Olikos täällä perjantaina montakin elämäntapaintiaania?
Printable View
Olikos täällä perjantaina montakin elämäntapaintiaania?
Täällä yksi, töissä yksi työkaveri naureskeli aiheelle. Totesi, että hän lähti siksi perjantaina fillarilla töihin, kun ei luottanut bussiin.
Arveli fillarin bussia turvallisemmaksi ja varmemmaksi kulkupeliksi.
Ei tuo mun mielestä ollut edes kovin paha keli. Toki reipas vastatuuli ja autotieltä auraamattomalle pyörätielle ajettu valli aiheutti sen, että paikoin joutui hakemaan normaalia pienempää vaihdetta. Lumi oli kuitenkin laadultaan sellaista, että vaihteet ja pyörä toimi siinä moitteettomasti. Vajaa 20 km tuli kotimatkalle mittaa, kun piti työpäivän päätteeksi lähteä vielä asioillekin.
Pojalla (8v.) oli hammaslääkäri perjantaina. Mentiin tuo muutama kilsa sinne fillareilla. Poitsu meinas ettei takas enää poljeta, joten tultiin bussilla kotiin ja fillarit haettiin sitten autolla
Yksi intiaani ilmoittautuu. Ajelin aamulla töistä kotiin ja innostuin kelistä niin, että tein vielä metsälenkin kaupan päälle. Keli oli mitä mainioin. Kevyttä pakkaslunta, sopivaa tuulta jne. Metsän puolella oli lähes taianomainen tunnelma. TS:n tekstariavautuminen nauratti kyllä ihan huolella.
Voisko joku linkittää tai suoraan siteerata, mistä kirjoituksesta on kyse? Itsekin olin perjantaina pyörällä liikkeellä. Sopiva päivä pyöräillä reilusti toistakymmentä kilsaa ja kuulla puolivälissä lääkäriltä, että olet kipeä ja nyt tarvii ihan vaan levätä :D
Onkos kukaan suunnitelemassa Itsenäisyyspäivän kunniaksi mitään kevyttä polkukaahailua huomenna valoisaan aikaan? Voisin lähteä messiin, mikäli ei lähdetä kovin aikaisin liikkeelle.
No ei polkuilua mutta mäkileikkiä kylläkin.
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/s...01#post1946001
No ei taida kuva näkyä.
https://lh5.googleusercontent.com/-j...lehtileike.jpg
Olitteko muuten liikkeellä kesä- vai talvikengillä? ;)
Elämäntapaintiaani: Onneksi olin liikkeellä talvikengillä ja äo oli peräti 48, siinä jää moni autoilija kakkoseksi ;). Töihin en ollut mennossa, vaan ihan vain omaksi ilokseni ajelin äo-rajoitteisena pitkin metsiä aamuyöstä.
JJ: Onnea ylennyksen johdosta !!!
Voisin tulla porukkaan Jukka ja Krisse. Where & when?
Meidän 9v. tenava on kuulemma kanssa ainoa kolmasluokkalainen, joka tulee pyörällä kouluun. Maanantaina kun ajelin puolet matkasta mukana, niin kerran sanoi että on vähän raskas ajaa. Sanoin vaan että ei ole mikään kiire ja viikonloppuna satanut lumi tekee vähän raskaammaksi ajamisen, kun ei ole aura käynyt. Kun puolessa matkassa tiet erkanivat, niin kehoitin vielä ajamaan ihan rauhassa.
Kun pääsin töihin niin soitin vielä pojalle, että pääsikö perille.
-Juu pääsin, mutta mulla oli näköjään eturengas tyhjä.
:)
Joulusiivouksessa löytyi muutama räpsy Vappupiknikistä. Kuvista löytyy ainakin Aki, Artzi, Bomba, Frank, Pave, Peippo, SuperD ja Ulla. Häpeäkseni täytyy tunnustaaa että yksi mustakenkäinen herra ei ollut/ole tuttu mies.
Ensi vuonna lupaan ihan tunnistaa kaikki
Nythän on vasta päästy talven makuun!
Ai perkele kun tuntu pyöräily hienolta tauon jälkeen. Uupumus on muisto vain.
https://lh4.googleusercontent.com/-0...010327-001.JPG
Onnittelut Jokilalle ylennyksestä! Miehen arvo on arvailujen varassa, kun päivän lehteä ei ole sattunut käsiin.
Päivän lehti oli poikkeuksellisen runsaskätinen.
Iso kuva päivän TS:stä.
http://kotisivu.dnainternet.net/tjok...o/IMG_5255.JPG
Onnittelut Herra Ylivääpeli.
Käytiin eilen tarkistamassa Jäkärlän polut. Uimakuopan lähellä oli tarpeeksi tallattua ajamiseenkin, koko polkukierrokselle ei lähdetty kun kävelijöitä oli siellä ollut vain pari. Uimakuopalla oli muuten retkiluistelijoita ja samoin Littoistenjärvellä. Jälkimmäinen havainto tehtiin avantouintireissulla, jolloin myös totesimme Järvelän lähistön polunpäät auton ikkunasta kurkistellen hyvin tampatuiksi.
Ja olin ihan unohtanut, miten veemäistä lumen tukkimien klossien aukipotkiminen onkaan.
Kiitos tiedosta, jos ei viikonloppuna tule lunta ihan kauheasti niin pitääpä käydä Litsassa luistelemassa. Alkaa madon kiertäminen kyllästyttää. Varmaan aikaisemminkin ollut puhetta mutta missä siellä oli niitä sulapaikkoja? Järvelä tietysti mutta eikös siellä jossain ollut myös niitä hapettimia?
Ai hitto joo se mato. Mä olin ihan taas unohtanut sen olemassaolon. Jäitä vaan odotellut...
Joo sellasta tikkua tarkotin, kun tuota lionia ei saa ostettua enää netistä. Apple poisti sen myynnistä samantien kun laitto mountain lionin nettiin... Mut ongelma on jo ratkastu kun lopetin jahkailun ja hommasin samantien uuden koneen. Rahaa palo yhden fillarin verran. Kohta varmaan liityn facebookiinkin kun vastustuskyky alkaa olemaan näin alhanen. JA sen jälkeen jos vielä hommaan crocsit ja älypuhelimen ni sosiaalinen status kohoaa huomattavasti :rolleyes:
Nyt pitää vaan ratkasta miten saan siirrettyä mun videotiedostot vaimon maciltä omalle kun mun PC:lle ostetut ulkoset kovalevyt ei suostu ottaa vastaan tiedostoja maciltä :seko:
Just kotva sitten pähkäilin mielestäni samaa, NTFS taisi olla taikasana, tai sitten se oli KVG. Ratkaisuna oli että asensin macciin jostakin(*) aplarista viikon trial version jolloin filuja sai copy/cut/paste/deletoitua mielensä mukaan. Saatan saada järjellisemmänkin ohjeen aikaiseksi jos on tarve
EDIT: * http://www.paragon-software.com/home/ntfs-mac/ 10 päivän free trial
Tää on täysin veikkaus, mutta lieneeköhän ulkoiset kovot NTFS-tiedostojärjestelmässä? Tietääkseni OSX osaa ainoastaan lukea NTFS:ää ilman erillistä softaa. Eli jos näin on, niin joko formatoit kovot FAT-järjestelmään tai sitten Googlettelet jonkun tuollaisen osx-ntfs-kirjoitus-softan (Saattavat maksaa jotain. En ole tutustunut).
EDIT: On se Jari vaa nopee :eek: