kohdalla lienee kyltti joka kertoo mistä paikasta on kyse, mutta uskoisin sitä lukemattakin tunnistavani rastin empimättä - kunhan joku ensin opastaisi minut sinne!
PS Nyt välähti:D
Minä kun ajattelin, että tämä on helppo ja vaihtuu varmasti viikonlopun aikana.
Onkohan tämä nyt sitten tuon laitoksen takapiha vai kumminkin etupiha?
Keksin huomisiltana jonkun selkeän vihjeen, jos ei siihen mennessä ole haettu.
Sent using Tapatalk
Viikonloppuna taisi olla säänkin takia tavallista vähemmän fillaristeja liikkeellä ja aktiivisia kuvarastiharrastajia poikkeuksellisen vähän? Vaikka enemmänkin tässä taisi olla kyse siitä että yhden helppo on toisen vaikea. Mutta sehän kuuluu leikin luonteeseen eikä siinä ole mitään valittamista.
Mulle rasti oli vaikea, kunnes välähti! Jos ongelmaan ei tahdo millään löytyä ratkaisua, pitää muotoilla kysymys uudelleen! Unohdin koko lämpökeskuksen ja keskityin betoniin eli lähdin hakemaan muistista rakennuksia joiden voisi sanoa edustavan suomalaista betonibrutalismia. Ensimmäinen vaihtoehto, Aarno Ruusuvuoren Roihuvuoren koulu, osoittautui satelliittikuvassa todennäköisesti vääräksi, mutta toinen, Kaija ja Heikki Sirenin Pirkkolan uimahalli, olikin sitten täysosuma!
Ei ihme etten tunnistanut sitä, sillä en ole ikinä kiertänyt Pirkkolan metsätien ja uimahallin pysäköintialueen puolelta vaan aina jäähallin ja pallokenttien puolelta.
Rasti 1252 osoittautui siis Pirkkolan uimahallin lämpökeskukseksi:
https://pic.useful.fi/H1fIka2SG.jpg
Uimahalli on luonnollisesti suojeltu rakennus (mikä piti ottaa huomioon sitä peruskorjattaessa), mutta niin ovat myös takana näkyvä henkilökunnan asuinrakennus ja lämpökeskus (vaikka arvelenkin että aaltopeltikattoinen osa on lisätty joskus myöhemmin arkkitehtiä olisi vaivaamatta).
Seuraavaan rastiin saattoi osaltaan antaa aiheen myös poikien ainainen tarve (jollainen meillä kuulemma on) päästä vertailemaan:
https://pic.useful.fi/BJTwka3Hz.jpg
Kolusin maanantai-iltana ilmakuvia ym. varmaan melkein tunnin ennen kuin löysin tämän. Aloitin tietysti kaupungin länsilaidalta ja lähempää edellistä rastia. Olisi pitänyt mennä intuition mukaan, kun heti tuntui siltä, että idässä ollaan ja vielä jossain sellaisessa paikassa, jossa en ole koskaan käynyt. Voin tekemieni havaintojen perusteella sanoa, että vanhoja kouluja ym. savupiippuineen riittäisi tässä kaupungissa aika moneksi rastiksi. Kovempi tekijä olisi tietysti etsinyt paikan polkemalla.
Itäkeskuksen peruskoulu ja sen - ilmeisesti öljylämmitykseen liittyvä - savupiippu. Rasti 1253.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...60d542e600.jpg
Hilpeänharmaiden kalkkihiekkatiiliseinien jälkeen ilottelemme taas värikkäällä betonilla.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...f9e942ac04.jpg
Pelaan "kävin siellä minäkin" -kortin. Enkä edes paljoa myöhästynyt; rastille ensimmäiseksi ehtinyt nököttää suoran toisessa päässä (!)
https://i.imgur.com/FDt4FrM.jpg?1
Mutta näillä tietysti mennään. Sitten vain pohtimaan casanovan asettamaa rastia.
Kyllä, kuvassa olen minä. Myönnän myös syyllistyneeni suorastaan epäurheilijamaiseen käytökseen. Heti kun huomasin, että paikalle saapuu toinen fillaristi, lisäsin kuvan ketjuun. Minä kun olin paikalla ensin ja halusin hakea juuri tämän rastin. Hävettää melkein, koska olen itse ilmaissut mielipiteenäni, että vanha ja uusi kuva olisi kohteliasta lisätä samalla kertaa. Näin vältetään tilanne jossa kukaan muu ei voi hakea rastia, ei vanhaa eikä uutta. Kaiken kukkuraksi muutaman yllättävän häiriötekijän vuoksi en saanutkaan lisättyä uutta kuvaa ihan heti puolen tunnin sisään kuten olin ajatellut.
Voit kumiapina kuitenkin todeta antaneesi minulle rastin hitusen etuajassa syntymäpäivälahjaksi - vain pari tuntia ennen vuorokauden vaihtumista! Sovitaan, että seuraavalla kerralla ratkaistaan tilanne toisin, jos osutaan paikoille samaan aikaan.
Onhan ennenkin nähty renkaanjälkiä tai vastaan on tullut fillaristi joka on (kuten foorumilta on sitten selvinnyt) juuri vienyt rastin, mutta mahtaisiko tämä olla ensimmäinen kerta kun rastinhakija saa kuvaansa toisen "itse teossa"? No, kumiapina voinee pitää itseään tietyn asteisena moraalisena voittajana koska kuvasi rastin oikeasta suunnasta ja siten että se oli helposti tunnistettavissa samaksi rakennukseksi:cool:
Yritin saada rastikuvaan ne elementit jotka olisivat auttaneet rastin sijoittamista kartalle tai sen hakua ilmakuvista: hiekkatiesuoran, taustalla näkyvän metsän peittämän kallion ja oikealla näkyvän nurmikentän. Mutta Walterinraitin pituutta en saanut ilmenemään, Matokallio jäi hahmottumatta kunnolla ja kenttä jäi lumisen multakasan taa piiloon.
Kentän toisella puolella muuten kulkee Ludovikanraitti. Nimet viittaavat tietenkin Antwerpenin olympialaisten pariluistelun kultamitalipariin Walter ja Ludovika Jakobsson. Silloin 2000-luvulla elettiiin näet suomalaisittain varsin menestyksekästä aikaa niin taitoluistelussa kuin pikaluistelussa ja Myllypuron urheilupuistoon puuhattiin kovasti luisteluhallia. Sitä varten oli perustettu yhtiö, laadittu hankesuunnitelma, saatu halli mukaan yleiskaavaan Matokallion puolelle ja viety asiaa eri tavoilla eteenpäin. Suomeen oli sitä paitsi myönnetty sprinttereiden MM-kisat vuodeksi 2010 ja sitä varten tietenkin piti olla kansainvälisen mittapuun mukainen halli. Mutta ajat muuttuivat, Helsinki ei lähtenyt halliin mukaan rahoittajaksi ja osakkaaksi, opetusministeriö ei ottanut hanketta budjettiinsa eikä yksityiseltä puoleltakaan löytynyt tarvittavia yhteistyökumppaneita, joten ei tullut hallia eikä tullut kisojakaan.
http://urheilumuseo.blogspot.fi/2014...simmainen.html
https://www.luisteluliitto.fi/2007/1...urheilukeskus/
Nykyinen Itäkeskuksen peruskoulu oli alkujaan Puotinharjun kansalaiskoulu ja valmistui vuonna 1969 eli se on samalta aikakaudelta kuin Pirkkolan uimahallikin ja "edustaa ajalleen tyypillistä suoralinjaista ja pelkistettyä arkkitehtuuria" (muttei sentään ole suojeltu rakennus). Entinen lämpökeskus toimii jätetilana.
(Kansalaiskoulu oli kuusivuotisen kansakoulun kaksivuotinen jatke niille jotka eivät menneet neljänneltä luokalta oppikouluun. Sieltä oli sitten tarkoitus siirtyä ammattikouluun tai, kuten vielä silloin usein kävi, suoraan työelämään. Peruskouluun siirryttiin vähitellen, Helsingissä viimeisenä ja ikäluokka kerrallaan, ja Puotinharjun koulu muuttui peruskouluksi vasta joskus 1970-luvun puolivälin jälkeen.)
Uudesta rastista voisin sanoa: "Great minds think alike" eli se on pariinkin kertaan ollut mielessä seuraavaksi rastiksi, mutta jäänyt ylipitkän etäisyyden takia laittamatta. Pidänkin itseäni tällä kertaa jäävinä - ainakin pari päivää:p mutta jos kukaan muu ei sitä perjantai-iltaan mennessä ole hakenut...
PS Synttärionnittelut casanovalle omasta ja muidenkin kuvarastiharrastajien puolesta!