Kiersin Laajavuoren maraton MTB reitin, 25 km. Teknisesti helppoa suurimmaksi osaksi mutta korkeuseroja riittää. Ei mitenkään eeppinen että toista kertaa jaksaa ajaa kuin ehkä kisoissa mutta aina on piristävää ajella uusissa maastoissa.
Printable View
Kiersin Laajavuoren maraton MTB reitin, 25 km. Teknisesti helppoa suurimmaksi osaksi mutta korkeuseroja riittää. Ei mitenkään eeppinen että toista kertaa jaksaa ajaa kuin ehkä kisoissa mutta aina on piristävää ajella uusissa maastoissa.
Kaupassa kävin tuossa alkuillasta. 5km.
Tänään 107 km maantietä lounaisessa Suomessa. Mukava pyöräilykeli, vaikka ei niin lämmin kuin ennustettiin. Ilma oli vähän sellainen mystisen usvainen ja ikään kuin pysähtynyt. Kaiken kaikkiaan oli kivaa ja taas kannatti lähteä liikkeelle.
Äsken 33km, pikkuisen ripotteli vettä mutta ei tullut edes windstoppereista kunnolla läpi.
10°C lämpöjä eikä kylmä edes ajaa, johtunee kastumattomuudesta. Ja joo olihan tuo Arin
mainitsema Lontoon usvakin paikoin läsnä.
Nuuksio bike parkissa tänään ainoana asiakkaana vikat 2 tuntia.
Äskön alkulenkkiä ja työmatkaa yhteensä 99,4km. Aika tuulista.
Reilu par tuntii Talosaaren polkuja.
^ Nauti niin kauan kuin voit!
Ajoin reilut puolitoista tuntia trainerilla Skoda Tour de Luxembourgin ensimmäistä osuutta katsellen. Filliksen mukaan kevyesti, mainoskatkot (3 min) fiiliksen mukaan reippaasti.
Eiväthän sisäajot minusta tähän ketjuun kuulu, mutta kun muuta ajoa ei ole ollut viikkokausiin, tämäkin on jotain (ja sitäpaitsi pisin sisätreeni sitten HePon (eli Janne Nurmisen eli nykyisin Wattcoachin) extrapitkien spinning sessioiden (ja niistäkin on harmillisen kauan),
Eilen superäxällä hiekkateitä, mutta ei ehtinyt edes kahta tuntia kun piti mennä kr2:een.
Iltapäivällä 27 km testiajoa maastopyörällä soralla/hiekalla/asfaltilla, kun vaihdatutin 2 x 10 vaihteiston 1 x 10 systeemiin. Hyvin toimi.
Aamulla ennen töitä 99,3km, tuntui kyllä tosi raskaalta ja ettei minnekään kulje. Lisäksi Pirkkalassa joku oikea pyöräilijä tuli mutkan takaa ja aiheutti sen että kaaduin, onneksi kuitenkin ojaan ja päin verkkoaitaa niin parempi se kuin asfaltille.
Kesällä oli paljon kepeempi ajella.
Tänään 130 km allroadia uusia renkaita koestamassa (Spessun Sawtooth 38 mm): hajuttomat ja mauttomat kumit, mutta matka taittui eleettömästi, niin asfaltilla, kuin sorallakin. Ehkä noista olisi ainesta pidemmille retkeilyllisille maakuntakieroksille.
Molempien polkimien (XTR 9100) tiivisteet pullahtivat ulos huoltotarpeen merkiksi, kait. Mutta satula pysyi tolpassa (Easton EA90 ISA) paikallaan, joten plussat ja miinukset ynnätessä tilanne on neutraali.
Mitä korkeampi hinta ja alhaisempi paino, sitä paskempi osa. Mutta näinhän se pitääkin olla kisapalikoissa: jokaisen kisan jälkeen kaikki puretaan, tarkastetaan ja kasataan.
Myöhäisiltapäivästä ja alkuillasta 62 km graveliä pitkästä aikaa (renkaina Spessun ne halvemmat eli Pathfinder Sportit 38 mm). Puoleen väliin ihan mukavaa keliä, mutta sitten kyllä alkoi viilenemään auringonlaskun lähetessä. Laitoin varmuuden vuoksi nyt syksyllä ensimmäistä kertaa kokonaan sormet peittävät ajohanskat, mutta silti viimeiset 20 km sormet olivat aika jäässä. Täytyy seuraavalla kerralla laittaa vähän paksummat.
Ennen töitä vain 92km. Väsytti jo eilen mutta osa johtui että ajelin aika löysillä renkailla. No, tulee yhteensä kuitenkin reilu satanen.
Sitten pari lepopäivää pyöräilystä.
Eilen 46km, tänään 56km ja huomenna olisi tarkoitus 66km. Viileää mutta sateetonta keliä ja syksyn värit!
Tänään pienillä variaatioilla viime lauantain lenkin uusinta eli 107 km maantietä. Syksyisen viileä keli, mutta tuuli pysyi ihan siedettävänä ja piti ajamisen oikein mukavana. Hämmästyttävän vähän näkyi muita pyöräilijöitä.
Maanantaina ennen auringonlaskua vajaa kolme tuntia Lohjanharjun polkuja.
Onhan siitä jo aikaa. Liikaa.
on tunti aikaa vaan ajosta... alkaa oleen nastakumi keliä jo kun rapina kuuluu monen pyörästä varhain aamulla
Tänään ennen töitä se tuttu 99km ajelu. ^ yksi kuumaverinen kaveri ajeli lyhkösillä housuilla, hrrrr lähteissä aamukuudelta +2 astetta, ja töihin tulellessa +6 astetta.
En kyllä tykkää ollenkaan kylmästä, enkä nykyisin pimeestäkään. Minkään oloisesta sateestakaan en tykkää.
^ älä ny viisastele, kun kämpässä on +30 astetta niin ei ole miellyttävää. +26 sopii paremmin, eli kämpän normaali lämpötila ( patterit kiinni).
Aamupäivällä hain Oululaisen (Fazer) tehtaanmyymälästä kaakaopusseja. Vilpoista oli, joten Lidlin kypärämyssylle oli käyttöä. 6 km meno, 5 km paluu.
Mä en aja sisällä. Mutta kesällä sisätiloissa oli käytössä 3 tuuletinta, ja yksi sellainen viilennin. Pahimmillaan kävin kylmässä suihkussa ja istuskelin olohuoneen soffalla kahden tuulettimen välissä, yöllä siirsin vempaimet makuuhuoneeseen - ei se ilmavirta nyt mukavasti viilentänyt.
Lämpimässä ajaessa jalat toimii huomattavasti paremmin ja kiva kun voi jo heti aamulla vaan lähteä ajeleen lyhkäsillä ajovaatteilla. Ja lenkillä se hikoilu vähän kun kuuluu asiaan - toisin kun kotona.
Nyt tarttee olla vaikka mitä vaatetta ja rukkaset+ tumput käsissä ja usein sadetakkiakin mukana, otsalamppua jne.
Oon ajanu niin paljon enemmän kuin kahtean...kolmena viimeisimpänä vuotena että olen kyllä oikeesti väsyny ajamiseen. Onneksi on kututalkoot niin saa toisenlaista liikuntaa.
Tänään piti ajaa gravelillä, mutta kun ennuste muuttui tuulen osalta 1 m/s, niin vaihdoin kuitenkin maantiepyörään. Hienossa aurinkoisessa syyssäässä tuli sitten ajettua 83 km. Kyllä maantiepyörällä ajaminen tuntui taas mukavalta kolmen (maantiepyörä)välipäivän jälkeen.
Luulin että on sadepäivä ja tulee vain hammaslääkärin kautta töihin ja kotiin. Ihan hyvä sää ja sain aamulla ajettua 72km joten tulee 85km. Huomenna varmaan lepopäivä, ei haittaa.
Iltapäivällä aurinkoisessa, vähätuulisessa kelissä 116 km Turun koillis- ja itäpuolella.
Äsken kotoo töihi, parin tunnin PK.
Eilen maantiellä vajaat 2-tuntia. Sää oli mitä parhain.
Sent from my iPad using Tapatalk
Eilen 5 tuntia pk-gräveliä.
Koska mahtavat syyskelit saivat tänään jatkoa, niin oli mukava hypätä maantiepyörän selkään ja ajaa ihan loistavassa (ruska hehkui jo varsin mallikkaasti myöhäisiltapäivän aurinkossa) säässä 102 km.
Pariin otteeseen pari tuntia gravelia tänään. Ei vaan maantie maistu vaikka tunnistan että olisi viimeiset kelit siihen hommaan...
Ennen töitä puristin 97km ( tulee yhteensä 110km) voi että vaikeeta ja raskasta, jouduin ylämäkien ( vastatuuleen) päällä hieman hengähtämään, hengästyin ihan kunnolla. Olisi pitäny vaan sunnuntaina ajaa satanen ( 80km) ja eilen lepo ( 50km) huomenna on ehdottomasti pyöräilystä lepopäivä.
Eilen 125 km ulkoiluttamassa 650b-kumeja pääosin sorateillä. Sää suosi.
Painetta olin laittanut eteen vähän alle 2 baaria ja taakse karvan ylin. Aluksi renkaat (Rutland 47 mm) tuntuivat vähän veteliltä, mutta hetken ajelun jälkeen tunne unohtui.
epäreilua...tänne ei muuten muut naispuoliset jäsenet kovasti kirjaa ajamisiaan...sain siis sen 110km kokoon, onneksi kotimatkalla oli kiva myötätuuli.
Kävin tänään pyörähtämässä satkun verran sekalaista samalla setillä, kuin maantainakin. Syksyn tuntua oli kosolti, mikä ei ollut ollenkaan ikävää.