Printable View
Tulin Lahdentien kelviä etelään. Vanhan Porvoontien kohdalla seisoi kaksi kiertoliittymään pyrkivää autoa tukkien pyörätien jatkeen. Juuri kun olin tuntemassa avautumisen tarvetta takimmainen peruutti pari metriä ja pääsin jatkamaan hidastamatta ja pujottelematta.
Saakohan muuten kelvillä ajaa hepan vetämillä ravivaunuilla? Sattui nimittäin äskettäin eräs Raineri ämpyilemään keskellä kelviä heppansa kera. Ihmetytti vähän aluksi, mutta nyt vain huvittaa koko tapaus.
No eipä se ole sallittua:
http://www.matkaratsastus.fi/matkara...eturvallisuus/
mutta eihän se Raineria estä.
No eihän siinä mitään, ei se ainakaan jätösten perusteella ole Raineria pahemmin estellyt. Samahan tuo minullekin, kiva katsella heppaa jos toisenkin kerran osuu kohdalle. Pitää vaan himmata, koska kyllähän se heppa voittaa massassa jos ollaan samassa paikassa samaan aikaan. :)
Saattui tässä eräänä pimeänä iltäpäivän hetkenä, että nuorisoporukkaa oli hillumassa kelvillä tukkien sen täysin. kelvi oli "valaistu", mutta varsin pimeä. Lähestyn joukkoa reilulla 30 km/h nopeudella. Valoina tankovalo+otsalamppu täydellä teholla ~1000lm. Ihmettelen kun kukaan ei reagoi lähestyvään pyöräilijään. Hiljennän, nostan päätä siten, että keila osuu joukon pään korkeudelle. Joukko havahtuu ja ehtii yhtä lukuunottamatta hajaantua sivuille odottamaan mun menoa. Tämä yksi jatkaa hissukseen etenemistään jopollaan. Ei tajua, että ympäristo on vaalennut mun valoista, vaan päässä pyörii ilmeisesti vain ihmetys siitä mitä takana tapahtuu, tekee uukkarin suoraan mun eteen, otsalappuni keila osuu kasvoihin. Väistöreaktiot on kohtuu nopeat ja ilme hieman säikähtänyt ja anteeksipyytäväinen. Tilaa tulee mukavasti ja pääsen lipumaan ohi. Nopeutta on enää alle 10 km/h. Koko tapahtumaketju kesti alle 5s, mutta ihan hyvä mieli jäi. Ei ne nuoret aina ajattele mitä tekevät, mutta tässäkin tilanteessa tilanteen selkiinnittyä toiminta oli asiallista.
Tämän olisi joku muu saattanut tarinoida avautumis ketjuun. Itse valitsin kuitenkin tämän, koska hyvät valot ja toimivat jarrut tekee syyspyöräilijän elämästä mukavaa. Lisäksi kokemus auttaa siihen, että edellä kuvattu tapahtuma ja siitä huomattavasti hankalampikin on ennalta arvattava tilanne. Ei mun lenkki mene siitä pilalle, että joudun nopeuksia ottamaan alas. Jarrupalatkin on kohtuu halpoja. Ajan matkaa ja aikaa, en keskareita.
Eikä tänä aamunakaan hassumpaa ollut, 100% vastaantulevista pyöräilijöistä käytti valoja. Eihän niitä paljoa ollut, mutta sentään huomattavasti enenmmän kuin 1.
Itse olen ottanut tavaksi etenkin nuorisoa ohittaessa, heidän antaessa tietä, kiittää selkeästi, vaikka tien antaminen ei olisi mennyt aivan putkeen. Uskon sen kannustavan oikeaan toimintaan.
Mä kiitän kaikkia ketkä antaa tilaa, niin metsässä kun kadullakin. :) Kaikista pyöristä löytyy myös kellot millä voi ilmoittaa vaikka mitä. (Okei, ei nyt ihan sentään bemaksista löydy ;) )
Upea keli lokakuuksi, kun tulin kotiin vähän ennen auringonlaskua. Ruskan värejä olikin valokuvaamassa tosi moni, etenkin Vanhankaupungin kosken tienoilla. Itsellä ei valitettavasti ollut kameraa mukana ja pilvien rusko ehti sammua sillä aikaa kun kotona laitoin ruokahommat alulle.
Ruska on upea just ny eikä melkein. I like :)
Eilen tuli kohdattua nuori nainen, joka tutki fillarinsa etupäätä huolestuneen oloisena. No kahden pinnan nippelit olivat katkenneet ja pinnat repsottivat miten sattuu. Pyörittelin nippelit irti ja pujotin irtopinnat pois häiritsemästä ja neuvoin käymään huoltopalveluja tarjoavassa liikkeessä. Palkaksi sain kauniin hymyn ja läjän kiitoksia.
Nihkeän duuniviikon päätteeksi manasin vetäessäni aamulla kastuneita succiksia jalkaani. Päätin kiepata keskuspuiston kautta kotiin.
Ennen junaradan alitusta huomasin sivusilmällä puskasta kirmaavan etäisesti jättimäistä rusakkoa muistuttavan otuksen. Peura. Väistimme toisiamme, allekirjoittanut yllättävästä kohtaamisesta hieman enemmän yllättyneenä.
Loppumatka virne naamalla ja läpimärät vaatteet muistuttivat itsestään vasta kotiovella.
Pakkasta -1, lunta satanut yön- ja aamun aikana, mahtava keli polkea 3,5h maastossa! Lenkin kruunasi kuppi kuumaa kaaota ja illalla sitten sauna päälle :) Matkalla autoin myös vanhaa miestä, joka ei meinannut päästä jyrkkää mäkeä ylös, vaan liukastui ja sai otteen vieressä olevista juurista (olin siis pururadalla). Äkkiä pyörä polun sivuun ja menin kysymään tarviiko apua ja aluksi pappa epäili mahdanko jaksaa vetää häntä ylös, pieni kokoinen nainen kun olen, mutta aina fyysistä työtä tehneenä ja salilla käyneenä, pappan nostin kevyesti ylös ja autoin mäen ylös. Ihmetteli kyllä, että joku sentään tulee apuun ja siinä kiitteli sitten. Suosittelin, että hankkii kunnon kengät, eikä lähde sileä pohjaisilla nahkakengillä lenkkeilee :rolleyes: Loppumatkan oli kyllä hyvä fiilis :)
Kun viime aikoina on ollut aikaa ja maastourat melko huonossa kunnossa, ajelut on keskittyneet kevyen liikenteen väylille. Aina uudestaan ja uudestaan yllätyn autoilijoiden huomaavaisuudesta. Raskaskin liikenne jää odottamaan suojatien ylittäjää jo pitkän matkan takaa. Tänään yksi henkilöauto veti liinat kiinni ruuhkaisella kadulla ennen suojatietä, kun oli kääntymässä suojatien jälkeen vasempaan. Olisi hyvin voinut rullata suojatien yli risteysalueelle odottamaan vastakkaisen liikenteen loppumista, mutta päättikin että minulla, pysähtyneellä pyöräilijällä joka odotti kumpaankin suuntaan soljuneen liikenteen loppumista, oli ehdoton etuajo-oikeus.
Joko en ole tietoinen oikeuksistani tai ajan niin kovaa että autoilija arvelee tuon syöksyvän suoraan alle tai jotain muuta, mutta jotenkin kelvillä on ollut erityisen helppoa. Jalankulkijoillakaan ei ilmeisesti ole enää kuulokkeita korvilla kun kuulevat hiekoitussoraa jyräävän maastorenkaan rapinan jo kaukaa.
Melko vähän oli porukkaa tänään Haltialan - Pitkäkosken - Silvolan suunnalla, johtui varmaan kosteasta ja tuulisesta kelistä. Silti ilahduttavasti lapa nousi joka toisella vastaantulijalla, siihen ei ole pääkaupunkiseudulla tottunut. Kenties joulu jo mielessä? Oli syy mikä vaan, niin ihan kiva :)
CamoN, kyllä minun kokemukseni ovat samanlaisia. On paljon yleisempää, että joku autoilija päättää väistää minua vaikkei tarvitsisikaan, kuin että ajaisi eteen tai päälle silloin kun on väistämisvelvollinen.
Tietysti jälkimmäiset ovat sitten niitä inhottavia vaaranpaikkoja, mutta minusta jotenkin tuntuu että ne ovat tulleet harvinaisemmiksi ihan viimeisen vuoden kuluessa. Joko itse olen ryhtynyt ajamaan eri tavalla, tai sitten liikenteen tavat muuttuvat pikkuhiljaa pyöräilijöitä paremmin huomioitavaksi.
(Tämä siis lähinnä Espoossa ja Länsi-Helsingissä).
Viime lauantaina kun siirryin kohti ryhmälenkkiä niin Otaniemestä eli Espoosta kun siirryttiin Helsingin puolelle (Lehtisaari, Kuusisaari) niin kelvit oli hesan puolella putsattu sepelistä. Aika mukavaa (vaikka ropisi silti kun oli nastat alla).
Eilisiltana pikasella tunnin lenkillä jouduin ilmaisemaan itseäni kahteen otteeseen, kun koiranulkoiluttajat olivat vallanneet hiekkaväylän. Tulin siis takaapäin ja hyvinkin nopeasti koirat otettiin väylän reunaan ja pisteeksi iin päälle ulkoiluttajilta tuli sanallinen kiitos itseni ilmoittamisesta. Kiitokset lähti myös heidän suuntaan. Tuli niin hyvä mieli. Kiitos!
Ei nyt superihanaa, mutta homma meni melkein niinku elokuvissa kun yhdistetyllä pyörätie ja jalkakäytävällä kohtasin mamman, joka oli parkkeerannut hyökkäysvaununsa poikittain reitille. Tilanteessa oli avautumispotentiaalia, koska kärryt tiellä (no ei ihan keskellä) ja lapsikin siinä läheisyydessä parin metrin päässä kärryistä. Ihanaksi tilanteen kuitenkin teki kellon kilautusta seurannut toiminta; mamma pyydysti jälkikasvunsa ja pahoitteli tilannetta sori-sanalla. Oli hienoa kun tilanne meni kuten odotin :)
Yksi taksipikkubussi koulukuljetus, jonka kohtaan työmatkalla usein eri paikoissa ja joka aina ennen oli jatkeella edessä, on oppinut odottamaan ennen jatketta.
Missäs asennossa tähdet tänään on? Kaksi eri pyöräilijää itseni lisäksi näytti suuntamerkkiä kääntyessään. Rasti seinään ja lottokuponki vetämään!
Tänään työmatka oli jotenkin erityisen seesteinen. Leppoisa myötätuuli, ei juurikaan muuta liikennettä, juuri sopivan viileä ilma... ja vastaan tuleva koiranulkoiluttaja siirtyi omalle oikealleen koiransa kanssa hyvissä ajoin. Saa nähdä jatkuuko meininkin iltapäivällä keskustaan pyöräillessä.
Vastaan käveli koiraansa ulkoiluttanut herrasmies. Molemmat hidastimme ja pysyimme omilla puolillamme väylää. Nyökkäsimme, hymyilimme ja jatkoimme matkaa.
Näin.
Tänään pitää antaa tunnustus aamuiselle Rekkakuskille Vihdintien ja Paperitien risteyksessä. Itsellä matkaa risteykseen vielä abt. 70m, valot mulle vihreällä, etelästä tulossa rekka, jonka suunnitelmissa on kääntyä kelvin poikki. Automaattinen ajatus 'no niin, siihen se tulee eteen, ei kerkeä mennä alta pois, hyvät vauhdit pilalle'. Mutta eikös vain, kaveri hiljentää ennen risteystä selväsi ja pysähtyy odottamaan, jotta succis-pelle kerkeää vilahtaa risteyksen yli. Oli pakko kiittää oikein pitkällä salutella.
Menee varmaan väärän otsikon alle, kun olin tilanteessa auton ratissa ajoradalla. Kaikesta huolimatta laitan tänne.
Arviolta 10 vuoden ikäinen poika ajeli pyörätietä ja lähestyi suojatietä. Pysäytin kuten kuuluu, poika hyppäsi pyörän selästä, talutti pyöränsä reippaasti kadun yli ja minä sain jatkaa matkaani lähes viiveettä.
Näin se sujuu, kun homma osataan. On silti huikeaa, että näin simppeli tilanne säväyttää. Kertoo ehkä jotain vallitsevasta liikennekulttuurista. Erityisen hienoa tässä on se, että pikkupoika toimii esimerkkinä kaikille niille jalankulkijoille ja pyöräilijöille, jotka jäävät suojatien/jatkeen lähistölle norkoilemaan, jolloin autoilija joutuu arpomaan, mihin kaveri mahtaa olla menossa vai jääkö vain juttelemaan kaverinsa kanssa. Ja kun auto loputa pysähtyy, aletaan huitoa että mene vaan. Sitten ihmetellään, miksi autot niin huonosti noudattavat väistämisvelvollisuuttaan.
1. Jos poika ajeli pyörätietä, hän lähestyi pyörätien jatketta (eikä suojatietä). Näin ollen hän ei ollut millään lailla velvollinen hyppäämään pyöränsä selästä ja taluttamaan pyöräänsä kadun yli. (En nyt puutu siihen millainen ylitystapa on alakouluikäiselle turvallisin ottaen huomioon että elämme tässä maailmassa joka on täydellisen kaikista mahdollisista maailmoista.)
2. Eämantapajalankulkijan näkökulmasta jalankulkijat ja pyöräilijät eivät pääsääntöisesti norkoile pyöräteiden jatkeiden tai suojateiden lähistöllä. Se mikä tekee heidän etenemisestään vähemmän selvältä ja määrätietoiselta vaikuttavaa on että yleisen elämänkokemuksen valossa autoilijoihin ei ole luottamista ja että lähestyvän auton kuljettajan käyttäytyminen sangen vaikeasti ennustettavissa ja tulkittavissa.
Näin ollen on varsin inhimillistä ja ymmärrettävää että autoilija joka jostain syystä lähestyy suojatietä hidastamatta (eli on jalankulkijan näkökulmasta kuin kuka tahansa autoilija joka ei aio noudattaa velvollisuuttaan) mutta jarruttaa aivan sen edessä ei saakaan osakseen kiitollista katsetta vaan huitomista (jonka voi tulkita tarkoittavan "No, mene kun kerran olisit halunnut mennä!" tai "Mene kun et mokoma osaa hidastaa ajoissa!")
Mulle näitä ihania hetkiä ovat ne kun näen jo kaukaa ettei autoilija kuulu niihin jotka kuvittelevat minun vain norkoilevan suojatien lähistöllä. Tällöin voin epäröimättä ylittää tien ja voin noin yleisellä tasolla iloita siitä että autoilijakin selvitti liikennetilanteen omalta osaltaan pienimmällä mahdollisella kitkalla.
1. Ei sillä pojalla ollut mitään velvollisuutta edes ylittää tietä. Poika niin kuitenkin teki ja tyylikkäästi tekikin. Selittääkö suomalaisille ilmeisen ominainen piirre tarve pilkuttaa velvollisuuksista hienojenkin hetkien keskellä sen, että keskusteluketju kevyen liikenteen väylällä avautumisesta vol 2 on tällä hetkellä 4138 viestin mittainen?
2. Erityisen hienoa tässä on se, että pikkupoika toimii esimerkkinä kaikille niille jalankulkijoille ja pyöräilijöille, jotka jäävät suojatien/jatkeen lähistölle norkoilemaan...
Duunista kotiin: aurinko lämmittää selkää, ei juuri tuulta, kelvi harjattu sepelistä (Espoo).......kevät hiipii hiljalleen eteenpäin.
Tapahtui loppuviikosta:
Olin juuri lähtemässä ohittamaan mummoa, kun mummo näytti suuntamerkkiä vasemmalle, ja kääntyi sen jälkeen.
Ilman suuntamerkkiä olisi saattanut tulla törmäys, nyt mummon suuntamerkki pelasti vaaratilanteelta.
Lähinnä tämä viesti kertoo siitä, että itse et osaa suojatie-/väistämissääntöjä.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti Ulkorengas
Ensinnäkin, jos se poika pääsi sinne "suojatielle" pyörätietä pitkin, se oli pyörätien jatke, ja siitä saa ajaa yli eikä tarvi taluttaa.
Toisekseen, sillä pyörätien jatkeella autoilijalla on väistämisvelvollisuus vain, jos autoilijalla on kolmio, tai auto on juuri kääntynyt sille tielle, jota pyöräilijä on ylittämässä. Joten tuo "kuten kuuluu" oli osaltasi väärin, pysäytit vaikka sinulla oli etuajo-oikeus. Tällaisella "ylikohteliaisuudella" hankaloitetaan liikenteen sujuvuutta, kun sitten menee arpomiseksi, että kumpi tässä nyt oikein on menossa.
Sen sijaan hyppäämällä pyörän selästä pois se pyöräilijä muuttaa itsensä jalankulkijaksi, jota auton pitää AINA väistää suojatiellä. Sinun KUULUI siis väistää sitä poikaa vasta siinä vaiheessa, kun se oli hypännyt pyörän selästä pois.
Espoossa on ollut tosi kiva ajaa siirtymiä pätkien välillä kun homma vaan toimii, suojatiekohtaamiset autojen kanssa pelkästään positiivisia tänä vuonna.
Entäs jos käännetään tilanne toisinpäin? Foorumipyöräilijä (tässä tapauksessa minä) lähestyy pyörätien jatketta, jossa autolla on pyöräilijään nähden etuajo-oikeus. Tästä huolimatta tomppeli autoilija pysähtyy päästääkseen pyöräilijän ajamaan kadun yli.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti hkultala
Mitä minun eli pyöräilijän kuuluu tässä tilanteessa tehdä? Näytänkö autoilijalle keskaria osoittaakseni, ettei tämä tiedä liikennesäännöistä mitään? Vai pysähdynkö ajoradan reunaan ja lasken molemmat jalkani maahan, jolloin muutun jalankulkijaksi ja talutan sitten pyöräni pyörätien jatketta kadun yli? Vai jotain muuta?
Itse olen omaksunut toimintamallin, jossa auton pysähtyessä fillaroin kylmästi sen nokan editse kadun yli ja kaiken huipuksi heilautan kättäni kiitokseksi siitä, että autoilija luopui etuajo-oikeudestaan minun hyväkseni. Arvatenkin väärin toimittu. Samalla tietysti katson tarkkaan, etten jää toisesta suunnasta tai toista kaistaa tulevan toisen auton alle.