Lainaus:
Jukka Vastaranta: Ajoin ennen Jämiä harhaan johtomopon perässä. Paikka oli haastava sillä uudet merkit jatkuivat heti ja mopo jatkoi niiden seuraamista. Ei ollut siis mitään syytä epäillä olevansa väärällä reitillä. Huomasimme harhautuneemme vasta juuri ennen Jylliä. Pysähdyimme miettimään mitäs nyt tehdään. Hetken pohdiskelun jälkeen samaan paikkaan tuli kuitenkin kisan viisihenkinen kakkosryhmä. Sillä hetkellä päätimme jatkaa kisaa siitä pisteestä samalla erolla toisiimme kuin siihen saavuimme. Todella urheilullista toimintaa viideltä takaa-ajajalta, mitä arvostan suuresti. He ovat siis urheilumiehiä. Ratkoimme kisan kärkisijat siis kärjessä olleiden kuskien kesken. Saimme maaliin kolmen kärjen, joka oli varmasti kilpailun kovin kolmen kärki. Maalissa ilmoitimme kilpailun johdolle, mitä oli tapahtunut. Johto mietti asiaan urheilullista ratkaisua pitkään ja päätyi säilyttämään tuloksen siinä järjestyksessä kuin maaliviiva ylitettiin. Ratkaisuun päädyttiin, koska harhaanajo oli ollut täysin järjestäjän aiheuttama ja vaikka kärjelle antaisi reilun aikasakon, ei se muuttaisi tilannetta