^paitsi että tarkalleen ottaen koko Suomea tuossa ei ole. Aukkopaikkoja on siellä missä ei ole vielä laserkeilattu :)
Printable View
^paitsi että tarkalleen ottaen koko Suomea tuossa ei ole. Aukkopaikkoja on siellä missä ei ole vielä laserkeilattu :)
^ totta, toistaiseksi, ja vallankin esim. Pöyris puuttuu, mutta esim. toi Karen reissun alue on katettu :)
Syysloma tuli viihdyttyä perheen kanssa Sallassa. Asiallisia XC/GG-reittejä tuolla. Maastopyöräreiteiksi merkityt kulkivat enimmäkseen latupohjia pitkin.
Jonkin verran puolilahoja pitkospuita. Teknistä maastopolkua en löytänyt kuin parista paikasta mutta jäipähän noita reittejä ajamattakin.
Muuan alueelle ei jälkeenpäin saamani tiedon mukaan olisi kannattanut mennä rykivien hirvaksien takia. Ei nyt kuitenkaan tullut sarvipäisiä kirittäjiä peesiin.
Positiivista on että pyöräily on otettu aktiivisesti matkailuohjelmaan.
http://loma.salla.fi/cache/1/1e3ec8b...artta_2014.pdf
Hei,
oisko kokeemmilla suosituksia reiteiksi, kun kesäkuun alussa olisi ajatus lähteä Lappiin muutamaksi päiväksi pyöräilemään. Kalustona ensijaisesti Fatbiket, varalla ehkä myös täysjousto.
Kilpisjärven alue kiinnostaisi erityisesti.
- Pääseekö siitä Saanalle mielekkäitä polkuja pitkin ylös ja alas?
- Kolmen valtakunnan rajapyykki toiselle päivälle kierrellen?
- Yhtenä päivänä voisi sitten pistäytyä Norjan puolella esimerkiksi Skibotn:n lähistöllä rinteissä?
- Vai suosittelisitko jotain muuta kohdetta.
Tietysti kun keskisuomesta tuonne autoilee, niin matkallakin jos on hienoja välistopiksi sopivia polkuja niin vinkit niistäkin kelpaa.
Kilpisjärven alueen lumitilannetta kannattaa seurata. Siellä on jo nyt reilusti toista metriä lunta ja eletään vasta tammikuuta. Voipi olla, että lunta löytyy vielä kesäkuun alussakin.
- Pääseekö siitä Saanalle mielekkäitä polkuja pitkin ylös ja alas?
Ei pääse.
- Kolmen valtakunnan rajapyykki toiselle päivälle kierrellen?
Mallan luonnonpuiston kautta ajokelvotonta. Kummavuopion kautta pääsee edestakaisin, mutta hauskempaa ajaa Pältsastuganille.
- Vai suosittelisitko jotain muuta kohdetta.
Suosittelisin. Utsjoen ja Hetan lähistön polut ovat paljon mahdollisempia ajaa. Levin Bikeparkissa kannattaa pitää hauskaa matkan varrella.
Hmm, tuota lumitilannetta en tosiaan ajatellut. Toisaalta jos hankiainen on, niin voisihan se 4,5" rengas kantaa (?).
- Utsjoki olisi kyllä Tunturisuunnistuksesta tuttu. Kaunista siellä toki on. Verkkosivujen mukaan (Saamivillage.fi) mukaan monenlaista reittiä :). Jatkoon!
- Hetta olisi uusi paikka. Reittejäkin näyttäisi olevan mukavasti (http://mtb-vaeltaja.fi/REITIT/lappi.html)
- Pältsastuga näyttäisi myös kuvien perusteella mukavalta. Kilpisjärveltä päivässä sinne ja takaisin ajettavissa? (tämäkö reitti: http://24hsport.com/Blog/60_Hei_rakk...¤ltsa_ja_Paras! ja http://www.gpsalbum.com/KatiVee?TrackId=4801)
Vaikea valinta, mitä noista suosittelisit ja miksi? (tai sitten katsoo keskisuomesta lähtiessä mihin noista on paras sääennuste)
^Jos Utsjoki kiinnostaa, niin vilkaiseppa tuolta utsjoenmtbreitit.weebly.com. Tuolta löytyy noiden Saamivillagessa olevien reittien lisäksi paljon muutakin ajettavaa. Toisinaan kesäkuun alussa on vielä lunta tunturissa, joten kannattaa seurailla tilannetta ennen reissuun lähtemistä.
Ja matkalla on Rovaniemen Ounasvaara, Saariselkä...
Jos kesäkuun alussa on vielä lunta, ei kuitenkaan ole enää kummoisia pakkasia edes yöllä. Siten lumi on märkää mössöä koko pinkan paksuudelta. Näin ainakin oli viime kesäkuun puolivälin paikkeilla käsivarressa. Lunta oli tuolloin tunturien varjopaikoissa ja kohdissa mihin paksuimmin oli kinostanut. Siinä lumessa ei päässyt muuten kuin taluttamalla. Edit: Uutta luntakin tuli viikon aikana moneen kertaan mutta se suli sitä mukaa pois.
Kuva viime kesältä, heinäkuun puolivälistä. Tuossa on suht kosteita pätkiä matkan varrella (suomaista aluetta). Voi kesäkuun alussa olla aika kova suoritus vetää eestaas Pältsanille päivässä. Mulla toki oli kamaa helkkaristi, mutta tunkkauksineen tais mennä yli 8h Lairistuganin kieppeille.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...61957e4481.jpg
Toki kuivalla kelillä lienee helppoa baanaa, eikä ees mahottomia nousuja.
Lähetetty minun SM-G930F laitteesta Tapatalkilla
Kävin parin kaverini kanssa Peerasta Pältsälla viime kesänä, elokuun vaihteessa eli hieman Toonien jälkeen.
Reitti oli todella pehmeä ja kuten tässä on jo kerrottu, tuolloin on todennäköisesti lumimössöä => meno hidastuu entisestään.
Mitä tulee 4.5" renkaaseen, niin meillä oli 3", 3.8" ja 4.5" renkaita ja kaikki upposivat suohon, aika syvälle. Ks. tässä kartassa, Kummavuopion länsipuolella olevan Nilsivaaran jälkeinen Oaggujeggi suo...
Elokuun vaihteessa reissuumme meni yöpymistarvikkeiden kanssa
Peera-Pältsä-Peera = 35km + 35 km
- Meno 3:45 (tehollinen aika)
- Paluu 3:20 (tehollinen aika)
Tuon päälle sinulla TiKo tulisi vielä
- Kilpisjärvi-Peera-Kilpisjärvi = 22km + 22 km = ~2h
eli yhteensä +110km = ~10h + tauot. Pitkä päivä, mutta valoahan riittää.
Jos tuonne aikoo, kannattaa lukea myös Yetin kertomus asiasta ja lisäksi miettiä, heittääkö Kilpisjärvi-Peera-Kilpisjärvi siirtymän autolla.
Itse menisin mieluummin Utsjoelle tai Hetta-Pöyris -alueelle - molemmista löytyy enemmän ja mielekkäämpiä vaihtoehtoja.
Kilpisjärvellä tuli käytyä viime kesänä. Laitetaan tännekin kirjoitelmaa ja kuvia ajatuslangasta, jota tulee pidettyä yksivaihteen puolella.
-----------------------
Heinäkuun lopussa kiipesin Oulusta junaan ja hetkeä myöhemmin Kolarista bussiin. Bussista loikka ulos Kilpisjärven Luontokeskuksen kohdalla. Kevyt välppäys ja matkaan. Kalottireittiä pohjoiseen, aikeena mennä niin pitkälle kuin Luonto suo.
Kyllä, tiesin mihin lähdin, kerran kesällä ja talvella samalla reitillä käyneenä en kuvitellut ajavani sileää neulaspolkua saati valmiiksi sorastettua ulkoilureittiä. Rakkaa, louhikkoa, jänkkämärkää… sitä se oli, ihanaa. Kahdesta edellisestä käyntikerrasta oli jäänyt nälkä. Nälkä käydä vielä Haltin huipulla niin, että sieltä jotakin näkisin, muuta kuin sumua. Tuo nälkä on sisälläni edelleen.
Aloitus sujui kummallisen hienossa kelissä. Tuuleton auringonpaiste ja lämpöä hitusen alle 20 celsiusta. Not normal. Ensimmäiset rakot jalkoihin puolivälissä Saarijärven tuvalle. Paljon ajettu ja jalkoihin tuttu pyöräilykenkä ei ole aivan yhtä hyvä enemmän käveltäessä. Varsinkaan helteessä ja niissä kivikoissa.
Saarijärvellä eväät naamaan ja eteenpäin. Siinä vaiheessa taivaanranta jo kertoi tulevasta muutoksesta. Ukkonen jylisi etäällä ja pilvimassat lähestyivät oikeastaan kaikista suunnista. Kuonarille kuitenkin kuivana, ja väsyneenä. Aamu oli alkanut 04.50 ja nyt kello tikitteli jo puoli kahdeksaa. Liikkeellä 4,5h, eli kyllä se aika nopsaan tulee alustasta huolimatta.
Yö tuvassa, sopiva sekoitelma töttörötukkia, eräreiskoja ja hiljaisia ajattelijoita seurana.
Aamu valkeni harmaana. Ja sitä se sitten oli loppuun asti. Tunti ja vartti ja olin jo Meekon laaksossa. Siihen jäin. Ei ollut tarvetta jatkaa pidemmälle katsomaan lisää pilviä. Teltta pystyyn, isot ruuat, päiväunet, jotain kikkailua, ja paremman tekemisen puutteessa jolkottelin Saivaaralle ja takaisin. Sielläkään mitään nähnyt, mutta hienoa oli. Juoksu teki hyvää polkemisen vaihteluksi. Tuvalla oli kaksi ihanaa, nuorta ja kaunista lääkäriopiskelijaa joiden ensiapulaukkujen avulla sain teippailtua pahimmat reiät jaloistani piiloon ja astuminen oli huomattavasti helpompaa. Ilta meni jutustellessa ja syödessä, alkoi olla selvää, että mukana oli moninkertainen määrä muonaa tuleviin tarpeisiini nähden. Reissu lyhenisi monella päivällä. Ei se mitään, tykkään syödä ja ulkona se on kahta kauniimpaa.
Seuraava aamu yhtä märkä kuin edellinen. Telttayö oli kummallisen hyvä, joten täynnä tarmoa myötätuuleen kohti Kilpisjärveä. Ajatuksena mennä ja kattella, jaksamisen mukaan. Ja sehän lähti; tunnissa Kuonarilla, välipalapatukka ja satulaan. Siellä porukka vasta heräili, ihmettelivät mistä paikalle tupsahdin. Tuuli kävi edelleen edukseni ja laaksosta ylös satulaan nousetessa näinkin kovin punakoita ja huppuihinsa piiloutuneita retkeilijöitä. Nauroivat minulle, hyväntuulisesti. Saarijärvelle vajaa puolitoista tuntia, siinä lounas ja päätös rehkiä kylälle saakka. Mitä sitä siihen jäämään, kun meno oli kengässä. Hiukan vajaa 2h ja parkkeerasin märkänä Luontokeskuksen pihaan. Puhelu retkulle josta onnekseni löytyi yksi vapaa huone. Ja vielä suuremmaksi onneksi siinä alakerrassa iso kuivaushuone johon purin kaiken päälläni olleen ja hieman muutakin.
Reissu johon varasin 4-5 yöpymistä kutistui siis kahteen maastossa ja yhteen kylällä. Samapa se, hyvä kun lähdin. Ja se nälkä on edelleen olemassa.
Lähtisinkö uudestaan pyörän kanssa? Ehkä menen suksilla, tai jos pyörällä niin talvella. Ei noissa louhikoissa oikein ole viehätystä pyörää raahata. Toki matka etenee ajoittain aika loikalla, mutta riskit on isot itsensä loukkaamiseen ja toisaalta teknisiin ongelmiinkin. Nyt kun matkassa olin yksin, oli meno välillä aika kiivas. Askel on pitkä ja silloin, kun mennään niin mennään. Ei keli kokemusta pahentanut. Sumussa/usvassa on oma tunnelmansa. Kosteus tulee lopulta läpi paikkoihin, onneksi ei ollut kovin kylmä – meno maistui märkänäkin. Siitä syystä en myöskään alkanut kummemmin pukeutua sadekamppeisiin, ne on parempi säästää paikallaolon hetkiin tai hitaaseen etenemiseen jolloin kone ei käy niin kuumana sisällä. Noissa maisemissa mikä tahansa keli käy. Viihtyvyys on taattu. Perille meno Haltille jäi tekemättä ja hyvä niin. Meekolta Pitsukselle väli on vähintäänkin rikkinäinen jalkasinkin, saati pyörää raahaten. Ennusteet kertoivat saman märän ja siten liukkaan kelin vain jatkuvan. Nyt kävi näin ja se riitti mainiosti.
Pyörä toimi hyvin. Hampaina 32/20. Olisi voinut olla takana yks-kaks enemmänkin, mut tuollakin pääsi. Blackburnin satulalaukku oli ensiretkellään. Makuupussin ja ea-laukun sinne tungin, painoa siis jotain 1,2-1,3kg + se laukun oma paino. Heijasiko? No ihan helvetisti. Ei niin pahasti ajaessa, mutta koska iso osa etenemisestä oli raahaamista ja nakkelua, niin siinä se sitten heilui kuin hullun kivespussit. Jotain modifiointia luvassa ennen kuin seuraavaan reissuun sen kanssa lähden. Kotona vasta huomasin, että ajon jäljiltä satula oli siirtynyt aivan ääriasentoon kiskoilla taakse ja tolppa liukunut alas hyvän matkaa 3-4 cm. Kertoo alustan epätasaisuuksista, jos kohta toki pyörän muttereiden kiristelijästä.
Kuvia
https://c1.staticflickr.com/9/8897/2...40b305d6_z.jpg
Lähtö.
https://c1.staticflickr.com/9/8621/2...a91df27c_z.jpg
Tsahkalin pääty.
https://c1.staticflickr.com/9/8831/2...700894b0_z.jpg
Vielä paistaa.
https://c1.staticflickr.com/9/8398/2...c640299b_z.jpg
Ylös, ylös.
https://c1.staticflickr.com/9/8708/2...f22b89a4_z.jpg
Alempana laaksossa.
https://c1.staticflickr.com/9/8249/2...af5a8efc_z.jpg
Kuonjarjohka.
https://c1.staticflickr.com/9/8871/2...b114241c_z.jpg
Seuraava aamu.
https://c1.staticflickr.com/9/8707/2...4a6a51fe_z.jpg
Meekon laaksoon.
https://c1.staticflickr.com/9/8446/2...283aa60a_z.jpg
Leiri
https://c1.staticflickr.com/8/7476/2...98bdf73b_z.jpg
Ylös Saivaaralle.
https://c1.staticflickr.com/9/8380/2...185f2341_z.jpg
Maisema.
https://c1.staticflickr.com/9/8571/2...98491c40_z.jpg
Seuraava aamu.
https://c1.staticflickr.com/9/8337/2...cf405a01_z.jpg
Ylös, ylös.
https://c1.staticflickr.com/8/7621/2...34bd8116_z.jpg
Fool on the hill.
https://c1.staticflickr.com/9/8594/2...5d0252c3_z.jpg
https://c1.staticflickr.com/9/8862/2...6b7273fc_z.jpg
Pari kuvaa reitistä.
https://c1.staticflickr.com/9/8602/2...58bfbb4f_z.jpg
Yksi kuva purosta.
https://c1.staticflickr.com/9/8479/2...89d985eb_z.jpg
Jalat.
Semmosia.
^kiva reissu! :)
Vähän jäin toki kaipaamaan kuvia niistä kahdesta kauniista lääkäriopiskelijasta :p
^^
Mitä nuo töttörötukat olivat? Joku oululainen murreilmaisu kenties?
Suomen Ladun tuoreessa Latu&Polku-lehdessä on juttu kahdesta kaverista, jotka viime kevättalvella ajoivat läskipyörillä (toinen fillareista sähköavusteinen) kelkkareittiä Haltille. Apuna oli tosin huoltokelkka, joka mm. kuljetti muiden varusteiden ohella sähköpyörän akkua alkumatkasta, kun kuski polki luomuna.
Ei setämies kehtaa kuvia nuorista tytöistä ottaa. Tai nyt muutenkaan vieraista naisista...
Töttörötukka on sellainen jolla on niitä pötkylöitä päässä. Yksi oli jalkansa satuttanut, tarjoilin miestä väkevämpää särkylääkettä, mutta menivät miedommilla ja kuulema olivat lopulta kylille päässeet. Hyvä niin.
Moottorittakaan tuo ei olisi hassumpi talvella käydä, jos kelit suosivat. Ja lumikengät varalta matkaan niin eteneehän se matka ainakin niillä jos pehmeäksi heittäytyy. Mutta ei tänä talvena ainakaan, vapaat menee niiaillessa toivottavasti mahdollisimman pehmeillä lumilla.
Noin -98/00 pari kaveria tuli Meekolla vastaan fillareiden kanssa. Taisivat kirjoittaa tänne myös raportin. Ne meni samaa reittiä suuntana Halti. En muista onko muita Haltille menijöitä ollut.
Omat kokemukset tuolla pyöräilyyn rajoittuvat Somas-Ridni-Pitsus suunnalle. Faija täytti 70v ja halusi lähteä vielä kerran kalastamaan vanhoille apajille. Lähdin mukaan ja koska ukko ei halunnut kävellä kohteeseen se maksoi vesitaso kyydin. Mä pakkasin fillarin kyytiin.
Ajoin Somaksen kämpältä Pitsuksen kämpälle parin päivän kamojen kanssa. Muistaakseni kelpo ajettava väli. Ajelin vähän myös Somaksen lähellä.
Loppu reissuun liittyi aika paljon säätöä (safkat lopussa ja teltta rikki). Kannoin molempien kamat ja tunkkasin Cännärin Siettijärveltä maantielle.
Alla anyway kuva jostain Ridnin kupeesta.
Ajatus kunnon ajoredusta tuonne pyörii aina välillä päässä. Esim Ailakkavaaraan editse Paihkaljärven kautta Terbmikselle ja siitä jonnekin. Tämä pelkkää spekulaatiota, en tunne Paihkal/maantie väliä
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...801d7ce305.jpg
Retki-lehti 9/2013 vastaava retki luomuna=kaikki varusteet-lumilapiosta alkaen lihasvomalla Haltin huipulle myrskysäässä.
Jutun tekst&kuvat Joel Ahola, joka lienee toinen retken osallistujista.
Jotain kertonee reissun vaativuudesta osa lehdestä lainatusta tekstistä&kuvista:
"Kelkkasafari on lopetelemassa taukoaan Haltin vanhemmalla autiotuvalla, joka on rakenettu rajavartioston partiomajaksi vuonna 1961. Matkanjohtaja sanoo meille,
ettei tänäänään pääse Haltin huipulle. Emme viitsi pilata maksaneiden turistien tunnelmaa kertomalla jo tekemästämme vierailusta"
Lähde: Retki-lehti 9/2013
Offarina kysyisin Markulta, hää kun edustaa tutkivaa journalismia, jotta loukkaako yllä oleva teksti&kuvat tekinjänoikeuksia?
Jos loukkaa, poista ko. osat postauksestani.
Tsekkien fättiporukka talvimyrskyssä ilmeisesti Meekon maisemissa, Annjalonjin pahta taitaa välillä vilahtaa kuvissa.
https://www.youtube.com/watch?v=T1_wXjmT33A
Jaa tsekit ovat taas olleet kuseksimassa autiotupien nurkkiin :mad:
Ulkomuistista: Tekstiä saa lainata (ilmaiseksi ja ilman lupaa) lyhyitä pätkiä, kun mainitsee lähteen. Iltapäivälehdet ja eräät nettimediat soveltavat tätä nykyään aika suurpiirteisesti.
Kuvan lainaamisesta nettiin löysin mm. seuraavaa:
"...esim. valokuvaajaystävältäsi lahjaksi saamasi valokuvan skannaaminen ja www-sivulle laittaminen vaatii valokuvaajan luvan. Tämä siitä syystä, että valokuvaaminen ja skannerilla jäljentäminen katsotaan teoskappaleen valmistamiseksi ja kuvan julkaiseminen www-sivulla teoksen saattamiseksi yleisön saataviin. Molemmat ovat tekijän yksinoikeuksia. Sen sijaan teoksesta saa valmistaa muutamia kappaleita yksityiseen käyttöön ilman tekijän lupaa, mutta kuvan käyttäminen www-sivulla ei koskaan ole yksityistä käyttöä, vaikka kyseessä olisi yksityishenkilön kotisivu."
Siis taitaa sensuuri iskeä. :D Poistetuissa kahdessa kuvassa näkyy kaksi kaveria (tai sama kaveri kahteen kertaan) läskipyörineen keskellä erittäin lumista maisemaa, siis taustalla on pelkkää valkoista.
Juu näitähän on raportoitu. Nimenomaan tsekkien jäljiltä. Eivät jaksa kävellä tuvasta kauemmas puun juurelle vaan lorottavat seinää vasten. Onneksi kuitenkin ulkona.
Kiva se keltainen hanki kun yleensä ovat vielä isommalla porukalla liikkeellä.
Sivumennen sanoen, kuinkahan sopii autiotupien henkeen järjestää niiden varaan kaupallisia reissuja? Se yks tsekkipoikahan noita Läskiretkiä järjestää rahalla. No samapa tuo kai muuten, mutta opettelisivat käyttäytymään toisin kuin sika.
Perustuen Metsähallituksen sivuilta löytyviin autio- ja varaustupien ryhmävaraus- ja käyttöohjeisiin
---clip---
"
Open Wilderness Huts
...
No overnight stays for business customers or larger groups.
Larger groups (>5) should use their own tents or reservable and rental wilderness huts as overnight accommodation.
"
ja
"
Guide reservation terms of reservation
"
Please take the following values into consideration when organising an event:
"
---clip---
Näyttää siltä, että sääntöjä ei välttämättä ihan kaikilta osin ole noudatettu.
Laitoin kyselyä Metsähallitukseen menemään, mitä asialle on mahdollisesti tehtävissä. Viittasin yhteen matkanjärjestäjään.
Sain vastauksen Metsähallitukselta, jos siellä luetaan, kiitos pikaisesta vasteesta!
Vaste oli, että ongelma näköjään jatkuu ja että kyseiseen yrittäjään ollaan oltu yhteydessä, mutta että tulokset ovat olleet laihanpuoleisia.
Kiittivät vinkeistä (annoin aika tarkkoja pointtereita jopa tulevia reissuja ajatellen) ja aikoivat olla yhteydessä, joten mahdollisuus parannukselle on.
Tarkoitus ois tehdä ensi kesänä muutaman päivän reissu jossain päin lappia. Ajokilometrejä vois olla n.150, yöpyminen teltassa tai autiotuvassa. Onko muita sivuja kuin tuo jälki.fi ja utsjokimtb mistä sais gpx jälkiä hyvistä reiteistä? Hyviä reissukertomuksia ja vinkkejä ketjussa. Saa antaa suosituksia mihin päin kannattais suunnistaa, missä ois pääosin ajettavaa reittiä. Eikä ole aivan täysin kiveen hakattu tuo 150km.
Tapion sivuilta voi imeskellä gepsijälkiä: http://mtb-vaeltaja.fi/REITIT/lappi.html
Jos Hetasta/Vuontisjärveltä lähdet ja ajat Pöyrisjärvelle ja siitä paluu Näkkälän kautta niin tulee ihan hyvä reitti. Ja tarvittaessa voi pidentää.
Kiitos, katsoinkin jo aikaisemmin tuota Tapion sivua ja ois paljon reittivaihtoehtoja en kyllä löytäny sivuilta ladattavia gpx:iä.
Ei niitä gpx: ä mihinkään tarvii, kartalla pärjää.
Varmasti pärjääkin ja on myös gps:n lisäksi mukana. On tuo laite kuitenkin olemassa niin mielellään siihen latailee myös reitin, jos sellainen on olemassa.
Läskipyörä on kiva kun sillä voi ajaa hangessa. Paha vaan kun etelässä ei ole oikein lunta, siispä etelässä ei voi ajaa. Siispä pyörä auton perään ja Lappiin että voi ajaa lumessa. Mitään muutahan siellä pohjoisessa ei kannata tehdä. Kuin ajaa pyörällä, että voi sanoa että on se läski kätevä:)
Nyt on julkaistu mtb-vaellusmestoilta(kin) uusia vedenkestäviä ja repeämättömiä karttoja.
https://www.karttakauppa.fi/fi/info/...t-maastokartat
Mitä olen noita hypistellyt niin Calazon karttojen materiaali (Tyvek) on paperimaisempaa kuin Karttakeskuksen käyttämä. Jos nuo ovat samaa tavaraa kuin aikaisemmat julkaisut niin jotenkin muovimaista ja haisevaa matskua.
Karttasisällön esitystapa taas miellyttävämpi (ja tutumpi) Karttakeskuksen kartoissa.
Aika hyviä kestokarttoja voi tehdä itsekin:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/s...26#post2496826
Olen tätä spekuloinut lisää ilmakuvien ääressä. Karttapaikassa on parhaat kartat ja kuvat ja käyttis, mutta Retkikartta.fi:n etäisyysmittarilla saa tosiaan piirustettua Suomen puolen jäljet kuvien päälle ja siirrettyä .gpx-muodossa mihin vaan. Itse siirsin Movescountiin, jonka omat kartat ja kuvat ovat kömpelöitä. Sen sijaan Movescountin reitinpiirtotoiminto osaa seurata heatmapin viivoja, merkittyjä polkuja ja teitä, joten Norjan puolen Kalottireitin osuus tuli valmiiksi parilla klikkauksella.
Yleensä en ole käyttänyt gepsejä, mutta kun nuo urat näyttävät kuvien perusteella katoilevan ja sitten jatkuvan, ja olisi kiva osua jäljelle kun se jatkuu. Ja pari tunkkausta olisi kiva tehdä vähällä vaivalla. Navigointivälineeksi olisi tulollaan Suunto Ambit3, jonka navigointi on simppeli mutta akunkesto hyvä. Virtapankki mukaan tietysti.
Reitin haastavin kohta lienee Poroenon ylitys Poroharjun kohdalla, jos mönkijälautta ei ole paikallaan suvannossa ja on korkea vesi kahlaamossa. Onneksi löytyi kiertotie mönkijäuria pitkin Raittijärveltä Meekolle, Pitsukselle ja yläkautta edelleen Somakselle, niin ei tule stoppia.
Jotain 360 km uria ja siihen päälle 60 km kauppareissu tietä pitkin. Kuusi ajopäivää ja yksi varapäivä.
Raittijärveltä menee ura myös Terbmikselle. Tuo Käsivarren huippu alkaa näyttää entistä kiinnostavammalta pyörävaelluskohteelta nyt kun ilmakuvat on hyviä ja pyörissä pitkä jousto...
Voi olla että ennen juhannusta tulee tuolla Käsivarressa liikuttua maastopyörällä kun veljentyttäret tulevat miehineen vaeltamaan sinne. Kiitokset reittivinkeistä!
ps menee kyllä offtopicin puolelle mutta pitäisi mennä ensi kuun lopussa kolmen valtakunnan rajapyykille. Meneeköhän sinne latua, ja vapaan tyylin sellaista? Vai pitääkö yrittää hankiaisilla ilman latuja?