Tänään ajeltiin Ylikiimingissä
Moro,
Tänä aamuna herätys oli tunnin tavallista aikaisemmin, kiitos kesäajan. Shellille ilmaantui 5 aamuvirkeää kaveria aamukahdeksalta. Pakkasta oli muutama aste ja taivas vähän pilvessä. Yhdessätuumin päätettiin käväistä katsomassa Ylikiimingin ukkoja Veijo Esson baarissa.
Menomatkalla ajettiin ensin sulaa Vaalantietä muutama kilometri. Käännös vasempaan Sanginjoentielle. Tie muuttui aika jäiseksi, jossa pärjäsi ihan hyvin nastakumeilla. Tänään tuo Sanginjoentie ajettiin kokonaan läpi. Loppupäästä tie on mukavan suheröinen ja mäkinen. Kaikki pysyivät hyvin pystyssä jääkelissä.
Sulalle asfaltille päästiin LAukan sillan ja Ylikiimingin välisellä tiellä. Ylikiiminkiin ja Esson baariin kurvattiin vähän kymmenen jälkeen. Tässä baarissa mikään ei ole muuttunut viime kesän jälkeen. Ne samat kanta-asiakkaat olivat tietysti paikalla. Baarin pitäjä kyseli, että joko se pyöräilykausi taas alkaa? Pullakahvit kävivät hyvin kaupaksi. Myös yhdet ajokinttaat ostettiin baarista.
Paluumatkalla ajeltiin sulaa asfalttia Vesalan kylään, josta käännytiin jäiselle Huttukylän tielle. Koitelissa Haukiputaan jaos jatkoi kohti länttä, kun taas Oulun jaos siirtyi Koitelin ja Jäälin väliselle metsätielle. Jäälistä ajeltiin pyöräteitä pitkin takaisin kaupunkiin.
Sen toisen Rossanon matkamittariin kertyi tänään 88 km. Aikaa tuohon kului 3,56 tuntia. Loppuparlamentti poristiin Haapalehdossa. Kiitoksia kaikille oikein mukavasta lenkistä!
08-lenkit jatkuvat taas ensi sunnuntaina kello 08.00 Haapalehdon Shelliltä. Ajellaan vielä ensi pyhänä talvikalustolla. Pääsiäisen tienoilla voitaisiin repiä ne loputkin nastat renkaista pois ja siirtyä maantiekauteen, jos kelit vaan sen sallivat.
Kesäiltojen soratielenkit näyttävät saavan jonkinlaista kannatusta. Tuossa kesän alussa voitasiin ajaa kokeeksi muutama soratielenkki jonakin arki-iltoina. Esimerkiksi tuo tämänpäiväinen Sanginjoentie on tosi hieno ajettava myös kesällä. Ehdotan, että sovitaan näistä lenkeistä täällä palstalla. Mitään vakioiltaa tuolle lenkille ei kannata ainakaan vielä sopia, vaan ajetaan niitä joustavasti eri iltoina eri viikoilla.