Elämäkerrat "legendoista" taitavat keskimäärin olla anniltaan melko vähäisiä: laitetaan toimittaja asialle, kerrotaan pari lapsuusjuttua, kerrataan uran suurimmat saavutukset, laitetaan pettymykset jonkin toisen syyksi, haukutaan joku vanha vihamies ja tehdään pari "paljastusta" joilla kirjaa yritetään myydä. "Ei-legendan" elämäkerta voi olla paljon mielenkiintoisempi, kertoa (urheilijan kyseessä ollen) lajista ja sen ehdoista enemmän ja antaa aidompia kuvauksia tapahtumista ja henkilöistä jne.
Aino-Kaisa Saarisen tapauksessa tosin arvelisin kirjan olevan enemmänkin "legendaelämäkerran" malliin tuotettu ja sisällöltään heppoinen, mutta kuka nyt lukematta kirjaa arvostelee? Virpi Kuitusen/Sarasvuon elämäkerrasta uskaltaisin kyllä odottaa paljon enemmän - ja omaelämäkerrasta vielä enemmän.
PS Jos et loukkaaannu, voisin lisätä että sinunkin elämäkertasi voisi olla sekä kirjoittamisen että lukemisen arvoinen. Kaikki riippuu siitä miten sen kirjoittaa, mutta koska tähtäimessä ei olisi pelkästään yhden joulun kirjamyyntisesonki voisi kuvitella että kaikki edellytykset olisi olemassa että kirjasta tulisi paljon muutakin kuin se parodia jonka monet tämän foorumin lukijoista osaisivat halutessaan esittää.
Mua ei yllättänyt että kelvin ässämutkassa sijaitsevasta alikulusta tuli taas vastaan väärälle kaistalle leikannut fillaristi "tuhatta ja sataa". Hänet kyllä näytti yllättävän täysin se että kelvillä liikkui muitakin vieläpä vastakkaisesta suunnasta. Hyvin epämääräiseltä näyttäneen jarrutus- ja ohjausmanööverin avulla hän onnistui kuitenkin olemaan kaatumatta. Väistämään hän ei olisi pystynyt, mutta eipä tarvinnutkaan koska olin jo väistänyt.
