Mielestäni ylläolevaan kiteytyy koko työmatkatemmon syvin olemus. Mitä tahansa, kunhan ei tappiota. Ja jos tappio kuitenkin tulee, niin varmasti oli väärin voitettu.
Printable View
Jos se valoissa ohitetuksi tuleminen ahdistaa, niin kannattaa harkita työmatkareitin vaihtamista sellaiseksi, että matkalla ei ole valoja.
Tai jos tuo ei nykyisen työpaikan puitteissa onnistu, niin sitten voi tietysti vaihtaa työpaikkaa tai kotiosoitetta sopivammaksi.
Tuli tuossa olutta juodessa mieleen, että kuuluuko töistä paluumatka työmatkatemmon sääntöjen piiriin? Teknisestihän kyse on kotimatkasta eikä työmatkasta. Vai onko tälle olemassa omat sääntönsä?
Saunassa ollessani tätä pohdin ja eiköhän kaikki pyöräily sen verran työstä käy, että olit sitten missä tahansa minne tahansa menossa, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin keskimäärin hävitä, neh?
Liekö käsitelty jo tuo työmatkan käsite täällä jossain vaiheessa, mutta itse olen aina ajatellut, että työmatkalla tarkoitetaan kodin ja työpaikan välistä matkaa kumpaan suuntaan hyvänsä. Tässä on tietty abstraktiotaso.
Tuli fuugan pohdinnoista mieleen, että mitä jos on ammattipyöräilijä? Onko siinä ajaessaan koko ajan työmatkalla?
-Lauri
Viime tiistaina paluumatkalla konttorilta kotiin havahduin endorfiinihuumastani, kun huomasin suht kaukana edessäni faux-plat -suoralla vompahtaviin vaatteisiin pukeutuneen VOMPin MAANTIELLÄ! Tarkkaavaisuuteni oli nyt herännyt, niinpä seuraavan mutkan jälkeen huomasinkin HETI, kuinka sälli ELVISTELI juomalla pullosta kummatkin kädet IRTI TANGOSTA, saatna! Adrenaliini puski tästä suivaantuneena vereni sysimustaksi, pelkkää happea sisältäväksi boosteriksi ja näkökenttäni kaventui kapeammaksi kuin jumalaisen tarkka-ampujan tähtäin; jalkani pyörittivät verisuonet pinkeänä kammet yli 120 kampikierrokseen ja ympäristöön kimposi pelottava kumina, jonka vain kireäksi vedetty hiilikuituvanne voi antaa. Seuraavassa liikenneympyrässä olinkin jo VOMPin lähietäisyydellä ja huomasin, kuinka sälli HILJENSI vauhtiansa selvitäkseen liikenneympyrästä! Aidolla tyämatkatempotyylillä vedin ympyrän kanttareita raapien TÄYSILLÄ! Nyt sällikin havahtui takaa tulevaan noutajan hiilariviikatteen tappavaan kumuun ja ehti kääntää niskaansa pari astetta taaksepäin, mutta nopeuseromme oli liian suuri ja NAPS! VOMPin pää tipahti kuin kypsä omena. En jäänyt tutkimaan lopullisia vaurioita, mutta lienee viimeisiä kertoja kun tuo VOMP erehtyi polkemaan MAANTIELLE, vomppien valtareiteille.
rupesi nenä vuotamaan verta ja pysähdyin hienostelemaan, eiköhän sieltä joku ohi mennyt:(
kukavaa: -1
veri-hommat hoidan jatkossa perillä.
Todellisella työmatkatempoilijalla on aina sen verran kova verenmaku suussa, ettei siinä joku pieni nenäverenvuoto päälle enää kauheasti tunnu.
Mitä tulee noihin posteljooneihin ja ammattipyöräilijöihin, niin voihan siellä työpaikallakin sitten ajaa vaikka työpaikkatempoa. Se on tosin aivan eri laji kuin työmatkatempo, vaikka säännöissä olisikin joitakin yhteneväisyyksiä.
Työpaikkatempo .. siinähän olis jo ainesta uuteen topikkiin .. ja virtuaalipyöräilytempo ..
Minusta työmatka kannattaisi määritellä samalla tavalla kuin lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa. Eli TMT voi keskeytyä esim. kaupassa käynnin ajaksi, mutta jatkuu jälleen kaupasta poistuttua.
- - -
Työmatkatapaturmat
Tapaturma korvataan työtapaturmana, kun se on sattunut työntekijän matkalla asunnosta työpaikalle tai päinvastoin. Työmatkan katsotaan alkavan silloin, kun työntekijä on sulkenut asuntonsa ulko-oven, ja vastaavassa kohdassa työmatka myös päättyy.
Pääsääntönä on, että työmatka kuljetaan lyhintä mahdollista reittiä pitkin. Työmatkaan saattaa sisältyä säännöllisesti tai silloin tällöin tapahtuvia poikkeamia normaalista työmatkasta. Säännöllisesti tapahtuvia poikkeamia, joiden aikana sattunut tapaturma korvataan työtapaturmana, ovat esimerkiksi lastenpäivähoidon vuoksi tehdyt matkat ja ruokakaupassa käynti. Oikeuskäytännössä on kuitenkin tehty se rajaus, että työtapaturmaturva ei näissäkään esimerkkitapauksissa ole voimassa hoitopaikan tai kaupan sisätiloissa.
Silloin, kun työntekijä käy työmatkansa yhteydessä omilla asioillaan, työmatkan katsotaan yleensä päättyvän siihen, mistä normaalilta työmatkareitiltä poikkeaminen alkaa. Jos poikkeaminen on lyhytaikaista, työmatka jatkuu, kun tämän poikkeaman jälkeen palataan normaalille reitille. Jos omilla asioilla käynti kestää pitkähkön ajan, ei työmatka ala uudestaan poikkeaman jälkeen.
Työmatkaa koskevat säännöt soveltuvat vastaavasti myös työpaikkaruokailuun liittyviin matkoihin.Työmatkoja ovat myös komennus- ja matkatyössä vakinaisen asunnon ja työskentelypaikkakunnan väliset matkat.
Ilmeisesti ainakin:
1) Paahda satasta liikenneympyrän viereistä suojatietä katsomatta yhtään väistääkö ympyrään tulevat / ympyrästä lähtevät autot. Joojoo, toki pitäisi väistää mutta...
2) Paahda satasta killerisuojatien yli katsomatta OLLENKAAN sivullesi että onko siitä joku auto kenties kääntymässä eteesi/kylkeesi.
Nuo nyt ainakin näytti aamulla jonkun kamikaze-cyclocrossistin mielestä olevan työmatkatemmon sääntöjä kun pääsin (autosta) seuraamaan ko herran ajelua puolen minuutin ajan. En minä vain uskaltaisi. Tuolla menolla olisi kyllä ennemmin tai myöhemmin liiskana auton alla.
Jos kuolee ennen kuin tulee ohitetuksi, onko silti hävinnyt? Entä jos joku ohittaa ruumisauton?
Tai jos pääsee ambulanssikyytiin, ja ambulanssi ohittaa pyöräilijän, onko se pyöräilijä hävinnyt?
Hautausmaalla työskennelleenä voin kertoa, että yhdessäkään kivessä ei tuota tekstiä vielä ole näkynyt. Ammattiakaan ei monesta kivestä enää löydy. Ehkä "Työmatkatempoilija Koivunen Risto" olisi nätimpi. Kuolleistahan ei puhuta pahaa...
Onko silloin hävinnyt, jos ensin aikoo lähteä tempoilemaan jonkun matkaa edellään ajavaa kiinni ohittaakseen hänet, mutta sitten laiskuuttaan jättääkin kiihdyttämättä?
Olin tänään ekana konttorilla, joten voitinko työmatkatemmon?
Jos voitin, niin miksei mulle ollut aamukahvia valmiina? Vai onko voittajan merkki, että keittää muille kaffet???
Aamulla työmatkapyörän takarengas tyhjä - joutui lähteä täpärillä. Häviöitä tuli enemmän kun alkuvuonna yhteensö - FML
dreamerin kanssa samaa mieltä. Tosin aika lajin hengen vastaista on tuollainen, että jätetään ohittamatta vaikka se olisi ollut periaatteessa mahdollista.
Ei se oikein sovi voittajan arvolle, että joutuisi itse keittämään kahvit. Täytyy siis odottaa, että joku tulee ne keittämään. Mutta voittajan merkki on sen sijaan se, ettei joudu ohitetuksi kahviautomaatti- tai muussa kahvijonossa. Eli tarvittaessa ohittaa kahvinkeittäjän ja ottaa kahvipannun hänen kädestään, ja kaataa omaan kuppiin.
-Lauri