Lainaus:
Göststenen sijaitsee Porvoon ja Sipoon kuntien rajalla, 4–6 m Kuninkaantien (Sipoon puolella Vanha Kuninkaantie) eteläpuolella ja vain metrin Sipoo-kyltistä itään. Näkyvin elementti paikalla ovat kaksi vierekkäistä siirtolohkaretta. Niistä läntisempi on kooltaan noin 5,5 m x 3 m x 3 m ja sen päällä luoteislaidalla on kolme rautalenkkiä. Itäisempi siirtolohkare on puolestaan 4 m x 3 m x 3,5 m kokoinen. Aivan lähimaastossa ei vastaavan kokoisia lohkareita ole, vaikka seutu on muutoin hyvin kivistä.
Itse rajamerkki sijaitsee lohkareiden itäpuolella ja on kooltaan noin 3,5 x 1,7 m ja 1,1 m korkuinen. Rajamerkin kivet ovat läpimitaltaan 60–120 cm ja monet niistä ovat litteitä. Kiveyksen päällä on rajan suuntaa osoittamassa kyljellään pohjois-eteläsuuntainen pitkänomainen kivi, joka on 1,3 x 0,4 x 0,3 m kokoinen ja vastaa siten yllä olevaa kuvausta. Sen yläpinnan eteläpäässä on mahdollisesti hakkaus ”13”, mutta siitä oli vaikea saada selvää jäkälän vuoksi. Kyseessä on todennäköisesti em. rajamerkki vuodelta 1768.