Kesäkauden viimeinen 08-lenkki
Moikka,
Tämän aamun 08-lenkillä käväistiin Ylikiimingissä kahvilla. Aamukasilta aurinko paistoi komeasti Haapalehdon Shellin pihalla. Lämpöä ei kuitenkaan ollut muutamaa astetta enempää. Kesäkauden viimeiselle 08-maantielenkille lähti 15 polkijaa.
Menomatkalla ajeltiin kovassa sumussa pohjoispuolen tietä pitkin Laukan sillalle, josta käännyttiin ylämäkeen kohti Ylikiiminkiä. Parin ylämäen jälkeen sumukin hälveni täysin ja aurinko alkoi taas mukavasti paistaa.
Ennen Ylikiimingin kylää vetäistiin parin kilometrin vapaataival. Oma kokemus oli se, että tuollakin matkalla ehtii kyllä ihan hyvin väsyä. Seolla oli vielä aurinkopatiokin paikallaan, mutta kaikki menivät kuitenkin sisälle pullaruokintaan.
Kahvilla oli jo puhetta ensi sunnuntain lenkistä, jolloin 08-lenkit siirtyvät sorateille. Puolen vuoden mittainen maantiekausi alkaa siis olla nyt takana. Ensi sunnuntain lenkin reitin suunnittelee Hannu. Nyt olisi käyttöä kaikille halukkaille ratamestareille. Soratiekautena lenkit pyritään suuntaamaan monipuolisesti eri suuntiin, jos vaan halukkaita reitin katsojia löytyy. Jokainen meistä tietää hyviä reittejä oman asuinalueen lähimaastoista ja nyt olisi hyvä tilaisuus näyttää noita hyviä reittejä muillekin.
Kahvipaussin jälkeen pyörähdettiin Ylikiimingin kylällä pieni nähtävyyksien pongauskierros. Paluumatkalla ajeltiin Huttukylän ja Puron tien kautta Takalon tielle ja sieltä Alakylään. Lopuksi tultiin Kuivasjärvelle loppuparlamenttiiin. 08-lenkkien maantiekausi saatiin laitettua nyt pakettiin tämän kesän osalta. Kiitoksia kaikille, jotka ovat olleet mukana sunnuntaiaamujen maantielenkeillä tänä kesänä. Mukavasti on lenkit menneet ja hauskaa on ollut. Tänä aamuna matkamittariin kertyi 114 km ajassa 3,54 tuntia.
Ensi pyhänä ajetaan soratielenkki Hannun suunnittelemalla reitillä. Lähtö on perinteiseen 08-aikaan Haapalehdon Shelliltä. Pyöräksi käy mikä tahansa paksumpirattainen kulkupeli. Maantiekumit eivät tahdo kestää puhkeamatta soratiellä. Pidetään soratielenkkien vauhti korostetun rauhallisena ja aloitetaan peruskunnon kasaaminen ensi kesän koitoksia varten.
Tervasauna ja 08 -soratielenkki
Kiitoksia 2011 Tervaetapit talkoolaisille. Lauantain talkoosaunaillassa syötiin Hannun grillaamaa viljapossun sisäpaistia patongin ja salaattien kera ja kruunuksi Eevan tekemää Barclay cognac-cheese kakkua! Hyvän palautteen saanut Tervaetapit ajetaan ensi vuonna 6.-8.7.2012 samoilla konsepteilla välikireillä ja hyvityssekunneilla viilattuna.
Sunnuntaiaamuna pyöräiltiin rauhallinen maastopainotteinen osaltani neljän tunnin 08 -lenkki, jossa Sankivaaran maastot antoivat lisäpotkua keskiviikon molempien polvien kokoproteesi-tekonivelleikkaukseen.