Vaikea sanoa muiden puolesta, mutta omalta osaltani ei ole osunut reitille tai edes lähelle. Ensi viikolla voisi onnistua haku.
Printable View
Mähän teen kyllä reittejä ihan sen perusteella että menee rastin kautta, mutta jokaiselle ei vaan nyt ehtinyt ennen kuin kroppa käski tauolle.
No tarkennuksena edelliseen, että kyllähän minäkin usein lähden ihan varta vasten johonkin suuntaan rastia tai useampaa hakemaan, mutta nyt on viime aikoina ollut paljon ennakkoon speksattuja reittejä ja ajelua porukalla. Aina ei ehdi rasteja (eikä edes Veloviewer-ruutuja) hakemaan, vaikka kuinka kutkuttaisi.
Pikaista toipumista rasituksesta!
Aika rauhallistahan täällä on ollu sen jälkeen ku osa porukasta siirtyi Feissin puolelle. Talvella horrostetaan ja sen jälkeen ei tahdo kukaan herätä, sitten onkin kesälomat ja syksyllä sataa. :D
Oma (teko?)syy on pidemmät lenkit hyvässä(?) seurassa toiseen suuntaan ja toisaalta koko rastin unohdus. Joku kirjottamaton sääntö taisi olla siihenkin, ettei saa sanoa hakevansa rastia, joten en sano hakevani sillä tällä viikolla. :rolleyes:
^ Tarkalleen ottaen sääntö on sellainen ettei saa kertoa, vihjata eikä edes antaa rivien välissä ymmärtää että on tunnistanut rastin.
Sääntöä ei ole keksitty pelkästään siitä ilosta että päästään narisemaan sitä rikkoneita vaan siitä kauniista syystä että on nähty ja opittu ettei mikään tapa hakijoiden intoa yhtä tehokkaasti.
Voi se toimia niinkin, että laittaa kilpailuhenkiset hakijat liikenteeseen. Ei nyt tosin viimeaikoina ole ollut tällaista havaittavissa. Itse tunnustan joskus kiiruhtaneeni hakemaan rastia, jonka joku toinen potentiaalinen hakija on maininnut olevan tiedossa.
Mä haen ton rastin.
Olispa Porvoossa.
Onpas nyt paljon kiinnostuneita, saadaankohan tästä vielä aikaiseksi fillariforuumin ensimmäinen(?) skeittideitti.
Jep, rupesin tässä jo piirtelemään Sipoo-Porvoo -tuplan hakureittiä :-)
Mene nyt samalla vauhdilla Loviisaan triplan perässä :rolleyes:
Loviisassa on nyt harvinainen mahdollisuus hakea vaikka kaksi rastia kerralla.
Uudensileä skeittipuisto Hinthaarassa. Rasti 128.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/202...ec05e93ca5.jpg
Uusi
https://uploads.tapatalk-cdn.com/202...673ebbf71e.jpg
Rasti 129 oli Porvoon maalaiskunnan kunnantalo Rihkamatorin nurkassa:
https://i.postimg.cc/L8H2HHBt/IMG-2929.jpg
Uusi:
https://i.postimg.cc/JzPm09P9/IMG-2933.jpg
Lisää pikseleitä
https://i.postimg.cc/h4zs9rrW/IMG-2933-2.jpg
WSW.......
Ollaan saarella, maantiepyörällä pääsee.
Hakeminen on ollut useamman kerran mielessä, mutta minun vauhdillani se on kokopäiväreissu, eikä aina ole säätkään suosineet. Ennemmin tai myöhemmin. :cool:
Kråkönympyrän maisemia. Rasti 130.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/202...d03d077d30.jpg
Seuraavaksi jotain muuta.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/202...346af7a782.jpg
Viikko ei ole aika eikä mikään, mutta silti aion nostaa tätä saadakseni jonkun hakemaan rastin. Edellisen rastin tapaan ollaan suositun pyöräilyreitin varrella.
Rasti on merkittävästi edellistä lähempänä kaupungin ydintä.
Tötterö hautuumaan kupeessa. RASTI 131
https://i.postimg.cc/sfkVbkjc/P1040292.jpg
Uusi on urheilukenttä.
https://i.postimg.cc/8CQM5KmB/P1040294.jpg
Ilolan urheilukentältä olen etsinyt turhaan https://i.postimg.cc/DwSzscyC/IMG-4903.jpg
Uusi:
https://i.postimg.cc/5y94tBRS/IMG-4902.jpg
Rasti 133, asunto kasvihuoneen sisällä Ilolassa?
https://i.postimg.cc/x8B60NF5/P1040300.jpg
Uutta
https://i.postimg.cc/sxGJ0DDh/P1040301.jpg
Jees. Talon alkuperäinen esittelysivu on ilmeisesti kadonnut internetistä, mutta täältä aukeaa vähän mistä on kyse. Olisi kyllä tosi mielenkiintoista saada tuoreita kuulumisia näin reilun 10 vuoden käytön jälkeen.
Juhannusterveiset väärältä uimarannalta. ;)
https://uploads.tapatalk-cdn.com/202...5a794b821b.jpg
On kyllä samaa näköä. Onko tää Staffas.
Juu. Jotenkin kuvittelin rastin olevan tuolla. Ei tullut karttoja kovin tarkkaan tutkittua.
Kyseessä ei myöskään ole Gammelbackan uimaranta. ;)
https://uploads.tapatalk-cdn.com/202...7f502e8b60.jpg