18.8. asti Shimanon rojuista 10% rabattia koodilla: 6DBQYYLG
Printable View
18.8. asti Shimanon rojuista 10% rabattia koodilla: 6DBQYYLG
Kymmenen vuotta kyseisestä kaupasta tavaraa tilanneena on selkeästi ollut omalla kohdalla melkoista sekoilua viime aikoina.
Viimeisin tilaus reilut pari viikkoa sitten sisään, kaikki ostetut tavarat "in stock".
Reipas viikko tilauksen jälkeen laitoin aspaan viestin kun status oli ollut viikon keräilyssä.
Kertoivat että paketti olisi jo lähetetty. Odotin muutaman päivän, status pysyi keräilyssä, ja kysyin uudelleen.
Sitten sanoivat että ei ollutkaan lähetetty. Selvittävät missä mennään.
Parin päivän päästä tuli viesti että ei ollutkaan lähetetty, osoitteen kanssa epäselvyyttä. Vaikka osoite oli heidän sivujen profiilissa oikein, ja toiminut aiemmin useita kertoja.
Muutama päivä kului, ja melkein 2 viikkoa alkuperäisestä tilauksesta, tuli DHL Expressin seurantakoodi ja paketti lähti liikenteeseen.
Paketti tuli Suomeen ja sitten eilen ilmestyi seurantaan että "yritetty toimittaa". Koko päivän oli asunnossa joku paikalla, ja kukaan ei siis ovella ole käynyt kelloa soittamassa. Ja rivitalo kyseessä eli pitäisi ovelle löytää.
Pitääpä siis soitella tänään DHL:lle että mitäs sekoilua tällä kertaa.
Alkukesästä oli edellinen tilaus Bike-Componentsista ja silloinkin pientä säätöä, kun hukkaisivat tilauksen. Aspasta kerrottiin että eivät tiedä missä paketti on, selvittelivät sitäkin monta päivää.
Lopulta paketti löytyi ja tuli perille pari viikkoa tilauksesta.
Tosiaan useita aiempia onnistuneita tilauksia takana, mutta en tiedä onko korona vai mikä sekoittanut heidän systeemit.
Jos vertaa Bike-Discount:iin niin sieltä pelkästään hyviä kokemuksia, tullut tilaukset aina 3-5 arkipäivässä kotiin asti ilman ongelmia.
Täältäkin tuli reilussa viikossa ja mukana ilmainen energiapatukka.
Tein tilauksen viimeviikon maanantaina (sekalaista in-stock -tavaraa). Saman viikon perjantaina pakettia "yritettiin" toimittaa DHL:n toimesta, mutta seurannan mukaan en ollut kotona. Todellisuudessa olin kyllä koko päivän kotona, eli kyseessä oli ilmeisesti ninjakuriiri.
Noh, seuraavan viikon tiistaina soittelin DHL:n asiakaspalveluun, kun paketin status ei ollut muuttunut. Sieltä sanottiin, että ei voitu toimittaa koska kerrostalon ulko-ovi lukossa. Sinänsä hassua, kun asun rivitalossa. Asiakaspalvelija pahoitteli ja sanoi laittavansa palautteen eteenpäin. Sovittiin, että noudan paketin suoraan DHL:n terminaalista, koska noista kotiinkuljetuksista ei koskaan tiedä.
Bike-components.de:lle kympin suoritus. Oikeat tavarat ja hyvin pakattu. Paketti lähti liikkeelle nopeasti.
DHL:lle välttävä suoritus, mutta kyseisen firman ongelmat on tiedossa.
Onko sulla Enset toimittajana vai onko Treella ihan DHL? Enset on on ainakin itsellä toiminut täydellisesti. Nytkin soitti puoli tuntia ennen eikä paketissa ollut edes puhelinnumeroa.
En itseasiassa tiedä, että oliko ihan DHL:n oma toimittaja vai joku alihankittu kuljetusfirma.
Puhelua ei mulle tullut. Paketissa ei ollut puhelinnumeroa.
Kun soittelin asiakaspalveluun ja juttelin mahdollisesti toisesta toimitustavasta/ajasta, niin he sanoivat ettei pakettia voi toimittaa esim. pakettiautomaattiin. Bike-components ilmeisesti kieltänyt pakettiautomaattitoimitukset tai ei kuulu sopimukseen(?).
Joten päädyin tosiaan noutamaan sen DHL:n terminaalista.
Viikko lisää kulunut, eikä pakettia ole näkynyt. Pistin Bike-Components aspaan viestiä että palauttelevat rahat kun paketti sinne palautuu.
Onneksi ei ole kauhean suuresta summasta kyse.
Tosiaan vaikka omalla kohdalla Bike-Componentsin toimintakin tahmannut, niin suurempi ongelma näkyy olevan DHL kuriirina.
Elokuun alkupuolella tilailin tavaraa ja suurin osa tuli ihan normaalisti eli viikossa. Mutta yksi tavara, rengas, jäi saatavuus ongelman takia jälkitoimitukseen. Kaksi kertaa ovat siirtäneet varastoontulopäivää. Huomenna 25.9 on tämä viimeisin päivä. En usko että onnistuu vieläkään kun muillakaan ei ole ko kumia.
Asiakaspalvelu on myös ollut ihan asiallista joten ei huono putiikki.
Kysyisinkin, kuinka pitkään toimituspäivää yleensä siirrellään ennenkuin kaupan purkua ehdotetaan?
No huoh. Torstai-yönä tilaus sisään, maanantai-iltana tilaus ovelle.
Etu+taka-jarrucombosta paketissa kaksi etujarrua. Jes... Kerkesin iloitseen jo vähän liikaa supernopeasta toimituksesta. No, nyt pääseepi näkeen sit miten aspa skulaa..
Viime perjantaina tilasin heiltä Spessun pyörän, kun oli vielä haluamaani kokoa ja väriä varastossa. Sen jälkeen tilanne onkin odotellut toimitusta ja kun pyysin, että lisäisivät tilaukseen puh.numeron DHL:ää varten, niin kuulemma ei onnistu ja on jo lähtenyt toimitukseen. Jaa? Missäköhän se mun seurantakoodi sitten on? :D Mun tuurilla kohta tulee viesti, että sorry, varasto olikin loppu, ei onnistu, ja itse kun on tässä odottanut uuden fillarin hankintaa kuin kuuta nousevaa alkaa jo ahdistaa skenaarion tod.näk.
Ironista kyllä kaikki muut kilkkeet ovat kyllä jo matkalla muista kaupoista...
Eipä ole täältä tullut reilu vuoteen tilattua, kun tuntuu tuo Bike24 hintataso olevan aika kohillaan ja valikoima laaja + next day delivery. Tosin nyt silläkin ei oota on. BC hinta kilpailu on kyl hyvä ja ei turhia nipota, nytkin maanantaina kilpailuttelin ja tarjous koodit tuli iltasella ja 16 tiistai aamuna 9 kiepuroilla tilaus sisään hylly kamoista ja tänään 19 perjantaina 16 kieppeillä dhl paketti ovella, ni ei voi valittaa.
Pakettiin oli kaupantekijäisiksi pistetty geelipussikin missä päiväys tälle kuulle ja saate kirjeellä, et haluamme jakaa ennemmin, kuin pistää roskiin.
On tää vaan edelleen yksi suosikki lähikaupoista.
B-D
BC
Bike24
On kyllä selkeästi mulle ne kaupat mistä enimmäkseen ostan, mut yksittäis tuotteita muualtakin.
Oma 5.3. tilaamani pyörä on yhä matkalla, tällä hetkellä ehkä jossain välillä Hampuri-Helsinki DHL:n viimeisimmän täpän mukaan. Palvelu tuntuu vähän epätasaiselta, kun asiakastilillä fillari on yhä tilassa "Dispatch will take shortly".
B-C:n (ja muistaakseni Bike24:n) toimituksissa on se ärsyttävä seikka ettei voi etukäteen tietää (vai voiko?) toimittaako paketin perille dhl vai posti. Jos dhl:n kuriiri toimittaa niin ei onnistu paketin jättäminen lähi R-kiskalle vaikka sen olisi dhl:n äpistä valinnut ensisijaiseksi toimituspaikaksi koska kuulemma se ei koske maakuljetuksia. Dhl:n aspakaan ei voi sitä muutosta tehdä koska kuulemma lähettäjä eli B-C on kieltänyt sen. Aspa voi kyllä muuttaa toimitusosoitteen mutta siellä pitää olla joku kuittaamassa lähetys vastaanotetuksi. No, edelliset kaksi pakettia toimitti dhl:n kuriiri ja jouduin siis pyytämään aspaa vaihtamaan osoitteeksi työosoitteeni. Tästä viisastuneena tilasin viimeisimmän paketin suoraan töihin ja tietenkin nyt sen toimitti posti. Meidän firman respa välillä hukkuu pakettien alle, ei viitsisi turhaan vaivata heitä omilla harrastetilauksilla mutta minkäs teet. Muutenhan B-C:n (ja B24:n) tilaukset ovat mulla sujuneet hienosti.
Sent from my iPhone using Tapatalk
DHL hoitaa vissiin Suomessa vain nuo DHL Express toimitukset ja Posti tavallisen DHL rahdin. Oma pyörä tuli rahtina ja Posti toimitti loppumatkan. Selvisi kun kyselin toimitusasiaa DHL:n asiakaspalvelusta, joka sanoi ettei heillä mitään sellaista toimitusta täällä ole. DHL:n sivuilla oli kuitenkin seuranta lähetyksestä, mutta ei tuolla Express-puolella.
Bikesterissa on kyllä vähän samanlaista ongelmaa, kun pikatoimitus tulikin Schenkerillä tuohon liki naapuriin, mutta normi Postnordit vai mitkä ovatkaan tulevat Matkahuoltoon tuonne 30 km päähän. Olisi kyllä ehdottoman hyvä jos aina joka kaupassa voisi itse selkeämmin valita sen toimitustavan.
^ Mä olen tilannut aina sillä ”normi” DHL vaihtoehdolla mitä se tyrkyttää hintaan 9.90€ tai jotain.
Sent from my iPhone using Tapatalk
Toimitustavassa tuntuu tosiaan olevan vaihtelua tilauskertojen välillä.
Tilaus kuukausi sitten tuli pitkällä DHL Expressin pakettikoodilla 00034xxxxxxxxxxxxxxxx. Heti kun paketti saapui Suomen puolelle, sain DHL:ltä tekstarilla linkin hallintasivulle, jolla pystyi ohjaamaan paketin naapuriin R-kioskille. Paketissa puolen litran litkupullo, vaijerisettiä ja muuta keskikokoista rompetta. Tätä tekstaria ei tule joka kerta, olikohan tämä tosin ensimmäinen tilaukseni jossa laitoin puhelinnumeron osoitteen c/o kenttään. Aiemmin on kyllä kiroiltu sitä miten puhelinnumero on jätetty asiakkaan suojelemiseksi pois ja uudelleenohjaus on estetty.
Maanantainen tilaus lähti kansainvälisellä postiseurantakoodilla CUxxxxxxxxxDE. Tämä näkyy Postin seurannassa, eli nähtävästi Posti hoitaa tämän loppuun. Tällä kertaa vain pientä työkalua ja tarviketta, liekö tässä korrelaatiota paketin koon kanssa.
Minkälaisia kokemuksia täältä löytyy yhden tuotteen poistamisesta tilauksesta ja sen hyvittämisestä? Tein viime viikolla osatilauksen ja juuri tilaushetkellä meni yhden jarrupalasetin saldo tilaan "saatavuus 2-7 työpäivää", no "yllättäen" sain nyt viestiä, että jarrupaloja ei ole saatavilla ja odotettu toimitusaika olisi koko tilaukselle 22.10.2021. En viitsi jäädä koko tilausta odottamaan yksien jarrupalojen takia puolta vuotta, joten vastasin siihen mailiin ja pyysin poistamaan palat tilauksesta ja hyvittämään erotuksen (maksoin paypallilla). Onko tällaiset koplaukset miten sujuvia BC:n kanssa? Vastaavatko englanninkielisiin viesteihin vai olisiko pitänyt saksalaiseen tyyliin laittaa traslatella viestiä saksaksi? Kuinka hyvin heidän chat toimii?
Itsellä sujui tavaroiden pudottaminen pois tilauksesta todella vaivattomasti. Syksyllä tilasin tuolta tavaraa, maksoin ja päivän kuluttua tuli viesti, että osa tilauksesta viivästyy 7-10 päivää. Vuorokausi tästä eteenpäin tuli viesti, että osa tilauksesta viivästyykin todella paljon 2-4kk. Nakkasin aspaan viestiä (englanniksi) jos onnistuisi vaihtaa nämä tuotteet varastossa oleviin eri valmistajan tuotteisiin tai poistaa ne kokonaan tilauksesta. Molemmat sopivat heille ja päädyin pudottamaan osan tilauksesta pois. Rahat palautuivat paypalin kautta muutamassa tunnissa ja paketti lähti matkaan samana päivänä.
Kiitos kokemuksesta! Tämä näyttäisi itsellänikin sujuvan varsin mallikkaasti. Vastasivat viestiini ja palojen poistaminen tilauksesta oli heille ok. Rahat eivät ole vielä palautuneet, mutta uskoisin senkin varmaan sujuvan. Muutoksen jälkeen meni ehkä tunti ja tuli seurantakoodi ja paketti oli jopa lähtenyt jo liikenteeseenkin, joten ripeää toimintaa.
Jaahas, näyttäisi nyt BC:tä vaivaavan "sama" tai ainakin samankaltainen ongelma kuin bike24:ää, eli paketeissa ei kulje puhelinnumero ja jostain syystä paketteja ei toimiteta kotiovelle, eikä edes lähimpään noutopisteeseen (vaikka se olisi appissa valittu), vaan kun kyseessä on posti toimituksen viimeisessä vaiheessa, menee paketti täällä Jyväskylässä oletuksena keskustan postiin, josta on aina niin mukava lähteä erikseen paketti hakemaan n. 5km päästä, vaikka lähempänä olisi usempi postin automaatti ja noutopiste. Lisäksi saa maksella pysäköintimaksuja ja jonottaa tiskille. Nyt kahden paketin kanssa käynyt tämä. Aiemmin ei ollut ongelmia.
Ainakin täällä syvässä etelässä posti vie paketin lähimpään noutopisteeseen, jossa on tilaa. Välillä se on naapurikaupungissa ja välillä pk-alueella.
Viimeisiä toimituksia lukuun ottamatta tähän asti on tullut etukäteen postilta viestiä, että minulle on tulossa paketti ja voin vielä toimitusaikaan ja paikkaan vaikuttaa. Mutta nyt on vaihtunut siihen, ettei paketista kuulu mitään (ellei seuraa dhl:n seurantaa ja myöhemmin postin seurannalla) ja mikäli minulla ei olisi tuota seurantatunnusta, jossain vaiheessa postin sovellukseen tulisi ilmoitus noudettavasta paketista, joka tulisi myös fyysisenä kirjeenä (noutoilmoitus). Mutta puhelinnumeroa ei tosiaan nyt ole noista pakettien osoitekorteista löytynyt, eli vika voi olla myös BC:n päässä. Posti on nyt oletuksena vienyt paketit tuonne Jyväskylän pääpostiin.
Posti on nyt alkanut tosiaan arpomaan Jyväskylässä noita postitoimipaikkoja. Pakettiautomaatin tapauksessa tämä on ollut arkipäivää kauan, mutta nyt myös tavallinen Suomen sisäinen paketti on mennyt normaalista postista poikkeavaan toimipaikkaan. Kai noissa tavallisissa postin toimipisteissäkin voi olla hyllyt täynnä. Keskustaan ei onneksi ole vielä mennyt mulla, mutta ei enää mitään takeita minne (ja milloin!) paketit menee.
Jyväskylän keskusta-asujana kolme B-C:n pakettia huhtikuun alusta alkaen ovat tosiaan menneet pääpostiin tiskille, eikä edes yritetty toimittaa kotiin. Postin seurannassa on kaikissa ollut huvittava "Vastaanottajan puhelinnumeroa ei ole saatu"-merkintä, vaikka c/o-kenttään syötetty numero lukee hyvin selkeästi osoitekortissa. Kertoo hyvin ettei tätä ihminen ole edes yrittänyt tulkita, vaan koneella on edelleen Phone number -kenttä tyhjä koska asiakasta suojellaan.
Omapostissa noutopaikaksi on määritelty pääpostin automaatti, lieneekö tuo toimitus pääpostiin sitten kiinni siitä vai puhelinnumeron puutteesta. Ei siinä, mieluummin käyn kotimatkalla pääpostista kuin pohdin olenko kotona silloin kun DHL-lähetti saapuu lukitulle alaovelle.
Edit: B-C:n palautukselle muuten iso peukku. Väärin speksatut G-one Speedit palautin asiakaspalvelun mailitse lähettämällä postin osoitekortilla, kuljetus kesti normaalin viikon verran ja pari päivää saapumisesta tuli jo ilmoitus rahojen palautuksesta Paypalin kautta. Etukäteen varoiteltiin mahdollisesti pitkästä käsittelyajasta, mutta alle kaksi viikkoa toimitusvirheen havaitsemisesta oli jo rahat tilillä.
Tilasin kokeeksi pitkästä aikaa täältä, kun en löytänyt muualta tähän hätään Honjon lokareita myynnissä. Samalla laitoin muuta tavaraa ostoskoriin. Ihmettelin, kun ei muutamaan päivään ole tullut mitään status viestiä. No eilen illalla myöhään tuli viesti saksaksi, ettei ostoskorin kaikkia (in stock) tuotteita olekaan saatavilla kuin vasta 27.8. alkaen.. Juu, eipähän tarvitse tällaisen esityksen jälkeen täältä tilailla enää mitään.
Itse pistin tänään aamulla kanssa tilauksen tänne. DHL seurantanumero tuli parin tunnin päästä. Toivottavasti kamatkin ilmestyy ensiviikolla.
ko. kaupassa on aika hyviä tarjouksia välillä.
Tilauksesta seuraavana päivänä tiistaina tavara matkaan DHL+Posti compolla ja tavara noudettavana lauantaina. Toimii ja vertailuna tilaus oli ~10% edullisempi kuin bike24:sta.
B-C ja bike24 ovat usein aika tasavahvoja valikoimassa ja hinnoittelussa. B-C:n toimitukset tosin huononivat tässä kesän aikana ja nykyään kaikki paketit päätyvät postiin noudettavaksi; aiemmin paketit tuotiin kotiovelle, kuten bike24-toimitukset vieläkin. Molemmista on kuitenkin nytkin paketti matkalla.
Voiskin alkaa BC:stä tilaamaan jos postiin vievät. Ei ole kyllä aikoihin tullu tilattua kun halvimmat ja saatavilla olevat olleet bike24, r2 ja BD.
En pysty kotona kyttäämään 8-17 mitään pakettia niin paras on just kun kiikuttavat postiin ja haen kun se mulle sopii...
Tänään tuli, 8 päivää tilauksen jälkeen ilmoitus, että lähettävät tilauksen muut tuotteet huomenna ja puuttuvat sitten myöhemmin eri toimituksessa. On kyllä aika eri meininki, kun tullut pääasiassa tilattua bike24:n yhden vuorokauden paketteja. Bike24 kyllä säilyy edelleen ehdottomana ykköskauppana.
Onko tosiaan niin että täältä tilatessa paketti kestää tulla yli viikon perille? Tilasin nyt jo toista kertaa täältä kun oli tuotteet mitä ostin niin halvimmasta päästä. Tosiaan viime torstaina tilaus sisään ja vieläkään paketti ei ole perillä vaan kerää pölyä jossain Postissa. Onko tosiaan niin että vaikka valitsin lähettäjäksi DHL:n niin se kuljetusliike vaihtuu Postiin Suomessa? Outoa!!!
Bike24:sta kun tilaa niin paketti on parissa päivässä perillä kun DHL kuljettaa sen perille asti!
Juu. Suunnilleen viikon.
Näin on, kun valitsee koriin vain niitä tuotteita, joille on saatavilla "Express delivery". Menee sielläkin ~viikko jos korissa on muutakin.Lainaus:
Bike24:sta kun tilaa niin paketti on parissa päivässä perillä kun DHL kuljettaa sen perille asti!
Pari päivää kesti BC:n hemmoilla saada tavarat pakattua ja paketti lähtemään, mutta alle viikossa kulki postiin noudettavaksi. Kädessä oli kahdeksantena päivänä tilauksen tekemisestä.
BC ei petä.
Mä tilasin 8.9 tavarat, paketti lähti liikkeelle jo saman päivän aikana ja tänään 14.9 kuriiri toi paketin. Odotin tämän ketjun keskustelujen perusteella että paketti olisi mennyt postiin haettavaksi ja normaalina DHL pakettina se lähtikin liikkeelle mutta matkan aikana muuttui express-lähetykseksi ja tuli sitten loppumatkan kuriirin kyydissä Helsingistä tänne Lahteen kuten aiemminki. Omaan makuun olisi kyllä parempi jos nämä kulkeutuisi suoraan postiin, tänään oli onneksi puoliso ehtinyt juuri töistä kotiin kun pakettia toimitettiin.
Edit: Eikä tullut puhelua tai muutakaan ennakkoinfoa toimituksesta vaikka numero oli pakettiin tulostunut kun sen johonkin osoitekenttään liitin.
Tiistaina tilaus normaalilla 9,90 toimituksella ja nyt 3 päivää siitä saman viikon perjantaina paketti ovella. Ei paha.
Hyvä kauppa. Yksi Saksan parhaista. Sunnuntaina tilatut romut on nyt käsissä.