Eilen tunnin asfalttilenkki.
Printable View
Eilen tunnin asfalttilenkki.
Eilen lyhyt lenkki sisältäen 4x400 m urheilukentällä. Ukkonen jyrisi ja vettäkin tuli melko reippaasti.
Tänään viikon juoksulenkki ja tunninhan sitä taas vain ehti kun velvollisuudet kutsuivat. Muuten kulki kevyesti trooppisen tukalasta kelistä huolimatta.
Tänään 9,5 km polkujuoksua, lämmintä oli, samalla 1400 km täyteen vuoden alusta.
MIDNIGHT RUN!
Levin Ympärystie vastapäivään, vältin Utsuvaaran pitkän nousun kiertämällä tyyntä Ounasjokea ihaillen Taalon kautta. Matka tasan 20,0 km.
Älykortillisessa huoneistossa 23:30, sauna valmiina :-)
Mun piti kirjoittaa Yle Suomen Toiveiden Yöhön tarina ja biisitoive. Ennen valmiutta kirjoitteluun ilmoitettiin jo, ettei musatoiveita enää toteuteta lähetyksessä.
Tämä olisi ollut mun kaino toiveeni: https://youtu.be/y1Lg2t4GIcA
Heinäkuun alussa ostin juoksukengät ja olen nyt pari kertaa käynyt koittamassa miltä maistuu 10 vuoden tauon jälkeen. Yllättävän hauskaa hommaa se onkin taas ollut, mutta onneksi nyt on mukana muitakin lajeja niin ei toivottavasti tule taas juostua paikkoja rikki.
Tänään 5km/24min, mikä minulle tarkoitti niin kovaa ja tosissaan vetämistä kuin vaan osasin. Seuraavaksi ehkä voisi kokeilla intervalleja. Pyöräillessä ei tule juuri koskaan mentyä korkeilla sykkeillä, joten toivottavasti juoksemalla saa paikattua sitä.
Mä kanssa aloittelin uudestaan juoksu/hölkkähommia kun erinäisten kremppojen vuoksi piti jättää fillarointia vähemmälle.
Kohtuullisen fillaroinnin jälkeen huomaa hyvin että happi kyllä kulkee, mutta jalkoja piti totutella erilaiseen rasitukseen. Samoin järkevä vauhti ja rytmi vähän hakusessa.
Ihan hauskaa hommaa, täytyy pitää säännölliset lenkit mukana ettei aina tule uudestaan sitä aloittamisen tuskaa!
Bonarina vielä se ettei tarvi varata yhtä paljon aikaa kuin hyvään pyörälenkkiin.
Sunnuntaina kympin.
Voi juosta vaikka 4 x 4 min vetoja, mutta jos huomaa ettei niistä tykkää, voi kokeilla näitä:
https://www.youtube.com/watch?v=MQvVXJubm5I
Toinen harjoitus, jota voi kokeilla on juosta 10->15 x lyhyeen ylämäkeen täysiä mutta rennosti kävelypalautuksin ja sitten hyvää vauhtia mutta mahdollisimman rennosti ja mahdollisimman hyvällä askeltiheydellä 15-20 min.
Puheet on puheita; oikeasti roikuin tavoitteellisesti treenaavan siskoni perässä kun hän juoksi ohjelmansa mukaisen tempolenkin. Itselleni kyse oli melko totisesta suorittamisesta. Garmin lienee silti jotenkin väärässä sykealueistani, koska väittää että reilun tunnin aikana sykkeeni oli puoli tuntia z5 ja 26 minuuttia z4. Pitäisi ehkä tehdä asialle jotain.
Silloin kun on pitänyt päästä nopeasti juoksukuntoon olen tehnyt tuota 10-20-30-treeniä sekä tonnin vetoja tonnin palautukselle. Se kun on kätevä kun mittarissa 1000m väliajat juoksumoodissa. Näillä saa vauhtia nopeasti, mutta toki 10km-puolikas tuntuu pahalta, joten veekoolla pidemmät vedot olis hyvä lisä.
Eilen 15,6km maastojuoksun ja joku 1h 15min.
Tänään uimahallille asfalttia ja sain siihen menemään 17,3km nopeudella 4.44.
Sherwood trail run, 10km. Ensikosketus polkujuoksuun ja ensimmäinen juoksutapahtumani 20 vuoteen. Roikuin pikkusiskoni peesissä ekat kaksi kilometriä ja olin juuri ehtinyt varoittaa, että mun on kohta pakko himmata kun kaaduinkin ihan helppoon paikkaan. Huusin siskolle että jatkaa menoaan, totesin että mitään pahempaa ei oikeastikaan sattunut ja jatkoin itsekin. Reiteen tuli jonkinlainen ruhje, mutta ei se juostessa haitannut.
Hiljensin kuitenkin vähän vauhtia ja pian taakse alkoi ilmestyä ohittajia. Näistä kaikki eivät kuitenkaan saaneet tehtyä kaulaa, joten viimeiseen keinukallion nousuun pistin vähän lisää tehoja ja ohitin kaksi eteen jäänyttä.
Epävirallinen matka-aika tunti ja kolme minuuttia, 300 nousumetriä, keskisyke 178, maksimi 194 (joka onkin korkein mitä garmin on toistaiseksi onnistunut mittaamaan). Tuloslistaa ei ole vielä tullut mutta saatoin juuri ja juuri mahtua top kymppiin, ainakin jos sisko ja toinen edelle ehtinyt naisjuoksija lasketaan vain omaan sarjaansa :) edit. pöh, no en sentään. Jäipä varaa parantaa, toisaalta yli 5 minuutin ero edellä tulleeseen tuntuu nyt aika saavuttamattomalta.
Aika hauskaa hommaa oli, mutta ehkä mieluummin kuitenkin juoksen ilman kovin teknisiä osuuksia.
Ensimmäinen ultrajuoksuni koskaan 20.08.2023 !!
Älynväläys suorittaa ultrajuoksukokeilu Seitsemän kirkon pyörälenkillä:
katsokaapas lukijani, joka leimauspisteellä juotavaa tarjollla, osallistumismaksu €15,00.
Kiersin Vanajaveden Rauttunselän, neljällä kirkolla leimat. Toijalasta Sääksmäelle Ilomäen, Tarttilan ja Päivölän kautta.
Maanmittauslaitoksen Karttapaikka sain mittaamalla ultrajuoksulleni pituutta 47,0 km.
Mokia olla käyttämättä pyöräilyhousuja ja kilisevät autonavaimet (halusin säästää jalkojani ajamalla auton lähimmälle leimausasemalle). Olisi kait pitänyt ostaa juotavaa Toijalassa eli aika pienellä nesteytyksellä menin.
Tämä oli treeni varsinaiselle ensimmäiselleni maratonille Tampereella su 10.09.2023. Meininki olisi juosta osin Ratinan taivaan alla [Hassisen Kone; Rammstein; Red Hot Chilli Peppers; Eppu Normaali; Popeda] alle 4 tuntiin 55 vuotiaana.
Seitsemän kirkon pyörälenkki v. 2011 oli ensimmäinen pyöräilytapahtuma, johon osallistuin. FEELS GOOD MAN.
Maratonia pitemmät matkat ovat määritelmän mukaan jo ultrajuoksua. Määritelmästä voi toki olla eri mieltä.
(Itse olen juossut - ja kävellyt - täsmälleen yhden ultrajuoksun, kuusi tuntia punamurskeella urheilukentän ympäri. Totesin ettei se ollut minun lajini.)
Muuten olen sitä mieltä että tuo feels good man on maratonin juoksemisessa ihan hyvä ja kelpo lähestymistapa, jolle ei tarvitse hakea perusteluja juoksijan iästä (sikäli kuin sitä nyt teitkään). Muistan kyllä miten neljän tunnin maratoonareille hieman hymähdeltiin; kolme tuntia piti alittaa tai ainakin sitä piti yrittää, jos halusi pitää itseään jonkinlaisena juoksijana eikä kolmea ja puolta tuntia eli 5 min/km keskivauhtia huonompaa tavoitetta pitänyt itselleen asettaa tai ei ainakakaan sellaista julkisesti tunnustaa...
Tänään 6km PK-lenkki
Eilen juoksin kauppaan ja takas hakemaan vispikermaa, kun pannari ei kelvannut ilman sitä.
Jatkoin kyllä lenkkiä kerman toimituksen jälkeen.
Kysytte kuitenkin.
3h52m
Uusi, kiva ilmiö juoksijan ylävitosten läpsytyksiä lapsikatsojien lapasiin.
Espoossa puolimaraton tänään. Sopiva lämpö/ilmankosteus, varsin navakka tuuli. Yläfemmoja lapsille myös täällä :)
Ensimmäinen omakohtainen tutustuminen ”vatsa ei kestänyt geelejä” ilmiöön, ei ihan niin mukava.
Ei ollut mitään käsitystä sopivasta vauhdista, joten lähdin seuraamaan 1h45m jäniksiä. Ihan hyvä valinta mutta 17km kohdalla aloin hiljalleen hiipua tahdista. Tein lopusta itselleni todella vaikeaa kun yritin väkisin sinnitellä ihan arvalla valitussa vauhdissa, mutta 1h45m ja sekunnit päälle siitä sitten kuitenkin tuli.
Keurusselältä Keuruulle vanhan Keuruun kierto: M/2 eli puolimaraton.
Joulukymppi aamupalan ja puuron välissä. Piti mennä pk:ta, mutta tuuli ja vaihtelevat aurausolosuhteet saivat sykkeet turhan ylös.
Puolimaran jäljiltä oli kipuilua jalkapöydässä ja lonkankoukistajassa, mutta nyt vihdoin tuntuu taas kestävän vähän pidempääkin rasitusta.
Aamulla lumen kolaamisen jälkeen 12 km.
Tänään 9 km sisältäen 4x5min kovempaa. Koko vuoden kilometrit reilut 2200 km, keskiarvo 5.15 min/km. Yksi puolimaratonkisa keskivauhdilla 4.28 min/km. Oli tarkoitus juosta useampikin, mutta tuli monenlaisia esteitä. 71 vuotta tuli täyteen syksyllä, joten juoksuvuodet alkavat olla vähissä.
Kyllähän tuolla vauhdilla on täytynyt olla ikäsarjan kärkikahinoissa mukana. Hurjaa menoa.
Keskiviikkona seiskan juoksin.
Vuoden viimeinen juoksu muutama tunti sitten, 14 km. Välillä 8 km mäkisessä maastossa n. 37 min. Lämpötila taisi olla n. - 14 °C.
Vuoden alkuun äsken 8 km kevyttä hölkkää vähän viileämmässä säässä (- 25 astetta ja viima). Tuollainen lämpötila ei vielä tunnu yhtään pahalta, mutta nykyihmisille näyttää olevan liikaa.2 kävelijää näin, kaikki muut tiukasti sisätiloissa, eikä koko päivänä ole näkynyt juurikaan ulkoilijoita.
Tämä nykyihminen kävi vetämässä uimalan kuntosalin juoksumatolla vähän intervalleja. Muutakin liikuntaa siinä samalla sitten.
Eipä siinä, maistui pk-löllyttely ulkonakin. 5 km, -20 ja aurinko paahtaa.
Äsken kevyttä hölkkää 8 km (n. 44 min), jotain - 23 °C. Jonkinlainen viima järven selästä.
Äsken 10 km rauhallista (55 min).
Torstaina kävin laktaattitestissä, äsken 2 tuntia upeassa talvisäässä varmasti pk-alueella pysytellen. Toistaiseksi vuosi mennyt säännöllisesti juosten, uiden ja boulderoiden. Pyörällä vain yksi lenkki ja vähän arkiajoa.
Tänään 10 km, tammikuun saldo 260 km pakkasista huolimatta. Ohessa muutama hiihtolenkki (75 km) ja kaksi pyörälenkkiä (40 km).
Kova. Itsellä tänään 5 kilometriä liukastelua ja 130km tammikuussa yhteensä (josta parikymmentä matolla). Menohaluja olisi ollut enemmänkin, mutta koitan ottaa kaikessa rauhassa kilometrimäärän kasvattamisen. Helmikuun loppuun mennessä toivottavasti jossain 50km/viikko tasolla, kattoo sitten taas vähän uudestaan mihin suuntaan kokonaisuus
Lisäksi 2,5 tuntia sisäpyöräilyä, yksi 17km ulkolenkki ja 70km työmatkoja. 8,5km uintia ja 20 tuntia boulderointia. Uinti ja pyöräily ei vielä oikein ole ollut säännöllistä, mutta eiköhän se tästä.
Äsken lyhkänen 7km, hyvin jaksoi eikä pakkanenkaan haitannut. Kengät pitäisi ostaa paremmat.
Tänää aamulla 8,1 km ja nyt illemmalla 14 km kovempaa (4.36/km), lämpötila n. -18°C.
Tänään 12 km sisältäen 4x8 min vetoa (4.21 min/km). Helmikuussa nyt juoksua 262 km, vielä yksi lenkki jäljellä.
Tänään töihin ja takaisin 2x5 km ja 2x1 km joita en jaksanut nauhoittaa. Paluumatkalla pieni koukkaus ja top 10 sijoitus mäkisegmenttiin sohjossa ja sepelissä :) Ei ole kilpailun taso näissä ihan samaa luokkaa kuin pyöräilyn puolella.
Kuukauden saldo 173 km juoksua. Muuten 14 km uintia, vain yksi alle 30 km pyörälenkki ulkona, tunti sisäpyöräilyä ja työmatkat. Vain 10 tuntia boulderointia. Boulderointi nyt pienellä tauolla selkävaivojen takia, kuntouttavaa voima- ja liikkuvuusharjoittelua tilalla.
Helmikuun vika lenkki 14 km, kuukauden saldoksi 276 km. Hiihtoa ja pyöräilyä vaatimattomat 75 km ja 42 km. Lumitöitä aika monta tuntia. Nyt on kesälenkkareille liukkaat kelit, pitänee ottaa vedot nastareilla, joista en kyllä oikein tykkää.