Talvipäivän seisaus 08-lenkki
Moro,
tänään on talvipäivän seisaus ja sen kunniaksi ajettiin vuoden pimein lenkki. Pimeälle Haapalehdon Shellin pihalle kokoontui aamulla kello 08.00 yhteensä 18 pyöräilijää. Matkaan lähdettiin mukavan lauhassa nollakelissä. Pyörätiet oli onneksi aurattu eilisen lumisateen jälkeen.
Reitti oli tänäänkin kahdeksikon muotoinen tuplakierros Oulun lähiseudulla. Alkumatkalla ajeltiin Oulun pohjoisosissa Talvikankaan, Patelan, Toppilan ja Hietasaaren suunnalla.
Kahvit juotiin tänään tunnelmallisessa torimakasiinissa tukevien hirsiseinien suojassa. Kahvilla oli myös puhetta turvallisesta ajotavasta ja liikennesääntöjen noudattamisesta. Periaatteena 08-lenkeillä on se, että letka pysähtyy aina punaisiin valoihin. Muistetaan pitää tästä aina kiinni vaikka ketään satunnaista ohikulkijaa ei olisikaan näkyvissä. Pieni pysähdys on vain hyvä asia, jolloin voi juoda vaikka pienet hörpyt juomapullosta.
Kahvin jälkeen matka jatkui kohti etelää. Oritkarin, Oulunlahden ja Oulunsalon kautta ajektiin Kempeleeseen. Kokkokankaan tieltä käännyttiin Juuruksen tielle. Metsätiellä pidettiin pieni lumihankien merkkaustauko, ns. pyöräilijän kusema. Takaisin pyörätielle palattiin Madekoskella, josta palailtiin takaisin kaupunkiin Patemäen ja Kastellin kautta.
Loppuparlamentti pidettiin Haapalehdon Shellin kulmilla. Oma mittari pysähtyi Saarelassa jolloin kilometrejä kertyi 93 ja aikaa tuohon kului noin 4,24 tuntia. Kiitoksia kaikille oikein mukavasta lenkistä. Mukavassa porukassa aika kului taas kuin siivillä.
08-lenkit jatkuvat taas ensi sunnuntaina kello 08.00 Haapalehdon Shelliltä. Kahvit juodaan silloin Nallikarin Edenin kahvilassa noin kello 10.
Oikein mukavaa Joulua kaikille pyöräilijöille!
Vuoden viimeinen 08-lenkki
Moro,
tänään ajettiin vuoden 2008 viimeinen 08-lenkki mukavassa talvikelissä. Pakkasmittari näytti aamulla -7C lukemia, kun 19 pyöräilijää kokoontui Haapalehdon Shellin pihalle. Letkassa oli mukana oli myös pyöräilevä toimittaja tekemässä juttua talvipyöräilystä.
Alkumatkalla ajettiin Erkkolan sillan kautta joen eteläpuolelle ja kohti Madekoskea. Aamupimeällä pyörätiellä oli taas hyvin tilaa ajella ja juttu tuntui luistavan hyvin parijonossa. Letkassa saa muilta kavereilta hyviä vinkkejä monenlaisiin asioihin, kuten mitä tehdä lopulle jääkapissa lojuvalle lopulle joulukinkulle?
Pimeydestä päästiin nauttimaan, kun letka kurvasi Sääskensuon tielle. Päivä on muuten jatkunut Oulussa jo 10 minuuttia talvipäivänseisauksesta. Itäisessä horisontissa kajasti hienosti punainen kajo, kun pysähdyttiin pienelle tyhjennystauolle.
Katuvalojen loisteeseen päästiin taas Heikkilänkankaalla, josta matkattiin pyörätietä pitkin moottoritien varteen. Kemiran portin kautta jatkettiin Ruskoon ja Kuivasjärvelle. Linnanmaan kautta ajeltiin Toppilaan ja Nallikariin meren rannalle. Merijää oli tänään kiiltävän sinistä ja sileää, kun käväistiin rannalla kääntymässä. Kuvaaja nappasi muutaman kuvan porukasta ennen kahville menoa.
Pyörä-Suvala tarjosi nyt vuoden viimeisellä 08-lenkillä kahvit koko porukalle. Ruokalistalla oli oikein maukas 8-munkki ja kuppi kuumaa. Kiitoksia Pekalle, Jarille muulle Suvalan väelle munkkikahveista! Kahvitauko on aina sosiaalinen hetki, jossa voi porista entisten ja uusien kaverien kanssa pyöräilystä ja muustakin. Tänään pyöräilevä toimittaja kertoili ensikokemuksiaan yhteislenkistä ja samalla haastatteli muutamia kavereita.
Kahvin jälkeen toimittaja ja kuvaaja palasivat takaisin työpaikalle ja me muut jatkettiin lenkkiä kohti etelän suunnalla makoilevaa aurinkoa. Nastarenkaat ratisivat torin rannan, Oritkarin ja Oulunlahden suunnalla. Lopuksi ajeltiin Kaakkurin kautta Maikkulaan ja takaisin Haapalehtoon. Loppuparlamentissä opetettiin Timille Uuden vuoden viettoon liittyvät Suomen kielen perussanat, kuten hölökynkölökyn yms. muuta saman tapaista.
Omaan matkamittariin kertyi tänään 79 km. Aikaa tuohon kului noin 3,55 tuntia.
Kiitoksia kaikille mukavasta lenkistä!
Seuraava 08-lenkki on vasta ensi vuonna, eli ensi sunnuntaina kello 08.00 Haapalehdon Shelliltä. Tervetuloa!
08-Lenkkivuosi pakettiin...
Osallistujia 08-lenkeillä v.2008 oli ennätysmäärä. Myös tapahtumissa eli Rokuan yhteislenkillä, Yöpyöräilyssä ja Syöteajossa oli ennätymäärä pyöräilijöitä. Vuoden viimeinen lenkki ajettiin tänään ja sieltä muutamia kuvia ositteessa:
http://personal.inet.fi/urheilu/pekk...kuvaalbumi.htm
Tosiaakin suuret kiitokset mun puolesta kaikille pyöräilijöille ja huoltoauton kuljettajille sekä Pyörä-Suvalalle.
Vuodelle 2009 on taas odotettavissa lenkkejä ja muuta mukavaa ja ainakin Syötteelle mennään varmasti 15-16.8.2009.
ps. oisko EKH paha nakki jos pistäisit tänne vähän faktaa mitä meitä on ollut keskiarvoisesti lenkeillä v.2008 sulla niitä tilastoja varmaan löytyy...?