Sunnuntaina kevyesti keskellä päivää 8 km.
Printable View
Sunnuntaina kevyesti keskellä päivää 8 km.
Eilen aamupäivällä kaverin kanssa hidas höpötyslenkki reilut 15 kilsaa
Tänä aamuna viimeiset 50 metriä bussipysäkille.
Eilen lähipururadalla talven eka nastarilenkki. Hitsin alaselkä- ja pakaravaiva... ahdistavat juoksemisen jälkeen aika pahasti...
Aamusella salilla muun treenin ohessa puoli tuntia matolla
Eilen 23.5 km aikaan 2h 07 min. Keskisyke 130, maximisyke 163.
Toissapäivänä juoksin Frankfurtin maratonin aikaan 3:32. Hauskaa oli!
Ens kertaa varten vois oikein treenata juoksua, tällä kertaa pohjalla oli paljon maastopyöräilyä + 10 jalkalenkkiä heinäkuun jälkeen.
Tänään tunti kevyesti viis ja puoli ja loppuun kaksi kilometriä alaveekoolla neljän pintaan kun tuntui jo siltä lihaksissa että uskaltaa nostaa vauhtia.
Maanantaina kevyesti hölkäten. Seuraavaksi juoksuaskeleita otetaan New York Marathonin merkeissä. On vielä ensimmäinen :)
^tais jäädä ensimmäinen vielä odottelemaan, pahoittelut sinne, tiedän miltä tuntuu kun on treenannut ekaa maratonia varten itsensä hirmu kuntoon, eikä pääsekään juoksemaan. Ei kiva, itsellä meni viisi vuotta, että viitsi yrittää uudestaan ja silloinkin meinasi mennä pieleen, onneksi ei kuitenkaan, olisi varmaan jäänyt koko leikki sikseen..
OnT: äsken 21,2 kilsaa Helsingin rantoja pitkin, lähdin vaan normi pitkälle lenkille, mutta tuli vähän kierreltyä ylimääräisiä ja kotia lähestyessäni huomasin, että ylimääräisellä Töölönlahden kierroksella tulee puolikas täyteen, niinpä piruuttani venytin.. Aikaa meni 2.02, mikä on ihan ookoo mulle näillä kilsoilla, punaviinitankkauksella ja ilman lenkkijuomaa. Tästä on hyvä jatkaa Tukholma 2013 projektia..
Tänään jotain 1.5 tuntia. Välissä ruskoja ja muuta pullistelua. Eilisen virvokesession jälkeen ihan hyvä.
sade ei sitten loppunut ... tuli juostua uimahallissa 45 min, osittain aika kovaa
Äsken tunnin verran herättelin 2,5 viikkoa levännyttä konetta.
Kevyttä hölkkää aamupäivästä purtsilla. Porukkaa oli ihan kiitettävästi liikkumassa kun pyhäpäivä.
Tänään reilu kymppi laahustusta, hidasta prkl.
1997, polvet tuli kipeiksi. Päätin pitää taukoa, joka jatkuu edelleen:o.
tänää 7km, olipas helppoa pitkä tauon jälkeen
10 kilsaa tänään aamusta. Kolmas lenkki n. viikon sisään 6 kk juoksutauon jälkeen... kyllä se tästä lähtee.
Äsken vedessä Vaajakosken uimahallissa 45 min.
Eilen saunalenkki 2h20/26.4km rentoo hölkkää. Sykkeet vähän koholla vauhtiin nähden, mutta pistän sen syksyn rapakunnon ja viime viikon flunssan piikkiin.
Hetki sitten 12km kevyttä :)
Kymppi kevyttä hyötyjuoksua Jätkäsaareen verkkokauppaan ja takaisin
Reilut 8.5 km palauttavaa jolkottelua kuntopiiritreenin jälkeen. Tällä viikolla hieman yli 40 km juoksuaskellusta. Taitaapi olla enarit omalla kohdalla.
Kaverin kanssa iltapäivästä 13,5 kilsaa Keskuspuiston polkuja
17.11.2012 Hakunilan maantiejuoksu cup XXII, ensimmäinen osakilpailu, matkana 10 km, aika 46 minuuttia.
Jalat meni ihan tukkoon eli hapoille: syynä huono alkulämmittely ja kovaan alustaan tottumattomat jalat.
Lihasten pehmittely alkoi tänään ajamalla pyörällä töihin.
Lauantaina Kampelan ovelta bussiin (nro 20 keskustan suuntaan).
Eilen puulaakisabapeli yhdellä ja samalla vaihdolla alusta loppuun... :p
Eilettäin 17km.
Eilen vähän reilun 1½h/18km.
Illalla puolisen tuntia vaikka pakara ei tykkää juoksemisesta, lienee alaselkä/SI-ongelma.
Eilen tunti ja +12km. Muuten kevyesti, mutta viimeinen kilsa veekoolla alle neljän vauhtia. Pidempäänkin olisi tehnyt mieli juosta, mutta kun tuli pyörälläkin ajettua niin jätin tuohon.
Pispalan portaita kävellen tuli eilen mentyä mutta ei se oikein juoksua ollut kun ei huonokuntosen jalka noussut
^ noihin pitäisi kyllä itsekin mennä. Paljon paremmat kuin Teivon parkkiksen portaat, jotka tosin olis vähän lähempänä.
OnT: aamusella ~40min verrailua kuntosalille ja takaisin.
Oiskohan 3 vuotta sitten viimeksi eikä silloin oikeen juoksua muistuttanut. Alako hävettää kun nuorempana mennyt puolimarakin reilusti alle 1.20. Polvissa pientä vanhaa vammaa joka ois pitäny joskus hoijattaa mutta silloin kun noi vammat oli akuuttia aikaa niin ei tunnettu mitään tähystyksiä tahi muuta järkevää. Yrittäny pärjäillä, eikä noi riesat pyöräilyä vaivaa, luojan kiitos. Toisaalta joka toinen aamu vähintäänkin muistan kumpi polvi aikonaan meni Joensuun Mehtimäellä pimeetä polkua juostessa vuonna 1971.
Eilen aamupäivällä hieman suulaamman kaverin tarinointia ja puuskutusta kuunnellen puolitoista tuntia ja 15 kilsaa
Iltapäivällä 1h24 muuten peekookakkosta, mutta vika kolmonen vähän reippaammin.