Iltalenkin cyclolla. Reittisuunnitelma ei pitänyt, kun paikoin olisi pitänyt olla pyörän sijaan kanootti.
Printable View
Iltalenkin cyclolla. Reittisuunnitelma ei pitänyt, kun paikoin olisi pitänyt olla pyörän sijaan kanootti.
Tänään aamulenkin työmatkalla, kun kerrankin ei satanut. Töistä paluu sitten lyhyen kaavan kautta sateessa.
Maanantaina työmatkat. Sen kastumisen jälkeen ei ole uskaltanut, kun on ollut pientä orastavaa flunssaa ja tiedän että se iskee kunnolla jos kastuu ja/tai kylmettyy. Olkoon vaikka kuinka epätieteellistä mutta aina mulle käy niin.
Aamutuimaan 56km cycloilua kaverin kans, vettä heiman sateli alkuun
mutta ei se sitten lopen haitannut. 4,5'C lämmintä.
Aamulla maasturilla 26km metsäpolkuja. Sadetta odotellessa.
Viikolla työmatkat 150km ja eilen 25km maastolenkki.
Äsken pari tuntia maastoa.
Tänään loistavassa kelissä 120 km cyclolla, pätkän verran yli 25 km/h ajonaikaisella, kuten tapana on ollut. Alle laitoin Marathon Supremet. Maantiepyörällä en viitsinyt lähteä, olihan tiet märkiä ja pyörätiet liukkaiden lehtien peitossa. Samalla koeajolla olivat Löfflerin Thermot: aamun 6 astetta oli sopiva, mutta päivän lämmettyä olisi pärjännyt vähemmälläkin; toki kalvohousuista poiketen hiki ei litissyt lämpöjen noustua -voisivat olla kelvolliset välikauden kalvottomat.
:) olisi pitäny kokeilla jo aiemmin, sillä ihan hyvin pystyin ajaan ja ajoin 50km. Kesäkurapyörällä lähitienoota. Paikoin tosi paljon puista pudonneita märkiä lehtiä!
+6 astetta, aika tuulista ja märät tiet aamulla. En tiedä olenko vaan kävellyt niin "konkaten" mutta polvissa tuntui paikoin pahalta.
Kelin päivällä kuivahdettua käytiin pojan kanssa ulkoiluttamassa nakkikumeja.
Lehtipujotteluksi meni paikoittain, ei kellahduksia tällä kertaa.
Pyörän säädön jälkeinen lenkki eilen 86km 3:02, eli pisin tähänastinen lenkki uudella kulkineella. Hyvin toimii fillari, satulaa pitää vielä katsoa kun on eri kuin aiempi. Lehtiä oli tiellä ja tietyösoraikkokin löytyi reitille. Hiukan lopussa oli jo energiavajetta kun olin vain vedellä varustautunut. Vaan olisi se kivaa jos vielä olisi edes kuivaa.
1630-1930 grainderilla 65km assulenkki.
Pääasiassa Vantaalla suhailin. Fundeerasin kuvarastia, mutta aivan sinne ei lenkki yltänyt. Tsekkasin kyllä pari muuta mahdollista mestaa poissulkeakseni ne.
Törkeän lämmin keli oli, hiki tuli liiallisen pukeutumisen johdosta.
Pikkusen kadehdin lokasuojapoikia, assu oli märkää. Onneksi oli kurapersesortsit jalassa. Lokareiden kanssa olis voinut vapaammin valita reittejä.
Propsit kuvarastipyrkimyksestä. Nyt tosin olen tavallistakin hitaampi hiffaamaan: mikä on "assulenkki", asuntoaluelenkki?
Lämmintä tosiaan oli, iltalehtien sääennusteotsikoissa oli kerrankin ollut totuutta nimeksi, siellä oli iltayhdeksään sellainen irtohiha ja -lahjekeli.
Aamupäivän kevyt palauttava ja huoltava kolmituntinen (nettona alle kaksi ja puoli) kelvi- ja hiekkatielenkki sai jatkoa reilun tunnin kevyellä iltalenkillä.
Huonosti valaistuja kelvejä ja valottomia jalankulkijoita, lemmikkieläimiä ja pyöräilijöitä karttaakseni pyrin käyttämään ajorataa mahdollisimman paljon ja siinä melko hyvin onnistuinkin, oikeastaan vain Kehä I:n ja Kehä III:n osuudet ajoin pyörätiellä. Kivaa oli.
Tänään parin tunnin "lämmittely" lenkki siestan aikaan Teneriffalla vuokra BMC:llä. Joo lämmintä oli, abauttiarallaa +35 astetta ja vaikka oli aurinkovoidetta paljolti pelotti palaminen tai paremminkin paistuminen.
Tänään töihin.
Tänään aamulla + töihin yhteensä 67km! vielä kotimatka niin ihan hyvä päivärupeama, pitkästä aikaa.
'
"Assu", voi hiivatti teitä metsäpoikia, maastomiehiä, maaltamuuttaneita, maalaisserkkuja ja teidän kieltänne!
Aamuyhdeksältä lähdin ajamaan "assua" ja "hietsua" ilman sen kummempaa ajatusta kuin kääntyä kotiinpäin heti jos vaikuttaa siltä että rupeaa satamaan. Mutta eihän se ruvennut joten lenkuroiden ja kiemuroiden, osa tarkoituksella ajettuja, osa huonolla suuntavaistolla, jälkeen ajettua matkaa oli kertynyt se täysi satku.
Ihan hyvä lenkki silti, sellainen ylämäkiä kartteleva ja segmenttienkkoihin pyrkimätön, joten kai se melko puhtaana peekoona pysyi. Ikävää oli vain hiton kolea, melkein hyinen ilma - vaikka alussakin oli plussaa kahdeksan astetta, tuntui korvissakin siltä että niitä palelisi.
^fillarifoorumilta olen tuon termin oppinut, itse en olisi keksinyt :)
Turhan pitkäksi venyneen tauon jälkeen 24 km töiden päälle. Oli kivaa.
Aamulla reilu pari tuntia ylös ja puoli tuntia alas. Liekö 50 km tuli mutta strava piruvieköön kaatui...
Juurikin viikon eka lenkki, testasin samalla uudet kengänsuojat ja talvihanskat. Hyvejä olivat.
Vajaa kaksi tuntia ja kuusikymppiä riitti: alkaa olla jo aika kylmää. Puoli astetta plussan puolella näytti testbed liikkeelle lähtiessä.
Eilen Teidelle nousu 6 h ja 110 km, tänään reilu parikymppiä reilussa tunnissa palautellen. Ei ollut päätä eikä jalkoja ajamiselle. Huomenna kotiin ihmettelemään tarviiko talvirenkaita.
Iltapäivällä tunti ja vartti Ilves-reittiä läskillä.
Eilen Syötteellä reilut 3h. Aivan loistava keli, kun polut oli yöllä jäätyneet koviksi ja päivälläkään ei enää jaksanut plussalle. Luntakaan ei vielä ole haitolle.
Aamulla 50km, ei uskalla ajaa pitempään kun arveluttaa miten oikea jalka kestää mutta pääsee sentään ulkoilemaan.
-3 astetta, muutama lumihiutale leijaili ilmassa. Talvivaatteita ja -kenkää saa ottaa jo esille, saattaa olla että kohta cyclonkin.
Reilu 50km läskillä tänään aikaisemmin. Oli rankkaa ja märkää[emoji108]
Lähetetty minun E5823 laitteesta Tapatalkilla
Pitkä PK cyclolla tänään. Milloinkohan sitä oppisi, että ”säästöliekillä ajaminen” on eri asia kuin liian vähin eväin liikkeelle lähteminen.
Tänään gravelia pk-seudulla 51,2km@2:24. Varovainen aloittelu flunssan jäljiltä.
Pikkusen jänskätti vain yksi terve välipäivä, mutta eipä tuo mennyt räkätauti tuntunut tuntuvan. Kiva syyskeli. Ja kiva kun sai vetää välikausivaatteet vihdoin kesävaatteiden jälkeen päälle. Vaihtelua se on tuollainenkin.
50km märkää ja kylmähkö ilma, ei toki haitannut. Sen verran otan varusteissa takasin,
että geeli pehmusteita en hanskoissa tarvitsisikaan. Muuten kyllä hyvät hanskat.
Iltalenkin. Tänään.
Aamulla töihin tullessa lenkin kauniissa syyssäässä.
Eilen Espoosta Suomenlinnan lautalle ja toista kautta takaisin.
Äsken enimmäkseen hiekkateitä pitkin 47km/1h55min.
Tänään. Roineen kierto läskillä, paikoitellen melko pehmeetä sateiden jäljiltä.
Jokunen tunti sitten terästäysjäykkärillä semisti maasto- ja semisti soratielenkki. 49km ja 2:45.
Pieni kotiutumis lenkki cyclolla. Ei huvittanut yhtään.
Vähän päälle viidestä vähän vaille kahdeksaan kevyt iltalenkki. Eli aluksi semmoista auringonlaskun ja sitten kaupungin valojen katselua.
Mukavaa oli muuten, syysiltakin oli miellyttävä, mutta valottomien ja tummiin pukeutuneiden pyöräilijöiden määrä ja holtiton ajotapa jota ei voinut läheskään aina ennakoida alkoi rasittaa siinä määrin että vaihdoin pyörätien ajorataan heti kun se oli mahdollista. Ja toisekseen: ajorata on poikkeuksetta paremmin valaistu eikä koskaan niin katveinen tai laidoiltaan lähes pimeä kuin kelvi.
Tänään työmatkat 40km ja eilen 60km muastoa