-
^ Kuva polvesta ja ennen kaikkea housuista (harmittavasti unohduksiin painuneeseen) Viimeisin kaatumisesi -ketjuun olisi varmasti ollut paikallaan!
PS Toivon että "roskiin" oli vain kielikuva; melkein kaikki tekstiilien pikkuvauriot ovat korjattavissa ja niiden jäljet yleensä vain lisäävät ajajan niin sanottua katu-uskottavuutta. (Muita kuin pikkuvaurioita ei ole kohdalle osunut, vaikka kaatumisia on itselle sattunut ja niiden jälkiä nähnytkin.)
-
Tänään aamulla 53km itäisen Vantaan maatalousalueeseen tutustumista.
Olipas kiva ajella lyhyissä pöksyissä!
-
Tänään pari tuntia asfalttia ja eilen neliöiden keräilyä reilu 2h.
-
Tänään 61 km käärijänvihreässä ajopaidassa leppoisaa taajama-ajelua grävelillä... rantoja pitkin Kallahdenniemen kärkeen, siitä Itikseen ja jokerirataa Coolheadin terdelle ja edelleen jokerirataa Pitksuun. Sitten stenun hoodien kautta Lehtisaareen ja edelleen kotisaarelle. Saarella vielä terdelle. Kesä on hyvä.
Nyt voiskin vetää lonkkaa kolme päivää ja kerätä voimia sekä tankata helatorstain häppeningiin. Pitää myös tutkia reittiä ja funtsia iskupaikat valmiiksi. Tuttua tavaraa se onkin, mutta sentään joku uusi ruutu sieltäkin.
-
Vajaa viiskyt Birgittaan burgerille ja Regatan kautta takaisin. Läskillä ajoin ja jostain syystä tänään tuntui, että kulki. Varmaan menee ohi nopeasti tuo tunne.
-
Töiden jälkeen about viiskymppiä maastoilua Karjaan poluilta Skurubacken-Skuruberget enduropätkiä ja Fiskarsin kylältä Tranan punaiset polut. Flacksjön kautta takaisin kylille ja Rövarbergetin lyhyt ja pitkä punainen perätysten. Siitä vielä påminne ja Skogängsgölen ja himaan että ehti vielä kersojen jalkkistreeneihin. Eli suomeksi sanottuna normilenkki.
-
Eilen 50km pääsääntöisesti soraa. Alkaa nuo soratietkin olla viimein kuivia ja kantavia.
-
Äsken 70 km soralenkki Tampereelta Valkeakosken kautta Lempäälään josta lähijunalla kotiin. Muutaman ruudun kävin poimimassa. Yhden olisi vielä voinut hakea, mutta piti jättää vähän pelivaraa junalle ehtimiseen.
-
Eilen vajaa 60 kilsaa maantiepyörällä: hauskaa oli, mutta jotakin pientä säätöä täytyy vielä tehdä. Satula tai satulatolppa narisee ja pitää muutakin ääntä -toisaalta joustava kuituinen elää.
---------------------------------------
Vähän voimansiirtokin rutisee: takana varmaan 11-34 (tai 11-32) ja edessä 46T. 46-hampainen on inan lyhyt, että ehkä hankin 48-hampaisen jos innostun, tai sitten palautan 2x:n. Tuo pyörä on vähän sellainen projekti, josta piti tulla rentoon kesäillan kruisailuun sopiva, mutta joka onkin alkanut siirtyä urheilullisempaan suuntaan.
Tanko vaihtui 42-milliseen Salsan Cowbelliin, joka sopii pyörän henkeen ja kuskin käteen, kuin nenä päähän. Hypistelin myös 40-millistä, mutta se on mun harteille kapea. Soratiepyörässä on myös Cowbell, leveämpi, niin kotoisa tuntuma ei ollut mikään yllätys.
Hetken harkitsi laittavani alle GP5000:t tubelessit, mutta onneksi tulin järkiini ja laitoin Panaracerit (Race D Evo 4) alle ohuilla sisureilla: pyörä ei välttämättä kuitenkaan päädy aktiiviin ajoon.
-
Eilen eka kunnon maastolenkki tänä vuonna. 45 km. Märkää ja hauskaa oli.
-
Eilen 111 km ja edellispäivänä 70 km maantiepyörällä. Hieno pyöräilysää ja pyörä kulki!
-
Tänään palkallista ajoa maastopyörällä 74km pääasiassa hiekkateitä, mutta tuli tuota pari kilsaa talutettuakin umpimetsässä kun polkua ei ollut siinä missä toivoin olevan.
-
Tänään 103km maantietä. Oli aika navakka vastatuuli menomatkalla, ja kuten yleensä ei siitä samanlaista hyötyä paluumatkalla saanut myötäisen muodossa.
-
Muuten ok mutta viima viilentää, tulisi +30 astetta niin loppuisi pukeutumis ongelmat!
-
Tänään Tour de Tuusiksen pidempi gravel-lenkura, omaan mittariin 126 kun pikkusen tein omia poikkeuksia ja skippasin Sarvikallion huvibaanat. Ainainen vastatuuli vei mehut.
Mr. navajokoirankin tapasin livenä reitillä.
-
Vuoden ensimmäinen täysi järviallaskierros.
Kun ulkomittari näyttää alle 12 Anders Celsiusta, niin olen todennäköisesti ainut sotkija. Niin nytkin.
https://upload.wikimedia.org/wikiped...rs_Celsius.jpg
en.wikipedia: Anders Celsius
-
Eilen ensimmäinen järjestetty brevetti (200km) sitten koronan. Olipa kivaa, vaikka päädyinkin porukkaan, joka ajoi niin kovaa ettei minusta ollut vetohommiin. Onneksi en ollut ainoa eikä se tuntunut pahasti ketään haittaavaan. Ehdottomasti yksi positiivisimmista brevet -kokemuksistani. Kiittäen ryhmää '16:51 maalissa'.
-
Eilen Gravelilla Oittaalle hiihtäjiä kurkkaamaan ja Karhusuon kautta pois hiekkareittejä
-
Tänään 106km maantiellä. Nousumetrejä vähän toista tonnia. Kunto on paska, mutta se ei tullut yllätyksenä.
-
Eilen iltapäivällä töiden jälkeen tunnin pyrähdys läskillä, pääasiassa pienempää ja isompaa soratietä. Nousuja ja laskuja on tuolla lenkillä ihan kivasti.
-
-
Aamulla Hki-Borgå-Hki, 102km.
Hemmetti, ei oltu ekoja Cafe Fannyssä, ei varmaan edes mitaleilla klo 9.04.
Mutta kivaa oli ajella tyynessä ja aurinkoisessa säässä. Kaverilla ei kulkenut niin sutjakkaasti, joten tuli tosi matalan keskarin ja sykkeen keikka.
-
Kaksi ja puoli tuntia sinnetänne gravelöinnin tyylistä. Piipahdettiin myös Ruissalossa, missä näkyi paljon pyöräilijöitä. Ihmeteltiin kypärällisten vähyyttä. Tuolla liikkuu varmaan paljon auringonpalvojia, joita ei sen pahemmin ihosyöpä kuin kallovauriot kaatumisissa häiritse.
-
Rouva navajokoiran kanssa vajaa 80 km maantielenkki jätski- ja burgeritauoilla ihan kuin oltaisiin jollain lomalla. Viimeinen päivä Pyörillä ilman moottoreita -skabaa aiheutti ruuhkaa alkuun, mutta onneksi sekin on nyt ohi: 16 päivää putkeen Riihimäelle alkoi jo vähän tuntua pakkopullalta.
-
121 kilsaa gravelia ja oli siinä asfalttiakin seassa. Amatöörimäisen suunnistusvirheen vuoksi jäi yksi ruutu hakematta ja se ärsyttää. Kovin oli tukkoisen tuntuiset jalat tänään.
-
Reilu puolitoista tuntia ja viitisentoista kilometriä Kivikossa/-koon ja -kosta läskitäpärillä. Jeesuksen kristus, että oli raskasta ja tekniikka täysin hukassa.
-
^tuosta suuttuneena vein läskitäpärin verstaalle lepäämään ja otin tilalle Ibiksen. Melko iso ero 2.6” ja 4.2” renkaan rullaavuudessa…
-
^ ja ^^ kaikesta tästä vittuuntuneena ajoin läskillä vajaan neljäkymppisen Laajasalon ympäri, vaikka Garmin tarjosi lepopäivää. Ei tässä mitään kelloja kuunnella, eihän niitä sen vuoksi ole hankittukaan.
-
Äsken kolme tuntia Keski-Suomen hiekkateitä sekä polkuja ja oletettuja polkuja eli umpimetsää taluttaen
-
Eilen lähirantoja ja Suvisaaristotutkimusta gravelia pari h