Yks lisää hitaaseen.
Printable View
Yks lisää hitaaseen.
Kuin myös!
Alkaa olemaan ruuhkaa hitaassa :)
Arvaas Fränk kuka joutuu vetäjäksi? :)
No kyllä kai on ruuhkaa, kun kaikki ajokoirat on tunkemassa ryömintäryhmään. Ehkä ne vaan haluaa harjoittaa trialtaitojaan...
Jeejee, mahtavaa, olen ***** kettuuntuneena töissä. Hyvää lenkkiä muille!
19 kuskia lähti tolpalta, koitin ehdottaa kahta porukkaa mutta kaikki halus seurata perässä. Lähdettiin vaihteksi Luolavuoren suuntaan. Parit polut hautausmaan ympäristössä ja siitä Petreliuksen mastoon. Tässä vaiheessa vaihtui vetäjä, Peippo, metsän nopein eläin, meni keulille paremmin polut tuntevana. Ja hienoja polkuja löytyikin, tosin välillä ei ollut mitään hajua missä oltiin. Kannustuksiakin saatiin nuorisolta.
Pyöräkirjokin oli hyvä, perus joustojen ja peräjäykkien lisäksi sinkula, paksupyörä ja fiksi.
Pannutustakuu hoidettiin useamman kuskin voimin, itse aloitin jo ennen varsinaista lenkkiä, Jaaninojan polulla ojasta komea OTB. Hautausmaan nurkilla pahin tilanne, metsästä tultiin talon pihaan ja yksi kuski (sori, nimi muisti huono) aika pahan näköisesti nurin. Onneksi selvittiin kyynerpään haavalla ja muilla pienillä naarmuilla. Maastossa tein OTS:n (over the sadle), mäessä keula pystyyn ja siitä selälleen kanervikkoon. Ei vaurioita, pyörä jäi kyllä komeasti renkaat kohti taivasta ja aivan suoraan. Yhdessä mäessä taisi kaksi kuskia kaatua, ensin kampi kiveen laskussa ja vielä laskun lopussa pienempi kaato.
Hajotustakuu taisi jäädä tällä kertaa lunastamatta, mitä nyt alussa joku pieni tekninen tauko taisi tulla.
Lopuksi vielä tyhmäilyä BMX radalla sekä velotroomilla.
Kiitos Peipolle vetohommista Luolavuorella.
No ny on ajettu bemaxia, tempoa(?) velolla ja metsää. Ainakin pari OTB:tä tuli suoritettua 19 henkisen letkan toimesta. Hajotustakuun hoiti Copy komiasti särkemällä tällä viikolla kaupasta haetun pyörän satulan. Tervetuloa takaisin Turkuun! :)
Kotoa kotiin vajaa neljä tuntia ja 30 kilsaa.
Olipas oikein mukavan leppoisa lenkki, joka sopi hyvin kuvioihin.
Ja kruununa päälle bemaxia ja veloa.
Parikymmentä meitä oli parhaimmillaan, ja kaikki hitaita.
Siitä ensivuoden Tahkosta. Keväällä hiihtokauden jälkeen aloitetaan kunnon treenit porukkalenkille Tahko 180km. Ainakin Peter (Yeti) ja Matti (MattiH) ovat hengessä mukana. Miten muut?
Eli lähtö yöllä 00:00, eka kierros pitää mennä ehkä aikaan 4:45 (tämänvuotisen pitkän raja sitä luokkaa), toinen kierros 9:30 ja vimppa sitten sikakovaa :D.
Näin pääsee nauttimaan koko Tahkon, yön hurmos rauhassa, aamuauringon nousu maisemia ihallen ja loppurutistus ajokoirien kanssa.
Onko se diili.
Hieno lenkki! Hurjasti väkeä ja aurinkoinen keli, oli kiva nähdä letkassa myös pidempään poissa olleita kuskeja uudet fillarit alla.
En jaksanut lenkillä enää neljättä kertaa selittää missä tuo aiemmin postatun videon droppipaikka on, joten tässä se luvattu karttalinkki :) Löytyy helposti kun oikealla puolella olevaa pururataa ajelee ja kaartaa vasemmalle taukopaikan (penkit & pöytä) kohdalta. Dropin jälkeen tiukka käännös vasempaan ja alas...
Se lähtö on kai kello 05? Mutta joo, reenataan reenataan. Kyllä kai se olis ajettavissa. Eikä sen ihmeempää harjoittelua, cyclolla vaan pitkää ja paskamaista.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti HAK
Kiva lenkki oli, Peippo veti hyvät polut ja ajaa kyllä kuin pikakelatulla videonauhalla. Onneksi pahahkon näköisissä kaatumisissa ei tapahtunut pahoja. Kiitos koko porukalle!
Jaa, vaikka tänä vuonna 240 lähtö oli 00:00.
No jos 180 on ollut aiemminkin 05:00, niin kai se on ensi vuonnakin?
Koskahan ne siitä laittaa infoa.
Se lamppupääajelu vaan oli niin kliffaa !
Kiitos kaikille, eritoten Peipolle oikeasta ajolinjasta. :D Olipa kiva käydä suihkussa! Mies ja pyörä voivat hyvin. Nyt pari Carlsbergia pahimpaan särkyyn.
Noi kivikot on kyllä ihan mun lempijuttujani. Loistava lenkki kerta kaikkiaan!
Niijuu, mä olin lenkin ainoa nainen. http://www.millan.net/minimations/sm...owersmiley.gif
Kiitos vetäjille ja seuralle, hyvä lenkki oli!
Kiitoksia lenkistä vaikka tuli avattua pannutuskausi oikeen kunnolla. Jälkimatematiikka on sininen nenä, kipeä olkapää, arka kyynärpää sekä vaihtoon menevä kypärä (vaikka ei ole paljon mitään näkyviä vaurioita?). Tän viikon urheilut taisi olla tässä. Ihan hyvä palautua takasin maan tasolle vähän väliä :P
Kokeilin muuten lenkillä Jarkon fixiä asfalttipyörätiellä. Aika hätkähtyttävän epäuskoinen fiilis! Hyvin se työntää kampea ylös ja nopeasti. Väittävät kyllä, että siihen nopeasti tottuu? Kuninkaiden pyörä.
Joo, vaille kasiin asti töissä ja sitten kotiin odottamaan mekaanikkoa, joka lyhensi viimein pivotin takajarruletkun. -40 cm, -8 g, vain xxs-kokoisille pyörille.
Oi oisinpa ollut mukana lenkillä! Komea letka on ollut.
Kun en löytänyt mitään infoa vielä ensivuoden lähdöistä, enkä vanhoistakaan, niin laitoin Terolle maastoon.fi s-postia, että olisi hienoa ajaa sellainen auringonlasku/hyvää yötä+auringonnousu/hyvää huomenta+hauskaa päivää "JukolaTahko". :p
Hulluja haaveita. Lets see. Nyt muuta väliin.
[En tykkää]
Komea pannutus toisessa hypyssä. Alastulo kemeasti keula edellä vastapattiin ja siitä suorinvartaloin kerien tatamiin. Muutama perus naarmu ja oikea ranne nyt aika hellänä. Satulakin otti jotain damagea. Ei voi tommosella leveällä hiekkaradalla pysyä pystyssä. Parempi jatkossakin pysyä kivikossa. Voi olla, että jää tiistain kisa väliin, kun ei ole oikein hyvää kalustoa. Läskipyöräkin on kappaleina.
Alkumatkasta kävin kotona kiristämässä kammet, kun ei pikkuavaimilla kenttäolosuhteissa saanut riittävän tiukalle. Navigoin Luolavuoreen, jossa sain letkan uudestaan kiinni.
Tahkon vajaalle pitkälle matkalle (180km) olisi parasta päästä jo 00.00. Silloin siellä on todella hienoa. Aurinko nousee ... ja perilläkin on joskus iltapäivällä.
Tarviikko lainapyörää? Järjestyy haluttaessa...Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti greenman
Tuli aikoinaan opittua, että mitä parempi maastoauto niin sitä hankalampaan paikkaan pääsee jumiin. Onkohan se nyt sitten niin, että mitä parempi maastopyörä niin sitä isompia pannuja tulee. Toivottavasti kaikki kolhiintuneet toipuu nopeasti.
Immolle tiedoksi, että greenmanin pannut tuli kakkoshyppyrillä. Itselläkin siinä yksi pieni tilanne. Ja se on se paikka josta olen antanut palautetta jo aiemminkin. Ei siinä muuten mitään, mutta kun tällainen hidas ja kankea hämäläinen, jolla ei ole käsiä, jalkoja, kykyjä eikä rohkeutta, ei vain uskalla ajaa siitä riittävän lujaa. Sen hyppyrin uudelleenmuotoilun jälkeen en muuten ole käynyt BMX:ää ulkoiluttamassa. Ei oikein ole mieltä lähteä sinne jarruttelemaan. Mun mielestä siis sitä kakkoshyppyriä olisi syytä muokata jotenkin. Täyttää ja/tai pidentää sitä kuoppaa tai vaihtoehtoisesti muotoilla jotenkin kokonaan toisenlaiseksi. Toki ajomiehet siitä osaa vetää enkä tiedä tarviiko muista välittääkään. Toisaalta kuopan jonkinasteinen täyttäminen ei haittaisi tuplan hyppääviä yhtään. Siirtyisin toki velolle, mutta huomasin just eilen etten jaksa polkea sitä kierrosta enempää. :)
Hauska lenkki oli ja kaikki polut mulle täysin uusia. Pikkasen painoi loppulenkistä edellisen päivän rengastien kierto, jossa ajoa reilu 200 km 45 kiloinen kärry perässä. Taisin olla yksi niistä leppoisan lenkkivauhdin takaajista, kun olin ison osan ajasta vetäjän perässä jarruttelemassa. Mielestäni hyvin vedetty lenkki taas jälleen kerran.
Oli hauskaa seurata Peipon menoa ja opiskella ajolinjoja. Paikoitellen aloittelijan silmin vauhti oli aika uskomaton. Itsekin vedin nurin, kun kuvittelin, että kai tuosta perästä nyt puolella Peipon vauhdista selviää.
Ei riittänyt taidot, renkaan pito ja pyörän ominaisuudet. Pääsyy aloittelijan taidoissa. Lähti etupyörä luistamaan liukkaan kiven päältä ja loppu onkin sitten historiaa.
Ensimmäinen luisto oikeni ja vauhdinkin sain tippumaan kävelyvauhtiin. Kuvittelin jo selvinneeni pelkällä säihkähdyksellä, mutta ajolinja oli siinä vaiheessa ihan jossain muualla, kuin piti ja ajoin sitten uudestaan eturenkaan toisen kiven päälle, josta etutengas sivuluisussa seuraavan kiven kylkeen. Ja pyörän sivusta kädet edellä kivikkoon. Oliko tuo sitten STB, kun kuski menee tangon sivusta ohi. :) Polven kolautin kiveen, mutta onni onnettomuudessa oli, että mulla oli kevyet polvisuojat päällä ja oikeassa paikassa, eli polven ja kiven välissä.
No ei ollut turha lenkki. Opinpahan taas loukkaantumatta ainakin yhden tärkeän asian lisää. Opettele ensin ajamaan kuivalla kelillä ja lisää vasta sitten vauhtia kostealla alustalla :)
Toinen hyvä opetus oli, että suojista on iloa vain kun ne on päällä. Pitäisköhän hankkia kyynärsuojatkin tai ainakin laittaa pitkähihainen paita ja hanskat päälle. Sen verran ikävän näköistä jälkeä tuli nähtyä ...