Kolme miestä yöpakkasessa Joensuussa. Matka etenee kuin junalla. Pimeys ei vielä ole pahasti haitannut, kiitos satunnaisten katuvalojen. Melkein kolmannes matkasta jo takana ja kaikki vielä puheväleissä.
Printable View
Kolme miestä yöpakkasessa Joensuussa. Matka etenee kuin junalla. Pimeys ei vielä ole pahasti haitannut, kiitos satunnaisten katuvalojen. Melkein kolmannes matkasta jo takana ja kaikki vielä puheväleissä.
aamukahvit Lieksassa, 236 km. Aurinko nousi ja alkaa jo lämmittää jo. Uni kyllä maistuis,
Teräsmiehiä liikenteessä. En kyllä tuohon pystyisi milläänmuotoa edes kirkkaassa päivänvalossa, saati yötämyöten...
Nyt Nurmes ja 300 km noin. Pahin osuus jäljellä.
Loppu hyvin, kaikki hyvin! Alle vuorokauden ja reilusti yli 400 km. Itse hyydyin lopussa, mutta pienen tankkauksen jälkeen alkoi kulkea taas paremmin ja ehdin vielä "loppupalaveriin". Polari näytti min. lämpötilaksi nolla astetta eli pakkasella ei menty, mutta kylmää se tuokin on helteiden jälkeen.
Hyvä reissu oli. Kiitokset kolmannelle pyörälle hyvistä hermoista, kun meillä ei oikein matka edennyt milloin mistäkin syystä. Nilsiässä TKT oli jo ihan valkoinen naamaltaan ja hiki tippui, vaikka ilma ja tuuli oli jo aika kolea. Sellainen päätös syntyi, etten huvikseni Nurmeksen tietä enää ajele, niin veemäiset mäet olivat. Nukuin muuten kotiin päästyäni 11 tuntia samointein.
Minä nyt olen sellainen kalkkilaivankapteeni muutenkin. Ei ne mäet niin ihmeellisiä tietysti olisi jos tuoreilla jaloilla pääsisi ajamaan, mutta jos joskus vielä sama reitti ajetaan niin mieluummin toisin päin. Joensuun-tien tasaiset menee vähän väsyneemmilläkin jaloilla.
Minä menin vasta puoliltaöin nukkumaan. Heräsin parin pienen havahtumisen jälkeen klo 13. Siksi en ollut yhteislenkillä.
Perinteinen Kirmantempo 5.9.2010 lähtö Sourunsalonkaupalta 12.oo ja ilmottautuminen 11.oo maalialuella Pentosalmen suoralla Ohenmäenpässä
Joukolla testaamaan syyskunoa Pistetään sanaa kiertään :eek::):rolleyes:
8 mieheen sunnuntailenkki. Vanha vitostien päähän ja Ritisenlahden kautta lossille kahville. 76 km ja 30 km/h oli karu mittarinlukema. Viimeisen 15 km ajelin yksikseni, kun 35 km/h vauhti enää riittänyt mukana pysymiseen. Meikä on niin hidas noissa mäissä ja muille tulee jo odottelussa kylmä, joten siirryn etanaryhmän jäseneksi talven ajoja odottelemaan. Hyvä reissu oli, vaikka tulikin kaikkien aikojen kovimmat sykkeet. Ne olivat reilusti yli kovimman spinning-tunnin sykkeiden.
Onnittelut Pitkäsen Juholle hienosta SM-tempoajosta. Sijoituksethan paranevat kisa kisalta. Tsemppiä jatkoon!
Tänään olikin sitten kaksi ryhmää liikkeellä. Ryhmä BMI 25+ lähti varttia vaille kymmenen Kurkimäen kierrokselle. Sattumoisin ryhmä BMI -20 ajoi saman lenkin ja tavoittivat minut Pihkainmäessä. Kolmestaan ajettiin Takkabaarin nurkille, jonne poikamiehet eivät enää jääneet kanssani munkkikahville. Liikkeellä oli kaksi maantiepyörää ja yksi lokasuojallinen ns. työmatkapyörä. Minä ajan maanntiepyörällä kelistä riippumatta ensipakkasiin asti, jos se kunnossa pysyy.
Yhteislenkillä sunnuntaina 7 pyöräilijää. Räimän kierros uusittua Koivusaaren asfalttia ajaen ja Jälän kautta tullen mennen.
Sääkin oli suosiollinen!
Sunnuntain yhteislenkille lähti pirtään syyssäähän seitsemän veljestä, joista minä käännyin jo Jälän jälkeen takaisin. Muut jatkoi Räimän suuntaan. Mulla oli tarkoituskin ajella lyhyempi lenkki koska oli aika kova viikko jo takana ja jalat aika loppu, tämä viiskymppinen oli ihan sopiva.
Kehvo-Räimä lenkki ajettiin kuudella hengellä kevyesti sen jälkeen, kun TKT antoi hyvän alkuvauhdin. Menohaluja tuntui riittävän kaikilla ja minäkin tulin joukon jatkona ihan kohtalaisesti vaikka jalat onkin hiukan heikot lomailun jälkeen.
"Cruisailimme" naiskaverini kanssa omaa etana vauhtista fillarilenkkiä tuossa sosrsalon kohdalla tänään vähän yli 10, kun kilpapyöräilijöiden juna ohitti meidät tänään 5 -6 tykkiä menossa pohjoiseen. Vielä on näköjään voimissaan tuo perinteinen klo10 lähtö Inkilänmäen teboililta, jossa itsekkin tuli käytyä joskus reilu 10v sitten silloin tällöin. Milloinkahan tuo perinne on oikein alkanut, eli tietääkö kukaan, minä vuonna paikalliset pyöräilijät päättivät kokoontua inkilänmäen teboilille sunnuntaisin klo10 yhteislenkille ?
Ilmeisesti vuoden -84 aikoihin.
Te annoittekin oikein hyvin tilaa, ja muutenkin tänään oli kevyenliikenteenväylän liikenne poikkeuksellisen sujuvaa. Tosin pieni, viiden hengen, porukkakin varmasti vaikutti asiaan. Kelikin hemmotteli, eli jokaisella oli liikaa päällä.
Pelonniemi nähtiin ja keskinopeus taisi olla jossain 29 pinnassa. Vähän jokaisella tuntui olevan se viikon huono päivä, mutta kulkihan tuo pyörä itse kullakin (etenkin Colnago-miehillä) kiitettävästi.
Onpa sitten vanha perinne tuo sunnuntai lenkki paikallisilla pyöräilijöillä, jos 30v on kohta täynnä.
Onko keskiviikko illalle vielä varattu ohjattua toimintaa, vai onko oltava oma-aloitteinen?
Minä aloittelen talvikauden ajot marraskuun toisella viikolla. Kerta viikolla ja sitten myös normi kympin sunnuntailenkki. Ilmoittelen arkipäivän lenkin ajankohdan aina päivää paria aikaisemmmin. Tahti ko. lenkeillä on erittäin rauhallinen ja sunnuntaisin aina käydään kahveilla. Nyt syyslomakiertueella Matinkylässä. Huomenna Turku.
Huomenna (jo) talvikauden pyöräilyä klo 10, jos ihmeitä ei satu. Joka säällä!:)
Kuuteen mieheen reippaasti Vartialan lenkki. Munkkikahvit jopa juotiin. 4 cycloa, hybridi ja täysjousto oli tämän päivän kalusto. Keskari oli hyvästä kelistä johtuen 26+. Apartanen jätettiin lopussa, kuin seisomaan. Toivottavasti pääsit kotiin asti.
Pääsinpä hyvinkin. Renkaanvaihto tien päällä neljän vuoden tauon jälkeen. Sen siitä saa kun ei viiti keventää riittävästi.
Oli mukava ajella vaikka kestopäällysteellä mentiinkin koko matka. Edes rengasrikko ei pahemmin tunnelmia madaltanut, eikä oikeastaan kehno sääkään.
Moro! Kovat on teillä vauhdit! Eipä talvea näkynyt Kuopiossakaan, kun äsken autolla ohi ajelin. Kyllä moottoritietä Kuopiossa riittää, ei meinaa etelän mies uskoa ennen kuin itse näkee. Matkaa tuli noin 300 km Tampereelta, joten Kuopio olisi matkan puolesta hyvä 600 km brevettikohde, mutta aika yksitoikkoisia ovat 9- ja 5-tiet, pitäisi löytää pienempiä teitä.
Tampere on tosiaan sopivan matkan päässä. Se on minulle ollut jollakin tavalla henkisesti kaukaisempi, kuin Oulu. Ja ainoasta Pirkasta jäi mieleen aika tiukat lyhyet mäet mitä teillä päin taitaa aika paljon olla. Jos jollakin pienellä porukalla joskus tänne brevetin ajatte, niin eiköhän elpymispaikka Kuopiosta silloin löydy.
Viiteen mieheen käytiin apartasen (jälleen) rengasta korjaamassa Hirvimäki-Takkabaari tienoilla. Sakkolenkki tehtiin kahteen mieheen Vääräläniemen? tietä takaisin tullen. 52 km.
On se vaan kumma, että ensin ei neljään vuoteen ole rengasrikon rengasrikkoa ja sitten viikon sisään kahdesti. Lainasisurilla selvittiin loppulenkki ja tänä iltana sitten tutkin mikä siellä renkaassa oikein on vialla.
Bianchimiehen kanssa tultiin suorinta tietä kaupunkiin ilman lisälenkkejä ja silti minun mittari näytti samaiset 52km.
Su-lenkkinä ajoin Räimä-Jälä -kierroksen. Vertaistukea sain Toivalaan asti ja sitten loppumatka yksin. Kahvit Toivalan Estee 1:sellä. Keli oli mitä parhain ja tullessa oli tietkin täysin auratut.
Minä en pääse sunnuntaina kympin aikaan lenkille. Huomenna kyllä. Myös sunnuntaina yhden jälkeen (ehkä). Tosiystävää kaipailevat voivat ottaa yhteyttä.
Sovittu. Jos muutos, niin yht. puolin ja toisin. Varaa kahviraha! Lähdetään TB:eeltä, jos muitakin ilmaantuu, niin tietävät lähtöpaikan.
Kahteen mieheen käytiin Jännevirran kylän tien päässä kutemassa ja maisemia ihailemassa. Kahvit Toivalan St1:sellä. Loisto sää, vaikka alussa olikin reipas vastatuuli. Talvilenkit ovat kyllä erityisen mukavia, niin tänäänkin.
Adventin "yhteislenkki" oli ns. Äijälenkki eli olin yksin. Kolmisen tuntia ja Pihlaisen kierros. Kahvit Takkabaarissa. Näitä taaperruksia on Sportstrackerissa, jos jotakin reitit kiinnostaa. Keli oli mitä parhain.
Viikonloppuna pääsen ajamaan vasta maanantaina, jolloin klo 10 startti TB. Pe-su menee Tahkolla "hiihtäessä" eli pilkkiessä.:rolleyes:
Hei!
Eikö KuoPys järjestä ollenkaan yhteistä spinningiä, kun ei ole mitään kuulunut?
Luistavaa itsenäisyyspäivää!
Eiköhän tuo spinning tammikuun alkupuolella ala. Klo 20-22 maanantaisin.