Joo, mutta sä puhuit käsiajanotosta, joka olisi pitänyt ex-tempore järjestää johonkin vuoren syrjään, että olis sun mielestä ollut hyvin hoidettu homma. Ja kova sade ei tosiaankaan ollut katkaisun syy.
Printable View
Iseranin huipullakaan ei kaiketi ollut ajanottokalustoa, eli ajat pitäisi räknätä TV-kuvista. Komissaari tien sivuun paikassa X, stoppari ja paperia kouraan, ei käsiajan ottaminen nyt niin vaikeaa ole ollut ainakaan ennen. Juu ei sillä olisi saanut nettiin reaaliaikaista dataa, mutta nyt ei siellä mysteerimaalissa ollut kukaan ottamassa aikaa millään vehkeellä.
Niin, lumi tiellä ja mutavyory Tignesin nousun alla katkaisivat etapin, mutta tulivatko nämä muka järjestäjille tietoon vasta siinä vaiheessa kun kisan kärki oli mennyt jo pitkän matkaa alamäkeen? Tourin etappia edeltävä karavaani ei ole ihan lyhyt ja tiimien busseistakin on tullut videota lumisista teistä. Vaikutti siltä, että yrittivät vetää etapin loppuun, mutta eivät siinä onnistuneet kun lunta/vettä/mutaa oli liikaa.
Menee varmaan tovi selvittäessä kaikkien ajajien ajat ja ketkä jäivät aika limiitin ulkopuolelle.
Ei kuulema limiittejä tän päivän etapilla.
Suurin hyötyjähän tästä etapin katkaisusta oli Bernal ja Ineos (yllätys), suurimmat häviäjät oli väliporukka jossa oli Thomas, Kruijswijk, Buchmann, Uran, Landa ja Nibali jotka varmasti olisivat kaventaneet eroa yksin ajavaan Bernaliin (Yates ajoi etapin voitosta eikä olisi vetänyt metriäkään ennen mahdollista iskua etapin voittamiseksi, jos nyt olisi edes pysynyt Bernalin kyydissä). Myös JA hyötyi väliporukkaan nähden mutta olisi luultavasti ollut ainakin laskussa jälleen nopeampi kuin Bernal. Se nyt on selvä ettei tuonne ajateltuun mäkimaaliin olisi pystytty ajamaan mutta onhan se nyt perseestä ettei tuota muka pystytty infoamaan ajajille niin että olisi tiedetty että Iseran on todennäköisesti tämän etapin maali. Huomenna tuskin tapahtuu kärjen osalta enää mitään, Thomas ei hyökkää kun oman tallin jätkä on kärjessä ja Bernal roikkuu vain tarvittavan mukana eli eiköhän tämä Tour päättynyt GC:n osalta tähän antikliimaksiin.
Oli kyllä musta päivä ranskalaisille (ja myös näin Pinotin band wagonissa olleelle) kun Pinot joutui keskeyttämään ja Alaphilippen satumainen taistelu ei enää riittänyt. Taas palattiin Sky/Ineos komentoon, perse!
Epävirallinen GC-kärki. Sijat 2-4 30s sisällä.
1. Egan Bernal
2. Alaphilippe +45’’
3. Geraint Thomas +1’03’’
4. Kruijswijk (TJV) +1’15’’
5. Buchmann (BOH) +1’42’’
Ainakin Kruijswijkilla ja Thomasilla hyvät mahdollisuudet vielä TOP3 jos Alaphilippe ei piristy. Kävi miten kävi, Alaphilippe on kisan ehdoton väriläiskä. Kantoi keltapaitaa melkein koko kisan, joukkue ei kärkipäästä vaikkei nyt ihan huonokaan.
Huomasiko kukaan kun Pinotin huoltaja antoi lämpöä kuvaajalle, joka yritti työntää kameransa ikkunasta sisään. Meinasi työntää vielä aidan yli autoon mennessä [emoji23]
Tien täysin tukkineita kivivyöryjä oli kaksi ja tulimme motolla ensimmäisten joukossa jälkimmäisen vyöryn jälkeen paikalle. Onneksi tunneli oli lähellä ja pääsimme sinne suojaan. Vettä satoi kaatamalla , fillaristeja, motoja ja autoja lappasi tunnelin täydeltä tilanteeseen. Osa oli kahden vyörymän välissä motissa ja heidät saatiin evakoitua jalkaisin sieltä tunneliin n 3h kuluttua 20 autoa jäi yön yli mottiin . Tilanne oli aivan kaoottinen , torvet soivat jne. Tilanteen vakavuudesta huolimatta repesin kun paikalle tuli kauhalla varustettu traktori... siellä olin yhteensä 700 kuutiota kiveä tiellä...Myöhemmin ilmoitettiin ettei tietä saada auki, joten ei muuta kuin Lautaretin ja Galibierin kautta Grenobleen.Tie Galibierille oli tunnelista lähtien aivan tukossa , mutta motolla pystyimme kuitenkin etenemään Fillaristeista 100 siirrettiin busseilla ja 40 majoitettiin tilapäisesti, yhteensä avustettiin 206 fillaristia. loput ajoivat sitten jonnelin muualle. Vyörymistä ei ole toistaiseksi löytynyt uhreja . Raivaukset jatkuvat vieläkin tätä kirjoittaessani.
Mä olen edelleen toiveikas Movistarin suhteen jos/kun/jos eivät polttaneet tikkujaan tänään. Ineos ei ole ihan Skyn takavuosien tikissä ja Movistarissa tuntuu olevan tulivoimaa. Siinä sivussa sitten Jumbo-Visma ja Bora voivat saada lusikkansa soppaan. Ineos varmasti yrittää siilipuolustusta sikäli mikäli kykenevät.
Mutta kyllä harmittaa Pinot'n puolesta.
Huominen etappi lyhennetty 59km:n pituiseksi syynä vaikeat sääolosuhteet ja maanvyöryt. Lähtö klo 14:30 paikallista aikaa.
Epävirallista tietoa (Twitter: InnerRing) että huominen etappi lyhenisi 60km mittaiseksi, teitä poikki reitin varrella maavyörymien vuoksi. Uusi reitti Albervillestä suoraan Val Thorensin mäen juurelle ja siitä nousu ylös. 1. ja 2. kategorian mäet jää reitiltä pois. Alkamisaika 1430CET.
https://twitter.com/inrng/status/1154827619805872128
Tämän päiväisestä keskeyttämisestä kärsi paljon Thomas. Oli toisessa ryhmässä ja olisi saanut peesailla vapaasti, kun Bernal oli edelle. Huomenna Thomasin varmasti pitäisi hyökätä, mutta veikkaan tiimi ajaa nyt Bernalille ja vauhdinpito ennen viimeistä mäkeä jää Jumbo-Visma ja muille tai sitten tullaan hyvin hiljaa. Myös muut toisen ryhmässä olleet ajat menettivät paljon kun eivät saaneet lisättyä eroa Alaphilippiin ja ohitettua kokonaistilanteessa.Kruijswijk olisi varmaankin nousut podium sijoitukselle.
Alaphilippe oli keskeytyksen suurin voittaja pystyi pitämään podium paikan. Jos loppuun olisi ajettu niin olisi saattanut tippua viiden parhaan joukosta. Eroa oli ennen laskua yli minuutti eli ei olisi laskussa tullut kiinni vaikka olisi kaventanut. Ja kun olisi joutunut ajamaan yksin tasaisen ja viimeisen nousun niin minuutteja olisi tullut häviötä.
Bernal kannalta tilanne päättyi erittäin hyvin kun saavutti keltaisen, vaikka ei saanut 10sek hyvitystä etapin voitosta. Tosin uskon että olisi ollut erittäin vahva myös viimeisessä nousussa, joten paita olisi tullut vaikka olisi ajettu loppuun.
Perun edellisen viestini ja totean, että taisi olla tällä taputeltu tämä touri. Ehkä varovasti katselen toisella silmällä ja toivon parasta.
Jos toi huominen etapin lyhtentämien tapahtuu niin voi kokonaistilanne kyllä jäädä nykyiselleen. Kuinka paljon tossa Val Thorensin nousussa on peesistä hyötyä, kun keskijyrkkyys vain 5.5% ?
Menevät varmaan jollain >25km/h keskarilla, eli kyllä siinä peesistä hyotyy. Tosin, tossa 5,5% keskijyrkkyydessä on alamäkiä mukana, eli on siinä jyrkempää pätkää aika paljon. Eri asia saako siinä Bernalin asemaa horjutettua.
Reitin muutos on vahvistunut. Ukkoskuuroja ja vastatuulta luvattu Val Thorensin mäkeen. Etukäteen vois ajatella että lyhempi reitti suosisi Alaphilippen kaltaisia kuskeja. Vois kai tuota ajatella myös yhteislähtönä ajettavana joukkue aika-ajona jossa pitää 1 tai 2 ajajaa (Ineos?) saada nopeasti mäen päälle alun tasaisen osan jälkeen. Apukuskeilla ehkä enemmän merkitystä.
Taa olí aika hyva analyysi, mutta luulen etta suurin karsija kisan keskeytyksesta olí kuitenkin Egan. Thomas jo yritti irtiottoa ennen Egania, mutta ei ollut riittavan vahva ja sen jalkeen tuli luultavasti Ineoksen kisapomoilta viestia, etta anna menna Egan. Ja Eganhan meni. Kaikki karussa olleet Rigosta alkaen Egan napsi kiinni ja olen varma, etta Rigo, Nibali ja muutkin olisivat seuranneet Eganin peesissa oikein mielellaan, jos olis ollut ruutia. Vasynyt Alaphilippe ei varmasti olis ottanut sekunttiakaan kiinni laskuissa hyvavoimaista nuorten maastopyorailyn mm-kisojen hopea-ja pronssimitalistia. Viimeisessa nousussa olis tullut lisaa eroa ainakin Alaphilippeen, Nibaliin, ja luultavasti muihinkin. Egan on fiksu kaveri ja ottaa riskeja vain kun on tarvis. Harmi etta tamanpaivainen kisa jouduttiin keskeyttamaan ja huominen on lyhennetty. Ei varmasti suosi kovakuntoista Egan Bernalia, mutta huomenna nahdaan ☺
Frrome today: It was never a case of if he would wear the yellow jersey, but when !
Contador 17/07: Bernal no está únicamente ahí pasando el mes de julio. Este chico ha nacido para ganar el Tour de Francia y tiene posibilidades para hacerlo. Si no es ahora, es en el futuro !
Luonnonvoimille ei mitään mahda, mutta onpahan melkoinen antikliimaksi tämän TdF:n loppu.
Jos tuosta tulevasta maalista olis ilmoitettu edes puolivälissä Iserania, niin olis ollu ihan ok. Siis nousua, ei laskua... Kuitenki siinä ajettiin tosissaan, että ei kai kukaan kovin isosti vääryyttä kokenut ja kun oikein ei ollut parempiakaan vaihtoehtoja. Yleisesti näyttää olevan vallalla käsitys, jotta Alaphilippe hyötyi. Saattaa olla, mut itse en niin kovin varma olisi. Luulen, että olisi laskenut alamäessä kiinni. Paljonko ois jääny sit Tignesillä vai olisiko jäänyt lainkaan...
Paljon enemmän kuin eilisen etapin päättyminen "kesken" harmittaa st 20 lyheneminen noin paljon. Toki nyt tiedetään jo alussa pelin säännöt. Mikään muu kuin täysillä alusta loppuun olisi iso pettymys/yllätys.
Bernal on tämän nyt voittanut, jos pysyy pyörän päällä, sille ei kukaan voi enää mitään. Loput paikat podiumille on kuitenki auki. Siinä taistossa GT on vahvoilla ja Buchmann kaukainen yllätyskortti. Kovin taisto lienee Ala vs. Kruijswijk. Ineos puolustaa voittoa ja Jumbon on hyökättävä rajusti, jos podiumille aikovat päätyä. Ja varmaan etappivoittotaistelusta tulee huikea ja ehkä yllätyksellinenkin. Toivottavasti mennään alusta loppuun all guns blazing ja saadaan viihdettä koko 59 km.
Niin, eilisestä vielä, jotta kyllä Pinot'a todella kävi sääliksi. Oli nyt niin todella hyvä tilaisuus olla keltaisessa Pariisissa. Toisaalta kyllä sellainenkin fiilis on, ettei ehkä sittenkään olisi Bernalia pystynyt lyömään, kun tämä sai ajaa itselleen. Mut nyt ei päässyt edes yrittämään, se harmittaa todella.
Tämä oli hyvä raportti olosuhteista. Aika huono tilanne siellä ollut kisaa ajatellen. Tuo mainitsemasi traktori kauhalla varustettuna oli varmaankin paikallinen maajussi, joka kykyjensä mukaan pyrki auttamaan teitä. Oli näköjään siinä vaiheessa ainoa kynnelle kykenevä, joten iso peukku hänelle!