Pöllö (Mallia lehto??) istui parimetrisen tolpan nokassa päivänokosilla. Toljotimme ilmestystä noin 20 metrin päästä ja kun kameraa kaivettiin esille, pöllö päätti, että muahan ei kuvata ja poistui paikalta sanoisinko äänettömästi. Hiano elikko!
Printable View
Pöllö (Mallia lehto??) istui parimetrisen tolpan nokassa päivänokosilla. Toljotimme ilmestystä noin 20 metrin päästä ja kun kameraa kaivettiin esille, pöllö päätti, että muahan ei kuvata ja poistui paikalta sanoisinko äänettömästi. Hiano elikko!
Korppi oli harakoiden kanssa tienvarsihaaskalla. Jotenkin tuntuu että korppi on yleistynyt viimeisen parin vuoden aikana. Tänä vuonnakin on itselläni toista kymmentä havaintoa ja aikaisempina vuosina niitä oli todella harvoin.
^ saman huomion on tehnyt meikäläinenkin. Tänä kesänä jo useita korppihavaintoja, aikaisempina hyvin satunnaisesti.
^ Jeps, korpin pesintä on onnistunut hyvin useampana vuonna peräkkäin. Se on Nuukson mettissä nykyjään yleisin varislintu.
Tänään bongattua: Hanhien määrä Haltialan ja Viikin pelloilla on edelleen vaikuttava.
Tänään tutkiskelin n 40 km metsäteitä siinä toivossa ettei kartat pidä paikansa ja missing linkki löytyy. Ei löytynyt. Yhden hienon sammal- ja kalliomaiseman löysin kyllä, pitää mennä takaisin katselemaan vähän hienomalla säällä. Kyllä tuo suomen luonto osaa olla hieno.
korpit vierailivat pihapuissa....(ei sentään korppikotkat vaikken ihan kondiksessa olekaan...)
54 joutsenta pellolla. Varmaan tankkasivat etelän reissua varten.
Edellispäivänä näin lähietäisyydeltä kun varis söi oravan päätä. Oli kaiketi niin hyvä saalis, ettei tohtinut vares pakoon lähteä.
Eilen näin jonkin oudon isohkon linnun ja suht läheltä vieläpä. Niittysuohaukkaa mielessäni harkitsin vaikka pää näytti oudolta, ja siipien alapinnan väritys ei sitten kuitenkaan natsaa. Musta pyrstö oli liian pitkä millekään tuntemalleni lokille (juu tiedetään, ei haukkoja ja lokkeja voi sekoittaa, mutta kun en ymmärtänyt näkemääni alkuunkaan) ja harakka se ei ollut. :D Viereisessä tolpassa istui kyllä harakkakin ja tuo lennellyt versio oli paljon isompi..
Tänään Malminkartanossa päin ratsastustallin kohilla käveli polkua vastaan ylpeän näköinen kissa hiiri suussaan. Liekö tallikissa ollut?
Eilen vaimon kanssa 3 tunnin sauvakävelylenkki jonka päätteeksi Rastilassa toisella silmällä katsoin oranssin metrojunan vilistystä radallaan, ja toisella ylitsemme metsässä komeasti raakkuen lentävää mustaa korppia;
Itä-helsinki on aikamoinen erämaa...:)
ValkoperC-peura lähti mua karkuun vähän ennen Serenaa tänään. Oli muuten eka peura fillarinkyydissä nähtynä. Autolla bongauksia onkin useampia.
Aamulla kouluun mennessä meinasin ajaa pienen metsäneläjän yli. Piti ihan hidastaa vauhtia, että pääsi edestäni pois takaisin luontoon Tämä pieni eläjä oli hiiri. Luotellaanko tämmönen luontokokemukseksi????.
^ Juu, ilman muuta! Kiva kun säästit hiirulaisparan hengen:)
Bongattiin aamulla Tammisaaren edustalla saaristossa useampi hylje, tai sitten sama pari leikki kanssamme. Hienon näköisiä, enpä ole ennen muualla kuin Korkeasaaressa nähnytkään.
Anteeksi etukäteen, sillä nyt tulee lievää offtopic-kamaa.
Tutulla reitillä (merkitty ulkoilureitti) pitkospuita pitkin ajaessani tuli yllättäen vastaan kaksi (liian) hyvän elintason pullistamaa kypäräpäistä jokamiehen oikeuksista piittaamatonta/tietämätöntä mönkiäretkeilyn harrastajaan. Mietin hetken, että pitäisikö mainita luonnossa liikkumisen säännöistä, mutta oli ehkä parempi ohittaa kaksikko nopeasti. Pari-kolme kilometriä myöhemmin vastaan tuli komea vaalean ruskea hevonen ratsastaja selässään.
Mönkiät ja enduromoottoripyörät saa mukavat polut aika huonoon kuntoon. Hitto vieköön noita idiootteja.
Tänään maantielenkillä eräs kamikaze-lintu liiteli kirjaimellisesti nenän edestä tien yli. Kädet kävi jo jarrukahvoilla mutta ei sentään törmätty :). En kerennyt tarkkaan katsoa, mutta tais olla jokin pöllö, ääntelystäkin päätellen.
Kaksi matikkaa uiskenteli rannassa jään alla. Hauskan näköisiä otuksia. Pieniä olivat.
SK-lenkillä nähtyä: majava ui purossa jään alla :eek:. Huikeeta!
Tuijottelin fasaania silmästä silmään Mellunmäessä ja väistin.
Onks tää nyt enää luontokokemus, kun taas näin työmatkalla ketun... Aika ison näköinen otus tällä kertaa. Asuinalueiden välistä menevällä viherkaistaleella. Jolkotteli kevyenliikenteenväylien risteyksestä vähän syrjemmälle, kun lähestyin, ja jäi sitten katsomaan mihin päin jatkan matkaa.
Ohut kerros kevyttä lunta oli ihan kiva alusta, kunnes isomman autotien varressa muuttui loskaksi.
Eilenillalla fillarilenkillä Pirttimäen ja Luukin välillä oli hevonen....
Viime lauantaina näin villisikoj. Oli niitä neljä kai.
Vähän vanha juttu, viime kesältä:
Maantiefillarilla ajelin aika mäkistä ja vähän röykkyistä hiekkatietä, jonka varrella ei juuri asutusta ollut. Matkanteko tyssäsi, kun toinen pedaali oli kiertynyt osittain auki ja jumittui vinoon (kierteet osittain päreinä).
Pienen punnerruksen jälkeen sain pedaalin irti, mutta kierteet olivat sen verran kärsineet, että takaisin ei enää oikein mennyt. Siinä sitten poljin kädessä ihmetellessäni alkoi vieressä puska rytistä ja hirvi ilmaantui tilannetta ihmettelemään.
Muutama sekunti siinä sitten katseltiin toisiamme... otuksellakaan ei ollut ilmeisesti jakaria mukanaan, ainakaan ei apua tarjonnut. Myöskään jälkeläisiä ei näkynyt vanavedessä - eikä selkäni takana;)
Kyllä se muutaman kymmenen metrin päässä puiden latvusten takaa näkökenttään ilmestyvä kotka vaan on aikas pysäyttävä näky! :cool:
Siinä vaiheessa kun ensiällistykseltäni sain kännykän kuvausvalmiuteen, oli tuo taivaalla roikkuva räsymatto jo liidellyt liian etäälle takavasemmalle... :o
Aamulla työmatkalla Herttoniemensalmen sillan alla tuli vastaan citykettu, joka pinkaisi karkuun...säikähti fillarinvaloja? :p
Töistä paluumatkalla illan hämärässä Porolahdessa uiskenteli 3 kaunista joutsenta
Taisi olla maalainen vielä http://www.fillarifoorumi.fi/forum/i...cons/icon6.gif Meillä esikaupunkiketut sentään vielä väistää pyörätieltä sivuun ... paitsi jos tulevat tunnelissa vastaan :D