^Täällä kaksi erilaista lenkkiä voisi olla ihan ok.
Saatanpas minäkin päästä illalla ajelemaan, ehkä jo ennen kuutta eli mahdollisesti siis tavataan Prismalla.
Printable View
^Täällä kaksi erilaista lenkkiä voisi olla ihan ok.
Saatanpas minäkin päästä illalla ajelemaan, ehkä jo ennen kuutta eli mahdollisesti siis tavataan Prismalla.
Mainiota nähdä, että näin nopeasti inspiroidulle lenkille näyttäisi olevan lähtijöitä. Nähdään illalla!
Noita Tampereen lenkkijuttuja olen katsonut kadehtien minäkin. Siellä juuri tuo sunnuntailenkki näyttäisi ainakin näyttöruudulla tarjoavan sisääntuloväylän kovempitasoisille lauantailenkeille ja sellainen minusta olisi hyvä olla Oulussakin. Lisäksi Tampereella on vielä mainiosti viikolla lyhyempiä ajoja, joissa halukkaat pystyvät kehittämään ajonopeuttaan.
Sangin Tempo on keskiviikkoisin Oulussa, jossa voi ajaa itsensä hapoille kukin vauhtinsa mukaan
Hieman harmaalle näyttää ja vettä tulee. Muita vielä menossa?
Menossa olen. Ilmatieteen laitoksen ennusteet sadealueista eivät näytä läheskään niin pahalta kuin mitä taivas näyttää.:)
Sateen sattuessa, poljemme sateessa. Siksihän sitä on investoitu sadekamppeisiin.
Linnanmaa Prismalle ilmestyi 8 kuskia, joista 3 oli sellaisia, jotka eivät tänne edes nimimerkilla kirjoittele, vaan käyvät lukemassa tapahtumat jne. Lenkki suuntautui Kiimingin kautta Alakylälle, jonka sillalla oli tauko ja porukka jakaantui kahtia - ensimmäiset 4 kuskia palasivat suoraan Kuivasjärven ympyrään ja toiset 4 jatkoivat Haukiputaan Ukonkaivoksen ja Virpinieman kautta takaisin Oulua kohti. Keli oli ihan mukava, vaikka viimeiset puoli tuntia sateessa tultiinkin. Oma (sielun omaava toim.huom.) pyörä rullasi 75km keskinopeudella 26km/h. Oikein sopiva arkilenkki siis.
Tilausta tälläiselle rauhallisemmalle lenkille tuntuu siis olevan, kun näinkin pikaisella aikataululla porukka saatiin kasaan. Liekö jo sunnuntaille oma nautiskeluryhmä kasassa tai taas ensi viikon torstaina, se jäänee nähtäväksi..
Joo, mukavasti matka taittui ja vauhtikin pysyi suunnitellussa haarukassa aika tasaisesti. Kivasti mukana oli kokeneempia ajajia, jotka tekivät paljon työtä keulalla ja malttoivat pitää vauhdin maltillisena, vaikka heillä kuntoa olisi varmasti riittänyt paljon kovempaankin menoon ilman, että pk-alueelta olisi tarvinnut poistua. Kiitos heille!
Toivottavasti ensi viikonkin torstaina löytyy iltakuuden aikoihin fillaristeja Linnanmaan Prisman kulmilta lenkille menossa. Ja nautiskelulenkki kehittyisi myös sunnuntaille. Itselläni on tulevana sunnuntaina TdH ohjelmassa ja ensi viikon torstaina olen muistaakseni Tampereella eli en pääse Oulussa lenkille, mutta jos vain vähänkin kelit antavat myöten tai sopivia vaatekertoja löytyy kaapista, niin sen jälkeen taas mennään.
Hienosti sujui "se hitaampi 08-lenkki". Sports Trackerin mukaan keskinopeus oli tasan 26km/h, eli todella tarkkaa työtä letkan vetäjiltä! :)
Tulevana torstaina uudestaan klo 1800 Linnanmaan Prisman p-päädystä?
Heips,
Ei ne vauhdit siellä mitään kovia oo. Porukan hännillä ku ajelee ja muistaa pitää sopivan "imuraon"...pyörä rullaa kuin itsekseen! Se on eri asia jos ei osaa ajaa "peesissä". Ja ainaskaan minä en oo huomannu että joku jätetään porukasta...pikemminkin sitä autetaan. Luulis nyt kaikkien tietävän 08-lenkkien luonteen (aikasin aamulla, n. 30km/h, kahvikirinkin saa ottaa ja n. 100km)..ei nuo nyt ihan aloittelijoita palvele ja kalustoki täytyy olla kunnossa..millään iänikuisella teräspyörällä tms ja varsinkin huonokuntosena homma voi olla tuskaa!
Moikka,
Ajellaan huomenna 08-lenkillä vaihteeksi pohjoiseen Iin suuntaan.
Mulla on huomenna kiireempi aikataulu, sillä heti puolenpäivän jälkeen pitäisi olla jo Raahessa rippijuhlissa.
Minä erkanen letkasta jossakin Haukiputtaan ja Iin välillä. Ajakaa te muut Iihin kahville ja päättäkää loppulenkin reitti porukalla.
Lähtö on aamukasilta Haapalehdon Shelliltä, tervetuloa!
Moikka,
Tänään ajeltiin 08-lenkki pohjoisen suuuntaan. Aamukasilta Haapalehdon Shellille kokoontui 18 pyöräilijää kylmässä +4 C asteen kelissä. Aurinko paistoi ja ilmakin lämpeni pikkuhiljaa mukavasti.
Pienessä myötätuulessa ajeltiin vanhaa nelostietä pohjoiseen. Haukiputtaan ja Iin välillä minun piti kääntää oman ajoneuvon keula kohti etelää, koska puolenpäivän jälkeen piti olla Raahessa rippijuhlissa. Tomppa lähti mukaan kahden miehen osastoon kohti etelää.
Muu letka jatkoi Iihin kahville.
Omaan matkamittariin ehti kertyä noin 80 km tänä aamuna.
08-lenkit jatkuvat taas ensi pyhänä. Lähtö on perinteiseen aikaan aamukasilta Haapalehdon Shelliltä.
Olin aamulla rullasuksilenkillä Haukiputaalla, kun kasiletka paineli uutta reittiä kohti Virpiniemeä. Upeaa baanaa, ainakin suksilla. Keli näytti aurinkoiselta, puttaalla lämpöä olikin vain 11 astetta ja mullahan oli lyhyet housut ja kesäajopaita päällä:D
Onko tulevana torstaina "hitaammille/aloittelijoille" lenkkiä? Mistä se lähtee jos on?
Itse niinikään huomenna estynyt ja seuraavasta viikosta ei osaa sanoa Erkkikään, mikä on tilanne..
Tsadissa olen huomenna joten jää väliin. Ensi viikolla uusi yritys
Oliko torstain lenkillä osallistujia?
Ja olisiko nyt sunnuntaille 08-lenkin lisäksi tilausta tuolle rauhallisemmalle ryhmälle? Itse saattaisin esim. klo12 lähteä 100-120km lenkille, varsinkin jos keli on kohdallaan ja muita kiinnostuneita riittää..
Minä voisin lähteä kyllä sunnuntaina klo 12 rauhalliselle satasen tai vähän yli lenkille. Paikka? Linnanmaan Prisma?
Haukiputaalla avataan jälleen uusi tienpätkä. Hiihtelin tänään Virpasta Haukiputaalle tarkoituksenani käväistä lenkin lomassa katsomassa Expertin tuhopolttoa. Matkalla jäähallin jälkeen Konetieltä erkani kulkusuunnassa vasemmalle hiihtoladun parkkipaikan kohdalta uusi tie, joka päättyy uuden Holman koulun kohdalle Rannantielle. Rannantietä pääseekin sitten takaisin kylälle. Käykääpä ajamassa tämäkin pätkä. On muuten hiihtäjillekin oikein mainio lisämauste lenkille. Kiviniemestä Holmaan ja takaisin tulee matkaa rapiat 25 km:).
Torstain lenkille lähti neljä kuskia pyörittämään kampia Alakylän, Tirinkylän, Huttukylän sillan ja Ylikiimingintien kautta. Matkaa tais tulla reilu 60 kilsaa. Hyvä lenkki oli. Ens kerralla varmaan alkaa jo jonkinsorttinen valaistuskalusto olla tarpeen, kun nytkin alkoi jo vähän hämärtää ihan lenkin lopussa. Ja etenkin kotisiirtymällä :)
Moikka,
Ajellaan huomisella 08-lenkillä Ylikiimingin lenkki. Ensin Oulujoen pohjoispuolen tietä pitkin Laukan sillalle, josta sitten Ylikiimingin Seolle kahville. Soittelin äsken baarimestarille ja pöytävaraukset on tehty aamuksi. Ruokalistalla on ainakin kahvia, pullaa ja tyttömunkkeja. Patiollakin kuulemma vielä hyvin tarkenee.
Ajellaan rauhallisesti, ainoastaan kahvikirissä voi kaasun painaa pohjaan. Muuten pidetään se tavallinen max. 30 km/h matkavauhti. Tänään oli puhetta lenkin viimeisistä kilometreistä. Aidon pk1-hengen mukaisesti mennessä on tärkeää, että pidetään myös loppukilometreillä se tavallinen matkavauhti.
Lupailee huomiselle oikein mukavaa ajokeliä, eli pikkuhousuilla ja kesäpaidalla saattaapi tarjeta ajella. Aamusella irtohihat ja -lahkeet mukaan, niin hyvä tulee.
Lähtö Haapalehdon Shelliltä aamukasilta, tervetuloa!
Täsäpä tämän päivän kierros ja muutama kuva.
http://www.sports-tracker.com/#/workout/hamu/8pl52m33s8qsm402
HaMu
Muutama kuva loppupalalaverista https://picasaweb.google.com/Ristopr...7-gvz2xLjQzgE#
Moikka,
Tänään ajeltiin Ylikiinmingin kierros paksussa hernerokkasumussa. Aamukasilta Haapalehdon Shellille kokoontui 25 pyöräilijää. Lämpömittarit näyttivät +10 C lukemia ja kosteusmittarit olivat lähes tapissa. Sumu oli niin paksua, että ajolasit piti heti ottaa pois, kun niissä ei ole tuulilasinpyyhkimiä. Näkyvyyttä oli vajaat 100 metriä.
Alkumatkalla ajeltiin Laukan sillalle pienessä vastatuulessa. Ylikiimingin tiellä penkalla tehtiin perinteiset pajujen kastelut. Pienessä myötäisessä ajeltiin kaikessa rauhassa Ylikiimingin lähelle, jossa pistettiin vapaataival liikkeelle. Vähän oli vaikea ottaa liikennemerkkikiriä, kun merkki näkyi sumun takia vasta viime hetkessä. Karstat saatiin kuitenkin pöllyytettyä koneista irti ja sykekin ponkaisi hetkeksi ihan sinne punaiselle rajoitinalueelle.
Kahvilassa oli kokki pannut parasta pöytään, eli tarjolla oli munkkia ja kahvia lämmikkeeksi. Lupauksista huolimatta patiokelit eivät olleetkaan ihan kohdallaan, joten kaikki tyytyivät sisäruokintaan.
Kahvin jälkeen palattiin tien päälle. Lopuksi ajeltiin Huttukylän ja Puron tien kautta Kiimingin takamaille. Takalon tietä pitkin ajeltiin Alakylään, jossa tuli vastaan jonkinlainen korkea erikoiskuljetus. Pari tuttua pyöräilijääkin tuli vastaan maastureilla.Kuivasjärven ympyrän loppuparlamenttiin ajeltiin ihan rauhallisesti ilman sen suurempia kiihdytyksiä.
Loppuparlamentissa oli puhetta lähiviikkojen lenkeistä. Ajetaan vielä kahtena sunnuntaina 08-lenkeillä maantiellä. Sitten kun kalenteriin käännetään lokakuun lehti, siirtyvät 08-lenkitkin syksyn soratiekauteen.
Kiitoksia kaikille oikein mukavasta lenkistä! Mustaan pyörään kertyi tänään 111 km ajassa 3,41 tuntia. Loppuparlamentista ehti vielä sunnuntain toiselle yhteislenkille, joka lähti Linnanmaan Prisman kulmilta kello 12. Ainakin Pekka lähti vielä jatkamaan päivän lenkkiä tuohon letkaan.
08-lenkit jatkuvat taas ensi sunnuntaina kello 08.00 Haapalehdon Shelliltä.
Hitaammalle lenkille starttasi Linnanmaalta neljä pyöräilijää klo 12 aikaan. Ajeltiin Iin suuntaan, poikettiin kokeilemassa Haukiputaalla uutta pyörätietä, käytiin ihailemassa kaivinkoneen kauhaa ja paluumatkalle kiersimme Virpiniemen uuden pyörätien kautta. Jäätelötauko pidettiin Martinniemessä Teboililla. Matkalla ehdimme nähdä niin sadetta kuin paistettakin ja saimme myös viranomaislausunnon siitä, että olemme kilpapyöräilijöitä. Aplodit annoimme Haukiputaalla sille herrasmiehelle, joka tuli meitä vastaan huomattavan suuren etukiekon omaavalla pyörällään. Kilometrejä minun mittariini kertyi vähän yli 101 kpl ja seinäkello ehti juosta 4h 40min, josta pyörä oli liikkeellä 3h 49min eli ajonaikainen keskinopeus oli vähän yli 26km/h.
Jees Pekka kerkesi kanssa matkaan vielä nautiskeluosastollekin. Krapulanpoistolenkin kohokohdat olivat itsellä ehdottomasti Haukiputaalla nähty hieno Penny Farthing, jäätelötauko ja tuo huumorilla asiaan suhtautuneen poliisin muistutus ajoradan laidasta, kun joku Iiläinen oli soittanut "keskellä nelostietä pyöräilevistä kilpapyöräilijöistä". Nätisti siitä parijonossa jatkettiin matkaa, aivan niinkuin siihenkin saakka oli tehty ;)
Omaan mittariin kertyi lopulta pienen kaupungin kiertoajelun myötä 131km ja keskari tosiaan hieman reilu 26km/h. Todistettavasti aurinkokin välillä paisteli, tässä Pekan kanssa samassa veneessä Toppilansaaressa..
http://farm7.static.flickr.com/6185/...e190b70f_z.jpg
Jeps:
"kansalaiset on soittanu että täällä neljä kilpapyöräilijää ajaa keskellä tietä"
"tultiin sitte sanomaan että älkää tehkö niin"
"ja nyt on sanottu. hyvää päivänjatkoa!"
Asiallinen poliisisetä, repeili itsekin :) Toivotimma hyvät päivänjatkot ja jatkoimma rauhallista lenkkiämme tien reunassa, kuten siihenkin asti :) Teki melkein mieli kysyä, että oliko tuo kansalaisten määrä oikeasti monikollinen.. :)
Hei tämä ankkuri tajusi juuri olevansa kanssa kilpapyöräilijä :D
kiitoksia "aploodeista".vaihtelunvuoksi on ihan jees ajella välillä sekäsuorassa.
ter.highwheelman from kiviniemi.
Onko huomenna 'hitaammille' lenkkiä linnanmaan prismalta?
Huomenna ainaski miä taian suunnata tonne: http://epareilu.blogspot.com/2011/07...t-1592011.html
Minä olen lähdössä Prismalta klo 18, jos ei puukkoja ja puntareita sada. Tai julmasti vettä.
Meikäläinen lenkkeilee illalla tuonne Ylläreiden suuntaan lapset kärryssä eli ei maantietä tänään.
Olikohan se Prisman luota lähtenyt porukka polkemassa Alakyläntietä pitkin kohti Kiiminkiä tuossa klo 18 jälkeen? Taidan joskus tulla letkan jatkoksi, tämän ketjun aikaisemmissa viesteissä esille tullut keskivauhti passais itellekin. :)
Tänään Prismalta starttasi lenkille 4 pyöräilijää. Ajeltiin letkassa Alakylään, tultiin ilmeisesti Kuutiota ja paria muutakin selkeästi maantielenkillä ollutta vastaan. Alakylästä jatkettiin kohti Martinniemeä Kiiminkijoen yli, Asemakylän ohi ja Haukiputaan keskustan kautta Virpiniemeen uutta pyörätietä pitkin ja Virpiniemestä edelleen lähelle lähtöpaikkaa. Loppuparlamentti pidettiin vanhan teknologiakylän kulmilla.
Reitin alkupuoliskolla tuuli jonkun verran tuiversi vastaan, mutta vastaavasti sitten Haukiputaan seutuvilta reitin käännyttyä etelää kohti alkoivat mukavammat tuuliolot ja matka kulki joutuin. Loppumatkasta Rajakylässä laiteltiin jo valojakin päälle. Sen verran ehti hämärää tulla.
Kilometrejä kertyi 54 ja aikaa tuhraantui 2h 7min (jos oikein kuulin ja muistan lukemat) eli keskinopeus oli n. 25,5 km/h, mikä on aika tarkkaan sama luku kuin oli omassa mittarissanikin, jossa mukana tosin oli hiukkasen siirtoajoakin.
55,6km oli jäljen perusteella.