Ehkä asb tulee häpeämään samaan nurkkaan, kun sortui jälleen kyselemään.
Printable View
Tämmöinen pilkunviilauskysymys, että jos on semmoisessa asemassa työelämässä, että ei ole työaikaa (johtava virkamies tms.) niin lasketaanko kaikki ajelut TMT:ksi vai meneekö koti-työpaikka -sääntö ohi tuon?
Tämänkin välttää tietysti ajamalla tarpeeksi kovaa.
Tietysti TMT pitää sisällään vain kotoa töihin ja töistä kotiin -rupeamat. Ajankohdalla ei väliä. Työajathan vaihtelee toimenkuvasta riippuen. Vähän ihmetyttänyt itseäni, kun tähän topiikkiin on kirjattu selkeästi "viihdeajoon" kuuluvia tappion välttäneen juttuja. :seko::rolleyes: IMHO tänne voi kirjata tapahtumia, joissa viihdeajossa ollessaan on ollu todistamassa TMT:n luonteeseen kuuluvia havaintoja ulkopuolisena.
Lähtökohtaisestihan työmatkatempoa ajetaan kodin ja työpaikan välillä, ja yleensä vielä työajan ulkopuolella.
Vastaantuleva pyöräilijä teki mutkassa tilaa ajamalla nurmikolle hyvissä ajoin ennen kohtaamista. Katsoi lienee että tuolta tulee tmt-ohjus
Toissapäivänä kotimatkalla duunista Vihdintien varressa joku vihree cyclocrossi iski peesistä ohi. Meinasin antaa sen mennä ensin, mutta sitten kiihdytin perään. Hetki ajettiin peräkänää kunnes vauhti alkoi hiipua ja tämä krossisti kuikuili taaksepäin, minä 10cm takarenkaasta. Vauhti hiljeni entisestään mutta en lähtenyt ohi. Krossisti huomasi tilaisuutensa tulleen sitten päästä minusta eroon kun saavuimme risteykseen missä paloi punaiset valot klv:llä. Minä pysähdyin toki valoihin, tämä painoi suoraan päin punaisia. No, pahaksi onneksi samantien sit heti melkein vaihtui vihreät, joten kohta oli taas maasturi cyclocrossarin takarenkaasta 10cm päässä...
Kohta tiemme erosivatkin minun kaartaessa kohti Kaivokselaa.
Seuraavalla kerralla voisit:
a) aja tarpeeksi pitkään tarpeeksi kovaa jos ohi pitää lähteä. ei saa hyytyä heti 10-15 sekunnin jälkeen ohituksesta. Välttämättä se ohittamasi ei tipahda toivomallasi tavalla jos ajat sen 10 sec vähän kovempaa mitä ohitettavasi...
b) älä aja päin punaisia, korvaa se kohdalla a tuosta ylempänä.
:)
ps) Tässähän alkaa päästä TMT:n syvimpään olemukseen sisään kun tätä on nyt jonkun aikaa harrastanut. Ohi on päästävä jengin vaikka vauhti olisi varmasti sopiva etenemiseen. Siitäkin huolimatta että hyytyy sitten vähän ohittamisen jälkeen. Kunhan pääsee ohi. Parhaimmat skabat näyttäisi tulevan tässä Vihdintien varressa heti. Tarviisi hommata vissiin rullat/traineri duuniin jotta voisi lämmitellä ennen pyöräkellarista ulosajoa niin olisi heti iskussa ekasta risteyksestä lähtien. :D
Tuntematon peesaaja 10 cm takarenkaasta taitaisi saada aika monen TMT-kuskin keittämään...
VesaP toimi kuin vemäisin polkija konsanaan! Kaveri tulee rehdisti ohi koska ajat hiljenpaa.. KIIHDYTÄT kaverin vauhtiin ja roikut kuin loinen takarenkaassa kiinni! Mikset mennyt kaverista ohi jos olet noin kovassa tikissä? Otit itsellesi tappion, mutta et kuitannut takaisin?!?! Toi on jo sen luokan tappio etten itse viitsisi täällä hehkuttaa ja kaukana oikeasta TMT:stä! Voi herran jestas..
Aika väsyneeksi mennyt tempoilut viime aikoina. Maantiepyörät ovat kadonneet lähes kokonaan, eikä muitakaan potentiaalisia haastajia ole näkynyt. Jos kehitys jatkuu samaa rataa, ei kuukauden kuluttua ole enää edes ohiteltavia..
Sehän on vaan hienoa, että joku peesaa. Silloin tietää varmasti olevansa voitolla, ainakin kyseisellä ajanhetkellä (joka saattaa tosin olla ohikiitävän lyhyt...)
En ollut minä :D Mutta muistan lukeneeni aika monesti tällä palstalla kuskeista, jotka nysväävät hitaasti pitkin pyöräteitä, mutta ohitettuaan lähtevät vmäisesti roikkumaan peesiin kuten sinä teit. En vaan ymmärrä sinun pointtiasi ajossasi? Polkemalla hitaasti kerjäät tappioita joka ei taas sovi millään tasolla TMT:hen, jossa niitä pyritään kuoleman uhallakin välttämään.. Ts. sun olis pitänyt huomata ajoissa vihreä cc ja nostaa kandessia jo etukäteen.. Olisit voittajana tiputtanut kaverin kyydistä ja rullaillut tappiottomana ja onnellisena päämäärään.
Mutta jokainen tyylillään.. Enkä vetänyt herneitä, olen vain hämmentynyt :D
Toinen tappio tälle kaudelle liikennevaloista lähdettäessä. 15 kilon hybridin saa kyllä pidettyä vauhdissa joten kuten kun tarpeeksi nostaa sykettä mutta ei riitä mun tikuissa voima lähteä samaa tahtia paikaltaan kun maantiepyörällä. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
Ei kyllä tosiaan hyvältä näytä VesaP:n toiminta - ensin ollaan unessa ja päästetään toinen ohittamaan --> HÄVIÖ! Sitten roikutaan perässä, vaikka paukut riittäisivat vallan mainiosti vastakuittaukseen --> HENKINEN HÄVIÖ! (tjsp kun tällaista ei ole säännössä)
ps. ihan turhaan hommaat sen trainerin jos et ensin sisäistä TMT:n syvintä olemusta - JOS SINUT OHITETAAN OLET HÄVINNYT!
Kuka sanoi että ajoin alunperin _hitaasti_? Se toinen tuli vain kovempaa vielä ohi. En tiedä peesailiko pitkäänkin ensin etsiessään henkistä iskupaikkaa ajotyylistäni päätelleen, arvioi reisieni maitohappoastetta silmillään tai hengitykseni syvyyttä ja nopeutta. Ja päätti juuri SIINÄ kohtaa iskeä ohi. Luullen että nyt on tuo maastopyöräkuski henkisesti lytistetty ja se romahtaa ojan pohjalle läähättämään samalla kun katsoo vihreän uljaan cycloni painavan kauas horisonttiin. Mutta väärässä hän oli. Hetken jo ajattelin antaa hänelle tämän voiton tuoman täydellisen ufomaisen olotilan, mutta päätinkin lopulta ottaa muutaman rivakamman polkaisun jotta pääsin siihen peesiin hänen siinä sitten vilkuillessaan että OMG, ei tuo trikoohousupelle tippunutkaan vielä vaan tuossa roikkuu. Samalla kun hänen omiin reisiinsä alkoi maitohapot jylläämään siihen malliin että kadenssi laski ainakin viidellä ja nopeus samoin.
Tämä henkien taisto valitettavasti päättyi siihen kun vihreä tykki jatkoi suoraan ja minä käännyin oikealle. Tietysti olisin voinut ottaa jonkun toisen reitin kotiinajoani varten ja jatkaa hiilostamista pitempäänkin, jotta olisi nähty kumman kantti pettää ensin. Meneekö hänellä "rengas" ja joutuu pysähtymään (=läähättämään tien varteen) vai sokaiseeko vihreä kiiltävä cyclo takanatulleen maasturikuskin mielen ja hän taas pysähtyy "tsekkaamaan puhelimen" tien varteen.
TMT, elämää suurempaa pyöräilyn tajunnanvirtaa!
Edit: Tai "MIEHET!!" kuten vaimoni vastasi kun vöyhötin tätäkin TMT kokemusta kotiin päästyäni! :)
Reiteni kiittävät luottamuksesta!
Edelleenkin VesaP vain hävisit karkeloissa.. Jos itse olisin ollut cyclokuski niin minulle olisi riittänyt se, että pysyit takanani roikkumisesta huolimatta. Hän aiheutti sinulle tappion ja itse vältti sen. Hikiset mutta helpot pisteet cyclomiehelle. Hän on tämän päivän ehdoton TMT-kuski, koska hän teki sen mitä TMT kuskilta vaaditaan. Tässä lajissahan ei jaeta tyylipisteitä vaan vältellään tappioita.
Kerrohan toripolliisi miten sinne peesiin sitten pitää mennä? Peesauksen idea kun on juurikin se, että ollaan kovempaa polkevan perässä roikkumassa. Peesaus kun pienentää ilmanvastusta ja antaa hitaammalle mahdollisuuden ajaa kovempaa nostamatta omaa tehoa.
Elikkä te kaikki, joiden mielestä VesaP ei olisi saanut korottaa nopeuttaan ja jäädä ohittaneen peesiin, olette täysin väärässä. Eihän siinä olisi mitään järkeä, että vedetään edellä menvä kiinni ajamalla kymmenen kilsan matka kovemmalla vauhdilla ja sitten hidastetaan, kun saadaan edellä menevä hitaampi pyöräilijä kiinni ja jäädään perään ajamaan ohittamisen sijasta. Sehän nyt olisi ihan täyttä vittuilua vain.
Peesaaminen järkevyydestä liikenteessä keskustellaan taasen topicissa, jonka otsikko kertoo suunnattoman vaikeasta elämästä KLV:llä. Luulisi olevan kaikille selvää, että järkiliikenne on täysin offaria täällä.
Juuri näin kuten Oatmel sanoo.. Nyt ei ole kyse peesailusta vaan TMT:stä.. Sitä paitsi peesaajat on loisia arkiliikkumisessa. Siksi mä ohitan em. tyypit sen verta reilulla vauhdilla, että joutuvat tekemään nopeasti päätöksen tai se on byebye :)
Kun ajaa TMT:tä riittävän täysiä, niin siinä eivät peesaajat pysy kyydissä.
Paikka: Vantaa, Tammisto, kevyen liikenteen väylä Vantaan joen varrella
Aika: 17.10.2013. klo. 06.10
Kohteet/saaliit/uhrit: Kaksi noin kolmekymppistä alfaurosta
Havaitsen saaliit jo reilusti kauempaa heidän käyttämiensä punaisten valojen ansiosta.
Nostan vauhtini tasoa korkeammalle. Matka välillämme lyhenee nopeasti. Pallini kutistuvat rusinoiksi havaittuani saaliiden pyörien olevan kapearenkaisia. Paha juttu, sillä olen maasturilla liikenteessä ja eturenkaan painekkin on hieman liian matala - no, ei voi mitään. Noin 150 metriä ennen lopullista iskua lukitsen etuhaarukan iskunvaimennuksen. Poljen muutaman hetken hieman kevyemmin ja sitten olen valmis. Kaikki tai ei mitään.
Vauhtini kiihtyy, välimatka lyhenee, oikea käteni siirtyy soittokellon painikkeelle, pieni kilaus kellosta, uhrilampaat siirtyvät hieman hämmentyneinä (olen myös aistivinani hienoista pelkoa saaliin liikennehdinnässä) väylän oikeaan reunaan, pulssi nakuttaa tuhatta ja sitten täysillä ohi vasemmalta. Silmäkulmasta havaitsen uhrien olevan alan miehiä ihoa myötäileviä trikoita ja kypäriä myöten.
Seuraavan kilometrin vedän niin lujaa kuin pystyn, ihan vaan varuiksi ettei nitistetyt saa mitään tyhmää päähäänsä, kuten yrittämään vastaohitusta.
Vielä töihin päästyänikin olen lievästi eufoorisessa tilassa ja pari ensimmäistä työtä menee reilusti alle riman.
^ Kuvaus hieman kuivakka, vaikka ohitus ansiokas. Ehkä olit vielä hengästynyt, niin suotakoon anteeksi.
Tänään kattelin kun joku paineli menemään t-paidassa ja pää paljaana. Itellä oli kyllä enemmän roipetta päällä kun tarve. Eikös tuo sitten painanut ohi muodikkaasti ysärimaasturilla. -2. Kylmäkö kangisti vai mikä mutta ohitin sitten sen niinkuin vuonna 2012 teräs'krossarilla'.
Mutta mitä kun... Äh hävisin siis kahdesti kun lämminverinen tempoaja tuli uudemman kerran ohi. -3 (muistaakseni).
Rinnalle polki harrastelija joka rupesi juttelemaan. Ajoimme siis rinnakkain. Tulimme risteykseen jossa hän lähti vasemmalle ja minä oikealle. Käsittääkseni en hävinnyt. Mitä olette mieltä? Tämä on vaivannut jo jonkin aikaa, eikä oikein ole saanut nukutuksikaan.
Jos pitää kysyä, on jo hävinnyt.
Tällaista tapahtui tänään iltapäivällä: Hermannin rantatien ekoista liikennavaloista lähtiessäni (metroradan suunnasta katsottuna) minut ohitti hybridillä kiivaasti polkeva herra. Ajelin hissukseen ja annoin välimatkan kasvaa. Seuraaviin valoihin jäin odottamaan vihreää, mutta herra paineli päin punaisia, joten välimatka kasvoi entisestään. Kustaa Vaasan tielle johtavassa pitkässä nousussa yllätyin, kun huomasin herran olevankin vain 100+ m edelläni. Matka ja vauhti olivat ilmeisesti alkaneet hieman painaa. Mäen päällä olinkin jo aivan imussa, mutta omatkin sykkeet olivat ns. tapissa. Käännyimme Intiankaudulle ja sitten Koskelantien ylityksessä jäin taas odottelemaan liikennevaloissa vihreää, mutta herra ei. Ogelissa olimme taas hyvällä näköetäisyydellä ja Käskynhaltijantien alamäessa ohitin herran ennen Kehä I:n ylitystä. Ohituksen jälkeen en enää tehnyt herrasta havaintoja.
En tunne TMT:n sääntöjä, joten kysyn: mitä tuossa tapahtui TMT:n sääntöjen perusteella arvioituna? Tuliko tuossa tasapeli vai saanko jotain hyvitystä kalustosta - herralla siis oli hybridi, mutta itselläni maasturi, jossa on alla Nokian Extremet sisureilla (keula oli descend-asennossa).
"minut ohitti hybridillä"
Kalusto - täysin sivuseikka.
Jos sinut ohitettiin - hävisit. Yksinkertaista.
Tänään oli kiitettävän paljon työmatkapyöräilijöitä liikenteessä ja kaikki kanssani samaan suuntaan liikkuneet ovat HÄVIÄJIÄ! Hahaa, viimein alan keväisen häviön jälkeen taas saamaan ilon takaisin tähän touhuun!!1! Purkaa pölyä!
Todellisuudessa et edes nähnyt suurinta osaa samaan suunataan ajaneista. Kaikki sua ennen reitille ehtineet, joita et ohittanut eivät hävinneet sulle ja myöskään ketään sun jälkeen reitille tullutta et ole voinut ohittaa häviämättä ensin itse. Jos liikennevirta on tasaista ja vaikka nopeutesi olisi 100 km/h, niin et silti voisi voittaa edes puolia samaan suuntaan liikkuneista. :rolleyes:
Omalta osaltani taitaa olla työmatkatemmot ohi tältä vuodelta. Olisko 2 pyöräilijää tullut vastaan koko viikolla. Samaan suuntaan ajavia ei ole näkynyt yhtään.
Olin armollinen, en ohittanut!! Rullasin viimeiset 25m ja käännyin eriävälle tielle ohittamisen sijaan. Olisin voinut ohittaa ja koukata, mutta mielummin ihailin "maisemia"!
Työmatkatempo on häviäjien laji jossa kukaan ei voi voittaa. Siinä vaiheessa kun alkaa ajamaan on jo hävinnyt, vain tappiot lasketaan.
Onko sääntöjen vastaista hommata taustapeili pyörään. Huomaisi mahdolliset ohittajat aiemmin. :)
Eilen 18.11. noin klo 16.30 minua riivasi jonkinlainen kuormapyörä Viikintiellä ja Latokartanonkaarella itäänpäin. Aivan hirveää kyytiä kulki, joutui ylämäetkin ajaa isolla limpulla että pysyi takana. Tunnustakaa joku?!
Onko sääntöjen vastaista ohittaa ajamalla päin punaisia valoja? Onko sääntöjen vastaista ohittaa oikaisemalla keskeltä risteysaluetta? Onko sääntöjen vastaista tämä, tuo tai se? Kunnon TMT-kuski ei kysele miten toinen saatetaan häviölle tai miten vältetään itse häviö. TMT:ssä tärkeintä ei ole miten tapahtui vaan mitä tapahtui.