+1
Yksi kausi lisenssiajoja takana ja pääjoukon mukana TdH:ssa maaliin. Kilpaluokassa kun ajoin niin en tiedä miten olisin elitessä pysynyt (muissa kisoissa) mukana.
Printable View
Mediassa ( lehdet) on usein mainittu urheilijasta "sm-tason"...ja sitten on ollut niin että kyseinen urheilija on "osallistunut sm-kisoihin" :rolleyes:
Mun mielestä sm-taso on sitä että on realistista olla sm-kisoissa mitaleilla, ja juurikin tuo mitä headon mainitsi.
Minä kans olen ymmärtänyt SM-tason olevan elite-luokka, koska ne ajavat SM-kisoissa.
Kilpa- ja elite-luokan välillä ero on se, että kun elitessä ajetaan kovaa, niin ajetaan vain pidempään. Ei juuri kuitenkaan kovempaa kuin kilpaluokassa kovissakaan vedoissa. Pidempään ajamisessa sitten tulee se kovempi keskivauhti kuin myös että kilpaluokan ihan naurettavat vauhdit puuttuvat. Jotkut sanovat elitessä ajamisen olevan jopa helpompaa, kun kovan ja hiljaisen vauhdin ero on pienempi.
On Suomessa ennenkin ollut jääkiekkotaustaisia kovia kuskeja, ainakin junnutasolla, luulisin että elitessäkin.
Kisaa vain yksi vuosi kunnolla kilvassa (mahdollisimman paljon erilaisia kisoja, maantietä ja kortteliakin) sekä tietysti yhteislenkkejä lisäksi. 10km tempo jossain ohjatussa ryhmässä (seuran viikkotempo) kerran viikossa, tuo kummasti parannusta sekä on erittäin hyvä mittari oman kunnon seurantaan. Kerran viikossa kun saisi kolmen-neljän kaverin kanssa tosi kovan 30-40km vuoroverotreenin, niin kesällä ei sitten muuta tarvitakkaan kuin viikkotempo, vuorovetotreeni, huoltavat kevyet noiden väliin ja viikonloppuna kisa.
Siihen asti, että pyörällä pääsee ajamaan, kannattaa käydä kerran viikossa punttitrenissä. Se että on voimaa, kummasti auttaa siinä 2-3mín vedossa jossa kattotaan missä porukassa sivarissa pysyy.
Ja traninerilla joku VK-veto kerran viikossa talven ajan (tähän joku muu voi kertoa enemmän) tai mahdollisesti joku kunnollinen spinninkitunti.
Tuollaisilla minä ainakin lähtisin ensimmäiselle vuodelle.
Miksi ei olisi? Tai paremminkin ihme olisi, jos ei olisi. Jääkiekon aktiiviharrastajien määrä on Suomessa noin 200'000. Veikkaan, että aika moni on pelannut kesällä myös jalkapalloa.
Maantiepyöräilijöistä en niin tiedä, mutta kärkitason juoksijoista Jukka Keskisalo harrasti nuorena jääkiekkoa. Niclas Sandellsilla on jääkiekkotausta. Kotimaisista muista jääurheilijoista kuin jääkiekkoilijoista taas Pekka Koskela ja Mika Poutala ovat menestyneet kohtalaisesti myös pyöräilyn puolella - tosin radalla lähinnä, mutta silti.
Hallilla oli taannoin jäänyt pukukopin seinälle paikallisen jääkiekkokerhon tavoitteet pelaajien henkilökohtaiseen kesäharjoitteluun. Siellä oli voimaominaisuuksien ohella kolmen tonnin juoksun tavoitteena 11 minuuttia joka jätkälle. En tiedä ylsivätkö, mutta se oli tavoite. Penkistä piti nousta oma paino +20 kiloa.
Tosin cooperi/3000m ei varsinaisesti kestävyysominaisuuksia vielä mittaa. Kun mitataan taloudellisuutta ja rasva-aineenvaihdunnan tehokkuutta, niin jääkiekkopuolellakin yleisempi kuntotesti taitaa jo olla 30 minuutin juoksu. Parhaimmat lähes satakiloiset, jäykät, nuuskaa, bisseä ja kebabia vetävät jääkiekkoilijat kiskaisee puoleen tuntiin lähemmäs 7500 metriä.
Mihin jääkiekkoilija sitten kestävyysominaisuuksia tarvitsee? Siihen, että hän on skarppina vielä pelin viimeisen 10 minuutin aikanakin. Kun väsymys alkaa iskemään, niin putki saattaa vielä liikkua ihan hyvin, mutta virheiden määrä kasvaa, ratkaisuista tulee huonoja. Pelissä ensimmäisenä väsyy pää, ja sitä etua ei kannata vastustajalle antaa.
Ei juuri mihinkään, kun kiekkoilija on sen viimeisen kymmenen minuutin aikana jäällä keskimäärin 2,8 kertaa ja keskimääräisenä aikana 40 sekuntia/kerta eli vajaa kaksi minuuttia. Koko pelin aikana pelaaja on jäällä keskimäärin 11min ja 20 s. Kestävyyttä tarvitaan ennemminkin jääkiekossa siihen että jaksaa treenata kovaa ja painaa koko kauden kaikki pelit.
Jos kestävyys on sitä, että jaksaa liikuttaa jalkoja hieman lihashuoltoa kovemmilla tehoilla 3-6 tuntia, niin tästä on kiekko-jonnelle vähän vähemmän hyötyä. Jos kestävyys tarkoittaa hapotonta suorituskykyä, niin jopas jonnekin hyötyy. Täkäläinen järjestäytynyt pyöräily on alkanut suuntaamaan kykyjenetsintää lätkäjunnujen suuntaan koska ihan jokainen äiskän pikku Crosby ei selviydy NHL:ään, mutta saattaa silti olla lahjakas ja motivoitunut urheilija. Olen kuullut kommentin, että Kanadan pyöräilyn suurin tulevaisuuden potentiaali löytyy kiekon puolelta.
Suomessa ei ole pyöräilyssä tasoa. Jokainen voi päästä siis SM tasolle. Kun vertaa suomalaisten harjoittelua ulkomaalaisten vastaavaan, niin on siinä iso ero. Aivan mieletön. Suomessa ei vaan osata mennä nuorena riittävän hiljaa riittävän pitkään. Ulkomailla taas osataan, koska kelit ovat hienot ja näin ollen on kiva olla mukavassa säässä ulkona. Suomessa sataa vettä ja on kylmää silloin kun pitäisi olla ulkona retkeilemässä 10-14h päivässä. Sitten suomalaiset päättävät korvata harjoittelua tekemällä vain tehoja. Tämän seurauksena kehitytään vain tietylle tasolle nopeasti ja siitä ylöspäin ei koskaan päästä. Siinä käy sitten niin, että kansalliselle tasolle kyllä näin päästään, mutta pohjaa ei ole mille rakentaa kansainvälistä uraa. Joten SM-tasolle tehoharjoittelulla, mutta jos haluaa kansainväliselle tasolle niin sitten täytyy luoda kunnon pohjat. Jos ei huvita ja SM taso kelpaa niin OK.
Parahin hannupulkkinen
näin varmaan on kun Sinä hannupulkkinen niin arvelet, mikäli siihen riittää, että on eri mieltä kanssasi:
ehdotin googlen sijaan valmentajaa, jotta oikeden harjoitteiden lisäksi oppisi tekemään ne oikein.
testit ovat hyviä kehityksen seurannassa, vaikka et niitä ehdota ja googletuksen voi suorittaa, jos epäilee testitulosten asteikkoa.
Epäiletkö aiheen aloittajan kykyjä?
Ja tuot tätä esiin useasti, koska vahvistat uskoasi? No kukin autuaaksi uskollaan.
Tästähän tuli kuin tulikin hyvää viihdettä
Moni tuntuu noihin geneettisiin ominaisuuksiin vetoavan ja onhan se totta, että ne ratkaisevat paljon. Jos kuitenkin jaksaa harjotella ja kehittyy vähänkään normaalisti, niin en näe mitään estettä sille miksei lätkäjätkästä voisi tulla pyöräilijää. Harrastelemalla (500h / vuosi) pääsee jo aika pitkälle. Sitten jos pitää ajaa oikeesti kilpaa isojen poikien kanssa niin kannattaa unohtaa normaali palkkatyö.
Älkää nyt kaikki keskittykö siihen, että ei susta voi tulla mitään, et oo harrastanu nuoruudessas oikeita lajeja ja sulla on paskat geenit kuitenkin. Enemmän niitä harjoitteluvinkkejä ja omia kokemuksia, eikä hypoteettista paskan jauhamista ja oman nimimerkin pönkittämistä..
Itse ajoin tällä kaudella myös ensimmäisen kauden kilpaa ja kai minä johonkin pääsin. TdH:ssa pääjoukossa maaliin, Vantaan vueltassa rypistelin kolmanneks ja maastossakin kävin. Taustaa tosin on hiihtopuolelta jonkun verran, mutta kyllä tämä edelleen eri lajilta tuntuu... Tämä on meikäläiselle edelleen harrastus ja tuskin tulee koskaan sitä enempää olemaankaan. Viime vuonna max tehot suorassa testissä 360W ja nyt tulee pitkälle 400W puolelle.
Yritä pitää harjoittelu mielekkäänä. Väkisin reenaamista ei kauaa jaksa.
Hmm... Olisin kestävyyskunnon merkityksestä myös pelin aikana hiukan toista mieltä, mutta sinänsä sama. Ei vaikuta meidän tulokseen.
Esimerkissäsi joukkueella on ilmeisesti noin viisi kentällistä, joka on nykysäännöillä aika paljon. Vähän tyypillisemmin esim. kolmella ketjulla pelattaessa pelaaja on jäällä keskimäärin melko tarkkaan 20 minuuttia. Tasaisilla 45 sekunnin vaihdoilla se tekee noin 25 vaihtoa peliin. Tuossa 45 sekunnissakin ennättää alkaa puuskuttamaan ja sykkeet saa lähelle maksimia. Pidempään ei täysillä pystyisikään vetämään.
Mutta se tärkein: Pelikatkotkin huomioiden vaihtojen väliin jää keskimäärin ainoastaan 2 minuuttia tasata hengitys ja syke ennen seuraavaa omaa aloitusta. Ellei sitten pelata erikoistilanteita, jolloin vaihdot voivat tulla tiheämmin ja palautusaika tipahtaa puoleen. Kyllä tuollainen ainakin hyvästä vetoharjoituksesta käy.
Ja ennen peliä on tietenkin jo vedetty hyvät alkulämpimät.
Eli Suomen pyöräilyharjoittelu on kokenut lähes 180 asteen suunnanmuutoksen viimeisen kuuden vuoden aikana ja uusi systeemi on jo ehditty tuomitsemaan epäonnistuneeksi. No eipä muuta kuin takaisin Neuvostoliiton aikaisiin treeneihin ja nauttimaan häikäisevästä kansainvälisestä menestyksestä.
Missähän maissa ajetaan pidempää pk-lenkkiä kuin Suomessa?
Varmasti tuntuu eri lajilta, mutta ilmeisesti on enemmänkin kun taustaa hiihdosta. Ei siis siinä mitään väärää, päinvastoin. Kestävyyslajista kestävyyslajiin vaihto on edukkaampaa kun esim olisit valinnut biljardin harrastukseks... Tarkoitan sanoa että hiihdostasi on todella paljon hyötyä pyöräilyssä. Kylhän nuo hiihtäjätkin pyöräilee, Vuelta Vantaassa oli parikin jotka vieläkin tosissaan hiihtää. Viimevuoden TdH:ssa vissiin aikalailla koko miessprintti maajoukkue..
Loistava hakutekijä googlen kuvahakuun.
Toisaalta missään muualla ei kai eletä vain yhden insinööritotuuden mukaan, mutta ostetaan vaan sitä Leipurien Tukkua kun muutkin vain sitä.
Toisaalta kun presidentit olivat kekkosia niin oli meillä Pohjoismaiden Mestareita yhden Hannuksen lisäksi eikä kukaan niistä kekkosista antanut näytteitä mutta olivat aina alle 40-vuotiaan kunnossa.
No juuri näin on. Ei jakseta tehdä sitä perusharjoittelua - ja MYÖS HUONOISSA OLOISSA! Kaikki tekee vaan vetoja/ niitä intervalleja ja testejä, haluaa ulkomaanleireille lämpöiseen, ja sitten kun aletaan 2 harjoitusta päivässä - tulostaso heikkenee edelleen. ( mun esimerkki tulee kestävyysjuoksusta). Aika monessa kestävyyslajissa sm-tasolle ( palkinnoille) pääsee aika helposti. Se, haluaako kaikki sitten kansainväliselle tasolle? vai olinko mä ainut ( usein tuntuu että olin) jolle sm-voitto oli se juttu ja riitti oikein hyvin. Mutta urheilu voi olla myös "kiva harrastus" ja uskon että moni haluaa sitä "muutakin elämää".
Mutta miksi sitä peruskuntoharjoittelua karsastetaan? Mun mielestä ainakin se on kaikkein kivointa.
No sinäkin käsitit nyt jotain väärin.
Juoksusta..tai siis hölkästä...jäi siittä valmentaja touhusta katkerat muistot. Mutta kyllä me niillekin ollaan ny jo naurettu, että oltiin tyhmiä ja arkoja kun ei uskallettu sanoa suoraan miten asia on.
Pyöräilystä jäi osin vuosien kultaamat mukavat muistot ja hyvä harrastus. Noita silloin ikäviä juttuja voi nyt jo naureskellen muistella, toki sinne mukaan mahtui ei-kivojakin juttuja, mutta kokonaisuutena mukavia. Teuvan mäkitempo vappuna - sataa ja tuulee +2 astetta, ei pukuhuoneita tms. ulkona värjötellään ja autosta lämmitys rikki. Ei silloin naurattanu, mutta nyt naurattaa! Tai Bisan tempo, toukokuussa ja kas, +1 aste ja räntää pukkaa, sähkärit sanoo yya-sopimuksen irti ja sitkuttelen pienimmillä tempoo. Oon toinen. Seuraavana päivänä varustaudun - +18 asettaa ja on "aika lämmintä" talvitamineissa, 112km reitti ja jään senverta jälkeen että kun tullaan ( kaveri ajoi autolla perässä) maaliin niin järkkärit on korjannu kaikki jo pois. Vähänkö naurattaa ny. Sain nimittäin siittäkin ison pokaalin.
Ainuu yksi huijaus-episodi ei edelleenkään naurata.
Ehkä kannattaisi miettiä nyt ensin pojat. Oon ehkä katkera semmoisista asioista joissa on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti, vaikka kun sairaalassa ei ole uskottu oireita tai on huijattu isoa rahaa.
Urheilu oli ehkä juuri silloin kun sitä harrasti tärkeetä, mutta - sehän on ihan luonnollista. Joo, olin katkera kun en päässyt maratonille eikä valittu o-kisoihin. Mutta olisiko edes mennyt? Ehkä parempi etten mennyt minnekään ulkomaille.
Jos mä kerron miten asiat meni ja jos ne ei menny kivasti, se ei ole katkeruutta eikä kaikki ei-kiva sitä teidän kuuluisaa "valittamista" vaan se vaan meni sillee. Tottahan mä puhun, aina.
Tärkeet asiat on siten erikseen, kuten siis vaikkapa terveys, ja (oikeat) ystävät ja perhe.
Ihan pyyntö: Älkää lukeko viestejäni aina kun "piru raamattua" ja jo lähtökohtaisesti negatiivisella ennakko-asenteella. Olen mielestänni sen verta kokenu asioita elämässä, että osaan kyllä suhteuttaa mikä on harmi ja mikä ei.
Niin, jos nyt oikein muistelen, niin Suomella oli ns. kansainvälistä tasoa oleva kärki pikkuisen laajempi 10v. sitten kuin mitä nyt on.
Eräskin entinen kuski ihmetteli kun pari vuotta sitten hehkutettiin suomalaisen voittaneen huippuluokan kisa Ruotsissa. Silloin kun hän sen voitti, ei sitä pidetty mitenkään normaalista poikkeavana.
Eikö sitten enää Suomen huiput halua lähteä ajamaan ulkomaille kisaa ja tyydytään ajamaan vain kotimaassa, vai eikö sinne riitä enää rahkeet?
Shittiä tai ei, mutta eikös se ole faktaa että tämän vuoden (ja aika usean aikaisemman vuoden) aika-ajon mestaruus on voitettu doping kuskin toimesta? Tai että olikos se pari vuotta (tms) sitten kun maantieajon sm voitettiin kuskin toimesta joka kärähti dopingista ko kisassa? Ei fakta ole shittiä!?
Mutta joo toki, dopinghöpinät d-ketjussa. Vastasin vain EsaJ:n kyssäriin tuossa ylempänä. Tietysti olisin voinut muotoilla vastaukseni vaikka näin: Näyttää siltä että sm tasolla voi pärjätä myös aineiden avulla. :)
No niin taas justiinsa..
SM-tasolle ja kauas sen ylikin pääsee hyvällä valmennuksella, hyvällä tsempillä, hyvällä kilpailuohjelmalla ja ahkeruudella. Lahjakkuudesta on apua, mutta lopulta homman ratkaisee ahkeruus ja yrittelijäisyys.
Itsekin olen täysin varma että ilman erityisiä geenejä tai lahjoja voi voittaa SM-kultaa.
Sitten ei muuta kuin voittamaan.....
Kaikki osatekijät on tärkeitä - mutta riittäviä. Mä kyllä antaisin suurimman arvon lahjakkuudelle ja reenille jota toi ahkeruus varmaan tarkoittaa. Loppupeleissä tsemi ja myös henkiset tekijät on tärkeitä.
Sitä pääseekö sm-tasolle ja sm-kulta-tasolle ilman ylimääräisiä sörsseleitä, ei tarvii edes arvuutella kun tiedän että pääsee.
Tiedän mäkin yhden (naisen) joka pääsi viime vuonna sm-tasolle ilman sörsseleitä. Aika outoa että täytyy vakuutella asiassa johon on jäävi ottamaan kantaa...^
Lahjakkuus, tahto ja "ripaus" dopingia. Niillä pääsee aivan äärimmäiselle huipulle saakka. Dopingista ei ole mitään hyötyä, jos kaksi muuta edellytystä puuttuu.
"Sitä pääseekö sm-tasolle ja sm-kulta-tasolle ilman ylimääräisiä sörsseleitä, ei tarvii edes arvuutella kun tiedän että pääsee."
Lisättäköön tähän, että vain Suomessa ja vain tietyissä lajeissa.