Just 33km, mukavassa pikkupakkasessa ja pimeässä mtb:llä. Toki vain teitä pitkin.
Printable View
Just 33km, mukavassa pikkupakkasessa ja pimeässä mtb:llä. Toki vain teitä pitkin.
Lähimetsän läpi mutkan kautta kauppamatkalle. Upeata baanaa, kesäkumeilla pärjää ja olisi mennyt cyclollakin.
Tänään 30 km, josta parikymmentä meren jäällä. Kävin vihdoin poimimassa sen perkeleen puuttuneen VV ruudunkin Uutelasta. Nyt tosin pitäisi ajaa pari kilsaa avomerelle päin ottamaan vielä yksi ruutu...
Tänään reilun satkun. Aurinkoa vähän odottelin, mutta näkemättä jäi. Sekä todella sileää ja jäistä sorapohjaista, että hirveää kuoppaa ja rytkytystä. Suojaisissa rinteissä aurinko on jo tehnyt tehtävänsä, eli kevättä kohti ollaan menossa reippain askelin.
Renkaina uudet Gravdalit litkutettuina olivat luokkaa ihan OK.
Tänään vajaa kolmekymppinen (tästä Jarlalle strippivinkki) jäällä. Oli ihan parasta. Uskaltauduin aika kauas, meri on auki mm. Villingin eteläpuolella.
Äsken kävin tunnin palauttelun ajelemassa, meinas mennä reisille koko homma kun pakkasta -26.
Just hieman pidennetyn työmatkan 20km. Peukalot jäätyy, ja hengittämisen kanssa on vaikeeta kun kauluri jäätyy nenän kohdalta. Ja onhan se meno kankeeta, verrattuna vaikka viime tiistaiseen. Mutta ilman työmatkaa en olisi ajellut ollenkaan, ja iltapäivällä tulee vielä kotimatka.
Tänään yhteensä 90km. Aamulla oli kyllä kiva ajella...mutta alkulenkin ja työmatkojen jälkeen olen kyllä väsynyt.
...no eilen tuli 76km ja tänään aamulla oli pakko käydä kokeilemassa miten siellä pystyy - ei kovin hyvin; Pirkkalassa pehmeää hiekoitettua, Tampereen puolella jäistä sepelistä, Jasperintielle ei kannata mennä - yhtäkkiä sepelöinti loppui ja liu´uin alamäkeä, en meinannu päästä takaisin. Täältä pihalta pyörätielle piti taluttaa, myös takaisintullessa. 27km ja kaksi tuntia, kääk!
Eilen vajaa parikymppinen osittain jäällä. Aika kuumottavaa oli ajaa, en suosittele vaikka pilkkiäijiä oli tietenkin jää mustanaan.
Tänään läskillä 30 km. Nyt ei palellu varpaita, kun lämpötila n. 0 -astetta.
Tänäänkin tulee se 28km työmatkaa kuten jokaisena vuoden muunakin työpäivänä. Yhden päivän olen lipsunut helmikuun alussa..
Eilen kävin kaahaamassa lähijääpolut läpi kun sain maasturiin nastat alle. 15+v wanhat WXC-Extreme combo 2.1" leveänä
Eipä sitä liukasta keliä tullut sittenkään ja Naistenmatkan kelvi on hyvää ja Härmälä mennään sepeli väylällä... jäät lähti sekunnissa
^ tule ajaan Pieneläinkujaa ( no ihan tahallasi sanot kun todellakin on liukasta..), ihan jäässä eikä hiekkaa eikä sepeliä, just pääsin sen ajamalla, kääk! Ja Tampereen puolella on kyllä tietyt pätkät ihan älyttömän liukkaita.
Ajettu 38km, harmittaa kun en vesisateen takia lähtenyt aamun alkulenkille ja sitten hermoilin työmatkan takia niin että oon jännittämisestä ( henkinen ja sitten noi liukkaat pätkät) ihan väsyny.
Yksi juttu täytyy tarkastaa onko pyörä talvikelpoinen kun lähtee ajaan ja oon edelleen sitä mieltä että nyt liukas keli on ohi toistaseksi
Juuri tulin lenkiltä. Pirkkalassa loskaa oli ja kura lensi. Tarkoitus oli mennä metsäpoluille, mutta ei toivoakaan. Läskillä olin liikenteessä. Tampatut polut nyt aivan pehmeät ja rengas upposi todella syvälle. Suosiolla vedin pyörätielenkin, vaikka en niistä oikeen välitä.
^^ on, ja olen kyllä kohtalaisen kokenut sekä kohtuukuntoinen pyöräilijä, mutta aika huono liukkaalla ja söherössä. Oli aika paljo muuttunu olosuhteet iltapäivällä, Tampereella suuri osa pyöräteistä paljaana ( mutta sepelisiä) ja Pirkkalassa kyllä semmoista söheröä että kääk! sentään. Voisivat nyt aurata...ja se Pieneläinkuja ihan jäätä. Jos joku sanoo että ei oo liukasta niin ....ei ole käynyt ulkona.
51km tänään ajettu ja vaikeusaste 4. Lisäksi takajarru otti kiinni, että vähän lisärasitusta siitäkin.
Tänään 60 km. Ajoin 1,5 km 5 -tietä ja se riitti, nimittäin etelän vetelät olivat paluumatkalla talvilomareissulta, autoja lappoi ohitse yhtenäisenä jonona. Olipa rauhallista, kun pääsin kääntymään sivutielle.
50 km osin asfalttia, tampattua kovaa lunta ja vähän märkää jäätä. Liian paksut hanskat oli ja aivan likomärät lenkin jälkeen.
Lähetetty minun LYA-L09 laitteesta Tapatalkilla
Aamulla ( merisään jälkeen) 61km. Nyt on enemmänkin osuuksia paljasta asfalttia, kova tuuli! - hassua että niissä kohdissa missä kelviin on yhdistetty ajotie, ne kohdat oli ihan jäiset eikä mitään sepeliä tai hiekkaa. Ja yllättävän paljon panttitölkkejä taas löytyi, taskut täyteen eli 6 kpl.
30 kilsaa vaihtelevaa keliä: jäätä, lunta, puhdasta asfalttia, kuravelliä...
Tänään 54km, kelit on kyllä suosineet nyt muutamana päivänä.
Tänään 125 km, enemmän asfalttia, kuin soraa. Osa sorateistä oli vähän pehmenneitä, mutta eivät pahasti. Osa pienemmistä sorateistä olivat vielä paljolti jäässä. Mikäli yöpakkaset jatkuvat on odotettavissa ensi viikolla mainioita ajokelejä sorateille.
Tänään 80km yhteensä. Aamulla oli niin kylmä ( ei ollut kuin -10 astetta mutta kädet paleli ja kauluri huurtui kun nenä vuotaa sitä enempi mitä kylmempi on ja tuntui että tukehtuu...) että alkulenkki jäi 37kilometriin, joten alkuperäinen tavoite sama 90km aleni matkan aikana 70km:iin, mutta se kuitenkin ylittyi.
Tänään 21km, okei on vähän mut olen taas kautta vasta aloittelemassa. Nasta fillaroida kun on kuivat kelit ja jos vielä imuroivat ton tappajasepelin veks niin lenkit pitenee.
Tänään pari tuntia maasturilla, pitkästä aikaa ihan kelvillä. Lunta oli jo satanut ihan kunnolla muhkuraiseksi jäätyneen loskan päälle ja lisää satoi koko matkan. Missä se kevät on?
Eilen ja tänään reilut viiskymppiset. Eilen kerkesin kotiin juuri ennen myräkän alkua. Tänään taas oli huomattavasti lumettomampi päivä, vaikka tuuli olikin melko reilun oloinen. 8m/s(14).
Tänään pitkästä pitkästä aikaa, viimeksi ehkä joulun ja uudenvuoden välillä (?) Oli sen verran kivaa että ajoin pikkusen ajateltua pitempään, vaikkakin kelvillä jalankulkijat jotka tamppaa kaksi rinnakkain ja ei väistä vaikka kelloa soittaa, rupesi ahdistamaan.
Loppu matkasta koin (kai) henkisen tappion kun joku hybridi tai mikälie flatbar-gravel meni alamäessä ohi, kävi mielessä jos ottaisin peesihyödyn mutta en sitten kehdannut, olihan minulla tämä "poljen citymarkettiin camo" niin henkinen tappio vähän lieventyi, vaikkakin parin kilometrin jälkeen samainen pyöräilijä rupesi tulemaan ylämäessä selkä edellä vastaan, siinä olisi ollut helpon revanssin paikka mutta en jaksanut heittäytyä lapselliseksi (tällä kertaa :rolleyes:).
Tänään työmatkat oikeasti ja trainerilla vielä tunti epäajoa päälle.
^ juu noin se pitää ilmaista :D
Tänään 46km, ja taas kaikki pakkasvarusteet yllä ( -10 astetta) kankeeta oli ja ylämäet niin hitaasti että.. jäi se aiottu viiskymppinen vajaaksi. Muuten ihan ok ajella, auratut kelvit ja paljas ajotie tietyissä kohdissa lenkkiä.
Mittari jätti jotain pois, vakio 30km kohdalla vaan 27+ km?? kylmällä mittari näyttää hetkittäin nollaa, siksi ajan vakiota niin tietää mitä on ajanut ilman mittariakin.
noin 27km tänään. Oli todella hieno keli ja kun oli mahollisuus eli aikaa lähteä, niin kävin maalaismaisemissa ajelemassa.
----------------------------------------------------------------------------------------------
Pyörä Äijän Youtubea osoitteesta: https://www.youtube.com/channel/UCi4...eqmZfUjsVipZLA
Äskön työmatkaa 23km ja sitä ennen alkulenkkiä 27km. Aamukuudelta oli vielä ihan hyvä ajaa, nyt oli jo umpihankisempaa ja koko ajan kova tuuli, kääk!
^ yhteensä tuli 64km ajelua. Lisäksi lumitöitä auton ympäriltä ja auton pinnoilta. Kotimatkalla Tampereen puolella oli hienosti aurattu ( paitsi pätkä Tampereen valtatien vierestä) mutta Pirkkalassa vaan tallottu aamuisen aurauksen jälkeen.
Ja aika ihme sentään, ohitin Rantaperkiön kohdin yhden kippurasarvisella cyclolla ajelevan nuoren naiskuskin :p
Eilen illalla reilu 50km, tänään vajaa 50km, huomenna vajaa 70km.
Tänään reilu nelikymppinen läskillä. Oli paikka-paikoin aika raskas keli.
Aamulla 53km, ensin kiemuraa ja päätin sitten ajaa PikkuSäijän. Tuntui paljon raskaammalta ajaa maantietä kuin kiemurrella kelvejä, varmaankin siksi kun vauhti nousi. Varsinkin PikkuSäijässä jouduin polkemaan hetken niin kovaa kun pystyin....ensin yhdessä pihassa oleva koira huomasi, mutta näytti jatkavan lumikasan nuuhkimista - mikä oli vaan huijausta sillä koira lähtikin mun perääni, kiilasi etupyörää kohti mutta aattelin että nyt ei saa pysähtyä vaan ajaa vaan...kääk, apua. Siellä oli jotain pikkulapsia kun huuteli koiransa perään, prkl saisivat pitää piskiään sitten vaikka pitkässä hihnassa kun on ihan yleinen lenkkitie.
Huomenna vain pieni lenkki, ja tiistaina sitten pidempää ajelua työmatkaan yhdistettynä. Kiva oli kyllä pitkästä aikaa ajaa sileetä pintaa, eikä tarvinnu pitää kauluria lämmittimenä nenän päällä tai tuskailla palelevien sormien kanssa.
Eilen pari tuntia lähiöiden talvipolkuja. Samalla tuli painonnostoa, kun polkuja risteävät kadut ovat noin 70 senttiä alempana kuin polun pinta. Kelvitkin muistuttivat pitkälti pinnaltaan helppoa maastopolkua.
Milloin nää lumet sulavat?