Näillä näkymin kuullostaa enemmän kuin hyvälle.
Printable View
Lamminpään Kevyet Keskiviikkolenkit on sitten alkanet tämän kesän osalta. Ensimmäisellä kerralla oli mukana 21 osallistujaa ja kärjessä tuttuun tapaan Jari. Porukka pysyi hyvin kassassa, eikä jono katkeamisia esiintynyt. Kertaalleen taisin kuulla "Peräjää" huudon.
Kevyet Keskiviikkolenkit on kevyitä hyväkuntoisille. Aloittelijoille ne ei välttämättä ole kevyitä. Osalla ensikertalaisista varmasti tuntuu jaloissa tänään eilinen ajaminen. Niin sen kuuluukin olla. Keskiviikkolenkkien tahtiin kuitenkin tottuu nopeasti. Niihin ylämäkiin ei tosin tunnu tottuvan ikinä - hengästyyhän siinä, kun mäkeä kiivetään. Keskiviikkolenkit on se paikka, jossa Tamperelaisia maastopyöräilijöitä tapaa. Jos se ei ole riittävän haastava kuntoilutapahtumaksi, toimii se silti tuttujen tapaamispaikkana.
Lenkki-etiketti tulee tutuksi toisia seuraamalla.
-Käytännössä tärkein sääntö on, ettei ketään jätetä metsään yksin. Aina risteyksissä tulee huolehtia, että takana tuleva nääkee, mihin mennään. Jos jono tuntuu karkaavan, "Peräjää" huuto yleensä pysäyttää jonon.
-Jos tuntee itsensä heikoksi, kannattaa aina tauoilla järjestää itsensä heti vetäjän taakse. Näin vetäjä pystyy paremmin kontrolloimaan vauhtia, sillä 20 pyöräilijän taakse ei näe. Tarkoitus on pitää lenkki yhtenäisenä ilman odotteluja.
-Välimatka edellä ajavaan kannattaa pitää noin pyörän mittaisena. Silloin ehtii valitsemaan ajolinjat, eikä jono kasva kohtuuttoman pitkäksi. Tietysti kovempivuahtisissa kohdissa väli kasvaa. Jos edellämenevä päätyy kävelemään, voi yrittää ajaa ohi. Jos edessä on hankala kohta, jossa suurin osa tunkkaa, ei jädä odottelemaan vapaata ajolinjaa, vaan ajetaan tunkkauksen vauhtia, tai siirrytään itsekin tunkkaamaan. Jos hitaissa kohdissa jäädään odottelemaan vapaata ajolinjaa, jono venyy helposti kymmenkertaisen mittaiseksi. Siinä on kova kiriminen viimeisellä miehellä ja pitkä spurtti. Tämä on myös yksi syy, miksi heikoimpien kannattaa olla edessä. Sääntöä ei aina noudateta.
-Lenkin keveyttä ei ole tapana korostaa. Toisille se on kevyt ja toisille ei. Jos se on sinulle kevyt, ei ole tapana ajaa kahdeksikkoa toisten ympäri ja moittia tahtia liian hitaaksi. Keskiviikkolenkkien vauhti on ennalta määrätty ja osallistujat tyytyvät siihen. Käytä aika kuulumisten vaihtoon muiden kanssa ja viikon muiden lenkkien sopimiseen, pyörien speksaukseen, tai muuhun mielenkiintoiseen.
-Jos lenkki on liian kova, aina saa ylimääräisen tauon järjestämällä tekninen tauko. Esim renkaan puhkaisemalla tai ketjun katkaisemalla saa sopivan tauon. Halvempaa on vain sinneitellää loppuun saakka ja alkaa jättämään isompaa väliä edellä menevään. Kyllä kaikki pois metsästä huolehditaan.
Ja seuraavana keskiviikkona taas uudestaa.
Tänään on torstai ja vuorossa torstailenkki. Linnainmaan Prismalta 18:00 2h. Torstailenkit on experimentaalisempia ja teknisesti haastavampia. Osallistujilta vaaditaan sellaista mielenlaatua, että erilainen lenkin luonne kääntyy mielessä positiiviseksi asiaksi. Itse otan tällä kerralla teknisen tauon jo heti alkuun. Vapaaratas on mallia fiksi ja lasten kuskaus häiritsee pahasti harrastustoimintaa. Jampe vetää lenkin tänään.
Tervehdys,
Pojan kanssa ollaan tulossa pienimuotoisesti leireilemään MTB-merkeissä ensi lauantaina sinne suunnille. Tarkoitus on Lamminpään maisemissa ajella, mutta onko Länsi-Tampereella hyviä vaihtoehtoja heittää kehiin? Kangasalle mieli halajaisi nostalgiasyistä, mutta käytännön syyt sanelevat ajopaikat...
Nokialla on hyvää ajettavaa ja auton voi jättää vaikka ABC kolmenkulmaan, jos ei alutt tuttuja niin tarvitte paikallis oppaan.
Länsi Tampereelta löytää enempi maastoo ja Lamminpäästä helpompaa polkua, Nokian takana mennään kalliopolkua ja ei nekään teknisesti vaikeita ole mutta ehkä vaikeempi löytää
Ajelemme Lempäälässä maastolenkin su 19.4 lähtö klo 11 Hakkarin urheilukentän parkkipaikalta. Ketään ei jätetä metsään vaan ajelemme yhdessä tutustuen Lempäälän polkuihin ja maastoajoon. Kesto reipas 4h. Tarvitset maastopyörän, hybridillä tai cyclolla ei pärjää.
Lenkki on tarkoitettu myös maastopyöräilyyn tutustuville ja ajamme vasta lopuksi Hakkarissa.
Jari
Mistä ja mitenpäin reitti on suunniteltu jos kesto on 4h ?
Meinaan vaan että jos hyppää pois kyydistä matkalla mahdollisten aikataulupaineiden tai kuskin jaksamattomuuden takia.
Mennään ensin Hakkarin helpot polut, siitä siirtymä Vanattaran polulle ja sieltä Ahtialan puolelle. Siitä sitten Innilään ja paluu siirtymällä Hakkariin. Ja jos kuntoa ja intoa löytyy käydään vielä Koivusenvuoren/Nurmen polku
Jari
Tässä on tulevan kesän hitti. Nyt vaan kaikki ostamaan siemeniä verkkokaupasta ja kylvämään niin saadaan mukavat ajot !
http://s13.postimg.org/ln6ezgjx3/nkonen.jpg
Siemeniä voi tilata täältä : http://tinyurl.com/nlodenz
^^ Yksikköhinta: 362,00 € / kg :)
Lauantaina klo 10 Kolmenkulman ABC:lta lähtee lenkki lännen poluille. Rauhallinen vauhti ja lenkin kesto semmoset 3-4 h. Kartoitellaan TdT:n ajolinjoja. Tervetuloa mukaan.
Tietenkin jos toi ylemmän viestin lähtö Kolmenkulmalta passaa niin siellä sais neuvoja tai
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/k...rkitse&lang=fi
yrittää löytää tän polun pään Porin yhdystieltä niin pääsee kalliolle. Alisenjärven ja Ylisenjärven kalliot löytyy pikkasen matkaa pohjoseen
OK, eiköhän tällä tiedolla jo pärjätä, kiitos!
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/l...312089&lang=fi
Tässä ois yksi vaihtoehto jos autolla liikkuu niin Alisenjärven uimarannan parkkiin saa auton ja pääsee tutustuun Alisen ja Ylisen kallioihin
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Toi Mustan rinne on tehty alamäki pyörälle enempi ja tavallisella maasturilla haastava
"Koillis-Tampereelle Ojalaan on suunnitteilla uusi, pientalovaltainen kaupunginosa. Tampereen kaupunki hakee osallistujia Ojalan pientalokaupunginosa -teematyöryhmään."
http://www.aamulehti.fi/Pirkanmaa/11...yoryhmaan.html
vielä ehtii ilmoittautua...
Kyllä on Iiro. Lamminpään maja La 10.02. Kaikille avoin, mutta ei sovi kaikille vauhtinsa, eikä rasitustason vuoksi. Nää on yleensä ollu suht kovia lenkkejä (ainakin mulle), mutta ei kuitenkaan numerolappuja pidetä. Eli tommosta perus "ajokoiran" lenkkivauhtia, mitä Iiro nyt tuossa toivoi. Matkalta pääsee helposti pois jos lenkki ei tunnu omalta.
Pirkkahallilta lähtee myös seurue 10:30 ajamaan TdT:n reittiä. Aikaa menee noin 4-5 tuntia ja vauhti on jouhevaa, ehkä pykälä tai kaksi Jussin lenkkiä kevyempää.
Jaassoåå aamulla kai si kolmenkulmaan...
Vauhti oli kohdallaan ja sairaala bakteeri verotti isoo joukkoo matkalla ja kumit oli tussuna Ram Riseistä(kehvelit) ja jäykkäperä pyöristä(kehveli) ja monta kuskia eksyi metsään mutta päästiin tekeen kaikesta huolimatta jonkinlainen torso lenkki mutta Karminin jälki hukkui kuin painoin c nappia vahinkossa kun piti vaan takavaihtajan nappia painaa
Löytyi soukonvuoren päältä maasta joku viikko sitten keltalinssiset ajolasit. Nostin ne männynkylkeen. Näkyi olevan siellä edelleen. Jos joku kaipaa, niin käy hakemassa...
Oli kyl mahtava lenkki Kiitosta vaan Markus ja muut mukanaolleet. kotona mittari näytti 5h ja 66km.
Kiitos Ju$$ille ja muille ukoille lenkistä, hyvää kyytiä oli!
Olipa teknisiä tänään. Harvoin on näillä lenkeillä ylipäätään kumeja puhjennut. Nyt meni peräti kolme + mulla litkut pelasti. Huoltoukon olis tarvinnu olla mukana. Ainakin Ismon tapauksessa :) Vauhtia olis voinut ottaa ehkä naksun alas, mutta mikäs siinä oli poljeskellessa. Nokiaa ei enää koluttu kokonaan kun Iirolla meni vielä rengas ja niitä oli jo paikkailtu koko päivä. Ihan hyvä lenkki kuitenkin ja saatiin näytettyä itä-Suomen vieraalle paljon hyvää polkua. Kiitos kaikille osallistujalle. 8 kuskia oli tänään junassa. https://connect.garmin.com/modern/activity/749673745
Markuksen lenkura kyllä oli hyvä :) allekirjoittaneelle uutta polkua löyty taas hyvä määrä. Kotona oli aikaa kulunut reilu 4h ja matkaa jotain 40km. Oikeet speksit on vielä mittarin uumenissa.
Pirkkahallin lenkillä kolme kuskia, hallilta hallille 57 km ja olikos neljä ja puoli tuntia ajoaika. Lujempaa olisivat menneet muut mutta minä olin puujalkoineni jarruna. Tuohon Pyynikin polut ja 26 km siirtymää, about 83 km päivä. Puujalat tuntevat jotain tehneensä :)
Keskiviikkolenkit Lamminpäässä - kaudenavaus oli jo.
https://youtu.be/mwAnZ6ZZ8Bw
Nokialla tuli 3h ja ~25km kiertäen alhoniitty, yliset, aliset ja harjunniitty.. harmi ettei keväällä ole juurikaan keskiviikkolenkkien lisäksi järkeviä parin tunnin lenkkejä tarjolla niille jotka eivät ole talvella paljoa ajaneet. Aina kun joku jaksaa lenkin ilmoittaa niin se on 4h vähintään.