Alkujaan tämän lähetti
Markku N
Huippujen suoritusten ja tulosten taso on olllut hämmästyttävää sanoisin kaikessa nyk. yaikaisessa huippu-urheilussa. Kehitys ei ole suoraviivaista vaan siinä tapahtuu hyppäyksiä ja aina se on ylittänyt sen mitä on pidetty mahdollisena. Hyvinkin perusteltuja käsityksiä siitä mikä on mahdollista on jouduttu korjaamaan. Monelle asian selittää doping. Todelllisuudessa tuskin mikään yksi asia selittää kehitystä.
Se selittämiseksi että nykyhuippu pystyy parempaan kuin huippu kymmenen vuotta sitten ei tarvitse tehdä sitä mahdotonta oletusta, että evoluutio olisi edennyt. Nykyaikainen huippu-urheilu on alle sata vuotta vanha ilmiö, evoluutio on vähän vanhempi. Evoluutio ei sadassa vuodessa etene mihinkään mutta tuskin sen asettamia rajojakaan on löydetty.
Parikymmentä vuotta sitten ammattipyöräilyä harjoitettiin oikeastaan vain muutamassa länsi-euroopan maassa. Nyt laji on levinneempi, mutta edelleen suuri osa maailmaa on ulkopuolella. Ehkä se evoluution rajat saavuttava huippulahjakkuus asuu Afrikassa tai Intiassa, mutta kukaan ei ole ymmärtänyt ostaa sille pyörää.
Tourissa ei käryjä tullut. Hyvä niin. Se kuitenkin todistaa vain sen, että Tourissa ei käryjä tullut. Antaa se tietysti perusteita uskoa, että peli olisi puhtaammaksi tullut. Jos nyt ei tulisi käryjä Vueltassa eikä ensi vuodenkaan Tourissa, niin se vakuuttaisi enemmän. Lopulllista sata varma todistusta puhtaudesta ei voi saada. Ehkä kaikkein epäilyttävintä olisi jos käryt loppuisvat kokonaan kaikissa kisoissa. Silloin olisi kyllä hyvä syy uskoa, että douppaajat ovat hyvän matkaa testaajia edellä. Helpompi se olisi uskoa kuin se, että kukaan ei koskaan vilppiä yritä.