Jokaiselle hevoselle on kengittäjänsä, sano tuttu mustalainen ku kauppiasta karkuun juoksi!
Printable View
Jokaiselle hevoselle on kengittäjänsä, sano tuttu mustalainen ku kauppiasta karkuun juoksi!
Juurikin näin! Varjopuolena asiassa on se, että meille kaikille tulee vielä se päivä kun joku tulee ja polkee meistä ohi :D Se on vain ajan kysymys... Ikävä tuottaa pettymys arvon voittajille!
Jätin yhden miehen tänään (vai oliko se sittenkin eilen?) taakse, herra kyllä lähti vimmatusti liikkeelle ja ihan hyvää vauhtia mutta tuumasin että mennään nyt ohitte kun reisissä riittää tänään paukkua :)
Valoissa yksi mies yritti lähteä ohitse mutta mulla oli vitutuspolkutempo päällä joten ei se päässyt ohi.
Tosin kumpikaan näistä ei ollut työmatkatempoa ainakaan mulle.
Tässä on kyllä pientä sekaannuksen vaaraa, kun tuo TMT lyhenne voi tulla kanssa sanoista "Tekniikan Maailma testaa" eli siellä paidan alla voi olla joku lehden testiryhmän jäsen työtehtävissä eli testaamassa jotakin hienoa hipovärkkiä. Tällainen henkilö on siis jo työpaikallaan, eikä täten ole mukana työmatkatemmossa, joten ohittamisella ei ole mitään vaikutusta työmatkatemmon puitteissa.
Työmatkani lyheni niin paljon, että olen nykyisin mieluummin kävellyt töihin. Reitti sisältää kuitenkin varsin oivallisen tempopätkän ja onkin ollut raastavaa joutua hillitsemään itseään, kun tekisi mieli kannustaa ohisuhahtelevia työmatkakiitureita. Luulen, että jalankulkijan innokas tsemppaus voisi johtaa näyttäviinkin suorituksiin?
Eilen ajoin kiinni Nalini-paitaisen miehen suoralla neljä kertaa, ja hän ajoi punaisia päin minusta ohi kolme kertaa, itse odottelin valoissa yhteensä ehkä neljä minuuttia tuon seitsemän kilometrin kisaosuuden aikana. Onks tää nyt sitten vain +9 pistettä mulle?
Risto, se on luovutusvoitto. Ainoa tapa välttää häviö on olla ajamatta.
Ajelisin mieluusti fillarilla töihin mutta saattaisi emännältä tulla sanomista jos fillari olis sängyn vieressä parkissa ja sillä sitten polkaisisin kylppärin ja keittiön kautta työhuoneeseen. Lasketaaks tässä tapauksessa työmatkaksi parin kilsan korttelinkierto-koirankusetuslenkki ;)
Tuostakaan ei yleensä paljon pisteitä heru kun siellä on lähinnä joku vanha mummo jalan koiraansa ulkoiluttamassa.
Tänään tulee tappio jos vaan joku menee samaan suuntaan, viiden viikon tauko ja viikko sitten tapahtunut pannutus tuntuu ja näkyy vielä paikoissa. Mentaalinen valmistautuminen tappioon menossa...
Kävelin töihin, kaunis aamu ja voittajafiilis
Aamulla juostiin hurtan kanssa aamulenkkiä ja siitä parin kilsan pätkä mentiin paikallista temporeittiä. Alkaa taas lomien jälkeen olla ihan selvästi reippaampaa pöhinää kelveillä! Pitäisikin joku aamu ottaa videokamera ja mennä kuvaamaan...
Tänään se sitten tuli - kauden ensimmäinen tappio. Ei hitto, kun Pasilan kohdalla ylämäkeen ajaessa jäin himmailemaan ja samassa cyclocross -tuulipukumies pyyhkäisi ohitse. Yritin olla siitä ihan viileästi, mutta syö miestä niin paljon, että tuskin tulee duunista mitään tänään.
Ollutkin jo jonkin aikaa sellainen olo, että poden lievää kalkin puutetta. Tuli korjattua nyt aamulla TMT:ssa. Lisäannoksia iltapäivällä? :)
Suosittelemme 25 kg annosta sammutettua kalkkia päälle kaadettuna.
Osa porukasta oli jo aamulla valmistautunut tulevaan talveen? pitkää tuularia päällä jne... +17 ja päivällä ehkä +25 :rolleyes:
Onko työmatkatemmon säännöissä kohtaa pukeutumisesta? Eli, onko samoilla kamppeilla vedettävä TMT sekä aamulla, että illalla tai päinvastoin, riippuen työvuoroista? Jos aamulla on lähtenyt Higlanderin ilmaisemana tuulipuvut päällä liikkeelle, onko samoissa kuteissa tultava myös takaisin kotiin. Ja jos tietää iltapäivällä olevan hellettä, onko aamulla jo laitettava lyhythiainen paita päälle, vaikka olisi vai +5 tai +10 astetta lämpöä?
Pukeutumisella ei kai ole niin väliä kunhan muistaa että jos laittaa spandexit päälle niin sitten on paree olla häviämättä. Silloin on nääs osoittanut että suhtautuu työmatkatempoon huomattavasti suuremmalla vakavuudella kuin keskiverto tuulipukukansalainen.
Itse tuli havannoitua tuota tuulipukeutumista ja pipoja jo pari viikkoa sitten kun Tammerkosken siltaa lompsin. Luulin että kyse on tampereen kansallispukeutumisesta enkä kiinnittänyt siihen siksi suurempaa huomiota.
Tänään se sitten tapahtui. Tuplanöyryytys kertarysäyksellä, kun Lauttasaareen tultaessa hybridi ja sen perässä tiukassa peesissä cyclo-kuski hipsterifarkuissa meni ohi osoittaen että vaatetuksen psykologinen vaikutus on täyttä totta kun minut ohitettiin shortsikelillä farkut jalassa... Onneksi ei ollut spandekseja tänään jalassa, sillä mieleni ei varmaan olisi kestänyt moista.
Työmatkatempoa aidoimmillaan toteuttanut peesikaksikko sentään oli hieman hauska näky, joka toi vähän valoa katkeran kalkin tummentamaan maailmaani:)
Laittaisko kojakit alle...
Melkein hävisin mutta juuri saavuin työpaikan pihaan ja vältin tappion koska heitin jo jalan putken yli ja jarrutin ovelle joka on käytännössä pyörätien vieressä. Kohta alkaa polvet olemaan siinä kunnossa että pystyy antamaan hanaa tiukan paikan tullen ja tikit lähti kädestä joten voi ajaa rotvallit vauhdikkaammin.
Mites koulumatkat? Eikö koulukin oo periaatteessa työtä? On nimittäin työmatkat vähään aikaan tempoiltu... Pyörä kyllä vaihtui matkan lyhentyessä hirveään mönssiin, mutta kyllähän silläkin väkisellä tempoilee. Ja mukava jälkihiki tunnilla.
On muuten hauska tarkkailla ns. siviilivarusteissa, kun vastaantulevat tempoilijat pistävät parastaan.
Meille tupsahti kotiin vieraaksi Katie, Euroopassa matkaava aussi Adelaiden kaupungista. Heilläkin työmatkatempoilu on kuulemma kova juttu, ja sitä kutsutaan "kuutosluokaksi", Cat.6 Racing.
Sikäläisillä, myös Katiella, on fillarissa pieni Cat6-stikkeri, josta tunnistaa kisasta tietoiset ja haasteen vastaanottavat.