Paikallisissa olosuhteissa on tietenkin eroa ja yhdellä ladulla jokin ryhmä on vahvemmin edustettuna kuin toisella.
Ryhmissä 1 ja 4 on varmasti tiettyä päällekkäisyyttä, mutta en silti niputtaisi niitä samaan. Osa ykkösryhmäläisistä selvästi pyrkii välttämään ladun rikkomista, s.o. kävelee mahdollisimman laidassa ja jos latu jossain kohtaa kulkeekin eri paikasta kuin heidän normaalisti käyttämänsä reitti, he eivät poikkea ladulle.
Ryhmä 4 sen sijaan kävelee joko pertsalatua pitkin tai keskellä luistelu-uraa. Vastasatanut lumi tai pehmennyt latu, johon jää selvät painaumat tai johon kengt uppoavat, houkuttelee heitä kovasti ja jos sääennuste lupaa heti perään pakastuvaa, voi olla varma että silloin lähdetään liikkeelle. Tämän ryhmän edustaja voi myös tehdä hankalankin koukkauksen vain päästäkseen tallomaan latua.
Ryhmä 3 on tosiaan valitettavan kuuro kaikenlaiselle valistukselle. Ymmärtämättömyyteen onkin ehkä liitettävä tiedon vastaanottokyvyttömyys tai -haluttomuus. Niistäkin joille asia menee perille osa vain siirtyy ryhmään 1.
Kakkosryhmää ei ihan aina voi syyttää haluttomuudesta tehdä muualta kulkevia yhdyspolkuja. Joskus maastoesteen, esimerkiksi syvän tai leveän ojan, takia ei polulle ole muuta tietä kuin kulkea pätkä latua pitkin. (Onkin usein käynyt niin että ulkoilutie on tehty myöhemmin "polun päälle" samasta syystä.)
Mutta vaikka tämä onkin avautumisketju, niin nostan esille yhden positiivisenkin havainnon: koirien paskottaminen ladulla on vähentynyt huomattavasti! Esimerkiksi tänä talvena en ole omalla lähiladullani nähnyt vielä ensimmäistäkään kasaa tai ruskeaksi värjäytynyttä kohtaa edes luistelu-uralla. Muistan hyvin miten vuosikymmeniä sittenkin oli jokseenkin tavallinen näky että pertsalatukin oli siellä täällä vaihtanut parin metrin matkalta väriä niillä nurkin missä lähistön koiranomistajat tapasivat niin kesällä kuin talvellakin pikaisesti käyttää lemmikkejään.

