Printable View
Tuohon ei tarvita välttämättä neroutta. Riittää, että on yleisen kirjallisuustieteen opiskelija, jolla on tavanomaista tenttiä varten luettava 7000 sivua kaunokirjallisuutta ja 1000 sivua teoriaa. En tosin tiedä onko tällaisia käytäntöjä enää AD 2019.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti TERU
Tuosta paistaa läpi yksinkertaisten viihderomaanien halveksunta. Tai ehkä oikeammin sellaisen kaunokirjallisuuden halveksuminen mitä erehtyy tai on oppinut pitämään yksinkertaisena viihderomaanina.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti fiber
Mutta vastaankin vastakysymyksellä: voitko nimetä edes yhden yksinkertaisen viihderomaanin joka on sinusta läpäissyt testin? Tai toisin päin asetettuna: voitko nimetä yhden todella hyvänä pitämäsi kaunokirjallisen teoksen joka olisi reputtanut testissä?
Minä en, kumpaakaan. Mutta "to each his own" - tai nykyään ehkä "to each their own" - sanoisi tähän englantilainen.
PS Miten sä pysyt järjissäsi? Ai niin, sä ajat trainerilla:D
Muistelisin että Väyrynen puolustautui korjaamalla lehtijuttua jonka ansiosta hänestä jälleen kerran oli tullut yleinen naurunaihe ja älymystön pilkankohde. Hän oli itse asiassa kertonut lukeneensa kaikki Keminmaan kirjastosta löytyneet tai siis hyllystä lainattavissa olleet teokset. Se ainakin teki luku-urakasta uskottavan kokoisen.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti OKS
Mutta muutenhan ei voi sanoa että nopeasti lukeminen tarkoittaisi kaunokirjallisuudenkaan kohdalla huonosti, pinnallisesti tai niin sanotusti väärin lukemista. Nopea lukija on nopea lukija, tärkeintä on prosessi joka lukijan päässä tapahtuu tai on tapahtumatta. Ja "väärinkin" saa lukea, jos se tuntuu lukijasta nautittavana, hyödyllisenä, lohdullisena tai mitä hän milloinkin hakee ja mielestään saa.
Monikin yksinkertainen viihderomaani täyttää nuo kriteerit, että on mieleenpainuva tai voi päästä sisälle mistä kohdasta tahansa. Ei siihen tarvita Mauri Kunnaksen kirjoja kummempaa. Ovat hyviä omassa genressään, mutta en yhdistäisi tätä hyvyyttä omassa sarjassaan ja yleistä kaunokirjallisuudellisuutta. Lisäksi, ollakseen kaunokirjallisuutta teoksen ei tarvitse olla hyvä tai taiteellinen.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti kuovipolku
Dan Brownin Da Vinci Code jäi vahvasti mieleen, mutta on auttamattoman huonosti kirjoitettua roskaa. Luin sen ensin suomeksi ja päivittelin kääntäjän heikkoutta esimerkiksi epäloogisten kielikuvien ja ontuvien lauseiden vuoksi. Sitten luin alkukielellä - ja siellä oli täsmälleen samat kakkakukkaset :D
Maailmankirjallisuus on väärällään teoksia, joista ei oikein saa tolkkua, joista ei jää mitään selkeää mieleen tai joita ei vaan voi aloittaa mistä tahansa. Tällaisten listalla(ni) on vaikkapa tässäkin ketjussa mainitun Dostojevskin Rikos ja Rangaistus (et vaan voi aloittaa keskeltä) ja esimerkiksi Joycen Finnegan's Wake (voit aloittaa mistä tahansa mutta ei/en saa yhtenäistä käsitystä mitenkään). Oma laaja lukunsa on kirjat, joita yleisesti arvostetaan korkeatasoisina taideteoksina, mutta jotka eivät vaan satu sitä olemaan omasta mielestäni.
Sun täytyy lukea enemmän, jos et pysty vastaamaan kumpaankaan kysymykseesi ;)
Jep, näin juuri. Lukea voi miten tahansa. Kun lukemastaan sitten keskustelee, niin tarvitaan perusteluja - jos ei muuta niin osata viestiä se mikä on oma tulokulma kulloiseenkin kirjaan.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti kuovipolku
Tuusseee:cool: Jos mua joku mun paljossa ajamisessa ja satulassa vietetyssä ajassa kaduttaisi, niin se olisi että kaikki se aika on ollut pois hyvien kirjojen lukemiselta!Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti fiber
Mutta toisaalta mä vähän tiettyyn omahyväisyyteen taipuvaisena pidän itseäni sellaisena lukijana etten edes pysty lukemaan jotain "Da Vinci koodia" muutamaa sivua pitemmälle - yritin kyllä lukea alusta ja sieltä täältä! Eikä mun kokemukseni mukaan jotain yksinkertaista viihderomaania voi laittaa viikoksi sivuun ja jatkaa sitten, stereotyyppiset henkilöt tai niin sanotun kirjallisen rakenteen hataruus eivät mitenkään kestä katkoa tai taukoa lukemisessa.
Ja toisaalta pystyn aloittamaan vaikeidenkin, monitasoisten ja -ulottuuuksisisten kirjojen, joiden rakenne hahmottuu vain vähitellen lukemisen "ihan mistä vaan". Tosin siinä tietysti käy silloin että kun luen sitten kuvaamallani tavalla kirjan alusta omaan aloituspaikkaani, huomaankin lukeneeni aivan eri kirjaa:cool: Mutta niinhän käy todella hyvän kirjan kanssa miltei aina jos ja kun sen lukee uudelleen.
Meillä on tässä asiassa se oleellinen ero että mä luen kirjoja ja sä luet - ja osaat lukea - kirjallisuutta:rolleyes:
PS Ei meillä varmaan oikeasti ole suurtakaan erimielisyyttä asiasta, lähestymme vain eri suunnista, ja minä tapani mukaan yritän erottautua muodostamalla poikkeavan mielipiteen asiassa kuin asiassa.
Tosiaan, tämä meneilläänLainaus:
Alkujaan tämän lähetti JackOja
http://www.koalakustannus.fi/kannet/..._206_160x0.jpg
Pikkasen vaivaa tälläisissä ei-omaelämänkerrallisissa dokumenteissa sellainen, että keksitään arkistofaktojen luettelemisen sekaan tilanteita ja dialogeja. "Kuuleha sie Joppe, eiköhä myö lähetä palaselle Karjalan taivaalle" ja henkilöiden (jälkiviisastelevia(kin!)) ajatuksia asioista. Jonkun mielestä ehkä tarpeellista elävöittämistä - minusta ei.
Muuten ihan kiinnostavaa juttua, mutta niinhän nuo lentäjäelämänkerrat aina ovatkin.
Faktojen Maailma. Hans Rosling
Tuli huomattua kuinka väärässä onkaan ollut maailman menossa. Kirja kertoo hienosti miten asiat oikeasti ovat. Suosittelen lämpimästi lukemaan.
^ kiitos, siirtyy luettavien kirjojen listalle.
Samoin suosittelen Tiina Sarjan kirjaa Kuka oikein tietää - kun mielipide haastoi tieteen
Joikunen vuosi sitten yritin lukea 7 veljestä, vähän niinku yleissivistävänä kulttuuritekona. Jotakuinkin neljänneksen sain luettua, oli liian raskasta paatosta. Mutta kyllähän tuo pitäisi viedä läpi, mutta joutuisi taas alkamaan alusta, kun kaikki aiemmin luettu on haihtunut tyystin mielestä.
Mutta suurista menneiden aikojen kirjailijoiden tuotoksista Sinuhe Egyptiläinen odottaa uusintakierrosta. Loistava teos.
Yksi mielenkiintoinen tutustuminen voisi olla Kalevala, sen ympärillä kulttuuri-ihmisillä riittää aina kuhinaa. Mutta monikohan heistä on lopulta itse lukenut teosta kannesta kanteen?
Orwellin 1984 ja Eläinten vallankumous odottelevat tuossa vielä starttia, valitettavan pieni fontti hankaloittavat hieman. Pykälän vahvemmat lukulasit voisi ehkä kokeilla.
Seitsemän veljestä on parhaan pään kotimaisia, ei suotta. Sinuhea joskus silmäillyt, ihan satukirjalta vaikutti. Näin on tulokulmat.
7v oli mulle kova poikakirja aikanaan. Aikuisena luettuna hiukan "meh" mutta tottakai ansiokas opus eikä vähiten kulttuuripoliittisesti. Sinuhea en muuten olisi digannut, mutta kun se on kirjoitettu autenttisen muinaisegyptiläisen tarinan innoittamana ja opiskelin appron verran egyptologiaa, niin tokihan se kiinnosti.
Kalevala tosiaankin rokkaa, vaikka vaatiikin pientä lämmittelyä että se alkaa soljua.
Seuraavaksi ajattelin silmäillä erästä aivotutkijan kirjaa. Aivotutkimuksen alueella on julkaistu niin paljon soopaa, että tunnen pientä epäluuloa (kaivetaan liuta tutkimuslähteitä laadusta välittämättä osoittamaan kevyet yleistävät heitot universaalitotuuksiksi). Mutta olenhan minä lukenut leijonanosan Raamatusta, Koraanista ja Bhagavad Gitasta, joten eiköhän joukkoon mahdu pienempiä julistuksia kirjasta Näin aivot oppivat.
Joskus kauan sitten kun kirjat (ja kirjahyllyt) olivat arvossaan kirja oli monessa tilanteessa asiaankuuluva lahja jota hienompaa - kalliimpaa ehkä kylläkin - ei voinut antaakaan. Minäkin kuulun niihin jotka "sopivaan ikään tultuaan" (eli esimerkiksi rippilahjaksi tai lukioon pääsyn ansiosta) saivat "Sinuhe egyptiläisen" lahjaksi. Kummitäti (jota en vuosiin ollut nähnytkään) kävi 14- tai 15-vuotispäivänä ja toi hienon nahkaselkäisen painoksen. Vaan lukematta se jäi ja vain muutaman vuoden päästä myin sen divariin, kiittämätön lurjus kun olin, vaikka halvalla meni. (Ja ymmärtämätönkin, sillä tajusin vasta paljon myöhemmin että kyseessä oli ollut häneltä säästämistä vaatinut hankinta.)Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti fiber
Mutta ei enempää minusta vaan Waltarista: "Mikael Hakimin" olen sittemmin lukenut - vieläpä miltei yhdellä istumalla, vaikka sivuja taitaa olla 6-700 - ja se oli silloin (eli minusta aivan hiton hieno kirja, niin kutsuttuun maailmankirjallisuuteen täysin verrattavaa luokkaa. Lukujärjestyksessä seurasi "Mikael Karvajalka" mutta jostain syystä se jäi sellaiseksi "prequeliksi" (vaikka se onkin se aikaisemmin kirjoitettu teos ja "MIkael Hakim" oikeastaan vain "sequel")
Take home messagena: kyseessä on kirja jota voin suosittella täysin varauksetta käteen otettavaksi silloin jos tulee eteen tilanne jossa ei pariin päivään ole muuta tekemistä tai ei voi muuta tehdä kuin lukea ja uppoutua kirjaan!
Kun käteen haluaa jotain tuhdimpaa, on aika tarttua Don Quijoteen:
https://www.adlibris.com/fi/kirja/do...-9789510349014
Uusi käännös jokunen vuosi sitten ja paukautettu samoihin kansiin!
Olis varmaan pitänyt lukea varhaisteninä.Lainaus:
7v oli mulle kova poikakirja aikanaan. Aikuisena luettuna hiukan "meh" mutta tottakai ansiokas opus eikä vähiten kulttuuripoliittisesti.
Silloin luetut Mark Twainin Huckleberry Finnin ja Tom Sawyerin seikkailut jättivät kyllä pysyvät jälkensä. Vieläkin muistuu mieleen ne kirjasta ammennetut tunnelmat ja jopa tuoksut Missisipi joella, tai Tom ja tyttöystävänsä Beckyn kanssa luolissa eksyksissä. Intiaani Joeta unohtamatta.
Donkki Hotti on ihan hilpeää parodiaa, mutta toivottoman pitkäksi venytettyä tai oikeastaan itseään toistavaa. Suurin piirtein 2/3 ensimmäisestä osasta jaksoi huvittaa (muistaakseni lukuun 33 saakka). Loput tuli kahlattua, kun oli opiskelujen vuoksi pakko. En tiedä tuntevani ketään, joka olisi lukenut molemmat osat.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti TERU
"Mitä pirun kostamista tässä on? – vastasi Sancho. – Niitähän on kolmattakymmentä ja meitä vain kaksi tai kukaties vain puolitoista."
Täss on yks, joka on lukenut suurella mielenkiinnolla molemmat läpi, siinähä oli toistojen ja huvittavien jaksojen välissä aivan iätöntä yhteiskunnalista satiiria. Ei nuo huvittavat jaksot jaksaneet huvittaa.
Vanhat klassikot avautuvat vasta vanhoille.
Hauska kuulla!
Don Quijoten olen lukenut vaikuttaneen Seitsemään veljekseen. Jotain ajatuksia tästä nousee mieleen, mutta kuulisin mielelläni mitä polkuja sinä luet näiden välille.
Jo vain! :DLainaus:
Alkujaan tämän lähetti tommi2
Ja Viisikoissa syötiin aina. Joanna täti oli laittanut sitä ja tätä, sekä yhtä sun toista. Ja sen jälkeen syötiin taas.
"Don Quijoten olen lukenut vaikuttaneen Seitsemään veljekseen. Jotain ajatuksia tästä nousee mieleen, mutta kuulisin mielelläni mitä polkuja sinä luet näiden välille."/fiber
Ei syty yhtään lamppua, kun sanotaan näiden välillä jotain jotain polkuja olevan. Kirjailijaksi tähtäävät lukevat mielettömästi, vaikkapa nuori kirjailija Miki Liukkonen on lukenut juuri mielettömästi klassikoita, imenyt niistä kuin mehiläinen mettä kukista ja hunajaahan siitä syntyy, omia hengenheimolaisia tietekin tarttuu eniten mielikuviin. Gogolin viitan alta Dostojevkin sanoi venäläisten kirjailijoiden tulleen.
Kaksiosainen Don Kiihote (v. 1951) tuolla hyllyssä odottaa lukemistaan, kirpparilöytö muutaman vuoden takaa. Ehkäpä joskus tulen ryhtyneeksi tuohon urakkaan.
Minulla on myös hyllyssä vanha suomennos, vuotta en tiedä, mutta J.A. Hollo sumentanut, kaksi paksua osaa. Halusi lukea uudemman suomennoksen ja siksi kirjaston jötikkä yhtenä tiiliskivenä. Paremmin luettava oli.
Ja Veijo Meri puhui pojistaan (jotka ovat hekin nyt jo vanhoja miehiä).
Oikeastaan pitäisikin lukea enemmän ja tutustua uusiin, nuoriin tekijöihin sen sijaan että valitsee vanhan feivöritinsä kahdennentoista teoksen. Kirjallisuudessa sen pitäisi sitä paitsi sujua paljon paremmin kuin (niin sanotussa kevyessä) musiikissa jossa suurimmalla osalla pitempään eläneistä on tiettyjä vaikeuksia pitää musiikista joka merkittävästi poikkeaa siitä mitä he nuorempina kuuntelivat. Ja onhan se aina hienoa kun voi kymmenen tai viidentoista vuoden päästä kehua lukeneensa jotain maineeseen ja kansakunnan valioiden joukkoon noussutta (tai nostettua) kirjailijaa silloin kun häntä ei vielä tunnettu laajemmin tai yleisesti arvostettu...
Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta.
Oli ehkä vähän tylsä kirja.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti taski63
"Myös voidaan miettiä, miksi Amer-ketju on täällä, eikä jossain muualla. Mutta sellaista se on näissä foorumeissa, kun tämä ei ole mikään kirjasto, jossa kolmen yliopistotutkinnon suorittanut kirjastonvartija miettii neljän desimaalin tarkkuudella että onko Anni Polva tyttökirjallisuutta vai fiktiota"/MRe
Lainasin tämän, mutta en kirjastosta, huomio kirjaston luokituksesta, nuo kaunokirjat löytyy kun aakkoset osaa, siis niiden järjestyksen, pinnistellä täytyy...mutta kun jotain tietopuolista etsii, täytyy ihmetellä luokittelun hienojakoisuua, ei riitä aakkosten hallinta, eipä intuitiokaan. Kirjastovirkailijat eivät ole syyllisiä.
Osaatteko auttaa, mikä oli 70 luvulla se jännä nuorten(tiede?)lehti jossa tuli mukana jotain kivoja juttuja. Muovinen mikroskooppi ja mitä milloinkin. Minä en lehteä saanut, mutta naapurin poika sai. Ja hiukan olin kateellinen. :)
^Jippo oli lehden nimi.
^ ^^ Jippo oli ko.julkaisu. Pahvinen kaukoputkikin oli valikoimissa
Lehti sinällään Urho Tulitukkineen (Raa-Haa!) oli aika sontaa.
Nyt myöhemmin ajateltuna osassa tarinoita oli vahva ekosuojelumentaliteetti.
Titicacan näennäsjärvellä tapahtunut hässäkkä jäi mieleen.
Pari dekkaria Pierre Lemaitrelta. Ekaksi Irene ja heti perään Alex. Vielä olis trilogiasta jäljellä Camille. Ihan pirun jänniä kirjoja, meinaa tulla painajaisia...