Minä lähden sunnuntaina mukaan, suunta minun puolestani vapaa. Mielellään aamusta liikkeelle.
Printable View
Lähetäänkö vähän aikaisemmin, jos ei muita tulijoita, q me kax läskiiiii?
VAIN ONKO lauantaiksi muita tulijoita?
Joo kyllä tonne mahtuis polulle ja tulien ääreen.
Kasi hyvä, jos ei muita ehdotuksia, joko myöhäs- tai aikas-empiä.
Eväsretki Oittiin kuulostaa hyvältä. Mun pitäisi olla kotona kello 13, eli 6 tuntia ei oikein onnistu.
Kävin äsken lenkillä ja ainakaan tänään ei nastoille ollut mitään tarvetta.
7.35 on kyllä aikainen herätys, mut jos sopii teille niin ok.
Jos kerran smör..., eiqu sma, niin kyl määkin.
eli onx se sitten 7.33 alttarikiveltä ja 7.35 parkkis?
Aamulla nähdään
Oitissa käytiin ja raskasta oli. Keskari oli kuitenkin mov.ave. 10.44km/h. Kusetuspolkua oli melko paljon ja loput umpihankee. Eipähän oo aikoihin noin aikasteen lähetty. Kiittipelist pyöräilijät.
Huomen aamuna taas mennään. Tänään oli sellanen keli, että läski rules. Ny pitää miettii sellanen reitti, että noi kaposemmatkin renkaat pärjää. On meinaan käärme kelit ja mitä enemmän lauhtuu ja loskaa tulee nii vaikeemmaks menee. EHDOTUKSIA!!!
Homiset aikataulut on selvinneet ja allekirjoittanut palaa kotia klo12.30. Notta ehtii ajaa pitkän matkan niin lähden sutkuttamaan klo 8.00.
Ja samalla kun kirjottaa niin alkaa reittikin selvitä. Lähden Uimalan parkkikselta 》hyppyrimäen liepeille katsomaan muistomerkkiä》laskeudun koiraradan suolle 》Hyyppärän tietä pitkin 7-veljeksen uralle kohti pitkospuita 》katson kelloon ja valitsen tod näk Rajamäen suunan. Vauhtia pidetään yllä jotta kilometrejä tule riittävästi.
Evästä mukaan, mutta nuotiota tuskin tehdään. Ainakin puut jätän kotia.
Peesaajat huutakaa hep.
Sää ei tänään suosinut laiha pyöriä metsässä jossa ei ollut tallattuja polkuja. Tulin kotiin riksu suolijärvi piilolampi usmi reittiä ja vähänkin jos oli ylämäkeä tai aukeampi paikka niin joutui taluttamaan tuolla metsässä. Saattaa olla että 7 veljeksen noppo osuudella on niin paljon metsää että pääsee ajamaan. Tallatut polut auttavat etenemistä kovasti.
Mukana jos herään ajoissa. Ilta meni vaimon autoa, anteeksi - Opelia, rassatessa eikä hajonnut pakoputki edes suostunut irtoamaan. Tekisi kyllä hyvää päästä vähän haukkamaan raitista ilmaa.
Huomenna taas mennään. Onko innokkaita lähtiöitä? Reitti kulkee teitä pitkin ja aina kun sopiva polku osuu kohalle niin sinne. Missään ei käydä mikkekkään ei mennä, mutta kaikkialla ajetaan. Lähtöpaikka ja aika sovittavissa.
BFL turhan liukas tolle alustalle ja sitäpaitsi oon sokurista.
Menen illalla ajeleen ja testaamaan pohjallisia. Lähteekö peesaajia tahi vetäjiä.
22.2. Lauantaina lähden synttäriseikkailulle metsään. Lähtö on aamulla klo 8.00 ja suunta on hieman hakusessa. Onko peesaajia lähdössä?
Päivystystä lauantaina ja sunnuntaina pakollista sosiaalisuutta. Huomenna ehkä illalla johonkin kaatuilemaan?
Makkaranpaistoretkueetkin Oittiin ovat uhan alla, kun polustot häviää soraksi ja suoja-alueiksi.:mad:
Meinaavatten tuulivoimaloita (http://hameenliitto.fi/fi/ajankohtai...uttavat-eniten )tonne Hausjärven puolelle, parhaille kangaspoluille. Vasemman puoleinen kartta on etelä Suomen maakuntien laatimasta kartasta, potentiaalisesta merkittävästä tuulivoiman sijoituspaikasta. Piirsin karttapohjalle "noin rajat" punaisella, jotta selvemmin näkee mistä alueesta on kyse.
Lisäsin vihreällä karttaan nykyiset soranottoalueet tulevine laajennuksineen ja sinisellä aiotun soranottoalueen, joka toistaiseksi on jäissä.
Palautetta saa laittaa:
http://hameenliitto.fi/fi/2.vaihemaakuntakaava / https://e-lomake.fi/lomakkeet/3564/lomake.html
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/a...9&d=1392926129
Kyllä vain ja olen todella huolestunut tuosta JaSa:n kirjoitelmasta. Siispä retkikunta suuntaa tarkastamaan tuulivoimala alueita. Tämähän luonnollisesti tarkoittaa, että suunta on Oitti ja se kauempi grillimaja. Lähtöpaikka alttarikivi 7:57 ja parkkis 8:00. Viimeksi siellä oli polkuja todella paljon auki. Suorastaan hämmästelin tuota polkuverkostoa keskellä ei mitään.
Huom!!! Listalla tällä hetkellä on.
Kahilati "vahva ehkä"
JaSa "EHOTTOMASTI"
kry "empii"
Kuka muu mikä "Cheek"?
Minä tuon Hirviryynärin/kuski "Makkara pitää miehen kaidalla polulla" ja muut herkut. Leipää en tuo koska se pitää miehen tiellä. Me maastopyöräilijät vihamme teitä ja suosimme polkuja. Teille vieraille jää tuotavaksenne hyvä seura ja omat juomat. Itse otan ainakin oluen. :rolleyes:
Matkaa tuolle reissulle tulee n.55km ja keskari on ollut siinä n.12km/h takaisin ollaan varmaankin klo 14:00-14:30
Toki ehdotuksia etetaan vastaan. Muut paitsi JaSa voisivat vahvistaa lähdön rahti järjestelyjä varten.
Tulossa olen.
Jätetään pieni varaus oman kunnon ja pyörän tekniikan suhteen, että pääsenkö koko lenkkiä läpi. Reittihän on kyllä tuttu niille vesialtaille asti.
Onneksi on plussa-asteita luvassa => juomareppu sulana + jalatkin ehkä pysyy lämpöisinä kesäkengissä.
Tulossa oon.. makkaroille asti en anna takuuta mut alkumatkaan ainakin.. kait siel joku mun makkaran syo..