Talvipäivänseisaus 15.-16.12.2018
Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti
kuovipolku
Raaportti kaakon retkikunnan ajelusta ei sekään ollut huono, mutta juttu on harvinaisen hyvä, jopa niin hyvä että arvelen että se on pitkälti valmiiksi jutuksi muotoillun tiedotteeń ansiota. Moni isompien ympyröidenkin mediavastaava voisi ehkä ottaa oppia:cool:
PS Hämmästyttävää myös ettei jutun alle ollut kertynyt sitä tavanomaista pyöräilijät sitä pyöräilijät tätä ja niin edelleen kuonaläjää,
Kiitos! Aika pitkälle kirjoittamani tiedotteen pohjalta toimittaja jutun rustaili ja soitteli vielä perään kysyäkseen muutamia tarkennuksia. Yritin kerroilla asiaa parhaani mukaan niin, että ”ei pyöräilijäkin” pääsisi asiasta edes jotenkin kärryille. Muutamaan toimittajan kysymykseen en osannut vastata, joten päätin soittaa Mikolle ja selvittää vastaukset.
Osittain offtopic: Jossain vaiheessa aamuyön tunneilla retkikunnassamme pohdiskeltiin liekö Mikosta tahi näistä rando-touhuista koskaan kirjoitettu juttua suomeksi vaikkapa Fillarilehteen tai muualle? Olisi varsin mielenkiintoista lukea mistä touhu on saanut Suomessa alkunsa, kenen toimesta ja niin edelleen!
Asiaan: kiitos järjestelyistä Mikolle ja reissutarinoista kaikille niitä kirjoittaneille! Mukavahan näitä on lukea. Erityisesti missilen teksti jäi mieleen! [emoji28]
Edit. Lisätty kuva alkumatkasta, kun maassa oli lunta, jaloissa voimaa ja päässä tolkkua.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...2da3ae6cf0.jpg