Painonhallinta, tuo ikuinen ystävämme

Jännä miten nykyisin ylipainon aikana on niin suuri taivastelun aihe tällainen normaalipainoinen (70kg/179cm). Töissä mm yksi nainen aina viikoittain ihmettelee ja tänään lenkillä joku nainen kommeitoi kaverilleen kun ohi kruisailin että ompas laiha. Kyllä pisti hymyilyttämään.

Pitäis varmaan töissä kysellä millon pääsis terveystarkastus, jossa saisi mitattua maksa- yms arvot, kolesterin yms. Alkaa olla joku vuosi edellisestä. Kaikki arvot oli kyllä silloin alhaiset (paitsi hemoglobiini, keuhkot ja kuulo) ja tuskin niihin mitään suuria muutoksia on tullut.

Kommentoi takaisin että onpas läski perse niin eiköhän lopu lyhyeen :)

Lainaus:

---

Alkujaan tämän lähetti snowfake

Kommentoi takaisin että onpas läski perse niin eiköhän lopu lyhyeen :)

---

Älä kommentoi! sano vaikka että hanki silmälasit tms. tai kiitos!
Mulle samanoloinen kommentti "ompas siinä lihava likka" aiheutti loppuelämän kärsimykset ja vahinkot, ja väitän ettei tämä ole iästä kiinni.

Ikävää kun laihuutta, tupakointia jne jne on "sallittua" kommentoida ääneen muille, mutta ei sitten lihavuutta. Ja ne kaikenmaailman fat acceptance -järjestöt jenkeissä huh huh...

Lainaus:

---

Alkujaan tämän lähetti snowfake

...mutta ei sitten lihavuutta...

---

Näin se menee.

Saattoihan tuohon kommenttiin vaikuttaa se että mulla oli trikoot päällä ja kaikki muut tuntuu painavan vielä toppavaatteisillaan;). Silloin näyttää melko timmiltä.

Työkaverit eivät enää hauku laihaksi tai kukkakepiksi. Oppivat kerrasta kun kerroin kuinka komealta kaljapakkinsa näyttää.

Eivät myöskään kysele että syönkö mitään kun ovat nähneet minut lounastauolla. ;)

Positiivinen vaikutus näyttää olevan: Pari vuotta sitten minun fillarini seisoi yksin firman tallissa. Nyt on talvellakin ollut kourallinen parkissa ja kesällä nähtäneen taas toistakymmentä fillaria rivissä. :)

Lainaus:

---

Alkujaan tämän lähetti snowfake

Ikävää kun laihuutta, tupakointia jne jne on "sallittua" kommentoida ääneen muille, mutta ei sitten lihavuutta. Ja ne kaikenmaailman fat acceptance -järjestöt jenkeissä huh huh...

---

Joo hoikkaa kaveriahan voi sanoa luuviuluksi, vinkuheinäksi tms. mutta meneppä sanomaan lihavasta vastaavanlainen ilmaisu.

Lainaus:

---

Alkujaan tämän lähetti IncBuff

Joo hoikkaa kaveriahan voi sanoa luuviuluksi, vinkuheinäksi tms. mutta meneppä sanomaan lihavasta vastaavanlainen ilmaisu.

---

Se kun on kateutta se.
Sama kun koulussa menestyvää hyvää kilttiä oppilasta haukutaan. Ei varmana siksi että se olisi paha asia, vaan kun ei ite pysty.

Lainaus:

---

Alkujaan tämän lähetti kolistelija

Positiivinen vaikutus näyttää olevan: Pari vuotta sitten minun fillarini seisoi yksin firman tallissa. Nyt on talvellakin ollut kourallinen parkissa ja kesällä nähtäneen taas toistakymmentä fillaria rivissä. :)

---

Katos, hyvä. Esimerkillistä käännytystyötä.

Lainaus:

---

Alkujaan tämän lähetti tempokisu

Se kun on kateutta se.
Sama kun koulussa menestyvää hyvää kilttiä oppilasta haukutaan. Ei varmana siksi että se olisi paha asia, vaan kun ei ite pysty.

---

Juu ja huono itsetuntoa, sitä on jostain syystä tosi paljon tässä maassa.

Mulle ei tee todellakaan heikkoa myöntää, että olen läskimooses, so what, sitä on mitä on, mikä merkkaa on mitä asialle tekee, jos olemus ei miellytä, jos on tyytväinen että on läski, niin on sitten kanssa, siinä ei pitäisi tuntua pätkääkään jos joku esittää kritiikkiä.

Toiset on laihoja, toiset lihavia, osa omasta halustaa, osa sairauden takia, syitä on vaikka kuinka paljon, jotkut ovat jopa sitä mitä haluavat olla, tai ainakin tekevät töitä sen eteen, mulle on ihan sama mitä muut ajattelee ja mitä muut on, saavat olla ihan rauhassa mitä tahtovat, niin minäkin olen aika pitkästi muista piittaamatta.

Silti kohtelias ja huomaavainen ainakin yrittää olla, aika monta kertaa sitä on 'ärsyttävä' tyyppi paljastunut oikeasti ihan jees jätkäksi, kun on vaan osannut olla itse vahva ja pysyä siinä kohteliaisuudessa, mutta jos itsetunto on heikko, niin silloin aika vaikeaa on olla huomaavainen samalla kun on oma itsensä muiden kommentoinneista piittaamatta.

On muuten ihan selvä ero siinäkin onko normaalipainoinen, laiha tai ihan vaan hyvässä kunnossa, esimerkiksi normaalipainoisia on aika paljon, painoltaan voivat olla hyvinkin samaa tasoa kuin hyvässä kunnossa oleva, mutta on siinä ihmisen ryhdissä iso ero, mua ihmetyttää vähän se kuinka terveydenhuoltopuolella on ihmisiä töissä, jotka eivät sitä eroa osaa nähdä.

Kuukaudessa 256km, 21500kcal ja 31,5 tuntia, ei ehkä hirveästi, mutta mun mittakaavassa se on paljon, hiihtoa, sauvakävelyä, pyöräilyä, luulen, että mun paino laskee :)

Huonoa itsetuntoa sitten vai mitä, mutta jotenkin sitä vaan katsoo omia "vikojaan" ja muotojaan aivan eri tavalla kuin toisen. Itestä löytää läskinpaloja ja muodottomuuskia, ja muilla on kaikilla ihan hyvät vartalot.
No en minä ainakaan tykkää jos masua tursuaa vyötärön päälle, siinä ei auta kenenkään sanominen kun kamalaa se on. Että en nyt tässä iässä enää tiedä muitten sanominen, onko sillä mitään väliä, mutta se miltä itestä tuntuu ja näyttää, se se on.

Luuultavasti huonoa itsetuntoa. Paitsi että mä sanon että rehellisyyttä.
Ja se vaan on niin pirun vaikeeta se vyötärön kavennus...käsistä kapenee kyllä hätäseen ja reisistä, mutta vyötäröltä ei. Kaikki ylimääräinen energia pakkautuu masun seudulle, ärsyttävää. Pepun seudulla olisi niin paljon tyhjää tilaa, menisi sinne. Mutta kun ei. Masuun.

Lainaus:

---

Alkujaan tämän lähetti tempokisu

Huonoa itsetuntoa sitten vai mitä, mutta jotenkin sitä vaan katsoo omia "vikojaan" ja muotojaan aivan eri tavalla kuin toisen. Itestä löytää läskinpaloja ja muodottomuuskia, ja muilla on kaikilla ihan hyvät vartalot.
No en minä ainakaan tykkää jos masua tursuaa vyötärön päälle, siinä ei auta kenenkään sanominen kun kamalaa se on. Että en nyt tässä iässä enää tiedä muitten sanominen, onko sillä mitään väliä, mutta se miltä itestä tuntuu ja näyttää, se se on.

Luuultavasti huonoa itsetuntoa. Paitsi että mä sanon että rehellisyyttä.
Ja se vaan on niin pirun vaikeeta se vyötärön kavennus...käsistä kapenee kyllä hätäseen ja reisistä, mutta vyötäröltä ei. Kaikki ylimääräinen energia pakkautuu masun seudulle, ärsyttävää. Pepun seudulla olisi niin paljon tyhjää tilaa, menisi sinne. Mutta kun ei. Masuun.

---

Maastopyöräiletkö?

Itselläni siinä parhaiten tuntuu ainakin vyötärönseudulla, nimenomaan kun joutuu vähän hitaasti menemään ja tasapainottelemaan, nykäisemään lyhyitä jyrkkiä nousuja jne, kun koko kroppa tekee siinä töitä tasapainottelun kanssa. Vähemmän tullut harrastettua.

Tosin pehmeään umpihankeen suksien kanssa kun menee, niin kyllä siinäkin samalla alueella huomaa, että joutuu tekemään töitä, ainakin näin painavana kun vajoaa nivusia myöten sinne hankeen ja siitä kun yrittää ponnistella ylös, niin vyötärönseutu tekee kyllä kummasti töitä.

Mulla kun on aika pysty ajo-asento niin aika paljon on ihan mäkien nousuillakin ollut jo vaikutusta vyötärönseutuun ja vatsalihaksiin.

Sitten yksi kyssäri, mitä se estää/rajoittaa, että jossain kohti on läskiä? Eli onko se vain kumma tahto/halu, vai onko takana jokin funktio ja onko se kuitenkaan oikeasti tarpeen saada vähäistä läskiä pois. Useinhan sitä on hassuja mielitekoja joita on vaikea perustella mitenkään järkevästi ja niitä kun alkaa pohtimaan enemmän niin huomaa ettei se ehkä olekkaan tärkeää. Toisinaan siis on kannattavaa vaihtaa sitä näkövinkkeliä josta asiaa tarkastelee, että näkee asian todellisen merkityksen.

Itse olen huomannut, että mitä vähempään tyytyy, sitä onnellisempi on, toki ei sovi kaikille, etenkään nuoremmille moinenhan on kauhistus ajatuksena, mutta en voi kiistää etteikö siinä olisi jokin viisaus takana.

Lainaus:

---

Alkujaan tämän lähetti tempokisu

Mulle samanoloinen kommentti "ompas siinä lihava likka" aiheutti loppuelämän kärsimykset ja vahinkot, ja väitän ettei tämä ole iästä kiinni.

---

Tosta tuli mieleen, että anoppini oli soittanut kouluun vaimoni kouluaikoina ja sanonut, että xxxx:lle ei saa antaa santsikierrosta :D Vaimo onkin ollut sitten noin 23 vuotta "puolivegaani". En tiedä sitten mitä vaikutusta noilla lapsuuden ajan jutuilla on ollut, mutta kova on tarkkaileen painoaan edelleen. Nelikymppisenä 160/49.

silloin kyllä ahistaa jos kenkiä päälle laittaessa tulee hiki(maha ottaa kiinni).erityisesti talvella kun rupee laittaa monoja jalkaan.ei alle 73 ole ollut sitten aikuisiän (pit.178)nyt reilu 80kg jos kesäksi pääsisi alle, taitaa olla turha toivo tällä ruokahalulla.sen verran lohtua et vanhemmiten homma vain vaikeutuu(ite 52).

Lainaus:

---

Alkujaan tämän lähetti haedon

Jännä miten nykyisin ylipainon aikana on niin suuri taivastelun aihe tällainen normaalipainoinen (70kg/179cm). Töissä mm yksi nainen aina viikoittain ihmettelee ja tänään lenkillä joku nainen kommeitoi kaverilleen kun ohi kruisailin että ompas laiha. Kyllä pisti hymyilyttämään.

Pitäis varmaan töissä kysellä millon pääsis terveystarkastus, jossa saisi mitattua maksa- yms arvot, kolesterin yms. Alkaa olla joku vuosi edellisestä. Kaikki arvot oli kyllä silloin alhaiset (paitsi hemoglobiini, keuhkot ja kuulo) ja tuskin niihin mitään suuria muutoksia on tullut.

---

Joo, nnnnnnggggh, olen kyllästynyt tuohon kommentointiin. Niitä heittävät ainoastaan joilla itsellä on ylimääräistä.
Keksikääs joku yleispätevä heitto tuohon, ei ihan viihti työkaverisuhteita tulehduttaa...

Lainaus:

---

Alkujaan tämän lähetti JohannaKN

Joo, nnnnnnggggh, olen kyllästynyt tuohon kommentointiin. Niitä heittävät ainoastaan joilla itsellä on ylimääräistä.
Keksikääs joku yleispätevä heitto tuohon, ei ihan viihti työkaverisuhteita tulehduttaa...

---

No entäs jotain tyyliin "Ja sinäkin voit päästä samaan" ?

Siitähän luontevasti sitten saisi ehkä aktivoitua uusia pyöräilijöitä tai muuten vaan liikkujia, mistä sitä tietää vaikka joku päivä olisi hyvä liikuntaporukkakin työpaikalla pystyssä, mutta jotain tuollaista kannustavaa kuittia, jota ei välttämättä kuitiksi edes miellä, itse kokeilisin.

Lainaus:

---

Alkujaan tämän lähetti ErWo9iJn

...Siitähän luontevasti sitten saisi ehkä aktivoitua uusia pyöräilijöitä tai muuten vaan liikkujia, mistä sitä tietää vaikka joku päivä olisi hyvä liikuntaporukkakin työpaikalla pystyssä, mutta jotain tuollaista kannustavaa kuittia, jota ei välttämättä kuitiksi edes miellä, itse kokeilisin.

---

Joo, kyllä sitä kannattaa lähteä positiivisessa hengessä. En ole kyllä onnistunut pyöräilyyn saamaan porukkaa, mutta on tuota muutama alkanut käymään talvella hiihtämässä. Pääasiassa tosin "työaikaan" kun pääsee suoraan harjun laduille. Pulskemman puoleisia ei kyllä ole saanut liikkumaan vaan ne on lähinnä sellaisia jotka harrastavat jotain jo valmiiksi.

Lainaus:

---

Alkujaan tämän lähetti haedon

Joo, kyllä sitä kannattaa lähteä positiivisessa hengessä. En ole kyllä onnistunut pyöräilyyn saamaan porukkaa, mutta on tuota muutama alkanut käymään talvella hiihtämässä. Pääasiassa tosin "työaikaan" kun pääsee suoraan harjun laduille. Pulskemman puoleisia ei kyllä ole saanut liikkumaan vaan ne on lähinnä sellaisia jotka harrastavat jotain jo valmiiksi.

---

Monellahan se into lopahtaa sitten, kun ei tulokset välttämättä näy heti tai nopean alun jälkeen voi tulla hitaampi kehityksenvaihe, tuossa kohtaa voi myös pieni kannustus auttaa kummasti.

Lainaus:

---

Alkujaan tämän lähetti ErWo9iJn

Maastopyöräiletkö?

Itselläni siinä parhaiten tuntuu ainakin vyötärönseudulla, nimenomaan kun joutuu vähän hitaasti menemään ja tasapainottelemaan, nykäisemään lyhyitä jyrkkiä nousuja jne, kun koko kroppa tekee siinä töitä tasapainottelun kanssa. Vähemmän tullut harrastettua.

Tosin pehmeään umpihankeen suksien kanssa kun menee, niin kyllä siinäkin samalla alueella huomaa, että joutuu tekemään töitä, ainakin näin painavana kun vajoaa nivusia myöten sinne hankeen ja siitä kun yrittää ponnistella ylös, niin vyötärönseutu tekee kyllä kummasti töitä.

Mulla kun on aika pysty ajo-asento niin aika paljon on ihan mäkien nousuillakin ollut jo vaikutusta vyötärönseutuun ja vatsalihaksiin.

Sitten yksi kyssäri, mitä se estää/rajoittaa, että jossain kohti on läskiä? Eli onko se vain kumma tahto/halu, vai onko takana jokin funktio ja onko se kuitenkaan oikeasti tarpeen saada vähäistä läskiä pois. Useinhan sitä on hassuja mielitekoja joita on vaikea perustella mitenkään järkevästi ja niitä kun alkaa pohtimaan enemmän niin huomaa ettei se ehkä olekkaan tärkeää. Toisinaan siis on kannattavaa vaihtaa sitä näkövinkkeliä josta asiaa tarkastelee, että näkee asian todellisen merkityksen.

Itse olen huomannut, että mitä vähempään tyytyy, sitä onnellisempi on, toki ei sovi kaikille, etenkään nuoremmille moinenhan on kauhistus ajatuksena, mutta en voi kiistää etteikö siinä olisi jokin viisaus takana.

---

Ai, sä et tunne mua.
EN MAASTOPYÖRÄILE! siihen ei mun tekniikka todellakaan riitä, olen aina ollut tempoilija, tai sitten kerätään kilometrejä. Paitsi nyt ajan vaan työmatkaa.
Jos jossain on hieman ..mulla nyt ei ole varsinaisesti läskiä, ehkä omasta mielestä vaan suhteessa muuhun kukkakeppiin tavaraa masussa, ja osa siitä on sellaista kovaa arpeutunutta kudosta johtuen lukuisista masuleikkauksista,
mutta veikkaan että joka ainut nainen valittaa sitä vyötäröseutua. Tai jotkut peppua, mutta mulla ei ole pepussa mitään. Siksi masu vaikuttaa olevan ongelma. Tai ei se nyt ongelma ole, ei estä mitään paitsi joskus vaatteet ei mahtunu kiinni,
mutta se on vain itelle ikävän näköistä jos sattuu peilistä katsoon. Yleensä en kyllä katso. Ihan omaa juttua vaan.
Mitään väliä oikeasti ei ole. Asun ja elän yksin en käy missään eli ei tarvitse ns. "pukeutua" tai mahtua mihinkän asuun tai "näyttää hyvältä" en käy edes rannalla uimavaatteissa. Joskus uimassa. Mitään intressejä seurusteluunkaan ei ole.
Ihan oman itteni takia, on vaan kivempi kun on hoikempaa masua.

Lainaus:

---

Alkujaan tämän lähetti Highlander

Tosta tuli mieleen, että anoppini oli soittanut kouluun vaimoni kouluaikoina ja sanonut, että xxxx:lle ei saa antaa santsikierrosta :D Vaimo onkin ollut sitten noin 23 vuotta "puolivegaani". En tiedä sitten mitä vaikutusta noilla lapsuuden ajan jutuilla on ollut, mutta kova on tarkkaileen painoaan edelleen. Nelikymppisenä 160/49.

---

Lapsuuden asioilla on toisille merkitystä loppuelämän ajan. Mua haukuttiin ja kiusattiin joka ainoasta asiasta, olin 52kg 160cm liian lihava. No ehkä olin 12-vuotiaana kehittyneempi kuin muut luokkani tytöt. Mutta haukuttiin siinä määrin että vankka pohja huonolle itsetunnolle - en kelpaa mihinkään - luotiin. Ei ole oikein aikuisena tapahtunut asioita että se käsitys olisi muuttunut, sairastelua ja halveksuntaa kun olin potilaana ja työttömyyttä, niin ei siinä itsetunto kohene.
On jäänyt semmoinen että oon reppana ja vähä toisarvoinen. Muu olisi kyllä tosiasioiden kieltämistä.

Lainaus:

---

Alkujaan tämän lähetti tempokisu

Ai, sä et tunne mua.
EN MAASTOPYÖRÄILE! siihen ei mun tekniikka todellakaan riitä, olen aina ollut tempoilija, tai sitten kerätään kilometrejä. Paitsi nyt ajan vaan työmatkaa.
Jos jossain on hieman ..mulla nyt ei ole varsinaisesti läskiä, ehkä omasta mielestä vaan suhteessa muuhun kukkakeppiin tavaraa masussa, ja osa siitä on sellaista kovaa arpeutunutta kudosta johtuen lukuisista masuleikkauksista,
mutta veikkaan että joka ainut nainen valittaa sitä vyötäröseutua. Tai jotkut peppua, mutta mulla ei ole pepussa mitään. Siksi masu vaikuttaa olevan ongelma. Tai ei se nyt ongelma ole, ei estä mitään paitsi joskus vaatteet ei mahtunu kiinni,
mutta se on vain itelle ikävän näköistä jos sattuu peilistä katsoon. Yleensä en kyllä katso. Ihan omaa juttua vaan.
Mitään väliä oikeasti ei ole. Asun ja elän yksin en käy missään eli ei tarvitse ns. "pukeutua" tai mahtua mihinkän asuun tai "näyttää hyvältä" en käy edes rannalla uimavaatteissa. Joskus uimassa. Mitään intressejä seurusteluunkaan ei ole.
Ihan oman itteni takia, on vaan kivempi kun on hoikempaa masua.




Lapsuuden asioilla on toisille merkitystä loppuelämän ajan. Mua haukuttiin ja kiusattiin joka ainoasta asiasta, olin 52kg 160cm liian lihava. No ehkä olin 12-vuotiaana kehittyneempi kuin muut luokkani tytöt. Mutta haukuttiin siinä määrin että vankka pohja huonolle itsetunnolle - en kelpaa mihinkään - luotiin. Ei ole oikein aikuisena tapahtunut asioita että se käsitys olisi muuttunut, sairastelua ja halveksuntaa kun olin potilaana ja työttömyyttä, niin ei siinä itsetunto kohene.
On jäänyt semmoinen että oon reppana ja vähä toisarvoinen. Muu olisi kyllä tosiasioiden kieltämistä.

---

Tuntemattomia ollaan kaikki :)

Kiusaaminen on tuttua, jos olet jossain parempi kuin muut, niin sua kiusataan, kateus on katoamaton voimavara, mutta samoin jos ole huonompi jossain niin kiusataan, tosin sitten jos et ole huonompi etkä parempi vain erilainen, poikkeat normista, niin taas kiusataan, eli jos et osu siihen tavanomaisen harmaan massan muottiin niin sua kiusataan, myöhemmin ei ehkä kiusata mutta jää helposti 'tyhjiöön'.

Se jos sua kiusattiin lihavana saattoi olla sitäkin, että olivat vain kateellisia ja eivät parempaakaan kiusaamista keksineet kuin lihavaksi haukkumisen. Itsetunto on vähän veikeä juttu, se kun voi vahvistua aika paljonkin ihan pään sisäisien asioiden muutoksilla. Kuinkahan tuonkin selittäisi niin, että sen joku muukin ymmärtäisi, vähän hankala pukea sanoiksi, mutta yleensä ihmiset tarkastelevat elämää hyvin läheltä maankamaraa, nähden hyvin suppean alueen ympärillään, jos katsookin maailmaa linnun perspektiivistä näkee paljon enemmän elämää, se oma itse on siinä kokonaisuudessa hyvin erilainen kuin siitä ihmisen korkeudelta tarkasteltuna, jos katsoo taas kiertoradalta elämää on se hyvin erilainen näkövinkkeli ja tuota voi jatkaa kattamaan vaikka koko linnunradan ja tunnetun avaruudenkin. Oma itse on aika helkkarin mitätön koko avaruuteen suhteutettuna, mutta ne asiat ympärillä ihmisen perspektiivistä tarkasteltuna ne vasta mitättömiä ovatkin.

Kuten taiteilija maalatessaan voi astua kauemmas tarkastelemaan kokonaisuutta yksityskohtien sijaan, voi ihminenkin astua kauemmas tarkastelemaan elämää, omaa ja muiden paljon kauempaa, kun sitten ymmärtää maailman ja itsensä suhteellisuuden on tiettyjä asioita huomattavasti helpompi pistää todellisiin mittasuhteisiinsa ja kumma kyllä, kokee olevansa paljon paljon vahvempi ihminen, jonka itsetuntoa on hyvin hankala horjuttaa.

Totuus on vain yhden näkökulman näkökanta, totuuksia on vähintään yhtä monta kuin on näkökulmia, jos tarkastelee maailmaa vain omasta näkökulmastaan, jää suurin osa maailmasta näkemättä ja kaikkien totuuksien kirjo myöskin, elääkö silloin totuudessa vai illuusiossa?

Ehkä olet reppana ja toisarvoinen, mutta väitän että vain hyvin suppeasta näkökulmasta, on todennäköisempää, että on suurempi määrä näkökulmia joista tilanne ei ole sellainen, jos osaat nähdä nuo muut näkökulmat, niin väitän, että itsetuntosi vahvistuu helkkaristi, niin se ainakin mulla on tapahtunut.

No, on täällä niinku sillee tuttuja että aika moni mun tuntee ja tietää. Ovat esimerkiksi lukeneet FILLARI-lehdestä! ( en ole muuten lukenut tai katsonut kuvia vieläkään!)

Ei, en ole koskaan ollut lihava. Sanottu vaan, kiusallaan. Ei mun pää ole päärynänmuotoinen, mutta niinkin sanottiin. Satuin olemaan ainut jolla oli rinnat ja...piip...ja kuukautiset. Voi hyvä elämä että kiusattiin ja nöyryytettiin niin kunnolla, sain siitä elinikäisen trauman. - kolmen vuoden kuluttua siitä kiusaamisesta olin koko koulun pienin ja laihoin ja reppanoin. Ei ollut kuukautisia enää, ei.

Yhtään kehumatta oli koulun paras kaikessa, paitsi yleisurheilun kenttälajeissa ja palloilussa. Pojat mukaanlukien muussa.
Kautta aikojen, opettajien mukaan koskaan mun jälkeen eivät tavanneet yhtä lahjakasta. "Kristiinasta tulee vielä jotain suurta" - sanoivat, mutta siinä ne opettajat sitten erehtyivät oikein kunnolla. Luuseri tuli.
Tommonen hyvä yleiskoulumenestys alaluokilla tietää usein huonoa. Ei ole missään sitten kunnolla hyvä, ja mikään ei erityisemmin kiinnosta, niin se jää siihen.

Mä olen jo niin vanha, että en mä tästä muutu. Hyväksyn itseni, ja sen että tässä se elämä on. Kuolemaa mä odottelen, ihan tosissani. Aikoinaan kun luvattiin viikonloppu elinaikaa, jaksoin taistella koska en hyväksynyt että elämä olisi siinä, ilman mitään mukavia kokemuksia ja muistoja muuta kun hölkkäkisavoitot - ja nekin kivun kanssa. No nyt jos olisi sama tilanne niin luovuttaisin ehdottomasti.
Mä mitään muita näkökulmia tiedä. Miten itsetunto voi muka vahvistua jos sitä on melkein 50 vuotta lannistettu? Näkis vaan, mutta en taida tässä elämässä sellaista nähdä.


Väsynyt mä olen sairastamiseen, väsynyt olen ihan kokonaan kun lenkkeilykään ei suju. Mitään tavoitteita, unelmia ( realisitisia) ei ole, kun että ei joutuisi kovin pitkään enää kärsimään vaan pääsisi Kotiin. <
Niin että mitä ihmeen väliä sillä masun koolla tässä muuten on? Ei yhtään mitään. Yrittää vaan että loppuelämä olisi siedettävää.

Lainaus:

---

Alkujaan tämän lähetti tempokisu

No, on täällä niinku sillee tuttuja että aika moni mun tuntee ja tietää. Ovat esimerkiksi lukeneet FILLARI-lehdestä! ( en ole muuten lukenut tai katsonut kuvia vieläkään!)

Ei, en ole koskaan ollut lihava. Sanottu vaan, kiusallaan. Ei mun pää ole päärynänmuotoinen, mutta niinkin sanottiin. Satuin olemaan ainut jolla oli rinnat ja...piip...ja kuukautiset. Voi hyvä elämä että kiusattiin ja nöyryytettiin niin kunnolla, sain siitä elinikäisen trauman. - kolmen vuoden kuluttua siitä kiusaamisesta olin koko koulun pienin ja laihoin ja reppanoin. Ei ollut kuukautisia enää, ei.

Yhtään kehumatta oli koulun paras kaikessa, paitsi yleisurheilun kenttälajeissa ja palloilussa. Pojat mukaanlukien muussa.
Kautta aikojen, opettajien mukaan koskaan mun jälkeen eivät tavanneet yhtä lahjakasta. "Kristiinasta tulee vielä jotain suurta" - sanoivat, mutta siinä ne opettajat sitten erehtyivät oikein kunnolla. Luuseri tuli.
Tommonen hyvä yleiskoulumenestys alaluokilla tietää usein huonoa. Ei ole missään sitten kunnolla hyvä, ja mikään ei erityisemmin kiinnosta, niin se jää siihen.

Mä olen jo niin vanha, että en mä tästä muutu. Hyväksyn itseni, ja sen että tässä se elämä on. Kuolemaa mä odottelen, ihan tosissani. Aikoinaan kun luvattiin viikonloppu elinaikaa, jaksoin taistella koska en hyväksynyt että elämä olisi siinä, ilman mitään mukavia kokemuksia ja muistoja muuta kun hölkkäkisavoitot - ja nekin kivun kanssa. No nyt jos olisi sama tilanne niin luovuttaisin ehdottomasti.
Mä mitään muita näkökulmia tiedä. Miten itsetunto voi muka vahvistua jos sitä on melkein 50 vuotta lannistettu? Näkis vaan, mutta en taida tässä elämässä sellaista nähdä.


Väsynyt mä olen sairastamiseen, väsynyt olen ihan kokonaan kun lenkkeilykään ei suju. Mitään tavoitteita, unelmia ( realisitisia) ei ole, kun että ei joutuisi kovin pitkään enää kärsimään vaan pääsisi Kotiin. <
Niin että mitä ihmeen väliä sillä masun koolla tässä muuten on? Ei yhtään mitään. Yrittää vaan että loppuelämä olisi siedettävää.

---

No nyt sitten tunnet mutkin, hyvin pitkästi samaa, pieniä vivahde-eroja, sekä ero sukupuolessa, mutta samankaltainen peruskuvio, niin ja 10 vuotta vähemmän ikää, mutta väitänpä, että olet väärässä luuloinesi itsetunnosta, aina sitä voi kehittää.

Mutta lähdes nyt lenkille oli mitä oli, täällä satoi räntää ja vettä, tiellä 5cm sohjoa, lähes saman verran upottavaa mutaa, ei edes 8km/h päässyt vaikka kova oli yritys, 15km ja takki tyhjä, mutta taas pääsin karkuun paria kaloria. Pikitielle kun pääsi, niin piti revitellä oikein huolella, tuulen piiskatessa naamaa sateella. yksi isäntä tuijotteli ikkunasta kuin olisi vähintään ufomiehen nähnyt, antaa ihmetellä, niin kauan kun mussa vielä vähän henki pihisee, niin voin tehdä tasan sen mitä haluan.

Maailmankin mittakaavassa olen ehkä mitätön, mutta itseni mittakaavassa on paljon asioita jotka on paljon suurempia mulle kuin mitä muut ajattelee, se että työskentelen saavuttaakseni hyvän kunnon kävelee yli kaikesta mikä tulee mun ulkopuolelta, viis siitä jos pitävät hulluna kun polkee sateessa haalari niskassa, ei se muiden mielipide tarjoa mulle mitään mistä mulle olisi hyötyä, joten rankkaan sen täysin turhaksi asiaksi ja nautin hikoilusta oman itseni tulevaisuuden eteen.

Kun on tämä yksi elämä, niin mun mielestä se kannattaa elää ihan itseään varten. Tempokisu, sulla käy aika pitkäksi jos odotat kuolemaa 30 vuotta tai jopa pisempäänkin, odottaminen muutenkin on niin mälsää, kyllä minä suosittelen unohtamaan kaiken muun ja lähtemään liikkeelle. Itse yritän tuplata kuntoni kesään mennessä, että pääsen tuplasti pisemmälle mitä nykyään tai tuplasti lujempaa, jos ei kesäksi oninstu, niin sitten on syksy, talvi, tai seuraava kesä, mutta täysillä painetaan ja katsotaan mihin se riittää, joku sellainen tavoite voisi olla hyvä, Kokeilet miten pitkälle tai lujaa pääset ja siihen sitten joku sopiva parannus, vaikka vaatimattomat 20% alkuun?

Hidasta tämä kehitys kyllä itselläkin on, mutta kun huono päivä iskee, niin sentään pääsee sängystä ylös eikä ole kroppa täysin voimaton enää, henkeäkin saa jonkin verran, lenkillä kun käy niin alkaa kroppa taas tottelemaan, yhtään päivää ei vaan pitäisi välistä jättää, kun se vetämättömyys tulee takaisin.

Mä kävin kävelyllä, ja voin sanoa OLI VAIKEAA vaikka kilometri vaan matka. Lenkit on lyhentyneet puolessa vuodessa alle 10prosenttiin normaalista. Romahdus on ollut aika dramaattinen. Kun ei vaan jalat kanna!! vaikka haluaisikin.
Ei mun tarvii enää kokeilla miten pitkälle pääsee, mä pääsen yhtämittaisesti 711km ja vuodessa 42 420km enkä yhtään enempää. Kympin tempo menee, tai siis meni, 13.00,1. Juoksua en ole pystyny enää harjoittamaan sitten vuoden 1985, siinä jäi raja katsomatta. Suomen Mestariksi pääsee kuitenkin suhteellisen yksinkertaisesti.
Mutta iteä varten olen koko ajan elänytkin.

Miksi mun pitäisi odotella noutajaa "30 vuotta" - ei tarvitse odotella jos sellainen tilanne tulee, yhtään. Mutta vanhemmat on vielä tuossa tukena, niin jaksaa. Jos --- sit en sano mitään.
En ole koskaan ollut mikään positiivinen elämäniloinen ihminen, aina mä oon tämmöinen ollu joten ei se tästä muutu. ja tämä elämä on osoittautunut ei-kivaksi olotilaksi.

Sulle Erwohj, kerron ( muut varmaan on kuullu tän miljoonakertaa..) että kolme kertaa olen rajalla terveyteni takia käynyt, ja sieltä noussut. Kolme kertaa olen uudelleen kävelemään opetellut.
Ei vaan jaksa enää. Ei.

Ja nyt ei väitellä tästä enää, mä tiedän tän paremmin.


jaha. Tuossa telkkarissa yksi nassikka sanoi että "Ihminen on yhtä suuri kun hänen unelmansa".
Oon mä sit jollain tasolla varmaan ..maailman paras, suurin ja kaunein. Just.

Lainaus:

---

Alkujaan tämän lähetti tempokisu

Mä kävin kävelyllä, ja voin sanoa OLI VAIKEAA vaikka kilometri vaan matka. Lenkit on lyhentyneet puolessa vuodessa alle 10prosenttiin normaalista. Romahdus on ollut aika dramaattinen. Kun ei vaan jalat kanna!! vaikka haluaisikin.
Ei mun tarvii enää kokeilla miten pitkälle pääsee, mä pääsen yhtämittaisesti 711km ja vuodessa 42 420km enkä yhtään enempää. Kympin tempo menee, tai siis meni, 13.00,1. Juoksua en ole pystyny enää harjoittamaan sitten vuoden 1985, siinä jäi raja katsomatta. Suomen Mestariksi pääsee kuitenkin suhteellisen yksinkertaisesti.
Mutta iteä varten olen koko ajan elänytkin.

Miksi mun pitäisi odotella noutajaa "30 vuotta" - ei tarvitse odotella jos sellainen tilanne tulee, yhtään. Mutta vanhemmat on vielä tuossa tukena, niin jaksaa. Jos --- sit en sano mitään.
En ole koskaan ollut mikään positiivinen elämäniloinen ihminen, aina mä oon tämmöinen ollu joten ei se tästä muutu. ja tämä elämä on osoittautunut ei-kivaksi olotilaksi.

Sulle Erwohj, kerron ( muut varmaan on kuullu tän miljoonakertaa..) että kolme kertaa olen rajalla terveyteni takia käynyt, ja sieltä noussut. Kolme kertaa olen uudelleen kävelemään opetellut.
Ei vaan jaksa enää. Ei.

Ja nyt ei väitellä tästä enää, mä tiedän tän paremmin.


jaha. Tuossa telkkarissa yksi nassikka sanoi että "Ihminen on yhtä suuri kun hänen unelmansa".
Oon mä sit jollain tasolla varmaan ..maailman paras, suurin ja kaunein. Just.

---

Tottakai olet jollain tasolla maailman paras ja otappa nyt huomioon sekin, että olet kuitenkin kolmesti opetellut uudestaan kävelemään, se on helkkarin kova saavutus, jo yksikin kerta on. Sehän on tasan niin kuin haluaa asiat nähdä, sitä voi katsoa aina eri kulmasta. Stephen Hawking on yhä elossa, fysiikka on mitä on, mutta pää pelaa, Stephen ei lkävele edes stiä kilsaa, mutta vaikka on kroppansa vanki, ei silti tarvitse olla mielensä vanki, vaikka se mitä koet ja tunnet vaikuttaa olevan sitä sun todellisuutta, niin se on vain nyt yksi todellisuus, aina voi katsoa eri näkökulmasta, prioriteettejä voi vaihtaa, koko elämän voi vaihtaa (toki tiettyjen rajoituksien puitteissa), mutta toki se edellyttää, että tahtoo.

Painonhallita tuo ikuinen ystävämme
Ennen joulua tuli kirjoiteltua, että ei se paino jouluateriasta nouse. No nousihan se kun tammikuussa vilkaisin vaakaa oli 8kg "kehon kasvua". Nyt ollaan taas tavoitepainossa hitaalla elämäntapalaihdutuksella. Annoskokoa pienentäen. Ja lenkkejä ollut samat kuin ennenkin, mutta kerralla pitempiä. Riittävät yöunet ja huilipäiviä riittävästi. Pyörällä silloin kun huvittaa.
Tuntuu, että voimiakin on tullut lisää ja nesteen kulutus lenkillä on entiseen verrattuna normaali. Todistaa kai sen totuuden, että polttaakseen rasvaa tarvitaan enemmän nestettä. Nyt pärjää 80km lenkin 2x 750ml pulloilla, hellekelillä. Enkä tietysti ikinä muista juoda ennen lenkkiä yhtään.

moro,
Tuli liityttyä tänne fillarifoorumiin ajatuksena josko sais kipinää taasen tähän painon alentamiseen. Vuosien jojottelu historiikissa. Hankinnassa myös jonkinlainen kaksipyöräinen; lihasvoimalla liikuteltava. Lähtöpaino 136kg ja pituus on 177, joten BMI patologinen. Mikähän pyörä kestää enää tämänpainoisen :)

Krossari tai maastopyörä ja siihen suorat vanteet ;). Eikä revitä putkelta ylämäkeen niin laadukas pyörä kestää ihan hyvin.

Paino tuntuu nousevan vaikka liikun ja syön terveellisesti. Kroppani on ilmeisen tehokas varastoimaan energiaa, mutta jos syön vähemmän, niin joudun kituuttamaan nälässä. Mitähän kepulikonsteja tässä käyttäisi, että saisi muutaman kilon (rasvaa) pois?

Onko ruokavalio todellakin niin terveellinen, että siellä ei ole ylimääräistä sokeria tai rasvaa vähennettäväksi?

Itse leikkasin aika radikaalisti makean syöntiä melko tarkkaan vuosi sitten, ja sen jälkeen paino tullut alas yhteensä 7 kg, josta ensimmäiset 4 kg lähtivät muutaman ensimmäisen kuukauden aikana ja loput sitten huomattavasti hitaammin. Nyt tuskin lähtee enempää, mutta eipä ole tarvettakaan. Nälkää ei ole tullut nähtyä, ja liikunnan määräkin pysynyt aika samana kuin ennen.

Täytyy myöntää, että taisin todellakin ennen vetää sitä makeaa nassuun aika runsaasti, ja siinä sitten taisi sokerin lisäksi tulla myös kohtuullisesti ylimääräistä rasvaa mukana. Ensimmäiset pari kuukautta vaativat jonkin verran totuttelua ja itsekuria, ennen kuin aiempi makeanhimo alkoi hävitä. Nyt tulee toisinaan syötyä pieniä määriä makeaa, mutta eipä sitä samalla tavalla tee enää mieli kuin vuosi sitten.

PS: nyt kun on kesä ja kotimaiset marjat parhaimmillaan, niin kannattaa nauttia niistä!

Ei ole kepulikonsteja (paitsi rasvaimu). Itsekuria vaan. Sama homma on itsellä edessä, hyvin olen onnistunut vähentämään makean puputtelua, mutta kyllä sitä jätskiä turhan usein kuluu. Harvemmin kauppaan, eikä ostella kotiin herkkuja jemmaan. Riston mainitsemat marjat ja hedelmät sallin itselleni ilman huolta. Raskausaikana tavaksi tuli lähes päivittäinen suklaa-annos. Paino nousi himpun vajaa 12 kiloa. Nyt ollaan lähtöpainossa, mutta maha on ikävä löllerö ja ottaa päähän hyvin paljon. Johtunee löystyneistä ja sektiossa halkaistuista vatsalihaksista. Ei auta kuin jumpata, jumpata ja jumpata :(

Terveellisessä ruuassakin kannattaa tarkkailla annoskokoja. Itse pystyn suht pieneksi naiseksi (55 / 167) syömään ihan valtavia annoksia ihan oikeaa ruokaa. Se siitä terveellisyydestä sitten, kun lohta tai pihviä syö sen 400 g kerralla, ja sitten päivän muut syömiset päälle.