Lykkyä tykö rastin hakuun. Kävin tänään paikan katsomassa ja tunnistettavissa oli. Pelkäsin, että olisi aurattu kuvassa olevat liikennemerkit näkyvistä, mutta onneksi ei näin ollut käynyt. Lisävinkkiä laitan ilmoille toki, jos ei löydy.
Printable View
Lykkyä tykö rastin hakuun. Kävin tänään paikan katsomassa ja tunnistettavissa oli. Pelkäsin, että olisi aurattu kuvassa olevat liikennemerkit näkyvistä, mutta onneksi ei näin ollut käynyt. Lisävinkkiä laitan ilmoille toki, jos ei löydy.
Hetki piti kuvaa miettiä ja viime vuoden puolella tuli idea käytyä varmistamassa oikeaksi. Mutta kulkuneuvona oli auto... Pitää koittaa aktivoitua pyöräilyn kanssa jos vaikka pääsisi joku kerta vielä osallistumaan tähänkin. Aiemmin tuli moottoripyörällä käytyä kuvarasteja kahdellakin foorumilla mutta kun prätkä tuli syksyllä myytyä niin pitää kai alkaa fillaroimaan sitten näitä ;)
Tässähän tämä sitten olisi. Kuvassa on Vanhatie Kivistönmäen suunnalta Holmaan päin kuvattuna. Tai Norjankatuko tuo alkupää sitten nyt nimeltään on. Hyvinkin tuttu tie, kun aiemmin pätkän aikaa asuinkin tuossa Kivimaan lähitienoilla. Sen jälkeen vaan tie poikkaistu, ja hämärä kuva, niin ei heti leikannut.
http://but.fi/i/1am
Sitten seuraava. Säänkestäviä maamerkkejäkin näkyy, mutta jospa rasti ennen sulamista vielä liikahtaa.
http://but.fi/i/1an
Pahoittelut tärähtäneestä tunnistuskuvasta mutta Joutjärven kirkon kellotorni(?) pilkottaa mäen päällä. Jäätkin oli vielä tallella. Rasti löytyi Ilmarisentien ja Väinämöisentien risteyksen läheisyydestä.
http://uppaa.net/img/007/f-forumkuvarastit001.jpg
Seuraava rasti, olkaa hyvä.
http://uppaa.net/img/007/f-forumkuvarastit002.jpg
Rasti oli Ruotsinkadulla kasvavasta männystä tai saattoi se olla petäjäkin, mene ja tiedä.
http://i1066.photobucket.com/albums/...pse9508aa2.jpg
Seuraava rasti:
http://i1066.photobucket.com/albums/...psafe2d918.jpg
Talvi jatkuu toki edelleen, mutta jos joku kumipyörien välissä tykkää poljeskella, niin kevättä odotellessa vinkiksi annetaan: merenneito.
Rasti oli aikuiskoulutuskeskus Wellamo-opisto, Kirkkokatu 16 Lahti.
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/l...428122&lang=fi
http://i90.photobucket.com/albums/k2...ps3de70ac2.jpg
ja tässä uusi:
http://i90.photobucket.com/albums/k2...ps586f174e.jpg
Rastin paikkana oli Mattilanmäenpolku.
http://i1066.photobucket.com/albums/...psd3b2398f.jpg
Uuden rastin paikka lienee jokin muu.
http://i1066.photobucket.com/albums/...pscbfa8234.jpg
Annappas joku vinkki tuon rastin sijainnista!
On nimittäin alkanut talvipyöräily himottaa täällä Tel Avivin auringossa rentoutuessa ;) Olisi nii-in kiva täältä kotiuduttua päästä sotkemaan pyörällä lumen keskelle ja saada uusi rasti käsittelyyn. Tuo nykyisen rastin paikka ei vaan avautunut, vaikka sitä kuinka haeskeltiin.
Sori, että kesti huomata viestisi.
Rasti on junaradan eteläpuolella. Taustalla valaistu rakennus on jokin julkinen palvelu.
Pitänee taas tätäkin harrastusta alkaa herätellä henkiin. Talvi mennyt lumikengillä, uidessa ja töissä, että on jäänyt vähän unohduksiin. Pyörällä mitä olen pyöriskellyt, niin lähinurkkien sivuteitä pitkin.
Tuo paikka voisi jopa olla löydettävissäkin. Jos oikein arvaan, niin pyörästä oikealle aidan vieressä on joku vaja- tai pukusuojarakennus.
Arvaus tai tieto osuu oikeaan. Kuvasta jos kääntää katseen oikealle, näkee vajaa tai pukusuojaa.
Ajelin sitten hakemaan ihan selvänä pitämääni rastia. Sinne päästyäni huomasin, että kamera jäi lähtiessä eteiseen, eikä paikkakaan ollut oikea.
Vanha rasti oli Lahden kaupunginsairaala:
http://i90.photobucket.com/albums/k2...psf7f965a5.jpg
...ja tässä uusi kuvatus:
http://i90.photobucket.com/albums/k2...ps467b609d.jpg
Kaivattais varmaan vinkkiä vähän, niin pääsis taas ettii :)
No, vinkkinä vois tarjota notta: Kannattaa miettiä, että mitä tuo graffitin piirroshahmo on tekemässä...
Oliko tuosta mitään apua? Vai kertoilenko lisää vihjeitä...
Noniin, kyseinen vaja on Mukkulan frisbeegolfradalla:
http://farm9.staticflickr.com/8259/8...71cd7c7f_c.jpg
Jatketaan samoissa merkeissä:
http://farm9.staticflickr.com/8241/8...0fe25eae_c.jpg
Rasti oli Kärpäsen koulun kenttä, Kasakkamäentie 1 15800 Lahti
http://i90.photobucket.com/albums/k2...psde33f3b6.jpg
ja uutta pukkaa:
http://i90.photobucket.com/albums/k2...ps4fb0d4e1.jpg
Oletan, että kaikki tuntevat nimeltä mainitsemattoman tekstiiliyrityksen uuden spektaakkelin sijainnin:
http://farm9.staticflickr.com/8529/8...3551e334_c.jpg
Ja sitten siirrytään muualle:
http://farm9.staticflickr.com/8534/8...cd6c586f_c.jpg
PS. olikohan joku sukkis menossa hakemaan rastia, tuli vastaan siinä Mätänetin tiellä?
Edellinen rasti oli Rautellinkadulla. http://goo.gl/maps/4o9mZ
http://farm9.staticflickr.com/8405/8...d37f4009_c.jpg
Mutta missäs tämä on? Voin tarvittaessa laittaa vähän laajemman kuvan tuosta, mutta kokeillaan nyt eka tällä.
http://farm9.staticflickr.com/8391/8...d1a41143_c.jpg
Wanha rasti oli Ilmarisentiellä, http://goo.gl/maps/z8XzK
http://farm9.staticflickr.com/8123/8...53eb2aa4_c.jpg
Ja seuraava
http://farm9.staticflickr.com/8534/8...eee7ac55_c.jpg
Vanha rasti oli Sädekadulla http://goo.gl/maps/W6X7Z
http://farm8.staticflickr.com/7051/8...d62d4c2d_c.jpg
Ja uusi
http://farm8.staticflickr.com/7053/8...412090be_c.jpg
Ehdin minäkin pitkästä aikaa peliin mukaan. Edellinen rasti on rautatieaseman itäpuolella oleva parkkihäkki.
http://but.fi/i/1wu
Sitten uutta perään:
http://but.fi/i/1wv
Edellinen rasti oli Päijät-Hämeen Ajoharjoitteluradan läheisyydessä, http://goo.gl/maps/FIlRU
http://farm9.staticflickr.com/8138/8...4eda45b0_c.jpg
Ja uusi. Vinkkinä, että tuo kivihökötys liittyy tavallaan tuohon paikkaan jotenkin... ;)
http://farm9.staticflickr.com/8136/8...0b0bb483_c.jpg
Varmaan kaipaatte vinkkiä jo tähän. Annan sellaisen vinkin, että Koulutuskeskus Salpauksen toimipiste sijaitsee vieressä ja kivihökötys liittyy siihen :)
Voi että. Yksi (ja mielestäni todennäköinen) Salpauksen toimipiste koluttu, mutta ei löytynyt. Vaan nyt kun kuvaa katsoo uudelleen, niin taisin muistin pettäessä etsiä vääränlaista paikkaa. Ehkä pitää uudelleen vielä käydä, josko sittenkin... Hyvin on kevään tullen rastit liikkuneet, pari kertaa ollut jo lähdössä rastia hakemaan tai käynyt peräti kuvan jo nappaamassa, mutta nopeammat (ja vihjeittä selviävät) ehtineet ensin. Hyvä.
Wanha oli Salpauksen KIVIrakentajien koululla, http://goo.gl/maps/14B3d
http://farm8.staticflickr.com/7339/8...274a89e6_c.jpg
Ja jatketaan samalla linjalla:
http://farm8.staticflickr.com/7356/8...69697a46_c.jpg
Tämä on taas näitä, kun on aivan varma, että tuosta on kulkenut, mutta eipä saa päähänsä sijaintia. Ehkä pieni vihje olisi jo hyvä.