Se omituisen näkönen renkaanjälki on sit mun Barro Mountaineista :)
Printable View
Se omituisen näkönen renkaanjälki on sit mun Barro Mountaineista :)
Friisilän kalliot kivasti sulana.
Joo, Hanikkaakin on näemmä huolto-harvennettu sieltä täältä talven aikana. Siellä alkaa olla jo polut 99% auki, itse kävin potkimassa pahimpia jäämöykkyjä pois pitkospuilta lenkillä ollessani.
Juuri saamamme tiedon mukaan ns. EKP:n perusreitti Puolarmaarista Olarin koululle on ajokelpoinen. Paukkuliivit mukaan.
Minkälainen tilanne on liukumiinojen suhteen?
Eilen kävin tuosta lintuvaarasta vantaan suuntaan katsomassa minkälaisia polkuja löytyy ja hyvin ajettavassa kunnossahan ne alkaa olemaan. Paikoitellen vielä lunta ja jäätä mutta eipä haitannut. Märkää ja kuraista kyllä. Alkuviikosta ehkä suuntaan uudestaan tuonne tai sitten katsomaan paloheinän polkuja. Onkos kenelläkään mitään muita hyviä vinkkejä poluista täällä espoo-helsinki-vantaa rajalla?
Kävin jo keskiviikkona mastomäellä. Menin Kauklahdenväylältä päin, nousin mastolle, ja sitten kohti latupohjaa aidanviertä alas. Täysin sulaa ja ajettavaa lukuunottamatta 10 viimeistä metriä kun tulin mastolle menevälle tielle, siinä oli vielä lunta. Pohjoispuoleltakin aidanvierustaa pääsi hyvin, varjoisimmissa kohdissa oli lunta vähän. Aika kuivaa vielä, katotaan mitä tulee kun routa sulaa.
Poluthan oli paikoin ihan erinomaisessa kunnossa, eikä ollut läheskään niin mutaista saati märkää kuin luulin :) S-work:n renkaatkin toimi todella mainiosti ja pitoakin löytyi tarvittaessa. Ukolla vaan tuhottoman p*skan kunto, että sykkeet nous vähän liikaakin välillä ja piti pysähtyä ottamaan henkeä.
Ai kun on nannaa :p
Tänään Hannusjärvi pari kertaa ympäri, polut ovat loistavassa kunnossa ja paikoin on erittäin märkää. Tuolta sitten Hanikan suuntaan ja positiivinen yllätys oli, että pitkoksilla ei ollut ruuhkaa eli pääsi ihan rauhassa ajamaan. Kiersin luontopolun ja jotain ylimääräistä harhailua, mutta polut on niin ikään loistavassa kunnossa, kuivaa on ja mutaa siellä missä aina kesälläkin.
Su ja ma -lenkkien saldona kädet rakoilla, nirhamia/haavoja siellä täällä ja pyörä pesty pari kertaa eli aivan LOISTAVAT kaksi päivää :D
Harmaakallion antennimäen länsipuolelle on ilmestynyt hiekkatie joka ei näy edes kartoissa. Varmaan metsäkoneita varten varten tehty sinne, ehkä?
Kyllä pahaa pelkään että uutta ulkoilureittiä vedetään.
Linjoja on nimittäin paalutettu enemmänkin mm. Harmaakallion luoteispuolelle, pururadan varteen kasvimaa-alueen vierestä alkaen. Puita on jo kaadettu, ja paalutuslinja jatkuu hyvinkin Harmaakallion länsipuolen alapolulle - josta se sitten yhdistyisi Harmaakallion yli menevää, jo perustustöiltä valmiiseen polkuun.
Myös toinen yhdyspolku samoilla aluille paalutettu - ja kaikki paalut katkottu - ilmeisesti joku ei tykkää suunnitelmista.
-E
Paljon on renkaan jälkiä poluilla.
Mutta vielä löytyy korkaamattomia - mutta juurikin niitä, joiden päälle lumi on kumonnut pajukot, ja oksat jääneet jumiin. Nooh, niitä hieman raivailtu auki.
Muutoin ihan ykköslaatua mitä nyt keskuspuiston länsialueella aivan jumalattomasti pientä risua ja oksankäkkärää (myrskyjen seurauksena), joten montaa kertaa pitänyt jalkautua ja poistaa näreitä rattaista.
-E
ITSENÄISYYSPÄIVÄ 2011 - mikä tilanne, arviosi tai tietosi - joko olisi nastojen paikka?
kyselee E
Missäs mennään Espoon polkujen kunnon suhteen? Lunta tullut mukavasti, maastopyöräilyn näkökulmassa hitusen liikaa. Onko reitit ajettavia??
Viimeksi kävin lenkillä 15.1. ja nikikiset on jo aika kovat... http://www.youtube.com/watch?v=ARMsoVGIkrk (kuvakulma on ns. cock pit view ;) )
Kannattaa varmaan toistaiseksi ottaa kaveri mukaan poluille:
http://kauppa.motonet.fi/images/app/3/big/388306.jpg
Tarkennetaan vielä, että Leppävaarassa näytti kapealta ja upottavalta ne vaivaiset pari pätkää mitä sinne oli syntynyt.
Onko Leppävaarassa/Lintuvaarassa lapiotalkoita tiedossa tänä talvena...? Viime talvena näyttää ainakin olleen: http://www.youtube.com/watch?v=PDgyo...eature=related
Eilen kykeni hiinä ja hiinä ajaan Hannuksen lenkkiä. Paras polku löyty hannuksen järven kupeesta. Levein. Muuten polut max 5cm keskellä kantavaa.... Täytyisköhän pitää kolatalkoot. Muuten ei tänä talvena paljoo ajella maastossa. Sitähän sä kysyit...
Kävin katsastamassa Leppävaaran-Lintuvaaran-Hämevaaran polut (suksilla, heh heh). Kovapohjaiset polut on kovaa vauhtia syntymässä, mutta vielä niitä ei ollut kuin ihan tässä asutuksen lähellä.
Pyöränjälkiä ei pahemmin näkynyt. Joku oli pyörää talutellut Äijänsuon maastossa.
Arin EK on ajettavissa.
http://youtu.be/Ri1qjmIBidk
http://static-emea.fiskars.com/var/f...oduct_main.jpg
Klubin sivuilta kannattaa katsoa myös tietoja Karakallion talvipätkistä.
Kävin lauantaina kantamassa pyörää tuolla päin, mutta ajettavaa ei paljoa löytynyt.
Positiiviseksi asiaksi laskettakoon kuitenkin se, että Ecross polulle/reitille kaatuneet reilun kokoiset rungot oli pätkäisty poikki.
Hauskin/ajettavin pätkä Leppävaaran suunnalla taisi olla jostain Veräjänkallion tienoilta uimahallin suuntaan laskeva polku.
Latokasken lähimetsissä (ainakin) on kohtuu leveää uraa ja pohjakin tuntuu varsin kovalta. Itse en ole käynyt mutta tänään la aamupäivällä tuossa 1030 maissa pidemmällä koiralenkillä bongasin kahdet pyöräjäljet - myös sieltä penkan puolelta ;)
Eli jonkinlaista hikilenkkiä pystynee sorittamaan. Harmaakalliosta ja Keskuspuiston tilaanteesta ei tietoa.
Lisäksi latujen vierellä menee useimmiten ajamaton kavelijöiden polku, jossa pääsee sompailemana. On tietty hieman tylsää baanaa sellainen.
-E
Hannus oli haastavan ajettavassa kunnossa. Kyllä tää tästä lähtee ;)
Tämänkin ketjun lukijat tervetuloa huomenna 1,5 -tunnin lumi-xc -lenkille Leppävaarasta.
Arin erikoinen sisältyy lenkkiin!
Tulen vetämään lenkin jos osallistujaksi ilmoittautujia löytyy. Ilmoittautumiset fillarikalenteriin.
http://fillarikalenteri.fi/