Tämä sovittu :) .
Kohta lähtevät nastarenkaat napisemaan Hauhoa kohti.
Printable View
en pääse minäkään.. kasvattelen poikaa kotona kun rouva on töissä, keskiviikkona 21pv olisi ensimmäisen kerran vapaata .. tai toki tässä ennen sitäkin on aikaa, mutta menee aina klo 16 eteenpäin ja alkaa olla jo ihan säkkipimeää :/
Minä olisin tänään tullut mukaan, mutta jätän ihan rehellisesti sateen takia väliin. :eek:
Eilen kävin tuon Viralan lenkin kiertämässä ilman Hattula-roundia. Tulee muuten melko pitkä lenkki siitä. Pyörin Rastilassa n. 20km ylimääräistä ja kilsoja kertyi silti 90 (ilman Hattulaa siis). Tiet oli hyvässä kunnossa; pääosin sulia, tosin Härkätiellä parissa kohtaa vähän jääpolannetta.
Ai kappas siellä sataa.. Pikkusateessa on paras hengittää
/ot
Mitä olette mieltä, ajattelin että jos tekis naamakirjaan ryhmän (esim hämeenlinnan fillarilenkit) .. Tavoitteena saada laajempaa lukijakuntaa yhteislenkeille. ?
/ot
EDIT kokeilin tehdä sitä ryhmää mutta en vissiin osaa kun siihen pitäisi lisätä käyttäjät jo nyt, ja ideana olisi semmoinen avoin ryhmä mihin voisi laitta esim linkin tähän keskusteluun ja muihin mestoihin missä lenkeistä on keskusteltu (esim Linnan Pyöräverstaan FB sivulle)
No niin, lenkki tuli tehtyä yksikseen ajellen ja hieman ekstreemi tuo keli kyllä oli, mutta oikealla asenteella ihan ok.
Mukava, että täällä on ollut jutustelua asian tiimoilta, toivottavasti lähtöpaikalla on joskus enemmän ruuhkaa :)
http://img42.imageshack.us/img42/8646/18121.jpg
Eipä lenkin toisessa päässäkään tainnut olla ruumiinkulttuurin lisäksi paljoa muuta tarjolla, ainakaan taulusta päätellen:
http://img402.imageshack.us/img402/3725/18122.jpg
Tulin Eteläisen kautta takaisin, koska ne 10-tien ylämäet on 100-kilon sarjalaiselle niin kivat :) .
Rekan roiskeet tuolla on hieman vaarana, vähäistä oli raskasliikenne kuitenkin sunnuntaina.
http://www.sports-tracker.com/#/work...4tnbtka1coom5o
Olmi, mukavaa että ketjun aloittaja muistaa vastuunsa ;) . Tuo Viralan lenkki on tosiaan aika pitkä, nämä ehdotukset kun lähti omista "treeneistäni", myös lyhyemmille lenkeille olisi varmaan talvisin kysyntää.
Jartsuli, naamakirja on ok ja kannatan , varsinkin jos siitä saa julkisen. Itse en oikein haluaisi naamakirjaan liittyä.
Taisit olla kohtuu kuranen kun kotiuduit... Eikös noi ole aika pitkälti hiekkateitä :-)
Kunnioitettava lenkki .. Varmaan semmonen sopivan niitti olo
Kestopäällystettä tuo on koko matkan, lukuunottamatta kohtaa Hauhon Portaassa, jossa etsin uutta reittiä välttääkseni Tre-Lahti -tiellä ajamisen.
Umpikujaan meni ja ajoin metsän läpi Lahden tielle. Kyllähän tuolla hieman cyclocrossia vaatteisiin silti tarttui :)
Koitetaan täältäkin tulla joku kerta matkaan! Täytyy prismaan mennä nastagumeksia vilkuilemaan.
Aika jäykkiä ja painavia malleja tarjolla. Itse ostanut bikeshopista maratonit ja ice spikerit crc:ltä.
Omia videoita. On siinä vähän "talviajoakin", ice spikerit.
http://www.youtube.com/watch?v=59P7tR12UfA
Tervetuloa Lirva ja Jake_Kona lenkille mukaan.
ps. tuo Jake'n videolla näkyvä nahkavaaka on kyllä melko kehno, oli samanlainen ja se tarvitsi aina kolme numeroa kilojen näyttämiseen.
Onneksi tuo hajosi viime kesänä ja ostin jalopuumallin, tämä oppi melko pian kahden numeron taktiikan, parannettavaa sillä silti olisi :) .
http://img163.imageshack.us/img163/2774/vaaka.jpg
Täytyy passata keskiviikko, sillon on pojan 1v synttärit ja tulossa vieraita.. Mutta miten kävisi perjantai 23pv?
Perjantai käy hyvin lenkkipäiväksi, sen jälkeen onkin hyvä siirtyä joulunviettoon.
Ajan kuitenkin jonkun lenkin myös keskiviikkona, joten mukaan sopii.
Olisko tänään ketään lähdössä vaikka tuossa kuuden aikaan, itse ajattelin jotain tunnin mittaista kevyttä nautiskelulenkkiä jotta saisi hien pintaan ennen saunaa ?
Lähtisin muuten, mutta cyclosta hajosi kuitukampi tänään, joten tuli pyöräremontti ilta :( .
Oho miten se tuollai hajosi, oliko osunut johonkin?
Kampienasennnuksen testiajoa tänään Renkon -lenkki Härkätien kautta lähtien.
Pyrin ohittamaan Tiiriöntien ja Parolantien risteyksessä olevan Etolan parkkipaikan n. klo 13.00.
Nastarenkuloilla menen ja mukaan sopii.
Lis. - Lenkki tehty, kammet kesti, sää hyvä(pyörä ja kuski melkeimpä puhdas palatessa), osallistujia 1 ja data
Perjantai saikin takaiskun, pitää olla lentokentällä klo 14
Suurtumpelo pitäisi kohta palkita vuoden 2011 lenkille innostajana. Nuo lähtöajat ovat arkisin hieman mahdottomia. Klo 17 jälkeen voisi joskus itsekin ehtiä mukaan.
Riittävä palkinto tulee siitä lenkilläkäynnistä itsestään (kiitos toki kohteliaisuudesta) ;) .
Myöhempikin lenkkiaika käy kyllä itselleni. Huomenna torstaina en kyllä kerkiä ja joulupyhinä taidan köllöttää.
Lähtöaikaa -paikkaa voisi toki toisetkin ehdottaa.
Kenenkään ei tarvitse miettiä pysyykö mukana tullakseen kokeilemaan, kyllä pysyy.
Parhaat talvilenkkikelitkin ovat vasta edessäpäin, kunhan pikkutiet saavat lumipeitteen.
Ai että kun aukeaa nätti päivä, oisko tänään ketään lähössä pikkukivalle krossarilenkille?
Edit se nätti ilma menikin jo.. Mutta jos joku lähtis vois itekki vielä innostua
Keskiviikkona 28pv lenkkiseuraa klo 16 alkaen.. Eli lamppulenkki olis. ?
Tämä sopii. On norskien mukaan tosi siisti keli odotettavissa.
Joo pitäis olla about nollassa ja kuivaa
Edit, sopisko että nähään jukolan s-marketin edustalla tuolloin klo 16 ja lähetään siitä sitte vaikka kohti renkoa ?
Olikin hieno fillarikeli tänään. Muutaman tunnin maastolenkin polkaisin parolan metsissä ja grillasin eväät parolannummen laavulla. Kuivat polut eikä ketään muita liikenteessä. Olisin voinut iltalenkillekin lähteä mukaan mutta huomasin viestit vasta nyt.
Kiitokset myös täältä, olikin yhteislenkkien osanottoennätys(2), kun jartsulin kanssa kierrettiin Rengon -lenkki :) .
Sää oli mainio, kahvit nautittiin Rengossa huoltamolla ja amerikanjouluvalot nähtiin siankärsäntiellä. Tässä vielä data kahvitaukoineen.
Onneksi ei sentään ollut viimenen lenkki, joten mukaan kerkiää kyllä ;) .
Tuollaisen makkaranpaisto -lenkin laavulle voisi muuten myös tehdä porukkalenkkinä.
http://img.tapatalk.com/d98cbe2b-73bf-fd32.jpg
Siinä on mainitut jouluvalot.. En ois uskonu että suomessa moisia näkee :D
Edit tuo laavulenkki idea on hyvä.. Kabanossia ja pari huurteista urheilujuomina :P
Lauantai näyttäisi lenkkipäivältä, ajattelin jotain fiilisajoa valosan aikaan nyt kun saa juomatkin pysymään kuumina ja jalat lämpiminä.
Minulle sopii, mutta takaisin on oltava viimeistään klo 17.
Koska kukaan ei vielä ole kertonut reittitoiveita huomiselle, ehdotan jotain seuraavista vaihtoehdoista:
Voisimme lähteä vaikka linnan edestä ja ajaa:
1) Tampereentien kautta Armijärven tielle, siitä Ihalemmentien kautta Parolaan,
Parolasta Teollisuustietä Hattulan kirkolle, josta Aulangontietä rautatiesillalle.
(Tässä olisi noin 40km takana ja sillan yli pääsisi linnalle takaisin,
jos joku haluaa jatkaa pidemmän lenkin, voisi jatkaa vaikka Harvialantietä Turengin suuntaan) .
Pääosin kestopäällystettä.
2) Janakkalan kirkolle, siitä Viralanjärven rannan kautta Katiskoskeen, jossa pikku kieppi ja laavulta metsätietä Miemalaan.
(Tarkoitus ei ole ajaa Ilvesreittiä pitkin, vaan lähinnä metsäautotietä). Olisiko tämäkin noin 40km(<-arvaus).
3) Leppälammin maisematornilla voisi myös käydä, vaikka Haitin kautta ajaen. Tämä on pääasiassa hyväkuntoista hiekkatietä ja reittivaihtoehtoja on paljon joten sanotaan tällekin perusmitaksi 40km.
- Nämä vain ehdotuksia, joku muukin reitti sopii kyllä
Piru kun on päivystys niin ei voi lähteä mukaan, nyt kun pääsisi ilman nastojakin.
Jos nyt tekee toisen hyvän teon ja laittaa peltilehmän nettiautoon myyntiin.
Suurtumpelo, tuo ykkösreitti kuulostaa kivalta .. Oisko lähtö klo 13 vaikka siitä linnan edustalla olevalta koskilta, siinä olisi valoisaa aikaa noin kolme tuntia.
Olipahan mukava lenkki, kiitoksia suurtumpelolle mielekkäästä reitistä.. Oma osuuteni oli tasan 42km ja keskisykekin jäi optimaaliseen 75%.
Tulkaahan muutkin alueella vaikuttajat rohkeasti mukaan .. Tälläiset ilmat mitä tänään oli on häpeä tuhlata sisällä foorumin kahlaamiseen.
http://img.tapatalk.com/d98cbe2b-18e5-490a.jpg
Kiitokset myös täältä. Ilma oli tosiaan upea, näin oli hieno päättää vuoden 2011 lenkit.
Minulle tuli Vanajanlinnan kautta kierrettynä hieman vajaa 60km lenkki.
Tässä vielä data, joka kyllä tällä kertaa sisältää vanajanlinnanlenkin ja (juttu)taukojen lisäksi myös suihkureissuni, varusteidenpesun, nettisurffausta, kahvinkeittoa ym. ;) .
HUomenna tiistaina 3.1 näyttäsi oleva säätä sen verran, että olisiko lenkille lähtijöitä?
Valoisan ajan lenkiksi ehdottaisin vaikka Vanha härkätie-Inkaalan kartano-Hakoisten linnavuori reittiä.
Jotain 40-50km tuosta tulisi asfalttia ja hyvää hiekkatietä, sekä n. 200 metrin talutus metsätöiden vuoksi.
Jos keli menee kovin pehmeäksi niin sitten jotain muuta.
Pimeän ajan lenkki sopii myös, mutta sillon on ehkä parempi pysyä kestopinnalla.
Mahdolliset tulijat, ilmoitelkaan aika ja/tai reittitoiveistanne.
3.1 klo 7.15 suunitelma muuttui sen verran, että menenkin pyörällä Iittalaan.
Jos kiinnostaa lähteä mukaan, niin pyrin ohittamaan linnan kirjaston suunnalta lähestyen klo 11.15
75 km tuli ajeltua ja asiat hoidettua samalla. Tässä sports-tracker data .
Jos joku miettii lenkillä menoa, niin ei kannata pelästyä pääteiden loskasta. Pikkuteillä on todellinen loistokeli.
Harminpaikka nyt on itsellä pari päivää aika tiiviisti pojan kanssa, itseäkki ois tänään poltellu polkemaan mutta ei vaan aika riitä.
Täällähän on kovasti toimintaa nykyään, kiva juttu! Mutta onko joku pyöräillyt Ahveniston suunnalla, joko siellä pääsee hiihtämään??