Mahdollisesti maantielle
Printable View
Mahdollisesti maantielle
Eli launantaina maantielle ja sunnuntaina maastoon. Kun keskustelu on kerran avattu niin mikä kellon aika teille sopisi? Minulle käytössä mihin aikaan vain käy...
Moottoriradanpuomilta maantielenkkiä lauantaina Klo 11:00?
Poudan tullen kerään luuni puomille kello 11.00
Mikä aika teille kelpaisi huomenna sekä lähtöpaikka???
Finlandia puolikas ajettu :) 2,5h meni aikaa, kalusto kesti mutta paukut vaan loppu. Keli oli sopiva, kuraa lensi ja vettä tuli matkalla :) edu kanssa ens vuonna ajamaan ;)
Tänään takana myös Finlandia täysmatka 70km. Tavoite oli ajaa 4 ja puoli tuntia, aikaa kului 4:05, sijoitus oli tuloksissa puolen välin kohdilla, joten tähän päivään ei voi olla muuta kuin todella tyytyväinen. Tässä ST tallenne http://www.sports-tracker.com/#/work...digf3brh4birr8.
Keli muuttui varsinkin toisen kierroksen alussa sateen vuoksi todella kuraiseksi, oli kyllä ukko ja pyörä maalissa kuran peittämät. Lisäksi ilmeisesti vapaarattaan jurina voimistui koko kisan ajan alamäkiröykyissä. Loppu matkasta se rupesi jo lyömään tyhjää laskujen jälkeen, joten joitui alamäissä jarrupaikoissa yhtäaikaa jarruttamaan ja polkemaan jottei vapaaratas lyö tyhjää laskun jälkeen.
Joo, siellä oli jo oman maaliintulon aikaan ihan sopivan kurasta ;) mitenkä se mutamäki meni toisella kierroksella (viimesen huollon jälkeinen)?
Poistuin paikalta 45km kohdalla autolla ketjut takataskussa. Muuten olis voinut olla ihan mukavaa, vaikka ajo kyllä sujui varsin kehnosti. Se täytyy kyllä sanoa, että ketjujen katkeamisen jälkeen pyörittäminen muuttui varsin kevyeksi, matka ei vain oikein enää edennyt. Sää ei ainakaan minua haitannut yhtään.
Mutamäki oli kuin saippuassa olisi ajanut, työntö hommiksi meni.
Vaikka Finlandian polut oli sateen jälkeen kuraisia, niin kuitenkin pahimmatkin notkopaikat oli ajettavia (paitsi mulla ennen mutamäkeä oleva savioja), jos vertaa kesäkuussa ajettuun Laajavuoreen missä mentiin akseleita myöden kurassa.
Huominen maasto taitaa jäädä väliin sitten vannenauhan takai. Katsoo nyt jaksaako sitä muutenkaaan siihen säähän lähtee....
Pyörä taas kunnossa. Enäään puuttuu se sade huomiselle. Siis paikalla, jos vain mies jaksaa jaksaa sateessa puuskuttaa
Mä lähden kanssa tänään mukaan, ei kai pieni sade mitään haittaa :)
Mää oon sen verran poikki jotta väliiin jäää
Vaakunalla oli hiljaista, mut tuli sentään muitakin lenkkeilijöitä vastaan illan hämärtyessä :)
Kävin ajamassa molemmat Turengin frisbeegolfradat läpi fillarilla kun kaverit heitteli kiekkoja pitkin metsiä.
Tänään voisi koittaa jo jaksaa ulkoiluttaaa pyöräää
Huhuillaan nyt täälläkin, että olisko ketään innostunut lähtemään ajamaan Poron polkua (http://www.poronpolku.fi/) ensi viikon sunnuntaina eli 18.08.2013 jos on poutaa tiedossa säiden suhteen?
Matkaa tuossa tulee about 40 kilsaa ja maastohan on upeaa harjupolkua pääosin, joskin suht jyrkkiä mäkiä on aika paljon, joten nousumetrejä kertyy yli 2000. Jonkin verran juuria ja kiviäkin löytyy, mutta ei mitään hullun teknistä.
Ja tarkoitus ajella ihan rauhassa ja aina mäen päällä kyllä odotellaan kaikkia. :) Myös jollain kodalla voisi makkarat paistaa.
Palauttelen vielä loppu viikon. Ensi viikolla sitten täysi rähinä taas päälle...
Laitetaan harkintaan tuo 25.8
Kahva ja vaijeri rasvattu, ketään lähössä katulenkille tänään? .. pitäisköhän nuo jarrupalatkin rasvata niin kulkisi kovempaa.
Olisko tänään kukaan halukas testaamaan kuinka maastopyörä kulkee märässä mettässä? :-)
En malttanut odottaa.. lähettiin Timon kanssa liikkeelle, kohta kotiin tuulosista.
Kunhan on kebabin syöny ;P
Edit, hemmetti että oli paska lenkki, kesän huonoin
Olikos tänään joku lähtemässä kastumaan maanantai maastoon? Jos hyvin käy niin saatan ehtiä ajoissa paikalle.
Mulla kotiin lähtö kello 16.00 joten tiukkaa tekee ehtiä tuohon puoleksi Vaakunanrantaan. Meinaan liikenne ei saa takuta minuuttiakaan... Mutta koitan paikalle päästä :)
Noo, eiköhän me voida hetki ootella.
Mä voisin kans tulla tänään 17.30...tosin mulla on sitten jo painavat märänkelin renkaat alla joten toivottavasti lenkkiin ei sisälly paljon mitään pitkiä ja kovavauhtisia siirtymiä? :)
Mulla oli mielessä ajella Parolaan, harjulla ei aamupäivän sateet ehkä niin paljon ole enää haitaksi.. vähän hiekkatietä tulee, mutta vastapainoksi sitten on märkää pururataa :)
Tää märkä muharata on selkeesti mun suosikki. Ei anakaan vauhit liikaksi kartaaa. Muhan suomennus on sitten sahanpuru.
Kiitos kun jaksoitte hidastelijaa ootella. Lenkki oli varsin hyvä :)
Taisin olla minä se hidastelija jota odoteltiin ainakin noissa lopun mäissä. :) Kyllähän noi renkaat nyt hieman vaikutti, mutta ei sitä millään renkailla heikkoja jalkoja korvata eli kyllä suurin vika oli miehessä. :D
Olisko kellään tallessa GPS-trackia tuosta reissusta? Mulla Sports Tracker teki taas temput => huippunopeus lenkin aikana 197 km/h ja laskumetrejä tuplasti enemmän kuin nousumetrejä. :seko:
kaivetan arkistoo on kyl data olemassa. Koitin laittaa yksityisviestin. Kerro, jos ei tullut linkki sinne asti
http://www.endomondo.com/workouts/232955129/747400
Oli mukava ajella, pitkästä aikaa helpon ja hauskan tuntuista.
Siis tekosaarta kävitte kiertämässä sakkolenkkinä. Mut juu hyvä se oli jotta kotiin siitä lähdin. Ruokakipolle pääsy tuntui niin houkuttelevalle ja lopulta täysin oikeelle päätökselle.
Tänään halukkaita maantielenkille. Lähden moottoriradan puomilta klo 18:00.