Eihän hyvä valo maksa edes taulutelkkarin vertaa. ;)
Mutta Pekan sunnuntailenkki alkaa kuulostamaan huolestuttavan houkuttelevalta.
Printable View
Tällä tarkoitin lähinnä tuota valoa ja heräämistä,toki luin postauksesi.
Mutta kimposi ohimoon sellainen juttu,että lauantaina olisi kyllä voinut ottaa paremmat puoliskot mukaan,heille reitti olisi voinut kulkea kammille suoraan ilman soita? Olis kerrankin mammat kasilenkin mukana. PetteriY;tä ei lasketa.
Teres,
Ilman muuta mäkilenkki on tarpeen ja mielenkiintoinen näin uudeksi oululaiseksi (onko täällä mäkiä?). Lahdessa asuessani aika vakiona oli, kun ajettin McKrampin poikien kanssa lauantaisin Siirin patsaalta 3-5t sikamaastoa, nousua tuli 300-700m ja enemmänkin! Naama punasena sitten tultiin takasin patsaalle (porukan "ajokoirat"; tervala, kananen,hiltunen, heinikainen oli ollut kotona jo ajat sitten)... Oma kunto ei varmaan kestä näitä mäkiä, mutta sitten "ulkoilutetaan" pyörää sen ajan...!
En valitettavasti pääse juuri mihinkään yhteistapahtumiin työkiireiden takia (..rkle), sunnuntainakin töihin klo 14.00.
Itse olen jo alkanut viritteleen uutta maantiepyörää kaudelle -09..merkki alkaa jo olla selvä (mutta voi tulla muutoksia)..hiilaria, dura-acea yms. sälää pitää olla. No. pitkä syssy edessä, nyt olen maastopyörällä ajellut paksukumipoikien ja "lenkinväittelypoikien" extreme-lenkkejä sillointällöin... ei vanha oikein jaksa ja osaa teknisiä kiemuroita eli taitaa olla viisasta yrittää 08:iin mukaan!
Näin mieltä purki cycleribbe (sanallinen arkku aukeni kun ulkona on kiva ilma ja reteoista soi eurythmics ja saunakin lämpiää ja mamma kans...heh, heh).
:)
Mkikäli heittää lunta oikein kunnolla pe-la ja su aamulla on pakkasta tuota mun suunnittelemaa mäkilenkkiä on turha lähteä ajamaan ja liukastelemaan metsään. Sitten pitää keksiä varmaan kapteenin johdolla jotain muuta reittiä? Varmaan hän täällä ilmoittelee varasuunnitelmasta...?
...jos kuitenkin maahan asti lumi ei tule niin sitten mennään ja jarrut on syytä olla hyvässä kunnossa.
Jostain syystä ei sitten lähdetä ajamaan huomenna Rokua-Oulu seikkailua. Soratieajo taitais olla umpihanki ajo. Odotellaan sulempia kelejä.
t HaMu
Moro,
talvi on taas tullut tänne pohjolan valkeaan kaupunkiin.
Ensi sunnuntain lenkki pitää runsaan lumentulon vuoksi nuotittaa aikaisempaa suunnitelmaa helpompaan maastoon. Eli ajetaan sunnuntaina lähinnä pyöräteillä ja metsäautoteillä. Polkulenkit pitänee panna jäihin ainakin tämän viikonlopun ajaksi.
Pidetään Pekan jo valmiiksi nuotittama seitsemän korkean kukkulan lenkki varastossa odottamassa lumien sulamista. Polku- ja soratielenkit jatkuvat vielä tänä syksynä, jos lumet sulavat.
Siis sunnuntaina lenkille klo 08.00 Haapalehdon Shelliltä. Suuntana pyörätiet ja helpot metsäautotiet. Kahvit jossakin Oulun huoltoasemalla.
Kannattaa katella varikolla nastakumeja. Ainakin eturenkaaseen kannattaisi hakea pitoa nastarenkaista. Letkassa ajaminen menee kesäkumeilla turhankin jännittäväksi, jos keli äityy liukkaaksi...
Itse suunnittelen kans tulevani sunnuntaina 08-lenkille. Harmittaa kyllä kovasti, jos hieno reitti joudutaan muuttamaan pyörätieajeluksi.
Eiköhän vielä katsota, että jospa noi lumet sulaisi ja päästäisiin ajamaan paljon puhuttu seitsemän korkean kukkulan lenkki ;)
Se perinteinen 08 lenkin Suokävely tarvottiin sitten tänään hienoissa olosuhteissa ja tunnelmissa.
Lähtöpaikalle saapui määräaikaan mennessä neljä urhoollisinta. Aloitimme lenkin Maurin halkopinolta, josta saimme reppuihin lisäpainoja korvaamaan osallistujien vähyyttä. Oppaamme Tapsan tavoitimme reitin varrelta. Alkumatka sujui lenkkipolkuja pitkin (latupohjaakin piti vähän talloa, ihan varovasti vain), mutta noin parin kilometrin jälkeen pääsimme asiaan. Täyspitkät saappaan varret olivat tosi tarpeeseen ja sauvat mainio apu tasapainon pitämiseen ja "keventämiseen" pehmeimmissä kohdissa.
Lumipeite teki hommaan oman lisänsä, kun päältä päin ei nähnyt millaiseen hetteeseen oli astumassa. Matka eteni hyvällä huumorilla ja vajaan parin tunnin jälkeen pääsimme kammille, jonne tehtiin tulet ja alettiin reppujen kevennykseen. Makkarat maistui ja pullaakin oli tarjolla.
Paluumatkalle lähdettiin tauolla jäähtyneiden selkien lämmittämiseksi reippaammalla temmolla ja vauhtia pidettiin koko suo-osuuden ajan, niin että useammalta jäi jossain vaiheessa saappaan varret lyhyiksi. Jalat saivat tältä lenkiltä taatusti erilaista ärsykettä ja tuntuivat lenkin päälle aika pehmoisilta.
Ohessa muutama kuva ja summittaista reittiä karttapohjalla - gps-fixi näköjään oli aika satunnainen - liekö sijainti etutaskussa ja konttausasento haitanneet ;-).
http://sportstracker.nokia.com/nts/w...x.do?id=507590
Kiitoksia hauskasta lenkistä kaikille mukanaolleille. Lisää tämmöisiä !
Hieno retki teillä on ollut suolla. Aivan luulin että varmasti olette sen peruneet kovan lumen tulon takia. Itse en valitettavasti pääsyt oli renkaiden vaihtoa autoon ja pakollista ohjelmaa Pyhäinpäivän takia.
Mäkilenkki huomenna on aivan liian hankala toteutettavaksi eli ajellaan kapteenin valitsemilla reiteillä. Kai siellä ois jo mahdollista hiihtääkin...? kumpaa tekis- aamulla päätän.
Muuten mahtava huomata että porukalla voidaan tehdä muutakin kuin pyöräillä niinpä viritänkin tästä keskustelua jo pikkujoulu lenkistä jonka jälkeen on juotu aina perinteisesti torttukahvit jossain torin suunnalla. Oisko kellään mitään uutta ideaa tietenkin ensin pyöräillään tai sitten jotain muuta. Ehdotuksia rohkeasti kehiin.
Esim. PetteriY tai BadRobot ehkä EKH teiltä tulee varmaan hyviä ehdotuksia toki voidaan mennä perinteisen kaavan mukaankin ei se huono idea ole ollut. Pikkujoulu lenkkihän on ollut aiemmin muistaakseni illalla? Ajankohtainen se on noin puolentoista kuukauden päästä.
Tämänpäiväinen suoreissu oli hieno esimerkki jostain erilaisesta,mitä porukalla voidaan varsinkin rospuuttokaudella tehdä. Päivä oli aivan mahtava,rasitusta löytyi vähintään riittävästi. Mutta kuinka hauskaa on tehdä jotain erilaista. Harmi vaan, että porukkaa ei tullut enempää,toki lumi varmaan karisti osallistujia.
Kiitos mukanaolleille ja varsinkin kovakuntoiselle oppaalle. Huominen jää minulta väliin,jään mamman viereen ;)laatuaikaa viettämään.
Moro,
tänään ajeltiin talven ensimmäinen lenkki oikeissa talvioloissa. Shellille kokoontui 18 pyöräilijää, joista useimmat olivat vaihtaneet pyörään nastakumit alle. Lämpömittari näytti noin -4 C lukemia, kun letka nytkähti liikkeelle kohti Talvikangasta.
Päivän reitti kulki Talvikankaan, Ruskon, Pateniemen ja Toppilan kautta merenrantaan Hietasaareen. Saarikierroksen jälkeen jatkettiin kahville uudelle Teboilin asemalle Kaakkurinkulmaan. Kahvila oli lähes yhtä suuri kuin Tupoksen ABC, joten ihan hyvin mahduttiin istumaan. Oli mukava istustella hetki lämpimän kahvikupin ääressä, kun lasin toisella puolen puhalteli melkoinen tuulenvinkka.
Kahvittelun jälkeen matkaa jatkettiin Kaakkurin Metsokankaan ympäriajolla. Välillä paineltiin pieniä pätkiä umpihangessakin. Vanhaa Iinatin tietä pitkin palailtiin takaisin kaupunkiin ja Haapalehtoon. Loppuparlamentti poristiin Shellin kulmilla. Omaan matkamittariin kertyi 74 km ja aikaa tuohon kului sama kuin aikanaan Hakuveikolla, eli 3.33.33.
Kolmen miehen partio jatkoi vielä matkaa Madekosken sillan ja Oulunsalon suuntaan. Taisi mennä pojilla yli viiden tunnin?
Oli oikein mukava lenkki. Vaikka olosuhteet olivat jäiset, saattoi nastarenkailla ajaa ihan rennosti. Kiitoksia kaikille mukavasta lenkistä.
Ensi sunnuntaina on Isänpäivä. Tällainena juhlapäivänä pitää kunniottaa vanhoja perinteitä ja pysyä tiukasti mamman, kahvikuppien, täytekakun yms. kotivelvollisuuksien läheisyydessä. Jätetään isänpäivän 08-lenkki ajamatta. Jokainen voi käydä isänpäivänä lenkillä silloin kun se parhaiten oman ja perheen ohjelmaan sopii.
(Voisiko joku kielitaitoinen kääntää tämän kappaleen englannin kielelle, jotta myös Amerikan pojat saavat tiedon isänpäivän lenkin peruutuksesta).
Tietysti porukat voivat sopia yhteislenkkejä isänpäivälle esim. tällä palstalla.
08-lenkit jatkuvat kahden viikon päästä sunnuntaina kklo 08.00 Haapalehdon Shelliltä.
Jep,
Kyllä oli mukava lenkki!
6.30h Olin poissa kotoa, eli eiköhan ajoaika johonkin 5-5:30 välille mene. Hyvin ruoka ainakin maistuu;)
Onko kenelläkään kiinnostusta isäinpäivän iltalenkille?
Vai kävisköhän ajeleen lauantaina pidemmän maastolenkin ja nautiskelis sitten isänpäivästä oikein täysiä.... no onpa tässä vielä aikaaa miettiä.
Moro,
isänpäivän kakunsyöntisunnuntain jälkeen tänään palattiin normaaliin sunnuntain systeemiin. Tänään aamulla klo 08.00 kokoonnuttiin Haapalehdon Shellille yhteislenkille. Mukana oli 21 pyöräilijää. Pakkasmittari näytti noin -7C asteen lukemia. Aamut ovat jo pimeitä, joten ajovaloja olikin jo viritelty ohjaustankoihin.
Ensimmäinen (ja päivän ainoa) rengasrikko tuli minulle jo heti Shellin pihalla. Schwalben nastarenkaan nastan pohja oli korkanut renkaan kudoksen läpi ja rikkonut sisärenkaan. Onneksi tähän osaa jo varautua parilla vaihtokumilla. Pienen askartelun jälkeen matka pääsi jälleen jatkumaan.
Alkumatkalla ajeltiin pieni eteläinen kierros Kaakkurin, Kempeleen ja Oulunsalon kautta. Kahvit juotiin Kaakkurin Teboililla, jossa oli tarjouksessa pullakahvit eurolla.
Kahvittelun jälkeen matka jatkui mahtavassa auringonpaisteessa kohti pohjoista. Äimänraution kohdalla ajettiin merenrannan hevostietä pitkin suoraan Oritkariin. Torinrannan ja Pikisaaren rantapolun kautta ajeltiin Hietasaaren saarikierrokselle. Auringonpaisteessa kylpevä uimaranta oli nyt aika hiljainen.
Loppumatkalla ajeltiin Toppilan kautta Pateniemeen ja Kuivasjärvelle. Porukka harveni pikkuhiljaa, kun jokainen kurvasi kohti omaa lounaskattaustaan. Haapalehtoon Shellin kulmille kurvasi 5 pyöräilijää. Kiitoksia kaikille oikein mukavasta lenkistä!
Matkamittariin kertyi noin 80 km. Aikaa tuohon kului noin 3.43 tuntia. Terolle ja Pekalle taisi tulla taas noin 5 tunnin kierros?
08-lenkit jatkuvat taas ensi sunnuntaina klo 08.00 Haapalehdon Shelliltä. Ajetaan siiloin taas jonkinlainen kahden kierroksen lenkki, jossa kahvit ovat jossain Oulun lähellä. Tervetuloa!
Yleinen moro,
tänään ajeltiin 08-lenkki perinteisessä vanhan ajan pakkaskelissä. Aamupimeälle Shellin pihalle kokoontui 17 pyöräilijää. Suurin osa oli varustautunut isoilla ja paksuilla ajokinttailla noin -8 C pakkasta vastaan.
Letka nytkähti liikkeelle pari minuuttia yli kahdeksan. Suunnaksi otettiiin ensin Talvikangas, josta jatkettiin aamupimeää polkua pitkin Hiukkavaaran takametsiin. Valkeisjärveltä jatkettiin Kustinkujaa pitkin Kalimenvaaran päälle. Nastarenkaat olivat kovaa valuuttaa jäisellä metsätiellä, kun yliteltiin jäärosoisia rapakkokohtia. Hyvin porukka pysyi pystyssä. Amerikan vahvistuksetkin ajoivat hienosti jäällä, vaikka pojat eivät ennen tätä talvea lumella ajaneet.
Sanginjoen tien kautta ajeltiin Sankivaaraan katsomaan lumen tykitystä. Komeasti isossa kaaressa lensi lumi tykista taivaalle ja saman tien traktorit ajoivat lunta ladulle. Näytti siltä, että suksimiehet pääsevät ladulle parin päivän kuluessa.
Sankivaarasta matkaa jatkettiin Sanginjoen rantapolkua pitkin Vaalantielle. Joen ylityksen jälkeen kurvaltiin Madekosken poluilla. Koulun yhteyteen oli tehty mukava kuntorata, jossa oli melkoisia korkeuserojakin. Iinatin läpiajon jälkeen kurvattiin kahville Maikkulan Nesteelle.
Kahvittelun jälkeen osa porukasta erkani letkasta kohti omaa lounaskattaustaan. 11 hengen porukalla matkaa jatkettiin Metsokankaan kierrokselle. Kaakkurin keskuksen kautta matka jatkui Vasaraperälle ja Oritkarin hevospolulle. Pari heppaa tuli vastaan tyttö selässään. Tällaisissa kohtaamistilanteissa vauhti pitää hetkeksi muistaa pysäyttää lähes nollaan ettei heppa ala keulimaan.
Nuottasaaressa ajettiin kaupunginosan korkeimmalle tunturille, josta oli hyvät näkymät kaupunkiin. Tämäkin kuntorata on tosi hyvä treenipaikka pyörällä ohi ajavalle.
Lähellä torin rantaa Timin pyörästä murtui takavaihtajan korvakko kokonaan irti. Harmillinen juttu, mutta hyvää tuuria oli siinä, että tämä tapahtui keskellä kaupunkia. Kävelymatka kotiin oli aika lyhyt.
Matka jatkui Piki- ja Hietasaaren kierroksilla. Meren rannat ovat näköjään alkaneet jäätyä. Talvisen Oulun tunnusmerkit, eli olemattomalla jäällä seilaavat pilkkimiehet kömpivät taas kohta ritisevälle jäälle.
Loppumatka ajeltiin Kemiran portin kautta Haapalehtoon, jossa pidettiin pieni loppuparlamentti. Kiitoksia kaikille oikein mukavasta lenkistä! Kotipihalla vilkaisu matkamittariin: rengas pyöri 79 km, johon kului 4.02 tuntia.
08-lenkit jatkuvat taas ensi sunnuntaina. Ajetaan taas sellainen kahden kierroksen lenkki, jossa kahvit juodaan lenkin puolivälissä korkeintaan 10 km:n etäisyydellä Rotuaarista.
Vuoden pimein jakso on päällä 21.12. taitaa olla päivä lyhyimmillään. Nämä perinteet tuntuvat olevan 08-suola...ja meneppä vaan ehottamaan jotain iltalenkkiä missä vielä ois ollu sponsoripullat ja kahvit mukana. Niinpä sai kannatus yhden äänen nimittäin oman ja ehdottamasti oli hyvä näin. Uskoa se pitää että hyvää ei kannata koskaan muuttaa ehkä ei milloinkaan...
Siispä ajetaan perinteinen VUODEN PIMEIN LENKKI 21.12. alk. 08.00 siis vasta kuukauden päästä eli erikseen mitään pikkujoulu lenkkiä ei ole. Tämä vain tarkennuksen vuoksi siksi että itse siitä puhuin tässä topikissa joskus aiemmin. Munkkikahvit tarjoillaan Hiukkavaarassa.
Yhteislenkiltä 23.11. kuvia osoitteessa:
http://personal.inet.fi/urheilu/pekk...vall/index.htm
Kuvat albumissa ja yhteystiedot sivulla ilmoitus luontoista asiaa lenkistä ja vaatteista.
Huhtikuussa.-09 Malorcalle..
Kaupin Kanuunoiden ensikevään pyörämatkan aikataulu on selvillä.Lähtö Hels.14.04.-09 Mukaan mahtuu vielä n3-4 henk.Matkan hinta on edullinen.Lento Finnairin koneella.
Mikäli olette kiinnostuneita matkasta,niin ottakaa yhteys minuun.Kanuunat ottavat kaikki avosylin vastaan.Asialla on jo hieman kiire.
Jaakko Alalahti
Moro,
tänään ajeltiin talvinen 08-lenkki hyvässä kelissä. Pakkasmittari näytti pyöreätä +0C lukemaa, kun 16 pyöräilijää kokoontuivat Haapalehdon Shellille aamukahdeksalta. Perjantainen lumipyry oli peittänyt polut, mutta metsätiet olivat aivan ajettavassa kunnossa.
Alkumatkalla ajeltiin Haapalehdosta pyörätietä pitkin Saarelaan, josta käännös pimeälle Valkeisjärven tielle. Pimeää taivalta ajettiin noin 10 km Murtoselän kautta läpi Sanginjoentielle. Ajaminen isossa letkassa täysin pimeällä tiellä on hieno kokemus, kun kavereilla on tehokkaat valot päällä. Murtoselän tienoilla tietä ei ollut aurattu, mutta muutama tietä pitkin ajanut auto jättänyt mukavat pyöränjäljet joissa oli hyvä ajaa. Nastarenkaaton Jaskakin pysyi hyvin pystyssä maastopyörällään liukkaalla tiellä. Koiraa ulkoiluttanut rouva sai jonkinlaisen huutokohtauksen, kun pimeältä metsätieltä pöhälti esiin 16 kirkasta ledivaloa. Oli kuulemma kieltämässä pyöräilyä metsätiellä...
Sanginjoentien kautta ajeltiin Sankivaaraan, jossa oli alkamassa ampumahiihtokisat. Joku tuumi, että onkohan ampumapyöräilyä vielä keksitty? Se olisi hyvä laji meille. Sanginsuussa ylitettiin Oulujoki ja jälleen ledivalot valaisivat pimeää Sanginsaarentietä. Juuruksen tien kautta ajeltiin Kempeleeseen kahville Zeppelinin Shellille.
Kahvittelun jälkeen matkaa jatkettiin Kempeleen läpi kohti Oulusalon Vihiluotoa. Porukan nestori Jussi kurvasi kohti Oulusaloa ja me muut jatkettiin kaupunkiin. Oritkarin ja torinrannan kautta matka jatkui Hietasaaren kierrokselle. Meri oli vieläkin aivan sula, vain ihan rannassa oli jäät kasassa. Asuntomessualueella puhalsi jälleen se normaali tuuli jota vastaan paineltiin niskat kyyryssä.
Lopumatkalla ajeltiin Toppilan, Rajakylän, Kuivasjärven ja Ruskon kautta takaisin Haapalehdon Shellille. Nälkä alkoi jo vähän vaivata polkijaa, kun ajoaika ylitti kolme tuntia. Loppuparlamentti poristiin Haapalehdon Shellillä. Saarelassa matkamittari näytti 85 kilometriä. Ajoaika oli noin 3,56 tuntia. Pekka lähti normaaliin tapaansa Madekosken kierrokselle. Myös Pikkaralan jaos taisi ajaa yli 5 tuntia?
08-lenkit jatkuvat taas ensi sunnuntaina klo 08.00 Haapalehdon Shelliltä. Ajellaan taas jonkinlainen sopiva sekoitus metsätietä ja pyörätietä. Tervetuloa!
Piti lauantaina ihmetellä punatakkisten joukkoa Kaakkurissa,luulin nukkuneeni päivän yli,kun ihan vääränä päivänä letka kurvailee kotikulmilla:seko:
Ei tänään jaksanu herätä,eilen väännettiin maastossa viisi ja puoli tuntia,energiaa paloi 4500 kcal. Pitsa maistui lenkin jälkeen:D
Tuollainen 5,5 tuntia vaatii jo melkein perhepizzan... Itse olen usein tankannut lenkin jälkeen energiaa Laanilassa. Siellä Sangintien varressa on hyvä paikka nimeltään Rizzione. Etelämaalainen pitäjä puhuu hoono soomi, mutta teke hjyva iso pizza. Kannattaa kokeilla paikan nimikkopizzaa, jossa on salaatit pizzan päällä. (Tämä ei sitten ole sponsorin mainos, vaan tyytyväisen maksavan asiakkaan vuodatus).
Komppaan ehdottomasti edellä mainittua paikkaa ja myös samaa pitsaa, kanalla!
Jaahas, kyseinen pizzeria on sen verran lähellä meikäläistä että pitääpä käydä tutustumassa. Vaikkakin sitä lähempää löytyy silti arviolta 10-20 lättypaikkaa.
LTP: Oletteko jo ilmoittautuneet vätterniin?
Kyllä sitä ollaan ilmoittauduttu. Päättäjäisistä odotin pari viikkoa ja ei tullut minulle lisää ilmoittautujia eli ilmoitin kuus 08-lenkin pyöräilijää ajoon. Nyt taitaa olla jo ajo täysi...?
Yleinen moro,
tänään ajeltiin 08-lenkki mukavassa talvilkelissä. Pakkasta oli vain -3C ja taivaalta leijaili hiljalleen muutama lumihaituva. Tällaisella kelillä tarkenee hyvin ajella pitkän lenkin.
Shellille kokoontui aamukahdeksalta 14 pyöräilijää. Pienen miettimisen jälkeen renkaat käännettiin kohti etelää ja Tupoksen ABC:tä. Menomatkaa venytettiin Metsokankaan ja Kempeleen Rajakorven tien kierroksilla.
08-lenkki ei olekaan tänä talvena vielä käynytkään Tupoksen ABC:llä, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Parina aikaisempana talvena täällä tuli käytyä noin 15-20 kertaa talven aikana.
Tämän talven teema on kuitenkin ollut tahallinen reittien ja kahvipaikkojen kierrätys. Talvi on pitkä ja sen vuoksi tarvitaan vaihtelua reiteissä ja kahvipaikoissa.
Paluumatkalla saatiin ajaa mukavaan myötätuuleen. Nokelan, Kaukovainion ja Laanilan läpi ajeltiin Ruskoon, josta Kuivasjärven läpi Patelan kierrokselle. Toppilan ja Tuiran rantojen kautta ajeltiin takaisin Haapalehtoon Shellille.
Kaikki tuossa vaiheessa mukana olleet Juhat lähtivät vielä toisille kahveille Haapalehdon Shellille ja sieltä vielä pariksi tunniksi takaisin satulaan. Itse lähdin tuossa vaiheessa etsimään lounaspaikkaa Saarelan suunnalta. Matkamittariin kertyi 88 km ja aikaa tuohon meni aika tasan 4 tuntia.
08-lenkit jatkuvat taas ensi sunnuntaina klo 08.00 Haapalehdon Shelliltä, tervetuloa!
Nyt on tiedossa myös leppoisa 08-iltalenkki. Keskiviikkona 17.12. klo 18.00 lähdetään Haapalehdon Shelliltä reilun tunnin mittaiselle rauhalliselle iltalenkille, jonka jälkeen mennään kahville vaikkapa jonnekin Torin seudun kahvilaan. Tervetuloa!
Nyt kun on maastopyöräilyn kannalta hieman epäotollinen umpihankipolkukeli, niin olisiko porukkaa lähdössä myös huomenna klo 18 Shelliltä lenkille?
Moro,
tänään ajeltiin 08-lenkki pimeässä, mutta muuten hienossa talvikelissä. Pakkasmittari näytti noin -2C lukemia. Eilinen vesisade oli tehnyt baanasta jäisen karhean, jossa nastarenkaat rullasivat hienosti.
Aamukahdeksalta Haapalehdon Shellille kokoontui 14 pyöräilijää. Matkaa lähdettiin taittamaan aluksi pyöräteitä pitkin Kastellin, Patamäen ja Madekosken suunnalle. Keskitalven pimeydestä päästiin nauttimaan Juuruksen tiellä, jossa 14 ajovalot huolehtivat riittävästä näkymisestä. Mourungin kulmilla pidetyllä tauolla hörpättiin termospullosta matkaevästä ja samalla tietysti koristeltiin tien penkat keltaisiksi.
Pimeää metsätietä jatkui Linnakankaalle asti, jossa palattiin taas keltaisten katuvalojen alle. Matka jatkui sulaksi suolatun Kokkokankaan tien kautta kahville Kaakkurin Teboilille. Täällä on tilaa istua vaikka vähän isommallakin porukalla. Seisova pöytäkin näytti oikein houkuttelevalta, mutta nyt tyydyttiin pullaan ja kahviin.
Kahvikuppien kilinän loputtua palattiin takaisin pyörien päälle, nyt suoraan kohti pohjoista. Vasaraperän, Mäntylän, Nokelan, Karjasillan kautta ajettiin Raksilaan. Moottorien vartta ajeltiin pohjoiseen Kemiran porteille. Kaatopaikan ympyrän kautta jatkettiin Kuivasjärvelle, jossa tehtiin parin kilometrin kierros uudella Aaltokankaan asutusalueella. Talvilenkeillä oppii omasta kotikaupungistakin koko ajan jotain uutta ja ihmeellistä, kun vaan malttaa ajaa vähän eri reittiä kuin sillä edellisellä kerralla.
Patelan ympäriajon jälkeen ajeltiin Rykyn kalasataman kulmilta Patelan sahan tirehtöörien taloja ihailemaan. Rantateitä pitkin ajeltiin Toppilaan ja Merijalin rantaan. Ainolan puiston ja Värtön kautta ajettiin lopuksi Haapalehtoon Shellille.
Keli taisi olla hyvä sillä pojat eivät malta lopettaa lenkkiä heti alkuunsa. Juhat lähtivät vielä toisille kahveille ja parin tunnin ketunlenkille. Hannullakin taisi olla vielä reilun mittainen siirtymä omaan lounaslautasen ääreen. Oma mittari pysähtyi saarelassa osoittamaan ajoajaksi 4,05 tuntia. Kilometrejä kertyi 90.
Kiitoksia mukavasta lenkistä kaikille! Keskiviikkona jatketaan Shelliltä kello 18.00 pienellä iltalenkillä, tervetuloa!
Terve:):):)
Parin viikon köhäköllöttelyn jälkeen pitkä lenkki maistui oikein mukavalle. Ei ihan nappi kunto, mutta kunnialla läpi. Tosiaan kilometrejä tuli 123km ja pyörät pyöri 5h 36min. Eli ihan riittävästi.
No, kotia kun pääsi. Ensin suihkuun ja sitten lohta oikein kunnon annos.
Köllölleen olohuoneen lattialle ja jalat ylös pöydälle. Pari huokaisua ja lokoisa olo siihen asti kunnes.........kramppi.:mad: Mistä lie livahti oven raosta sisään tullessa. Vasemman jalan reiteen aivan armoton vääntö. Kieriskelyä lattialla oikein kunnon sadattelun kera. Vaimo luuli, että miestä tapetaan.
Siinä kun yrität oikoa jalkaa, niin iskee kramppi takareiteen. Patti tilanne. Väänsit mihinpäin vain, niin aina joku uusi lihas karmppiin. Jopa ukkovarvas.
Sadattelua kunnon tovi kunnes viimein helpotti. Onneksi paikalla ei ollut alaikäisiä kuulemassa. Itteäkin hävetti.
Mitä tästä opimme? Emme mitään paitsi jalkoja ei passaa nostaa olohuoneen pöydälle ilman vaimon lupaa.:(
tv HaMu
ps. kuinka monesti pitää kirjoittaa tälle palstalle, että pääsee irti nöösi tittelistä
Krampit johtuu nesteen ja sitä kautta suolojen puutteesta. Varsinkin talvikeleillä ei janontunnetta oikein tule. Kokemuksen tuomalla rintaäänellä voin omalta osalta sanoa,että puoli litraa tunnissa on minimimäärä. Itellä esiintyy usein myös kovan rasituksen jälkeistä päänsärkyä,syy sama,nesteen riittämättömyys. Neuvoksi talvikeleille: Nestereppu,johon saa riittävästi juomaa,ja se pysyy juomakelpoisena. Suvalasta löytyy hyviä reppuja. Kolmen tunnin polkutykitys tuli eilen ajettua,metsässä tarkenee tosi hyvin vähemmälläkin vaatteella,kunhan pitää tuuliliivin taskussa siirtymiä varten. Tuli käytyä maratonluistelun kolmekymppiä vetaisemassa lauantaina. 90 kierrosta,aika 1.02,41. Keskisyke oli 92% maksimista. Sunnuntaina oli perse vähän jumissa.:seko:
Tai aamusella, ennen lenkille lähtöä vetelee reilusti juomaa jo etukäteen. Samalla, kun syö aamupalaa ja katselee piirrettyjä, litra hedelmämehua naamariin, niin saa vielä vähän energiaakin. Ja siihen lisäksi pullo urheilujuomaa selkätaskuun.
Kaffin vaikutuksesta nestetasapainoon taitaa olla turha tähän topiikkiin kirjoitellakaan, mutta jostainhan sekin neste on pois, millä pitää penkkoja lenkeillä värjätä... ;)
Jes kävin itse vielä testaamassa niiden lakia rikkoneiden mopopoikien polkuja
pateniemen suunnalla. Rantapolkuja pitkin pääsikin toppilaan saakka, ja samalla sai nauttia puolisen tuntia käsivarsien rynkytys hieronnasta. Pari rapaojaakin meni heittämällä yli pienen jääkerroksen turvin. Kolmas sitten rusahti alla, mutta jalkojen uittamiselta kuiten vältyin.
Titteli taitaa muuttua ihan näillä näppäimillä. Mutta tuon KD:n tittelin ansaitakseen taitaa joutua tarinoimaan vielä muutaman kerran.
Ensi sunnuntaiksi suunnitelemaani munkkikahvi tarjoilua hiukkavaaran kirpiksellä vuoden pimeimmän lenkin kunniaksi joudutaan siirtämään 28.12. järjestettävälle yhteislenklille. Voidaan sitten kahvitella Pyörä-Suvalan laskuun vaikka vuoden 2008 viimeisen 08-lenkin kunniaksi. Kahvittelupaikka voi olla missä tahansa Oulun huoltoasemalla. Eli reitin valintaa ensi sunnuntaiksi voi lenkin vetäjä muuttaa mikäli Hiukkavaara ei muuten ollut suunnitelmissa.
Näin siksi että itse en pääse mukaan 21.6. lenkille pitkittyneen keuhkoastman vuoksi ja sain lääkäriltä ehdottaman kiellon harrastaa hikiliikuntaa kahteen viikkoon.
Ja arvatkaa vit......ko?!
Selvisihän se sairastelun syy,parantumisia Pekka.
Terve
Kiitoksia taas hyvistä vinkeistä tankkauksen suhteen. Kun uskaltaa avata suunsa ja kysyä, niin aina saa hyvää neuvoa asiasta kuin asiasta.(vaikken nyt suoraan edes kysynyt).
t HaMu
Tämähän se on yhteislenkkien ja porukoiden hienous,saa tietoa ja vinkkejä ajamiseen ja muuhun siihen liittyvää. Itse olen saanut maastoharrastajilta opastusta ja neuvoja niin,että hipittää jo ajatus maastokisoista. Varsinkin kun tämän päivän testit näyttivät pelkkää plussaa;)
Kimmo per¤¤¤e! Nyt tipahti:D:D:D
Moro,
tänään ajeltiin talvinen 08-iltalenkki joulunalustunnelmissa. Haapalehdon Shellin tuuliselle pihalle kokoontui 16 pyöräilijää. Käväistiin ajamassa reilun tunnin mittainen pyörätielenkki, jonka päätteeksi ajeltiin Nallikariin Edenin kahvilaan.
Pullakahvit maistuivat hyviltä myös illalla juotuna. Kiitoksia kaikille mukavasta iltalenkistä!
08-lenkit jatkuvat ensi sunnuntaina kello 08.00 Haapalehdon Shelliltä. Ensi sunnuntai on muuten vuoden pimein lenkki, joten talvi alkaa olla jo puolivälissä. Tervetuloa lenkille!