Tämä tuli todettua ekassa pk-blokissa, viimeinen viikko vajaa 21h pk:ta ja intervals.icu rasituskäyrä meni jo punaisestakin alueesta ohi. Piti vain luottaa että kroppa kestää pk:ta ja hyvinhän tuosta palautui.
Printable View
Ctl käyrä toimii ihan ok peekoota ajaessa, mutta kun siirtyy tehoihin, niin tuo kannattaa oman kokemukseni mukaan aika pitkälti unehtaa, ainakin trainerikaudella. Siis jos pk-jakson aikana on ctl:n hilannut ylös.
Formi menee plussalle ja paljon. Käyrän mukaan olisit freesi, vaikka oikeasti et ole. Tuo kannustaisi ajamaan tehojen kanssa aina vaan enemmän ja enemmän, jolloin kosahdus olisi aika salettia.
Garminin/firstbeatin näyttämät kertovat minusta totuuden paljon paremmin. Kun seuraa vaikka 4wk jaksolta bodybatterya, unenlaatua ja leposykettä, niin tuo korreloi paljon paremmin omaan fiilikseen.
CTL käyrä perustuu vain tuotettuun tehoon ja kannustaa hienosti progressioon treeneissä, mutta tosiaan palautumisen arviointiin tuo soveltuu vähän heikommin.
Aika mukavasti nopeutui palautuminen tämän päivän treenin ansiosta. Noin vuorokausi sitten tein eilen treenin josta palautuminen Garminin mukaan kestäisi 51-tuntia. Nyt tein kuitenkin 135-minuutin treenin 116 sykeellä ja palautuminen onkin enää 22-tuntia eli useampi tunti hävisi. Taisi olla ensimmäinen kerta kun Zwift kaatui tänään, tai jos joskus on noin käynyt niin siitä on aikaa kun ei muistu mieleen.
Omia ja opittuja: opittuna ja koettua aamusyke >10 bbm alkaa olee hilkulla, noin 5 on kokoajan, kun treenailee kunnolla. Muut jutut on pätkäuni, syke ei nouse ja vatsa sekoaa. Noin 10v rajalla kiikkuen (mitä nyt 58v kroppa kestää), on oppinut jo tietää milloin on aika hellittää. Toki tein 2v sitten mokan eli leirin jälkeen en levännyt riittävästi vaan into oli tehoilemaan, no onneksi W/bbm + noi aiemmin luetellut jutut varoitti ajoissa. 2vkoa kevyesti ja meni ohi. mutta asiaan, eli mulla emfit seuranta ja kyllä sen kanssa tunnistaa rasitustilan, kunhan on sen infon itelle ensin kalibroinnut. mutta edelleen voi sanoa, että mulla hyvin sykronissa aamusykkeen kanssa.
Luulin postanneeni vastauksen, mutta varmaan vaan kirjottelin sen eilen illalla toisella koneella mutten lähettänyt.
CTL vaatii vähän muokkausta koska ne perusasetukset eivät välttämättä toimi kaikilla. Vaikka kuinka muokkaa, niin ei se siltikään toimi rasituksen mittarina kuten Firstbeat. CTL/ATL/TSB on yksi setti mittareita eikä niihinkään kannata hirttäytyä vaan olla sujuvasti eri mittareiden sekakäyttäjä.
Varmaan vähän offaria, paitsi että Zwift on jeesannu mua ajamaan PK:ta jopa sisällä.
Jatkoa tuohon edellisen sivun yhteysongelmaan ja pitkään viiveeseen. Nyt on eka testi ANT+ yhteyttä käyttäen ja näyttäis pelaavan hyvin. Laitoin läppäristä bt kokonaan pois päältä ja yhdistelin laitteet ANTilla. Availin vielä puhelimeen companionin auki. Yleensä viimeistään se companion on aiheuttanut ongelmia, mut nyt ei tullut viivettä. Seuraamme tilannetta.
BTW läppäri ei millään halunnut tunnistaa ant+ tikkua, mutta Zadigilla sain asennettua siihen libusb-win32 -ajurit ja näillä lähti toimimaan. Melkoista kikkailua sanoisin..
Mulla on nyt pari päivää ollu ANT toimimatta neon kanssa mäkillä. Tai siis siitä lähtien kun päivitin montereyn. Ensin yhdistää mutta hetken päästä no signal. No tällä kertaa sitten BT sattuu onneks toimiin.
ANTin kanssa olen sellasta huomannut että jos piuha irtoaa ajon aikana niin sitä ei saa enää uudestaan yhdistymään. Siks pitää olla aina joku BT yhteys varoilla jos ajaa ANTilla.
Tuli ajettua eilinen badge hunt Uber Pretzel ja olipas aika kurjistelua. Tai alun 115km meni ihan jees, oikein leppoisassa porukassa. Alpessa menivät sitten tietty menojaan. Mun matkaseuralaisista nopeimmat ajoivat Alpen 50 minuutin molemmin puolin, eli aika kovaa noin niinkuin mun mielestä, ainakin tommosen lenkin lopuksi.
En ole noin pitkään koskaan ajanut trainerilla, mutta se jatkuva paine on kyllä aikas myrkkyä jaloille. Tuntui kuin olisi krampannut, mutta ei se ollut mikään lihaskramppi vaan jotain muuta.
Apple TV:n Zwift app tilttasi Alpen päällä, onneksi vasta itse badge huntin jälkeen.
Tuo on kova setti. En ole itse päässyt vielä uberia kertaakaan alpen päälle asti.
Kun nuo muutamat alun mäet ajaa kynnyksellä ja välit pk2, niin alpen kohdalla meinaa kyllä itku tulla. Oma edellinen yritys näemmä kesti alpen puoleen väliin asti. 255TSS.
Hatun nosto!
Se keskipätkän tasainen on tosi rasittava, jos ajaa itsekseen tai jos on tippunut porukoista. Ryhmässäkin se on tylsää. Volcanon juurelta kaksi tuntia Alpen juurelle... enkä ole päässyt Alpea UB:n lopussa alle tuntiin.
Nuo em. Badge Hunt -ajot kyllä kivoja. Viikko sitten tuli ajettua PRL Full. Ei noita pisimpiä oikein soolona olisi motivaatiota ajaa
Mistä johtuu että tasaista/alamäkeä pitää paikoitellen ajaa pienellä eturattaalla ja tuntuu todella tahmealta? Sitten loivaan ylämäkeen pitää isompaa laittaa eteen. Näin ei kokoajan ole mutta varsinkin ajon alkuun näin oli.
Trainer diffuculty on noin 60%.
Sent from my iPhone using Tapatalk Pro
Minulla tekee bluetooth yhteydellä samaa, tehontarve ei vastaa aina maastoa. ANT+ yhteyksiä harjoitusvastukseni antaa kaksi, niistä pitää olla se joka antaa pariliitoksessa trainerin kuvan.
lis. Ainoastaan tuo keskimmäinen toimii oikein, muilla tulee ongelmia.
https://img.aijaa.com/m/00492/15019001.jpg
Ok. Apple TV käytössä joten tuo ant+ ei taida tulla kyseeseen. Kaikki on nyt kiinni bluetoothilla ja vielä puhelimen Companion apilla.
Sent from my iPhone using Tapatalk Pro
Jos otan ANT+ tikun irti, näin kävi vähän aikaa sitten vahingossa, ei kauaa mennyt niin alamäet oli raskaita polkea. Olen melko varma että ANT+ tikku korjaisi yhteysongelman myös siellä. Oma oletus on että Applen Bluetooth ajurissa on bugi joka jossain päivityksessä korjataan.
Itselläni on joskus Zwift valinnut väärän kontrolloitavan trainerin listasta jolloin smart trainer muuttui tyhmäksi traineriksi. Tuolloin alamäet tuntui lisäävän vastusta ja ylämäet keventävän, ilmeisesti johtui laskennallisesta nopeudesta, enemmän nopeutta enemmän vastusta.
Pitäisikö zwiftin antaa useampi vaihtoehto trainereita kontrolloitavaan listaan jos pelkällä bluetoothilla ajaa? Powerina on tehopolkinet.
Sent from my iPhone using Tapatalk Pro
^ Trainerilla ja tehopolkimilla minulle tulee vain yksi vaihtoehto Bluetoothin kautta. Näin se on varmastikkin kaikilla. Ylemmän kuvan vaihtoehdot tulevat kaikki trainerilta, tuossa ei ole tehopolkimet kiinni.
Itselle tulee tehokammilla ja trainerilla 2 vaihtoehtoa ant+ yhteydellä, smart ja tyhmä versio. Välillä tuo smart versio lagaa ja zwift valitsee itsestään tyhmän vaihtoehdon.
Saattaa olla niin että bluetooth ongelmat eivät johdukkaan bugista vaan silloin on trainerista äly lähtenyt?
Nyt uutta ongelmaa zwiftin kanssa. Ajon aikana Bluetooth yhteys katkeaa muutamaksi sekunniksi. Kaikki tiedot häviää ja kanssa-ajajat katoavat näkyvistä. Onkohan tää zwiftin vika vai onkohan vika apple TV:n/puhelimen päässä?
Sensorit kiinni Companion apilla.
Sent from my iPhone using Tapatalk Pro
Jos kanssa-ajajat häviää niin silloin on vika nettiyhteydessä. Bluetooth ongelmat voi toki johtua Zwiftistäkin mutta saattaa olla yhteydessä wifi ongelmaan.
Itsellä oli tänään vuoden viimeinen kova treeni, joten päätin vihdoin ja viimein purkittaa four horsemen -lenkin. Suunnitelma oli vetää alkuun 80 minuuttia sweetspottia muutamassa osaan palasteltuna ja sen jälkeen loput lenkistä suunnilleen aerobisella kynnyksellä. Aikatavoite oli kolmen tunnin alitus.
Sweetspot-intervallien jälkeen paukut alkoivat olla jo aika vähissä etenkin, kun jäljellä oli vielä puolet Alpe du Zwiftin noususta. No, maaliin päästiin - tai oikeastaan raahauduttiin, mutta ihan ei kolme tuntia alittunut... loppuaika 3:00:10 :D
Zwiftin "monumenteista" jäljellä vielä Ultra Prezel ja PRL full. Jos toisen vetäisi tammikuun ja toisen helmikuun lopussa, niin sittenhän ollaan jo kevään korvilla.
3h on kova hyvä aika tuohon. Ne viimeiset kilsat alpen päältä ovat aika pitkiä maaliin. Olen tainut kerran jaksaa jatkaa ajoa alpen huipun jälkeen.
Millaisen w/kg lukeman tuo kolme tuntia horsemania vaatii?
En ole ottanut itsestäni vielä noin paljon irti. Ihan kohtuullinen määrä Zwiftailua tuli viime viikolla, vähän päälle 12-tuntia. En muista että aikaisemmin olisin viikon aikana tuon verran aikaa viettänyt sisätreenissä. Yksi reilu 3-tunnin setti itsellekin tuohon tuli. Jahka saan riittävästi töistä vapaata niin tuon voin toistaa.
Sent from my iPad using Tapatalk
Level 50 tänään, vajaa pari vuotta meni. Vaihdoin 11-25 pakan traineriin, 3 alinta vaihdetta en oikeastaan ikinä käytä niin mukava kun kaikki käytettävät vaihteet on 1 hampaan päässä toisistaan. Ennen oli tasamaalla ikävä porras pk-vaihteesta sweet spottiin, nyt löytyy tempovaihde tuohon väliin.
Paljonko tuli kilometrejä suurinpiirtein level 50 tavoittamiseen?
Itsellä level 46 ja 20500km takana.
Itsellä vähän reilu 24,000km.
Ei taida tuota tietoa nähdä mistään jälkeenpäin?
Välityksistä: olen palannut siihen, että trainer difficulty on 50-100% tasolla (riippuen tilanteesta). Silloin kompaktikammet plus 11-28 pakka on kyllä kaikkien rattaiden osalta käytössä.
Ihan tarkkaan en omaakaan kilometrimäärää tiedä kauanko meni että saavutin level 50. Voi olla että xp pisteitä saa nopeammin kun käy valloittamassa Alpe d'Zwiftiä ja muita virtuaalivuoria useammin. Itselläni on ollut trainer difficulty pidempään n.75%, itselläni on edessä 36/50 rattaat ja takana 11-28 pakka.
Pidän itse tuota noin 30%, välillä voi ajella loivaa reittiä pelkästään kadenssia vaihtamalla.
Sama. 40% ollut ok nyt. Saa fiksumman treenin muuten kivoihin mäkiin. Kadenssi pysyy hyvänä.
En ole pitkään aikaan Zwiftissä isompia mäkiä ajellut joten niihin varmaan tuleekin trainer difficultya säädettyä pienemmäksi.
Sent from my iPhone using Tapatalk