Eikö arvojen kohoaminen ole kuitenkin normaalia tommosessa etappiajossa? ;)
Toivottavasti Wiggo on puhtailla eväillä liikkeellä. Jos tänä vuonna ajaa kympin sakkiin, niin ehkä siellä ei ole verellä läträtty.
Printable View
Eikö arvojen kohoaminen ole kuitenkin normaalia tommosessa etappiajossa? ;)
Toivottavasti Wiggo on puhtailla eväillä liikkeellä. Jos tänä vuonna ajaa kympin sakkiin, niin ehkä siellä ei ole verellä läträtty.
Wiggo nousi siis painonpudotuksella grupetosta neljänneksi. Jussi ja Kellu samalle dieetille niin saadaan suomalainenkin pian podiumille. Enemmän mä uskon Vande Veldeen kuin Wiggoon.
Ehkäpä Wigginsin todellinen kiipijäkyky saadaan selville vasta heinäkuun Tourissa, jossa on näin karkeasti ottaen kaksi kertaa enemmän kovia nousuja kuin viimevuotisella pannukakkureitillä. Esimerkiksi Pyreneitä ei ollut lainkaan yhtä Arcalista lukuunottamatta.
Jos Ranskan ympäriajo olisi ollut viime vuonna vaativuudeltaan 2001-2003 tasoa, Wiggins olisi ottanut 6 minuutin sijaan noin 15 minuuttia takkiin kokonaiskilpailussa Contadorille.
Wigginsin ja Vandevelden välinen painoero on heinäkuussa jotain 2 kg:n luokkaa. Ei kovin suurta eroa. Ja tietäen Wiggon suhteellisen ison moottorin, epäilykset vippaskonsteista taitavat olla suht hataralla pohjalla verrattuna moneen momeen muuhun proffaan.
Seuraavaa pukkaa. Ranskalainen Mickael Larpe (Roubaix - Lille Metropole) ja EPO.
http://www.cyclingnews.com/news/larpe-positive-for-epo
http://www.iltalehti.fi/urheilu/2010...92469_ur.shtml
Ei liity pyöräilyyn suoranaisesti, mutta taisi olla Walter Mayer myös Kohlin taustalla.
Ja Botwinovin. ja Hoffmanin. ja Gandlerin. ja Stadloberin. ja Walcherin. eikä ne veripussit tietenkään itävaltalaisten olleet aikoinaan,kuten joku koitti virheellisesti osoittaa...
Hmmm...tuntuu että käryjä tulee nyt aika taajaan, onko testaajat saaneet juonesta kiinni?
Taitaa EPO aiheuttaa vainoharhaisuuttakin:
http://www.cyclingnews.com/news/valv...ni-of-vendetta
Voisiko joku suomentaa minulle mitä nämä Ivan Basson tulokset tarkoittavat. Ne on otettu Japan Cupin yhterydessä loppuvuodesta 2008 juuri kun Basso vapautui kahden vuoden kilpailukiellosta.
Lainaus:
VO2 Max Test
VO2 5.760 L/min
VCO2 6.458 L/min
VO2/kg 83.5 mL/kg/min
VCO2/kg 93.6 mL/kg/min
VE(BTPS) 215.8 L/min
Max HR: 196
Max Power: 490 Watts 7.1 Watt/kg
Ananerobic Threshold
VO2 4.680 L/min
VCO2 4.824 L/min
VO2/kg 67.8 mL/kg/min
VCO2/kg 69.9 mL/kg/min
VE(BTPS) 129.1 L/min
AT HR: 175
AT Power: 380 Watts 5.5 Watt/kg
AT HR & Power on anaerobista kynnystä vastaavat syke- ja tehoarvot. En tiedä miten laskettu, mutta 5,5 W/kg on aika pieni!
VO2 max taas, 83,5 on ihan ok. 5,76 on litroja happea minuutissa; 83,5 taas millilitroja happea minuutissa per kg painoa.
V CO2 on vastaavat hiilihappoarvot (mitä merkitystä? En tiedä)
Max HR ja Max Power ei ole maksimiteho, vaan VO2-kokeen suurimmat arvot.
VE taitaa olla hengitetty ilma?
suunnilleen noin juu.
ei kai noilla VCO2 luvuilla ole muuta merkitystä, kuin että anakynnyksellä maitohapon tuotto ja sen poistuminen pitää olla tasapainossa.
edit_ 2. pöh. eli ajatellaanpas nyt: riittävällä hapella poltettaessa ei synny maitohappoa, ja kaikki hiilidioksidi poistuu. jos taas happea on liian vähän, maitohappoa syntyy epätäydellisen palamisen sivutuotteena mutta hiilidioksidi poistuu edelleenkin, muuten menee henki. eli ei se VCO2 mitään sinänsä meinaa.
69ml/kg/min anakynnys on kyllä aika matala. huomaa ettei ole ehkä lenkillä käyty ihan siihen tahtiin kuin joskus. tai jotain muuta eroavaisuutta on tekemisessä ollut.
whatever, tuo anakynnys on prosenteissa öö....85% maksimista tai jotain. Lucas Bauerilla se taitaapi olla 95%. Ei siinä sinänsä mitään, mutta ei tuo 82ml/kg/min ole mikään ihmeellinen lukema sekään niin siitä tuop 85% on aikas vähän. Jos Greg Lemond tai Indurain parhaimmillaan tulis vierelle hönkimään, heillä olis vielä täysin maitohapotonta menoa Basson maksimivauhdissa,näin radikaalisti yleistäen monilla olettamuksella,mm että 90+ml/kg/min miehet omaisivat normaalin 90% anakynnyksen.
Vastaranta tais joskus 17v tai jotain puhaltaa reilut 80ml/kg/min, ja varmaan kaikilla sm-kisoissa 20 sakkiin hiihtäneistä on yli 80ml/kg/min.
Yritetään pikavastausta näin ulkomuistista. Ammattilaiset tarkastakoon ja tarkentakoon
VO2 Max Test= Maksimaalisen hapenottokyvn testi
VO2 5.760 L/min = Maks hapenottokyky, huima
VCO2 6.458 L/min = Kyky hiididioksidin poistoon
VO2/kg 83.5 mL/kg/min = sama kuin yllä painokiloa kohden laskettuna, hurja
VCO2/kg 93.6 mL/kg/min
VE(BTPS) 215.8 L/min = maks venttilaatio
Max HR: 196, maks syke
Max Power: 490 Watts 7.1 Watt/kg, maks tehot testissä, ei ole sama kuin hetkellinen maks teho
Ananerobic Threshold, Samat anaerobisella kynnyksellä
VO2 4.680 L/min
VCO2 4.824 L/min
VO2/kg 67.8 mL/kg/min
VCO2/kg 69.9 mL/kg/min
VE(BTPS) 129.1 L/min
AT HR: 175
AT Power: 380 Watts 5.5 Watt/kg; Tämä on hirmuinen
Huomatkaa Valverden käyttämä (todennäköisesti juristinsa sanelema) sanamuoto:
“No banned substance has ever been detected in my body and
my biological profile is flawless.”
(suom.:"Yhtään kiellettyä ainetta ei ole koskaan löydetty kehostani ja biologinen profiilini on moitteeton")
Minulla nousee melkoinen epäilys jokaista kaveria kohtaan, jonka täytyy pyöritellä vastauksensa tähän muotoon.
Mikseivät nämä hemmot koskaan käytä muotoa:
"En ole koskaan käyttänyt kiellettyjä aineita enkä aio
niitä myöskään käyttää."
Hiihdon ja pyöräilyn millit taitavat olla erejä?
Lemondin kynnystehot taisivat kuitenkin olla alle 6 W/kg, ja veriarvotkin varmaan kestivät päivänvalon. Sitä voi sitten arvioida, että miten nämä 80-85 milliä puhkuvat kuskit ajavat >6,5 W/kg kynnystehoja. Ehkä Lemond treenasi huonosti.
En tarkalleen muista Basson treenejä 2008 lopussa, mutta hän oli juuri kärsinyt kahden vuoden pannan ja Japan Cup oli ensimmäinen kilpailu - jossa taisi jopa tulla hyvä tuloskin.
Kuitenkin luulisin, että suuri osa treenistä oli siihen saakka ollut kuntopohjan rakentamista, jolloin on loogista, että anaerobinen kynnys pysyy matalana VO2max:in verrattuna.
Millit on millejä,ei ne muuksi muutu vaikka voissa paistaisi. sauvat mukana tietysti saa 3-7 enemmän happea kulumaan kuin pelkillä jaloilla, toki laitteiston kalibrointikin voi vaikuttaa 0-3 milliä eli eri paikoissa tehdyt testit eivät sinänsä ole vertailukelpoisia.
Ei noi Basson arvot siltikään mitään huippumiehen arvoja ole, hyväksi kansallisen tason hiihtäjäksi veikkaisin lukujen perusteella :)
Kuten sanoin, yleistin rankasti heittäessäni tuon Indurain ja Lemond vertauksen sen enempää asiasta tietämättä, mutta 95ml/kg/min on kunnioitusta herättävä lukema kuitenkin.
niin juu, maksimihapenotto on suht synnynnäinen ominaisuus mitä voi kehittää vain tietyn verra, lemond varmaan olis toimistotyöläisenäkin käynyt 70ml/kg/min täräyttämässä tauluun.
anaerobista kynnystä voi parantaa enemmän, ja tietysti kaikki muita ominaisuuksia kuten voimaa satoja prosentteja.
tuo basson anakynnys 69ml/kg/min, en kyllä veikkaisi kisan voittajaksi voittajavedossa jos lukemat peliluukulla kuulisin
edit_ mutta se tietysti voi olla, että LeMond treenasi huonosti eli maksimit oli korkeat ja anakynnys ja tehot jäivät matalaksi, mutta Basso ei kyllä ole treenannut ollenkaan noihin lukemiin...
Kenen arvoja tähän pitää paukuttaa? Jos Bassosta on kyse, lukemia löytyy tästä viestistä. Tuossa viestissä siis kaikki lasketut nousut, joissa Basso on ollut vähintään kolmen parhaan joukossa.
Basson henkilökohtainen recordi näyttäisi olevan:
Italian ympäriajo 2006, 16. etappi, maalinousu Monte Bondone (17,47 km, 7,85 %, 1372 m korkeuseroa)
Ivan Basso (ITA / CSC) | 46.15, 22,66 km/h, VAM 1780 m/h, 6,39 W/kg
Ja nämä kaikki on laskettu Dr. Ferrarin kehittämällä kaavalla (Wikipedia).
Siis yleisesti ottaen, verrata laskettu W/kg mäessä anaerobiseen kynnykseen.
46 minuutin nousu, ja takana sekä muutama tunti samaa etappia että 15 etappia, periaatteessa vastaa anaerobista kynnystä täi luultavammin vähän alle.Lainaus:
Basson henkilökohtainen recordi näyttäisi olevan:
Italian ympäriajo 2006, 16. etappi, maalinousu Monte Bondone (17,47 km, 7,85 %, 1372 m korkeuseroa)
Ivan Basso (ITA / CSC) | 46.15, 22,66 km/h, VAM 1780 m/h, 6,39 W/kg
Kiitos Vetoo tuosta linkistä. Nuo Basson Giro & Vuelta 2009-arvot viittaavat noin 6 W/kg kynnykseen.
Tunnen pari pyöräilijää jotka aikoinaan teki testit matolla siks että sais korkeammat lukemat. Valmentajalla oli hiihtotausta. Hiihtihän ne paljon talvella ja muutenkin ohjelmassa oli jotain hankijuoksua sun muuta.
Noiden testiasemien ja lajien välillä on eroa. Lisäksi kilpailukauden ja offseasonin lukemat on erit. Veren/epon kanssa lotraamalla suoritusparannus tais olla 8-13% luokkaa. Rajojen ulkopuolelle menemällä vielä enemmän. Heikommilla luontaisilla arvoilla toki parannus on suhteessa kovempi.
Muistaakseni boardmanin superüberherreguud tunnin ennätyksen lukemat taulussa oli laskennallisesti about 84 ml luokkaa koko tunnin. Kaveri silti tippui jengistä kun lähdettiin kiertään ranskan mäkiä...
Kyl toi 5,5w/kg on ihan komeesti kuitenkin lokakuussa, ei taida monikaan suomessa saada tuollaisia lukuja missään vaiheessa kautta? Ja Bassoltahan oli tehty tuon jälkeen yks VO2Max testi lisää, silloinhan oli muutama kilo tullu painoa lisää mut kisapainolla jos lasketaan niin Basso sais 86ml/kg.
Saa hakea 5w/kg kuskejakin vähän aikaa. Tai toki niitä 400 watin kynnyskuskeja löytyy joka seurasta ja pk-lenkit menee samoilla tehoilla kuin proffat ajaa kisaa, mutta ihan vakavasti puhuen toi 5 W/kg on paljon tehoa. 5,8-5,9 W/kg tehoja olen kuullut sanotun koviksi tehoiksi.
Vacansoleil-tallin entinen lääkäri Peter Janssen on kirjoittanut d-aiheisen kirjan. VeloNation.com on referoinut kirjan mielenkiintoisimman annin.
http://www.velonation.com/News/ID/41...t-harmful.aspx
Valverden tilanteesta tästä jokohan laitetaan jäähylle.
Jutussa spekuloitiin sitä että saattaisi jo päästä ajaan Italiassa 2011 alkukaudesta.:eek: Koska kärsii siellä jo kahden vuoden kilpailukieltoa.
Voisi mennä myös näin Espanialaiset vetkuttelee ja antavat vasta Vueltan jälkeen 2 vuotta. Eli lopputulos puolivuotta hyvää treeni aikaa ja sitten Giron kimppuun 2011. No onneksi Giro alkanee jostain muusta maasta. :)
Olis jo aikakin saada toi Valverde tuolta pois keikkumasta. En voi käsittää miten se voi vieläkin saada ajaa.
Mikähän tässä AFLD vs UCI hommassa nyt on vikana. UCI ei halua käryjä eikä päästä AFLD:tä testaamaan? AFLD:hän kyllä käräyttelikin aika hyvin porukkaa sieltä. :)
http://www.velonation.com/News/ID/41...de-France.aspx
Miten tästä tulee mieleen jotenkin se espanjalainen tutkimus? Mikä se nyt oli nimeltään?
http://sports.espn.go.com/espn/news/...e=NFLHeadlines
Siellä saattaa olla isoja nimiä merrassa. Herra on ainakin huolehtinut A-rodin ja Tikrun palautumisesta, kun loukkaantuminen on sattunut kohdalle. Ainakin noille pseudonyymeille on tarjottu HGH:ta lähes joka hoidolla.
Huhujen mukaan Cera vuotanut pimeille markkinoille jo vuonna 2004. Sitä myös luultavasti käytetty 2006 talviolympialaisissa.
http://www.velonation.com/News/ID/42...ing-fight.aspx
ei kai tuo mikään kovin iso ylläri ollut... mutta on varmaan aika montaa urheilijaa jännittänyt, että koska ne sen testin saa ja nalli napsahtaa... Bernard Kohlhan yllättyi ettei puolet TDF2008 kuskeistä saanut bannia.
Mekaanista douppausta?:
http://www.cyclingnews.com/news/uci-...torised-doping
Pitääpä alkaa tarkkailla, jos sähkövaihteisten pyörien akut alkavat yllättäen tyhjenemään ennen aikojaan :D Tuo olisi nykytekniikalla toteutettavissa helposti. Pyöristäkin saadaan vaivatta nykyään alle 6 kiloisia, joten piilotetun sähkämoottorin ja akun paino ei nostaisi painoa paljonkaan yli 6.8kg.
Mitäköhän Landis nyt kertoo?
Voipi tietty olla sitä itteänsä. Voi olla jotain totta, vaan eipä tosta jutusta muuta irti saanu. Ehkä kaveri on jotain d-vitamiinin käytöstä kertonu, mutta lehti ei vielä mitään kerroLainaus:
Cyclingnews.com has been sent a letter purportedly from Floyd Landis to a senior cycling official with revelations of drug use in cycling in the period up to his Tour de France victory. We are awaiting responses from individuals involved and hope to bring you full details shortly.