No höh. Pakko lähteä tarkastamaan :D
Printable View
No höh. Pakko lähteä tarkastamaan :D
täällä maallla asuessani olen huomioinut/havainnut että eläimet seisoskelevat/istuskelevat yllättävän paljon paikoillaan...eli siis ne eivät ryntäile koko ajan ympäri metsää...kai niillä on sitten aikaa ihmetellä tai sitten ne ovat ihmisiä taitavampia rentoutumisessa...
Eililsiltana tuli bongattua aitoa oikeaa kaupunkiluontoa, eli rottia. Rottayhdyskunta oli kaivanut pesäluolaston KLV:n reunassa olevaan isoon lumikasaan, ja siinä sitten poukkoili siimahäntiä välillä ulkopuolella mm. puhdistamassa itseään.
Itse asiassa ihan vekkulin näköisiä veitikoita, ottaen huomioon että ovat vihattuja tuhoeläimiä. Nyt alkaa ymmärtää että jotkut pitävät lemmikkirottia.
Noh ei lenkillä, mutta ilman lämmettyä linnut innostuneet laulamaan. Luulevat heti, että nyt on kevät.
Tuli bongattua ilveksen syömä todennäköisesti peuran raato. Kaiken syötävän oli ilvas napaansa pistänyt. Viime vuonna samaan aikaan noin 500 metrin päässä tämän päivän havainnosta näin ilveksen syömän jäniksen raadon. Kyllä Päijät-Hämeessä on ilveksia, näin 20 km:n eräsuksilenkillä muitakin ilveksen jälkiä.
Säikäytin kolme teertä kiepeistä lentoon, kun olin iltahämärässä metsässä kävelyllä. Kieltämättä säikähdin itsekin :)
Pyy pyrähti edestäni kiepistä lentoon eilisellä lumikenkälenkillä.
Marraskuun puolenvälin paikkeilla kun vielä ulkona ajelin. Ajoin maasturilla reipasta vauhtia hiekkatietä pimeässä ja säikähdin aivan huisasti kun tiellä seisoi hirvi. Molemmat säikähdettiin, mutta hirvi oli se joka ensin lähti karkuun. Mittasin hirvenjäljistä ja jarrutusjäljistä olleeni noin kahdeksan metrin päässä tuosta aika isosta eläimestä.
Puksulenkillä ajoin jonkun tumman muhkareen yli ja totesin ettei se hevonpuuppaa ollut joten hipsteri seis ja kamera esiin. Kohdistin kiroiluun ja laukaisin ja samantien elikko vauhilla karkuun joten ei se vissiin rikki mennyt.
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/p...pictureid=5184
Kelju K. Kojootti sunnuntain lenkillä. Komea tapaus joka ei meistä fillaroijista perustanut.
Hevosia ratsastajineen oli samaisena sunnuntaina liikkeellä melkein laumoittain, lasketaanko ne sitten luontoon.. varmaan kun ne oli polulla, ei tiellä.
Tänään pääsi ihan lähietäisyydeltä eli viiden metrin päästä seuraamaan kun palokärki pisti pystyynkuollutta leppää palasiksi. Eipä juuri noteerannut vaikka siinä muutaman minuutin hakkaamista katselinkin.
Eilen aamuyöstä työmatkalla kettu jolkotteli kadun toisella puolen aamupala suussaan. Pimeässä en nähnyt mitä oli saanut saaliikseen, mutta koko oli samaa luokkaa ketun pään kanssa.
Ja tänään iltasella lehtopöllön huhuilu rytmitti pyörälenkkiä. Tosin saman lehtopöllö huhuilua saan kuunnellta joka ilta parvekkeeltakin.
Tänään näkyi jo pajunkissoja - ovatpa aikaisessa tänä vuonna!
Näkyipä myös yksi pajunkissoja kerännyt jalankulkijakin.
Tipu seurasi mua metsästä
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/p...pictureid=5492
Hippiäinen(koiras). Euroopan pienin lintu 9cm/5g
No voe hyvänen aeka, onpa suloinen otos hippiäisestä:) Tuo jos mikä saa sydämen heltymään kun toinen siinä nöpöttää töreän näköisenä :)
Tänään iltalenkillä kuului valokeilan ulkopuolelta puskasta rapinaa ja sen suunta vaikutti vähän siirtyvän. Käänsin äkkiä valon äänen suuntaan ja näin takaapäin vilauksen kyseisestä karvakasasta ennen kuin se katosi tiheämpään metsään. Supikoiraksi veikkaisin, täytyy valoisaan aikaan käydä vähän jälkiä tutkimassa.
Nasakka lehmänpaskakerros asvaltilla auringon lämmittämässä kohdassa. Siitä renkaisiin, josta selkään ja naamalle. Siitä meinasi jäädä paska maku suuhun.
Tänään näin lumikon lenkillä, Turussa juoksentelin tuomaansillan kupeessa. Näin myös cockerspanielin, jolla oli greipinkokoiset lumimöykyt korvissaan, mutta tämä oli lähinnä huvittava näky :)
Joutsenauran näin tänään sauvalenkillä ollessani. Lensivät aika haipakkaa ja melkomoisella metelillä.
Hiihtolenkillä meinaisin ajaa rusakkokolarin. Minä mäkeä alas miljuunaa suksilla ja rusakko loikkii vastaan. Viisaampi väisti.
Riekot lentelivät karkuun pyöräilijöitä Iivaaran lähistöllä.
Koiralenkillä viikonloppuna nähtiin kettu: vaihteeksi metsässä eikä pyörätiellä. Toinen koiran kanssa kävelijä kertoi että samassa metsässä on myös ilves.
Kevään ensimmäinen nokkosperhonen lensi kotimatkalla vastaan.
Tein Karhusta riuun ja annoin palaa...hiukan tuli tuo NNN pahaan kohtaan :)
Peippo kuului juttelevan metsikössä.
Varis ja seisoja tuijottivat ilmeisesti kilpaa toisiaan - emäntä katseli muualle ja puhui taukoamatta puhelimeen - mutta en jäänyt katsomaan kumpi voitti.
Eilen joku kissa juoksi pitkän matkaa tietä pitkin edessäni kun olin Dogman kanssa iltalenkillä ekaa kertaa. Jäi katsomaan sitten oman kotitiensä risteykseen minua ja kun ajoin ohi niin säntäsi vielä kauemmaksi karkuun. Pelkäsi joko pyörää tai minun säälittävää huutelua siitä pyörän päältä...:o
Onneksi en nähnyt lehmiä tien varrella, eipähän tarvinnut niille ammua takaisin sentään. :rolleyes: