Pahoja Tubeless ongelmia!
Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti
jpf
Voi perse, kyllä se nyt taitaa olla niin, että Gorillateippi ei vaan tartu riittävän tiukasti BR2250-kehien pintaan ja jostain ilmaa pääsee pakenemaan. Pitää vissiin vielä kokeilla kahdella kierroksella kapeampaa G-teippiä siten, että laittaa sen ihan reunasta toiseen. Jos rengas puristuessaan vannetta vasten tukkisi kaikki mikroskooppisetkin raot.
Katselin noita kuviasi. Ensinnäkin minä olen saanut läskin gummit pitämään ilmaa laittamalla 100 mm klovninkenkien keskelle sen solumuovikaistaleen (aka. eristekaista). Leveytenä muistaakseni 75 mm ja reunoille on siten jäänyt kumin reunuksen mentävä kaistale. Toiseksi olen vetänyt gorillat aivan vantehien reunoihin asti. Mikäli näen oikein, sinulla teipit eivät ylety vanteen reunoihin asti. Tällä tavoin olen onnistunut tiivistämään kolme kiekkoa varsin vaivattomasti. Yhteen kiekkoon riitti kerros Gorillaa, kahteen tarvitsi kaksi kierrosta. Jos nämä ja edellä mainitut neuvot eivät kelpaa kiekoille vieläkään, niin sitten ghetto-tyylillä.