Ivalon lentoaseman suunnistusmajakka Kaunis VOR-DME ei näemmä näy kartassa ..
Googlaamalla löytyi, kyllä siihen vähän meni aikaa :)
Printable View
Ei näy moni muukaan asia. Olen joskus antanut palautetta kartantekijöille siitä, että Lapin tunturien laella olevat mastot puuttuvat kartoista. Typerää, kun kuitenkin näkyvät kauimmas sekä valoisalla että pimeällä. Selitys tälle puutteelle on ollut jotain kovin sekavaa.
Ei ole mahdottoman kaukana 22.02 rastista
Gösta Serlachius taidemuseon laajennusosa valm 2014.
ilmankos en tuota muistanut kun kävin tuolla viimeksi 2011.
Perjantai 22. Marraskuuta 2013
Pääsisäänkäynti kutsuu käymään
http://www.serlachius.fi/storage/fil...kuvat/kuva.JPG
Marraskuun lopussa rakennuksen pääsisäänkäynti alkaa hahmottua. Näkymä on tuttu myös museoiden uudesta logosta. Meneillään ovat pääsisäänkäynnin kivetyksen pohjatyöt. Kivilaattojen asentaminen alkaa lähipäivinä. Torninosturi purettiin pois 8. marraskuuta. Koko rakennuksessa ovat sisätyöt päässeet täyteen vauhtiin: esimerkiksi väliseiniä on jo pystyssä. Pisimmällä työt ovat kellarikerroksessa, jossa näkyy jo valmista pintaa. Koko liimapuurunko julkisivupilareineen on pystytetty, ja julkisivujen ulkoverhoustyöt ovat käynnissä. Julkisivujen pintamateriaaleina ovat puu, lasi, pelti ja kivi. Pihatöitä tehdään kauempana rakennuksesta. Työmaalla työskentelee päivittäin noin 70 työmiestä. Kuva: Juha Roponen
uusi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/a...6&d=1425158677
Oulun osasto on vissiin talviunilla
Viharinkosken laavu Karhunpolun reitin varrella: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/l...644905&lang=fi
Seuraava:
http://but.fi/i/3c0
^toihan on Elvingin näkötorni Valkealassa. Tästä http://goo.gl/maps/dd69p sinne mennään.
Uusi:
https://lh6.googleusercontent.com/-f...o/DSCN2953.JPG
Eikö kukaan? Ajattelin, että vois olla helppo. Ei ole edes montaa vaihtoehtoa..
Raittijärven tuvat taitavat olla. Salvasjärvikin kävisi. En ole kummassakaan kesällä käynyt ja talvikäynneistäkin on aikaa.
Muut kesätuvat eivät taida olla avotunturissa.
Tämä siis? Saiskos Hannulta uuden kuvan? Voisi alkaa taas metsästämään, kun on jälleen Suomen kamaralla ja edes jonkinlaisten nettiyhteyksien päässä ;)
No tässä on uusi kuva.
https://lh4.googleusercontent.com/-c...o/turnipsi.jpg
Tää on ollut jo yli viikon... saisiko lisävinkkejä? Toi on varmaan joku ihan tunnettu autiotupa, mutta ei vaan tule mieleen :seko:
Huhuilen Hannua ..
Lisävinkki: Mökin nimi on sama kuin yleisen pohjoisen linnun, joka on kulkijan kaveri. Samannimiseen hakukoneeseen kun pistää tuon linnun nimen ja sanan vuokratupa niin jo löytyy.
No kun ei kukaan niin minä sitten .. Kuukkeli vuokratupa Pyhä-Luoston Kansallispuistossa :rolleyes:
http://www.luontoon.fi/kuukkelivuokratupa
Uus rasti kohtapuoliin kun perjantaikoneelta löytyy..
Tossa vaikea rasti edit:fillarikin on kuvassa tai kuvan kehysten alueella ..
https://lh3.googleusercontent.com/-K...h263/messe.jpg
Messukeskuksen sisäänkäynti, sain pari pyörääkin kuvaan
uusi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/a...2&d=1427488542
Arvuutteluksi vähän meinaa mennä, mutta veikataan tätä paikkaa Tanhuvaaran Urheiluopiston liepeillä. Jos vaikka sattui osumaan oikeaan, niin laitan uutta kuvaa pikimmiten.
Hupsista. Pitänee ottaa silmä käteen :D No tämä sitten, Muuratsalossa?:)
Uutta seuraa käskystä:
http://pxx.fi/PicShop-79DB18938329EC...69CF16294E.png
Täsähän tämä.
Uutta heleppoa:
http://pxx.fi/DSC_35434612.JPG
No ku ei muut kerta:
Hietalahti, Vaasa
Uus, vielä helepompi:
http://i114.photobucket.com/albums/n...t/IMG_8199.jpg
Ii Kärkkäinen
uusi viime syksyltä:
https://farm9.staticflickr.com/8806/...0c331d8d_b.jpg
Tämä kyllä kiinnostaisi...
Ei vaan sattuisi olemaan syötteellä päin?:rolleyes:
Ei tietoa.. kunhan arvailen
Minusta tuo kyllä näyttää erehdyttävästi Nilivaaran ja Kesängin välistä etelään otetulta. Taustalla komeilee siis Kellostapuli?