Alkujaan tämän lähetti
Laroute
Kylläpäs alkoi Zwiftiin siirtymään enemmän watteja, kun muutin välitystöä. Olin aiemmin ihmetellyt nykyistäkin vaatimattomampia wattejani trainerilla ajaessani. Ajoin aina pienellä eturattaalla (36) ja takaa pienemmän pään rattailla. Vaihdoin edestä 53 piikkisen 50 piikkiseen ja suurensin takapakkaa. Nyt pystyn ajamaan eturattaalla ja isommilla takarattailla, siten että ketjulinja on suht suorassa. Erg moodissa kun ajoin tällä uudella välitystöllä vanhaa tuttua intervallitreeniä, niin ihmettelin kun meni ihan pyöritellen se, missä aiemmin jouduin jo punnertamaan kunnolla. Nostin seuraavaan harjoitukseen watteja 20 lisää ja sekään ei vielä vastannut sitä punnertusta, mitä aiemmin pienellä eturattaalla ajaessani. Eli, hieman vielä nostan watteja, jotta saan saman harjoitusvastuksen kuin aiemmin. Suuri oli vaikutus tällä manoveerillä. Paljon jäi watteja aikaisemmin voimansiirtoon, ennen kuin niitä siirtyi suoravetotraineriin. Nyt on todennäköisesti mukavampi vetää myös kisoja, kun saa oman sarjan kisoissa vetää muutenkin, kuin alusta alkaen ihan punaisella.